Hallitseva luokka kuvaa kommunisteja usein väkivaltaisiksi yksilöiksi, jotka “eivät tyydy mihinkään ennen koko yhteiskunnan hukkumista vereen”. Ei ollut yllättävää, että Tanskan suurimman nettiuutiskanava BT:n toimittaja yritti koko haastattelun ajan saada tanskalaiset toverimme myöntämään, että he kannattavat väkivaltaa, haastatellessaan heitä heidän historiallisesta päätöksestä perustaa Vallankumouksellinen Kommunistinen Puolue.
Vastatkaamme tähän kysymykseen vankasti ja rehellisesti. Kannattavatko kommunistit väkivaltaista vallankumousta? Emme kannata. Taistelemme niin rauhallisen siirtymisen puolesta kohti sosialismia kuin on vain mahdollista.
On vaikea tukahduttaa halveksuntaa, kun tänä päivänä, tässä kapitalistisessa maailmassa systeemin puolustajat hiljaa hyväksyvät miljoonat hirveydet ja rikokset päivittäin ja samalla ulvovat tulevaisuuden mielikuvituksellisesta väkivaltaisesta kommunistien vallankumouksessa.
Ympäri maailmaa kapitalismi pelkästä horjahduksestaan aiheuttaa jo merien verran verta. Imperialistisissa väliintuloissa on sodalla, väkivallalla ja köyhyydellä ajettu pakolaisiksi 114 miljoonaa ihmistä Gazassa, Ukrainassa, Sudanissa, Kongossa, Etiopiassa, Haitilla jne. Viime lokakuusta lähtien koko länsimainen media ja poliittinen perusta pyhitti Israelin kollektiivisen kansanmurhan Gazan ihmisiä kohtaan oikeutetuksi itsepuolustukseksi – ”itsepuolustukseksi”, jossa yli 40 000 ihmisen on vahvistettu kuolleen, 70 prosenttia naisia ja lapsia.
Ja kuitenkin, samat tiedotusvälineet tunnustavat olevansa kauhistuneita, kun me kommunistit sanomme, että vaikka haluamme yhteiskunnan rauhanomaista muutosta, työväenluokalla on oikeus puolustaa itseään.
Kapitalistien tekopyhyydessä on logiikka. Hallitseva luokka voi aina oikeuttaa sortajan ja riistäjän väkivallan puolustaessaan vaurauttaan ja etuoikeuksiaan, jotka ovat kaikkein pyhimpiä. Mutta edes helvetin tulet eivät ole tarpeeksi kuumia kenellekään, joka uskaltaa haastaa heidän sääntönsä.
Kun viha kasvaa yhteiskunnan syvyyksiin, jopa niin sanotuissa demokraattisissa maissa, hallitseva luokka osoittaa, kuinka väkivaltaisesti he ovat valmiita puolustamaan etujaan. Vuoden 2018 Gilet Jaunes -liikkeen aikana, jolloin ranskalaiset massat nousivat “demokraattista” Macronin hallitusta vastaan vastauksena polttoaineen hinnan nousuun ja tyytymättömyydestä järjestelmää kohtaan, presidentti Macron julisti juhlallisesti “Väkivaltaa kaduilla ei suvaita” ja lähetti paikalle aseistettuja santarmeja ja räjähteitä “väkijoukon hallintaan”, minkä seurauksena 17 ihmistä menetti silmänsä ja kolmelta henkilöltä amputoitiin käsi tai jalka. Yksi nainen, joka ei edes osallistunut mielenosoituksiin, kuoli parvekkeella, kun häntä ammuttiin kasvoihin kyynelkaasukranaatilla.
Viime aikoina väkivaltaa on käytetty rauhanomaisten mielenosoitusleirien purkamiseen mm. Columbian yliopistossa New Yorkissa ja Amsterdamin yliopistossa. Nämä eivät suinkaan ole yksittäisiä tapauksia: Amnesty Internationalin laskelmien mukaan vuonna 2022 54 prosenttia valtioista käytti väkivaltaa rauhanomaisia mielenosoituksia vastaan rikkoen jopa omia lakejaan.
Kun joukkojen liike uhkaa heidän elintärkeiden etujensa ydintä, kapitalistiluokan käyttämällä väkivallalla ei ole rajoja. Kun heidän auktoriteettinsa on todella uhattuna, näemme tarkalleen millaiseen väkivaltaan hallitseva luokkamme pystyy. Heidän kostonhimonsa kasvaa samassa suhteessa kuin vallankumoukselliset liikkeet – jopa kaikkein rauhanomaisimmat – uhkaavat heidän valtaansa. Jos massat eivät ole valmiita taistelemaan, tarvittaessa aseellisesti, he ovat puolustuskyvyttömiä.
Voimme ottaa uudemman esimerkin Sudanista. Vuosina 2019–2023 maata ravisteli täysin rauhanomainen vallankumous, joka kukisti vihatun al-Bashirin sotilasdiktatuurin. Khartumissa ja muualla maassa massat ottivat haltuun rakennuksia, järjesti yleislakkoja ja muodosti vastarintakomiteoita. Vallankumouksen johto – pääasiassa Sudanin Professionals Association – ei ainoastaan sitoutunut rauhanomaisiin keinoihin, vaan sitoi vallankumouksellisten joukkojen kaikki toiveet vanhojen hallitsijoiden hyvään tahtoon, joiden kanssa he neuvottelivat hyvässä uskossa ryhtymättä mihinkään aseistautumiseen.
Kun vallankumouksellinen vauhti laantui, vanhat hallitsijat hylkäsivät neuvottelut ja lähtivät hyökkäykseen. Rapid Support Forces (RSF) -joukoiksi organisoituneet heimojoukkojen jengit laskeutuivat Khartumiin tarkka-ampuen, murhaten ja raiskaten. Tämä vastavallankumous oli verinen alkusoitto uudelle sisällissodalle, joka on ajanut 8 miljoonaa ihmistä pakolaisiksi, mukaan lukien puolet Khartumin väestöstä. Burhan ja Hemedti – kaksi gangsterijohtajaa, joita tukevat eri alueelliset ja imperialistiset voimat – taistelevat saaliista kuin korppikotkat.
Olisiko väkijoukkojen pitänyt antaa kapitalistien viedä heidät kuin lampaat teuraalle? Kommunistien vastaus on ei! Puolustamme ehdottomasti työväenluokan oikeutta puolustautua! Emme ole pasifisteja, eikä meillä ole illuusioita hallitsevan luokan lempeistä aikeista.
Sudanin traaginen opetus on selvä: ainoa keino miten tämä barbaarinen verenvuodatus olisi voitu estää, olisi ollut se, että vallankumouksen johto olisi ottanut ratkaisevan askeleen ja järjestänyt kapinallisen yleislakon maan lamauttamiseksi vetoamalla samalla, että sotilaat astuvat vallankumouksen puolelle. Tällä tavalla vanhan verenhimoinen hallinto olisi voitu helposti riisua aseista ja johtajat pidättää. Sen sijaan vallankumouksellisen johdon horjuminen aiheutti verisen tappion ja Sudanin vajoamisen barbariaan.
Rauhanomaiset vallankumoukset ovat mahdollisia, kyllä, mutta vain jos järjestäytyneiden työläisten ja köyhien ylivoima vakuuttaa vanhan hallitsevan luokan siitä, että vastarinta on turhaa.
Hallitseva luokka kertoo meille, että vallankumoukset ovat väkivaltaisia, ja jokainen, joka kannattaa vallankumousta, kannattaa automaattisesti väkivaltaa. Mutta historia kertoo aivan toisenlaisen tarinan. Modernin aikakauden vallankumoukset ovat alkaneet pääosin rauhallisesti. Sorretut turvautuvat vallankumoukseen nimenomaan lopettaakseen vallitsevan sorron ja väkivallan.
Hirvittävä väkivalta alkaa, kun vastavallankumoukselliset voimat käyvät hyökkäykseen. Esimerkiksi Venäjän lokakuun 1917 vallankumous oli Pietarissa niin rauhallinen, että 10 vuotta myöhemmin Talvipalatsin myrskyn dramatisoinnin kuvaamisessa kuoli enemmän ihmisiä kuin itse tapahtumassa. Tarvittiin 21:n vieraan armeijan imperialistinen väliintulo syöksemään maa kauhistuttavaan sisällissotaan.
Myös Saksan vuoden 1918 vallankumous oli suhteellisen rauhallinen tapaus, joka päätti ensimmäisen maailmansodan teurastuksen. Kun työläiset eivät onnistuneet kaappaamaan valtaa, hallitseva luokka lähetti Freikorpin kuolemanpartiot ympäri Saksaa metsästämään ja tappamaan kommunisteja ja radikaaleja työläisiä. Lopulta, kun uusi kriisi iski vuonna 1929, hallitseva luokka mieluummin luovutti vallan Hitlerille kuin olisi kohdannut uusia vallankumouksia. Näin raivattiin tie miljoonien teurastamiseen holokaustissa ja toisessa maailmansodassa.
Hallitseva luokka haluaisi mieluummin polttaa vanhan maailman maan tasalle kuin nähdä uuden maailman nousevan vapautettuna orjuudesta ja heidän rappeutuvasta vallastaan.
Kapitalismin kriisi pakottaa massat astumaan vallankumoukselliselle tielle. Rauhanomaisin lopputulos on taattu vain, jos he tekevät sen päättäväisesti, luja vallankumouksellinen johto heidän puolellaan. Työväenluokan määrällinen ylivoima on nykyään niin suuri, ettei ole poissuljettua, että hallitseva luokka voisi nähdä vastarinnan hyödyttömyyden, ja heiltä voidaan riistää keinot vastarintaan halusta huolimatta.
Sitä vastoin, jos työväenluokan johtavat ovat päättämättömiä tai omaksuvat pasifistisia illuusioita, vanha hallitseva luokka näkee mahdollisuutensa luoda veristä kaaosta ja kynsiä tiensä takaisin. Ironista kyllä, pasifistiset illuusiot vallankumouksellisen realismin sijaan johtavat verisimpiin katastrofeihin. Syy on yksinkertainen: heidän on annettava riistetyille massoille opetus, jota massat eivät ihan heti unohda.
Väittäessään, että kommunistit ovat väkivaltaisia, hallitseva luokka yrittää kääntää asetelman, tehdä meistä syytettyjä. Päinvastoin, me seisomme tässä kapitalismin syyttäjinä. He seisovat syytettyinä hirvittävimmistä rikoksista. Koska he eivät pysty tarjoamaan mitään puolustukseksi tai lieventämään tekojaan, he osoittavat kauhistuneena sormellaan tuomaria ja tuomaristoa: ”Kuinka voitte syyttää minua? Te hirviöt tuomitsitte minut väkivaltarikoksista vain tehdäksenne pahempaa väkivaltaa minua vastaan suorittaessani tuomiotanne!”
Tämä on vain yritys heittää sumua työläisten silmiin. Kostomme ei tule turhan verenvuodatuksen muodossa. Kostomme on kapitalistiluokan pakkolunastaminen ja uuden ihmisystävällisen yhteiskunnan rakentaminen niiden raunioiden sijasta, joita kapitalismi uhkaa luoda.
Ben Curry
Julkaistu alunperin englanniksi In Defense of Marxism -sivustolla.
