Kategoria: Teoriaa

Kuten Trotski huomautti, imperialistien rauha ei poikkea imperialistien sodasta. Porvarillinen valtio on väkivaltakoneisto, jonka tehtävänä on alistaa työläisten enemmistö omistajien vähemmistön sorrettavaksi ja hyväksikäytettäväksi. Kapitalismi perustuu luokkajakoon, mikä on ylläpidettävissä vain väkivalloin, oli käynnissä sota tai ei. Menetelmät ovat vain erilaisia, siinä missä sotilaiden työ on tappaa toisiaan, poliisin tehtävä on pitää työväenluokka kurissa, kummassakin tapauksessa hallitsevan luokan eduksi. Molemmat edustavat väkivallan uhkaa työläisiä kohtaan, ja valmiutta käyttää sitä epäröimättä. Väkivalta ei ole kapitalisteillekaan itsetarkoitus, mutta se on keino haalia valtaa, raaka-aineita ja uusia markkinoita. Se on keinona välttämättömyys ja olennainen osa kapitalismia itseään.

Kapitalismin kriisi saa yhä irvokkaampia muotoja. Nuorison, opiskelijoiden ja työläisten edistyneimmät kerrokset seuraavat kasvavan raivon vallassa, kuinka hallitsevien luokkien aiheuttamat hirveydet seuraavat toinen toistaan: Välimerelle hukkuvat pakolaiset, satoja tuhansia turhia uhreja aiheuttanut Ukrainan sota, hyökkäykset työläisten sekä opiskelijoiden elintasoa ja perusoikeuksia vastaan Euroopassa, jyrkästi nousevat elinkustannukset ja inflaatio, rasismin ja äärioikeiston nousu kautta teollistuneiden länsimaiden, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön lisääntyvä sorto, militarismi ja imperialistinen uho. Ja ehkä aikakautemme kammottavimpana vääryyden monumenttina Palestiinan kansanmurha, jota Israel on lokakuusta 2023 lähtien suorittanut länsimaiden, mukaan lukien Suomen porvarivaltion, täydellä tuella.

Loppusanat Pierre Brouén vuonna 1987 julkaistusta Trotskin elämäkerrasta

Trotskin elämäkerta ei pääty hänen murhaansa. Seitsemänkymmentä vuotta lokakuun vallankumouksen jälkeen hän on epäilemättä lähempänä neuvostokansan huolenaiheita ja herättää enemmän tunteita kuin Georges Clemenceau, David Lloyd George tai Thomas Woodrow Wilson omissa maissaan.

Olisi varmasti kiehtovaa muutaman vuoden tai vuosikymmenen kuluttua seurata Trotskin kuolemansa jälkeen jättämiä jälkiä – historian laajimman yrityksen jälkeen poistaa henkilö ja hänen historiallinen roolinsa valtion varoilla ja kansainvälisellä tuella kollektiivisesta muistista – ja sitä, kuinka voimme päätellä, että se epäonnistui.

Kääntänyt Sippo Kähmi. Alkuperäinen suomenkielinen julkaisu: Työväen antimilitaristit.

Osana työväen antimilitaristista kirjastoa julkaisemme V. I. Leninin tekstin, joka ilmestyi alunperin Proletari-lehden numerossa 33, elokuun 5. päivänä 1908.

Kirjoituksessaan Lenin kritisoi sekä oikeisto-opportunistisisia että “sankarillisia” anarkistisia suuntauksia suhteessa militarismin kysymykseen sosialidemokraattisessa liikkeessä. Näiden sijaan hän nostaa esiin Rosa Luxemburgin näkemykset esimerkiksi venäläisille sosialidemokraateille.

Artikkeli on aiemmin julkaistu suomeksi Leninin koottujen teosten kokoelmassa Karjalan ASNT:n valtion kustannusliikkeen toimesta Petroskoissa 1957.

20. helmikuuta 1914 Rosa Luxemburg pidätettiin sotilaiden yllyttämisestä kapinaan. Syytteen perusteena oli puhe, jossa hän julisti: “Jos ne odottavat meidän murhaavan ranskalaisia tai muita ulkomaalaisia veljiämme, sanotaan niille, ’Ei, ei missään oloissa’”.

Oikeudessa hän muuttui syytetystä syyttäjäksi, ja hänen puheensa, joka myöhemmin julkaistiin nimellä Militarismi, sota ja työväenluokka, on yksi innoittavimpia vallankumouksellisen sosialismin tuomioita imperialismille. Luxemburg hyökkäsi tulisesti häntä kohtaan esitettyjä syytöksiä vastaan, selittäen samalla kansainvälisen sosialismin periaatteita.

Luxemburg tuomittiin vuodeksi vankeuteen, mutta häntä ei vangittu välittömästi. Lähdettyään oikeussalista hän meni suoraan joukkokokoukseen, jossa hän toisti vallankumouksellisen sodanvastaisen propagandansa.

Julkaisemme tässä suomenkielisen käännöksen puheesta sellaisena, kuin se Frankfurtin rikostuomioistuimessa esitettiin.

Siitä lähtien, kun työläisten neuvostot ottivat vallan Venäjällä, suoranaisten valheiden runsaus on ollut valtava. Trotski kuvaili “valheiden virranneen valtoimeen kuin Niagara”. Lenin tapasi sanoa, että […]

Tämä dokumentti pyrkii tehostamaan teoreettista ja poliittista taistelua näitä ideoita ja menetelmiä vastaan. Kapitalismin kriisi on paljastanut syvän vastustuksen olemassa olevaa yhteiskuntaa, sen arvoja, moraalia, sietämätöntä epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa vastaan. Yhteiskunnan keskeisin ristiriita vallitsee yhä työn ja pääoman välillä. Mutta sorron muodot ovat monet, ja jotkut näistä ovat huomattavasti vanhempia ja syvemmälle juurtuneita kuin palkkaorjuus.

Mutta eivät työläiset kykene johtamaan yhteiskuntaa, he sanovat. Miksi ei, vastaamme me. Työläiset tekevät kaiken oikean työn. Työläiset osaavat kyllä kertoa, miten heidän työnsä olisi tehokkainta järjestää. He voisivat tehdä sen paremmin kuin nykyiset pomonsa. Nykyisellään tällaisia esityksiä ei kuitenkaan pomoille tehdä, sillä se johtaisi potkuihin. “Tehokkuus” näinä päivinä tarkoittaa käytännössä sitä, miten kapitalistit saavat revittyä työläisistä mahdollisimman paljon voittoa, mahdollisimman pienellä työvoimalla. Rationaalisesti suunnitellussa yhteiskunnassa tehokkuus tarkoittaisi valtavia hyötyjä kaikille.

Talvisota oli tragedia, joka jätti syvät arvet suomalaisten kollektiiviseen muistiin. Sen vaikutukset tuntuvat osittain edelleen. Tänään, kun kapitalismi on kriisissä ja uudet sukupolvet kääntyvät kommunismin puoleen myös Suomessa, on meidän kyettävä analysoimaan näitä tapahtumia rehellisesti ja vastaamaan heidän kysymyksiinsä.

Ted Grant oli politiikan jättiläinen niille jotka tunsivat hänet hyvin. Hän eli ja hengitti marxismin ideoita ja oli epäröimättä tärkein marxilainen teoreetikko sitten Trotskin kuoleman. Tämä tulee selväksi hänen kirjoituksistaan, joita hän työsti läpi yli 70 vuotta jatkuneen poliittisen toimintansa aikana.

Ted Grantista tuli laajemmin tunnettu vasta 1970- ja 1980-luvuilla, kun the Militant Tendency saavutti näkyvyyttä Britanniassa. Ted perusti The Militant -sanomalehden vuonna 1964. Se oli tuolloin vain pieni nelisivuinen mustavalkoinen kuukausilehti ilman omaa toimistoa tai vakituista henkilökuntaa, mutta jo vuonna 1972 siitä oli tullut nelisivuinen viikkolehti ja 1980-luvun puoleen väliin mennessä the Militant Tendency oli jo kaikkien tuntema.