Oikeistopopulismi on löyhä poliittinen ideologia, joka korostaa epämääräistä “kansan tahtoa” ohjaavana periaatteena.
Populistien keskeinen väite on, että he (ja ainoastaan he) edustavat “todellisen kansan” näkemyksiä. Populismi perustuu vastakkainasettelujen luomiseen, jonka osapuolina ovat “me” ja “muut”. Populismi muuntautuu sen mukaan, mikä on kansansuosion nostattamisen kannalta kaikkein tehokkainta (esim. maahanmuuton vastustaminen).
Vaikka populistit väittävät vastustavansa suuryritysten valtaa, he suhtautuvat vihamielisesti myös perinteiseen työväenliikkeeseen ja vasemmistoon.
Median kilpaillessa klikeistä ja mainostajista oikeistopopulistien röyhkeällä ja näennäisen radikaalilla tyylillä viestiville poliitikoille annetaan mieluusti alusta, josta käsin huudella. Oikeistopopulistit ovat kapitalisteille turvallinen tapa signaloida “median moniäänisyyttä”, sillä vaikka he puhuvat paljon ja isosti, eivät he ikinä kyseenalaista pohjimmiltaan kapitalistien luokkavaltaa.
Porvarilliset politiikan tutkijat Roger Eatwell ja Matthew Goodwin näkevät kansallismielisen populismin nousun takana on havaittavissa neljä vakiintunutta yhteiskunnallista muutosta, jotka mahdollistavat tämän.
Ensinnäkin jotkut äänestäjät katsovat liberaalin demokratian muuttuneen elitistiseksi ja poliitikkojen etääntyneen kansasta, ja kansalaiset kokevat itse olevansa nyt vailla sananvaltaa.
Toiseksi monet pelkäävät maahanmuuton tuhoavan heidän oman kansansa historiallisen identiteetin, elämäntavan ja kulttuurin. Näihin pelkoihin liittyy käsitys, että kulttuuriliberaalit poliitikot, kansainväliset järjestöt ja globaali finanssiala rapauttavat kansakuntaa edistämällä maahanmuuttoa samalla kun vastapuoli pyritään hiljentämään “poliittisesti korrektilla” agendalla.
Kolmanneksi, jotkut kokevat kapitalistisen globaalin talousjärjestelmän aiheuttaman elintasoerojen kasvun heikentäneen heidän asemaansa yhteiskunnassa ja tulevaisuudennäkymiään.
Neljäs muutos on poliittisten puolueiden ja äänestäjien vieraantuminen toisistaan, mikä on tehnyt poliittisesta kartasta länsimaissa paljon aiempaa vaihtelevamman, sirpaloituneemman ja ennustamattomamman.
Populismi Suomessa
Hyvä esimerkki populismista Suomessa on kaikille tuttu Perussuomalaiset. Tämän puolueen juuret ovat Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) historiassa. SMP perustettiin vuonna 1959 nimellä Suomen Pientalonpoikien Puolue, mutta ensimmäisiä populistisia liikkeitä nähtiin jo 1920-luvun lopulla mm. torpparilain riittämättömien yhteiskunnallisten vaikutusten ja 1930-luvun laman vuoksi.
Vuonna 1967 Suomen Pientalonpoikien Puolueen nimi vaihtui Suomen Maaseudun Puolueeksi. Tätä edelsi Maalaisliiton nimenvaihdos Keskustapuolueeksi vuonna 1966. Puolueen perustaja, Veikko Vennamo asemoi SMP:n ainoaksi puolueeksi, joka voisi pelastaa maaseudun.
Tässä lyhyt lainaus SMP:n puoluekokouksen julkilausumasta jossa näemme selkeää “me” (Suomen maaseutu) vastaan “he” (“Suur-Helsinki”) vastakkainasettelua.
”Kaikki vanhat puolueet ovat hylkäämässä tai hyljänneet erityisesti Suur-Helsingin hyväksi muualla Suomessa asuvat kansalaiset. Viimeksi näin teki entinen maalaisliitto, joka päämääränsä ja ohjelmansa tarkastaen muuttui keskustapuolueeksi ja on valmis vieläkin tehostamaan suurasutuskeskuslinjaansa sekä sulattamaan itseensä liberaalisen kansanpuolueen.
Suomen maaseutu on siis väheksyttynä ja yksin. Vain me pientalonpojat olemme järkkymättä pysyneet linjallamme ja säilyttäneet alkiolaisen aatteemme.”
Nykyajan Perussuomalaiset jatkavat perinnettä vahvasti, nyt vaan “meitä” vastassa ovat vaihdellen joko maahanmuuttajat, seksuaalivähemmistöt, internet-trendit, globalismi, kommunismi tai mikä muu nyt sattuu heidät säikäyttämään.
1990-luvun laman jälkeen SMP teki konkurssin ja sen entiset jäsenet, kuten Raimo Vistbacka ja Timo Soini, perustivat perussuomalaiset toukokuussa 1995.
Vaikka Suomi oli lamassa, puolueen kannatus oli vähäistä. Puolue saavutti parempia tuloksia vuoden 2003 eduskuntavaaleissa, kun se sai läpi kolme edustajaa: Soinin, Vistbackan ja Tony Halmeen. Vuosina 2006–2007 perussuomalaisten puolueohjelmien sisältö alkoi muuttua, kun oikeistoradikaalit ja maahanmuuttokriitikot lähestyivät puoluetta. Halme on nähty ilmentymänä tästä muutoksesta, koska hänen suora, karkea, usein rastistinen puhetyylinsä houkutteli monia, myös radikaaleimpia, perussuomalaisten puoleen.
Kun Jussi Halla-aho nousi puolueen puoluejohtajaksi vuoden 2017 kesäkuussa, perussuomalaisten kannatus oli laskenut noin 9 prosenttiin puolueen oltua osa Juha Sipilän hallitusta. Sipilän hallituksessa perussuomalaiset oli toiminut tavalla, joka useimmiten johtaa valtaan päässeet oikeistopopulistit kannatusromahdukseen, joskus hajoamiseen: he olivat toimineet luotettavina, porvarivaltion ja kapitalistisen hallitsevan luokan asianajajina kaikkien muiden porvarillisten puolueiden tapaan. Radikaalin ulosannin takana ei oikeasti ole mitään uutta.
Halla-ahon kauden alussa tapahtunut puolueen hajoaminen elvytti perussuomalaiset samalla, kun Sipilän hallitukseen jääneet entiset perussuomalaiset, jotka nyt muodostivat Sininen Tulevaisuus -puolueen, jäivät jalkoihin.
Oppositioon palaaminen sopi perussuomalaisten politiikalle, ja puolueen suosio lähti uudelleen nousuun. Puolue pystyi taas isoja puhumalla ja tyhjää lupaamalla nostamaan kannatustaan, kuten ennakoitavissa oli.
Kevään 2019 eduskuntavaalien kampanjassa perussuomalaisten retoriikka painotti pääasiallisesti maahanmuuton ongelmia. Tämä muutos näkyy myös puolueen uusissa ohjelmissa, joissa maahanmuuton vastustus on laajempaa ja radikaalimpaa kuin aiemmin. Vaikkei esimerkiksi väestönvaihtona tunnettua äärioikeiston salaliittoteoriaa käytetä ohjelmassa suoraan, sen pääidea välittyy ohjelmasta siitä huolimatta.
Siniset katosivat vielä alkuperäistä puoluettakin räikeämpänä opportunistien klubina puoluekartalta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Perussuomalaiset taas radikalisoitui etnonationalismin suuntaan. Myös perussuomalaisten talouspoliittinen linja muuttui kireämmäksi ja osoitti entistä selvempiä merkkejä hyvinvointisovinismista, eli suunnasta jossa vain syntyperäiset kansalaiset voivat nauttia hyvinvointivaltion eduista ja palveluista.
Maahanmuutto, ilmastopolitiikka ja sananvapauteen liittyvät kysymykset muotoutuivat tästä eteenpäin perussuomalaisten keskeisiksi painopisteiksi oppositiopolitiikassa. Syksyn 2019 hallituskriisi ja siihen liitetty poliittinen peli lisäsivät yleistä poliittista epäluottamusta. Tämän voi odottaa hyödyttävän populistista politiikkaa.
Hallituspuolue perussuomalaiset
Luodaan lopuksi katsaus nykyhetkeen. Näin kuuluu puolueen kuvaus eduskunnan kotisivuilla:
“Perussuomalaiset puolustaa Suomen itsenäisyyttä ja kansallista etua. Emme kannata harvoille keskittyvää rahavaltaa emmekä byrokraattista järjestelmävaltaa, vaan kansanvaltaa. Toimintamme ja päätöksentekomme perustana ovat oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, rehellisyys ja tasa-arvo. Kunnioitamme työtä, yrittämistä, totuutta ja yksilön henkistä kasvua”
Perussuomalaiset siis suunsa todistuksen mukaan kunnioittavat työtä ja yrittämistä, mutta materiaalisessa todellisuudessamme he eivät muuta ole tehneet kuin asettaneet älyttömiä lakko-oikeutta rajoittavia lakeja ja heikentäneet jo valmiiksi heikkoja työehtoja. Lakkosakkoja korotetaan roimasti, lakkoon osallistuneelle työntekijälle määrätään 200 euron sakko, jos lakko todetaan laittomaksi, työlainsäädännöstä halutaan poiketa sopimalla työpaikoilla heikommin ilman luottamusmiestä, ensimmäiseltä sairauspoissaolopäivältä ei saa palkkaa, työntekijän irtisanomiseen riittää “asiallinen syy”.
Puolueen inhimillinen ote on tullut hienosti esiin Orpo-Purran äärioikeistohallituksen kauden aikana, kuten alla olevasta karusta toimenpiteiden listasta ilmenee.
- Työsuhteen päättyessä maksettava lomakorvaus estää työttömyysetuuden saamisen jaksotusajalta (voimaan 1.1.2024)
- Työttömyysturvan omavastuuaikaa pidennetään (voimaan 1.1.2024)
- Työttömyysturvan lapsikorotukset poistetaan (voimaan 1.4.2024)
- Aikuiskoulutustuki lakkautetaan (voimaan 1.8.2024)
- Ansiopäivärahaa leikataan jo kahden kuukauden jälkeen (voimaan 2.9.2024)
- Ansiopäivärahan saamiseen tarvittavaa työssäoloaikaa pidennetään (voimaan 2.9.2024)
- Palkkatuettu työ ei kerrytä työttömyyspäivärahan työssäoloehtoa (voimaan 2.9.2024)
- Vuorotteluvapaa lakkautetaan (voimaan 2.9.2024)
Perussuomalaisten vaalipetoksen laajuus on pysäyttävä. Työväelle annettujen rikottujen lupausten kirjo pakottaa miettimään, voiko vaaleissa todella luvata ihan mitä tahansa. Moni miettii, että mistä tämä sakset kädessä hymyillen poseeraava ja leikkuulautoja kaupitteleva Purra oikein tuli, kun ennen vaaleja hän sanoi, että pienituloisilta leikkaaminen ei perussuomalaisille käy. Voi vain kuvitella, millaisin ajatuksin ja tuntein tätä takinkääntöä on seurannut suomalainen työläinen, joka on antanut äänensä perussuomalaisille näillä perusteilla, mutta saanut vastineeksi yltyvää kapitalistista sortoa, elintason alentamista ja leikkauksia.
Koska työväellä ei ole tosiasiallisesti omaa poliittista puoluetta, tällaiset populistiset puolueet pääsevät valtaan lupaamalla helpotusta sen hetkisiin ongelmiin, mutta valtaan päästyään he alkavat poikkeuksetta ajamaan työväen intressien vastaista politiikkaa.
Suomen nykyinen äärioikeistohallitus ei aja kansan vaan kapitalistisen hallitsevan luokan etua. Ja sitä porvariparlamentissa tekee seuraava ja sitä seuraava jne. Samalla poliittinen linja maassa valuu yhä enemmän oikealle todellisen vallankumouksellisen proletariaatin puolueen puuttuessa. Ongelmia tuottavien poliitikkojen äänestäminen ei korjaa tilannetta, vain luokkataistelu marxismin pohjalta.
Ei tarvitse katsoa kauas menneisyyteen huomataksemme sen että, vaikka hallituksessa istuu eri puolueet, suunta on silti sama. Vuonna 2022 “historiallisen vasemmistolainen” “työläisille ystävällinen” vasemmistohallitus SDP:n Sanna Marinin johdolla lyttäsi Tehy:n ja Superin lakot, samalla munaten luottamuksen jonka hän oli ansainnut COVID-19 kriisin hoidosta. Tämä lakko-oikeuksiin kajoaminen johti lopulta hoitajien perääntymiseen ja kädenlämpöisen kompromissin hyväksymiseen.
Vallankumouksellinen kommunistinen internationaali kutsuu työväenluokan, nuoret ja opiskelijat järjestäytymään luokkataisteluun kapitalismin kumoamiseksi. Me tarjoamme tehokkaan vastapuolen liian kauan vapaasti mellastaneen kapitalistisen hallitsevan luokan sorrolle. Tätä ei mikään oikeistopopulistinen puolue voi tarjota. Siellä suunnassa työväenluokalla on tarjolla vain pettymyksiä, nöyryytyksiä ja lisää sortoa.
Joonas Kokkila
Kuva: Dennis Lushch
