Jorge Martín
Tämä artikkeli julkaistaan uudelleen johtuen Yhdysvaltain ja Israelin sikamaisesta, provosoimattomasta hyökkäyksestä Iraniin. Artikkeli julkaistiin alun perin ensimmäisen 12 päivän sodan jälkimainingeissa kesäkuussa 2025. Artikkeli on edelleen täysin ajankohtainen.
Kuten artikkelissa selitetään, kommunistien täytyy olla ehdottoman selvillä yhdestä asiasta: kyseessä on petomainen, imperialistinen sota, jota käydään Iranin alistamiseksi tai tuhoamiseksi Yhdysvaltain ja Israelin kapitalistien etujen mukaisesti. Me sanomme yksiselitteisesti: Näpit irti Iranista! Alas imperialismi!
—
“He ampuvat naisia, koska heidän hiuksensa eivät ole peitetyt. He ampuvat opiskelijoita. He yksinkertaisesti imevät elämän näistä urheista ja lahjakkaista ihmisistä, Iranin kansasta. Päätös toimia, nousta tällä kertaa vastarintaan, on Iranin kansan päätös.” Nämä ovat Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun sanoja keskellä Israelin sotaa Irania vastaan.
Tekopyhän kyynisyyden huipentumana hän käytti ihmisoikeusretoriikkaa oikeuttaakseen vaatimuksensa Iranin hallinnon syrjäyttämisestä.
Suurin osa ihmisistä pitäisi tällaista kielenkäyttöä Israelin hallinnon johtajalta vastenmielisenä, toteuttaahan Israel parhaillaan palestiinalaisten kansanmurhaa Gazassa. On kuitenkin syytä pohtia vallankumouksellisten kommunistien suhtautumista asiaan historiallisen ennakkotapauksen valossa.
1930-luvulla Trotski kävi polemiikkia siitä, minkä position vallankumouksellisten tulisi omaksua sotilaallisessa konfliktissa, jossa on useita vertailukohtia nykypäivän Israelin ja Iranin väliseen sotaan. Mielestämme on hyödyllistä luoda katsaus tähän väittelyyn.
Vuonna 1935 fasistinen Italia hyökkäsi Abessiniaan (joka tunnetaan nykyään Etiopiana). Italian tavoite oli selvä: kolonisoida eräs viimeisistä itsenäisistä valtioista, jotka olivat selvinneet kuivin jaloin 1800-luvun ns. “kilpajuoksusta Afrikkaan” suurten imperialistivaltojen kesken.
Mutta kuten aina imperialistien interventioissa, tässäkin tapauksessa invaasio oli kiedottu ihmisoikeusretoriikkaan. Mussolini väitti, että hänen päämääränsä oli levittää sivilisaatiota ja lakkauttaa orjuus, samalla tavalla kuin Gazan teurastaja Netanjahu väittää nyt puolustavansa Iranin naisten oikeuksia. Totta kai käytännössä Italian imperialismi käytti varsin brutaaleja menetelmiä “sivilisoidakseen” etiopialaiset, kuten raakoja verilöylyjä ja laajamittaista sinappikaasun käyttöä.
Etiopiaa hallitsi keisari Haile Selassie, jonka hallintoa ei voi kuvailla millään muotoa demokraattiseksi. Tämä johti monet vasemmistossa väittämään, että kyseessä oli konflikti kahden diktaattorin kesken ja näin ollen työväenliikkeen ei tulisi valita puolta tässä taistelussa.
Tämä oli British Independent Labour Partyn ja James Maxtonin positio. Artikkelissaan otsikolla “Diktaattoreista ja Oslon kukkuloista” Trotski tyrmää tämän moralistisen “molempi pahempi” -asennoitumisen kysymykseen:
Täten he määrittelevät sodan luonteen pohjautuen valtion poliittiseen rakenteeseen, samalla kun he itse määrittelevät tämän poliittisen rakenteen hyvin pintapuolisesti ja puhtaasti deskriptiivisesti (eli kuvailevasti, -suom. huom.), ottamatta huomioon molempien “diktatuurien” yhteiskunnallisia perustuksia.
Trotski vaati, että työväenliikkeen suhtautumisen sotaan tärkein kriteeri olisi kamppailun varsinainen sisältö, ei valtion poliittisen muodon pintapuolinen analyysi:
Mikäli Mussolini on voittoisa, merkitsee tämä fasismin vahvistumista, imperialismin voimistumista ja sekä Afrikan että muiden maanosien siirtomaavallan alaisten kansojen lannistumista. Mikäli negus [kuningas] voittaa, merkitsisi tämä suurta takaiskua, ei ainoastaan Italian imperialismille, vaan imperialismille kokonaisuudessaan, ja lisäksi se rohkaisisi voimakkaasti sorrettujen kansojen kapinallisia voimia. Joka tätä ei näe, on täysin sokea.
Kuten näemme, Trotskin asennoitumisen määritteli ymmärrys siitä, että pohjimmiltaan sodassa oli kyse kapitalistisen imperialistivallan (Italia) ja takaperoisen maan (Etiopia) välisestä kamppailusta, jossa Italia pyrki alistamaan Etiopian suoraan siirtomaavaltansa ikeeseen. Trotski oli todennut saman asian vuotta aiemmin kirjeessään Neljännen internationaalin sihteeristölle:
Totta kai me toivomme Italian häviötä ja Etiopian voittoa ja siten meidän täytyy tehdä kaikkemme estääksemme muiden imperialistivaltojen tukea Italian imperialismille, samalla edistäen aseiden jne. toimituksia Etiopialle parhaamme mukaan.
Haluamme kuitenkin korostaa, että tämä taistelu ei ole fasismia, vaan imperialismia vastaan. Kun kyseessä on sota, meille kysymys ei ole siitä, kumpi on “parempi”: negus vai Mussolini; pikemminkin kyse on luokkien välisestä suhteesta ja taistelusta kehittymättömän maan itsenäisyyden puolesta imperialismia vastaan. (Korostus meidän)
Trotski palasi kysymykseen vuonna 1940 käydessään väittelyä Yhdysvaltain Socialist Workers Partyssa Max Shachtmania vastaan. Trotski argumentoi, että Neuvostoliiton puolustuksen politiikalla ei ollut mitään tekemistä poliittisen solidaarisuuden tai stalinistisen byrokratian tukemisen kanssa. Neuvostoliiton ehdoton tuki ja sen puolustaminen imperialistien hyökkäyksiä vastaan olivat oikeutettuja sillä perusteella, että Neuvostoliitto oli lakkauttanut kapitalismin, ei sen poliittisen hallinnon perusteella. Toisin sanoen asennoitumisen määrittelivät kunkin hallinnon edustamat yhteiskunnalliset suhteet.
Me emme tukeneet Abessiniaa siksi, että negus olisi poliittisesti tai “moraalisesti” ylempi kuin Mussolini vaan siksi, että takaperoisen maan puolustaminen siirtomaasortoa vastaan on isku imperialismia, maailman työväenluokkien päävihollista, vastaan. (Artikkelista Balance Sheet of the Finnish Events)
Trotski korosti tätä ajatusta fragmentaarisissa muistiinpanoissaan Neuvostoliitosta, jotka hän kirjoitti samana vuonna:
Kun Italia hyökkäsi Abessiniaan [vuonna 1935], olin täysin jälkimmäisen puolella huolimatta Etiopian neguksesta, jolle minulla ei ole mitään sympatiaa. Olennaista oli vastustaa imperialismin pyrkimystä ottaa haltuun uusia alueita. Samalla tavalla nyt vastustan ehdottomasti imperialistien leiriä ja tuen Neuvostoliiton itsenäisyyttä, huolimatta Kremlin neguksesta.
Oli vielä eräs kerta, kun Trotski käsitteli samantyyppistä kysymystä. Keskustelussa argentiinalaisen ammattiliittojohtajan Mateo Fossan kanssa Trotski argumentoi stalinistista “demokratia vs. fasismi” -politiikkaa vastaan. Tämä merkitsi Latinalaisessa Amerikassa käytännössä sitä, että kommunistipuolueet asettuivat poliittisten johtajien ja puolueiden taakse, jotka kannattivat USA:n imperialismia, riippumatta siitä olivatko nämä demokraattisia tai eivät. Tällaisen politiikan seurauksena mm. Kuuban kommunistipuolue liittyi Fulgencio Batistan hallitukseen vuonna 1942 kahdella ministerillä.
Trotski totesi seuraavaa:
Otan yksinkertaisimman ja itsestäänselvimmän esimerkin. Brasiliassa on nyt vallassa semifasistinen hallitus, jota vallankumoukselliset eivät voi muuta kuin vihata. Olettakaamme kuitenkin, että huomenna Englanti aloittaa sotilaallisen konfliktin Brasilian kanssa. Kysyn teiltä, kenen puolelle työväenluokan tulisi asettua?
Vastaan omalta kohdaltani, että tässä tapauksessa olisin “fasistisen” Brasilian puolella “demokraattista” Isoa-Britanniaa vastaan. Miksi? Koska konfliktissa näiden kahden maan kesken ei ole kyse valinnasta demokratian ja fasismin välillä. Jos Englanti voittaa, se asettaa uuden fasistin Rio de Janeiroon ja kahlitsee Brasilian kaksin kerroin. Jos sen sijaan Brasilia voittaa, se antaa voimakkaan sytykkeen maan kansalliselle ja demokraatiselle tietoisuudelle ja johtaa Vargasin diktatuurin suistamiseen vallasta.
Englannin häviö aiheuttaa samalla takaiskun britti-imperialismille ja rohkaisee brittiläisen työväenluokan vallankumouksellista liikettä. Täytyy todellakin olla tyhjäpäinen, jos supistaa maailman vihollisuudet ja sotilaalliset konfliktit taisteluksi fasismin ja demokratian välille. Meidän tulee erottaa kaikkien naamioiden alta hyväksikäyttäjät, orjanomistajat ja ryövärit! (Artikkelista Anti-imperialist Struggle Is the Key to Liberation)
Kaikilla historiallisilla vertauksilla on toki rajallinen hyöty, mutta meidän mielestämme menetelmä, jota Trotski käytti näissä tapauksissa on korrekti ja sitä voidaan käyttää myös sotaan Israelin ja Iranin välillä.
Israel on kapitalistivalta, jolla on aggressiivisia pyrkimyksiä koko alueella. Sen takana seisoo maailman mahtavin imperialisti Yhdysvallat sekä kaikki Euroopan imperialistivallat. Yhdysvaltain sota Irania vastaan on imperialistinen hyökkäyssota. Tämä on konfliktin perimmäinen luonne riippumatta siitä, millainen poliittinen hallinto on Israelissa tai Iranissa.
Vallankumoukselliset kommunistit seisovat ehdoitta Iranin rinnalla, vaikka meille ei ole mitään sympatiaa ajatollahien hallinnolle, joka on taantumuksellinen ja työläisvihamielinen hallinto. Tämän vuoksi meidän iskulauseemme tässä sodassa ovat: “Näpit irti Iranista! Alas Yhdysvaltain ja Israelin imperialismi!”
