Julian Assangen yli vuosikymmenen kestäneeseen vainoamiseen liittyen on tullut hiljattain julki järkyttäviä paljastuksia. Brittiläinen tuomari Penrose Foss on päättänyt, että Crown Prosecution Servicen (CPS) on perusteltava, miksi se poisti joukon sähköpostiviestejä, jotka se oli lähettänyt Ruotsin oikeusviranomaisten kanssa Assangen luovutusyrityksestä.
Tietojenvapautta koskevien tietopyyntöjen perusteella saataville tulleet tiedot paljastavat, missä määrin Sir Keir Starmerin tuolloin johtama CPS painosti Ruotsin viranomaisia jatkamaan luovutusyrityksiä, siitä huolimatta, että todisteet puuttuivat täysin ja että Ruotsin poliisi oli käytännössä pakottanut kaksi naista antamaan lausunnot, jotka tarvittiin raiskaussyytteiden nostamiseksi Assangea vastaan.
Samaan aikaan italialainen toimittaja Stefania Maurizi on yrittänyt tehdä tietopyyntöjä Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Australian viranomaisille, mutta hän on saanut vastaukseksi vain hiljaisuutta.
Tämä osoittaa selvästi, että nämä niin sanotut “demokraattiset” hallitukset ovat poliittisesti peitelleet koordinoitua yritystä käyttää tekaistuja raiskaussyytöksiä poliittisen vihollisen vainoamiseksi.
Mistä kaikki alkoi
Julian Assange ansaitsi osakseen miljoonien tavan kansalaisten suosion, kun hänen ilmiantajia ja tutkivia journalisteja edustava Wikileaks-järjestönsä julkaisi vuonna 2010 vinon pinon dokumentteja, joissa kuvattiin yksityiskohtaisesti Yhdysvaltojen ja Britannian sotarikoksia Afganistanissa ja Irakissa.
Näistä kävi ilmi imperialistien tekemät hirvittävät rikokset, ja se, miten Yhdysvallat järjestelmällisesti peitteli näitä kauheuksia. Yksi raaka esimerkki oli video jossa yhdysvaltalaiset sotilaat murhasivat useita siviilejä, muun muassa kaksi Reutersin toimittajaa. Amerikkalaiset nauhoittivat sen vihollissotilaiden tappamisena! Vuodot paljastivat myös sen, että siviilien kuolinluvut olivat paljon suurempia kuin Yhdysvallat oli ilmoittanut ja kuinka Yhdysvallat oli osallisena mielivaltaisessa kidutus- ja pidätysjärjestelmässä.
Yhdysvaltain imperialismin näkökulmasta Assange oli suorittanut synneistä suurimman, hän oli paljastanut “sääntöihin perustuvan järjestyksen” tyhjän kaiun kaikille ja tuonut esiin Yhdysvaltojen imperialismin rikollisen ja kyynisen politiikan. Yhdysvaltain hallinto ei tuhlannut aikaa vastaiskussaan, ja se älähti välittömästi väittäen Wikileaksin toiminnan “asettavan amerikkalaiset sotilaat vaaraan”.
Pentagonin johtamasta laajasta tutkimuksesta huolimatta Wikileaks-paljastuksen ei ole tähän päivään mennessä katsottu johtaneen yhteenkään kuolemantapaukseen. Silti Yhdysvaltain poliitikot ja tiedustelupalvelun edustajat jatkavat tämän herjan mantraamista.
Tukholma alistuu
Väite, jonka mukaan Assangen toimet olisivat vaarantaneet Yhdysvaltain henkilöstöä, oli vasta alkua pitkäksi venyneelle henkilönlokauskampanjalle. Assange asui tuolloin Ruotsissa maan vapaalle journalismille antamien perustuslaillisten takeiden vuoksi.
Näiden perustuslaillisten “takuiden” ontto luonne paljastui kuitenkin pian imperialismin edessä. Ruotsin hallitus pelkäsi yhteenottoa Washingtonin kanssa Assangen vuoksi, ja kuinka ollakaan, pian sille tarjoutui tilaisuus vainota Assangea tämän puolesta.
Vuoden 2010 kesällä kaksi naista suuntasi poliisiasemalle tarkoituksenaan velvoittaa Julian Assange tekemään sukupuolitautitesti sen jälkeen, kun hän oli harrastanut suojaamatonta seksiä heidän kanssaan.
Ruotsin viranomaiset eivät jahkailleet lainkaan käyttää tapausta hyväkseen hyökkäyksessään Assangen kimppuun. Poliisi teki poikkeuksellisesti rikosilmoituksen 11 minuutin kuluttua siitä, kun toinen nainen, “S”, oli puhunut poliisille, vaikka ilmoituksen tekemiseen oli hänellä kulunut kaksi ja puoli tuntia. Vielä oudompaa oli, että Ruotsin yleinen syyttäjä määräsi Assangnelle välittömästi pidätysmääräyksen, ennen kuin poliisin yhteenveto oli kirjoitettu, ja ottamatta huomioon, että “S” ei suostunut allekirjoittamaan sitä.
Useiden tietopyyntöjen jälkeen, huolimatta siitä että suuri osa tapauksen tekstiarkistoinnista on hävitetty, näiden kahden osallisen tekstiviestihistoria paljastaa, missä määrin heidät pakotettiin mukaan prosessiin. Henkilö “S”:n mukaan “poliisi tekaisi syytteet”, ja on selvää, että näitä henkilöitä uhattiin syytteillä väärän todistuksen antamisesta, jos he vetäisivät lausuntonsa takaisin jossain vaiheessa.
Heti Assangea koskevan pidätysmääräyksen kirjauksen jälkeen tämä vuoti salaperäisesti lehdistölle, ja näin hänen pidättämistä vaativa lynkkausjoukko syntyi kuin tyhjästä. Nyt on kuitenkin selvää, että Ruotsin valtio painosti naisia nostamaan syytteen Assangen kaatamiseksi.
Todisteiden täydellisen puutteen vuoksi Ruotsin syyttäjät antoivat lopulta periksi ja Assange sai luvan lähteä kohti Lontoota. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ilman järjetöntä fiaskoa, kun Interpol antoi julki “punaisen ilmoituksen” joka on yleensä varattu vakaville kansainvälisille rikoksille. Britannia, jonka Assange nolasi ja joka halusi osoittaa uskollisuuttaan (alistuvuuttaan) Washingtonille, antoi Assangesta eurooppalaisen pidätysmääräyksen.
Tämä ajoi Assangen hakeutumaan Ecuadorin suurlähetystöön. Keir Starmerin johtama CPS ryhtyi tämän jälkeen ylläpitämään aggressiivisesti Assangen luovuttamista koskevaa Ruotsin oikeustapausta. Tuolloin oli selvää, että kyse oli poliittisesti motivoitununeesta pidätysmääräyksestä, sillä Assange itse oli tarjoutunut vastaamaan syyttäjän kysymyksiin kirjallisesti (mikä on yleinen käytäntö), tai jopa luovuttamaan itsensä, jos hänelle vakuutettaisiin, ettei Ruotsin hallitus luovuttaisi häntä Yhdysvaltoihin. Molemmat pyynnöt evättiin, ja tarkoituksena oli selvästi luovuttaa hänet Yhdysvaltain hallituksen armoille.
Ne muutamat sähköpostiviestit, jotka ovat säilyneet tästä selvästä peittely-yrityksestä, paljastavat, miten tätä porvarillisen oikeuden pyhää instituutiota käytettiin, kuten kaikkia tällaisia instituutioita käytetään, hallitsevan luokan etujen ajamiseen. Eräässä CPS:n lakimiehen lähettämässä sähköpostiviestissä lukee: “Älkääkä uskaltako nyt jänistää!”, kun taas toisessa neuvotaan: “Älkää ajatelko, että tapausta käsitellään vain yhtenä luovutuspyyntönä.”
Britannian valtio pakotti Ruotsin viranomaiset ylläpitämään tapausta, joka perustui mitä heppoisempiin todisteisiin. Tällä oli kaksi päämäärää. Toisaalta, jos he olisivat onnistuneet, se olisi tasoittanut tietä Assangen luovuttamiselle Yhdysvaltoihin. Toisaalta se käänsi yleistä mielipidettä Assangea vastaan raiskaajana. Britannian vallanpitäjät olivat ottaneet oppia tästä ja he myöhemmin onnistuneesti lokasivat elinikäinen rasisminvastainen aktivistin, Jeremy Corbynin maineen antisemiitiksi.
Tärkeä opetus, joka vasemmiston on opittava
Nyt kun on käynyt ilmi kuinka tyhjiä syytteet Assangea vastaan olivat, on selvää, että kyseessä oli poliittisesti motivoitunut hyökkäys jolla haluttiin mustamaalata joku, joka oli uskaltanut paljastaa hallitsevan luokan rikokset. Silti monet vasemmiston edustajat eivät nähneet tätä, ja mikä vielä pahempaa, he tuottivat kärkeviä artikkeleita, joissa syytettiin kaikkia, jotka osoittivat tämän fiaskon selkeät motiivit, “raiskaajien puolustajiksi”.
The Guardian-lehdellä oli erityisen härski rooli tässä. Sen nimekkäät toimittajat, kuten Marina Hynde ja Suzanne Moore, julkaisivat häijyjä otsikko-uutisia, joissa pilkattiin ja vähäteltiin Assangea. Kaikkein pahinta oli kuitenkin Owen Jonesin panos, sillä hän tarjosi vasemmiston suojaa tälle establishmentin hyökkäyskampanjalle. Kuten toimittaja Jonathan Cook tekee selväksi, Assangen vastainen kampanja ei olisi voinut olla niin tehokas ilman tällaisia artikkeleita.
Loppujen lopuksi tämänkaltaiset myönnytykset porvarillisen yleisen mielipiteen edessä heijastavat reformismin poliittista heikkoutta. Se paljastaa ensinnäkin näiden niin kutsuttujen “vasemmistolaisten” naiivin uskon porvarillisen demokratian instituutioihin. Jonesin kaltaisille reformisteille ei yksinkertaisesti voinut olla todellista, että tällaiset väitteet olivat keksittyjä ja että Assange oli vainon uhri. Ei ole sattumaa, että sama “vasemmistolaisten” toimittajien ryhmittymä teki samanlaisia myönnytyksiä ja anteeksipyyntöjä kun Corbynia mustamaalattiin.
Hallitseva luokka oli selkeästi iskenyt vasemmistolaisten akilleen kantapäähän keksimällä raiskaussyytöksiä. Näille identiteettipolitiikkaan täysin uskoutuville vasemmistolaisille syytettynä oleminen tarkoittaa automaattisesti syyllisyyttä, ja meidän on ensin “kuunneltava naisia” ja jätettävä huomiotta kaikki syytösten poliittinen konteksti — huolimatta siitä, että nyt on selvästi todistettu, etteivät syytöksiä esittäneet naiset vaan syyttäjä ja että “S” itse joutui törkeän paineen alaiseksi!
Vallankumouksellisina kommunisteina meidän on tärkeää ottaa opiksi Julian Assangen vainosta selkeänä muistutuksena porvarillisen laillisuuden ja identiteettipolitiikan todellisesta roolista. Tehtävämme on paljastaa se armottomasti, aivan kuten Assange paljasti imperialismin rikokset kiitettävästi lähes 15 vuotta sitten.
Keelan Kellegher
