Kirjoittanut Rob Sewell, alunperin julkaistu Militant -lehdessä 16. elokuuta 1985
Luuletko tosiaan, ettei Stalin ole ottanut puheeksi sinun raivaamistasi pois tieltä fyysisesti? Hän on sekä harkinnut sitä että keskustellut aiheesta juurta jaksain. Joka kerta häntä on pidätellyt sama pelko, että nuoriso saattaisi syyttää häntä henkilökohtaisesti, ja vastata terroriteoilla. Siksi hän uskoo, että opposition nuorisosta on ensin päästävä eroon. Mutta tehtävän lykkääminen ei merkitse siitä luopumista.
Johtava bolševikki Grigori Zinovjev Trotskille vuonna 1926
Kahdeskymmenes elokuuta 1940 stalinistinen agentti Ramon Mercader haavoitti Lev Trotskia kuolettavasti hakuniskulla päähän.
Trotski oli omistanut koko elämänsä työväenluokan vapauttamiselle. Hän johti kuuluisaa Petrogradin Neuvostoa vuoden 1905 vallankumouksessa, hahmotteli jatkuvan vallankumouksen marxilaisen teorian, johti yhdessä Leninin kanssa Lokakuun vallankumousta vuonna 1917, rakensi puna-armeijan ja oli yksi Kolmannen kommunistisen internationaalin perustajajäsenistä.
Hänen murhansa ei ollut mikään diktaattori Stalinin sattumanvarainen tai spontaani teko. Se oli koko bolševikkipuolueen ja vallankumouksen vanhaan johtoon sekä kaikkiin marxismin todellisten ajatusten puolustajiin kohdistuneen harkitun murhakampanjan julma huipentuma.
Stalinin salainen poliisi GPU jäljitti ja eliminoi järjestelmällisesti jokaisen, jonka mitenkään saattoi olettaa voivan uhata byrokratian totalitaarista valtaa.
Murhasalaliiton uhreiksi päätyivät erityisesti kaikki ne, jotka taistelivat Leninin ja Marxin ajatusten puolesta Trotskin ja kansainvälisen vasemmisto-opposition rinnalla. Trotskin kannattajien ja stalinistisen byrokratian välinen kamppailu ei koskaan ollut ainoastaan väittelyä ajatuksista. Se edusti elävien voimien välistä yhteentörmäystä, taistelua materiaalisia etujaan puolustavan hallitsevan eliitin, ja työväenluokan internationalismin ja sosialistisen vallankumouksen voimien välillä.
Tämän etuoikeutetun, loismaisen eliitin vauraus ja valta-asema perustuivat kansallistetun suunnitelmatalouden byrokraattiseen hallintaan. Suojellakseen asemaansa se riisti poliittisen vallan Venäjän työläisiltä ja maanviljelijöiltä. Vähitellen kaikki Leninin ja Trotskin aikaiset työläisdemokratian ilmenemismuodot murskattiin, ja luotiin tie Stalinin, byrokratian henkilöllistymän, diktatuurille. Stalinistinen hirmuvalta oli välttämätöntä tämän etuoikeutetun kastin selviytymiselle.
Niitä jotka liittyivät trotskilaiseen oppositioon odottivat hirvittävät vainot, panettelu, tehtävistä ja puolueen jäsenyydestä erottaminen, ja vankilat. Myöhemmin heidät ajettiin Stalinin keskitysleireille ja murhattiin.
Silti, tästä verivanasta, vainoista ja valheista, Stalinin klikin historian väärennyksestä, huolimatta Lev Trotskin — eli aidon marxilaisuuden — ajatukset eivät ole vain selviytyneet vaan kasvaneet, ja muodostavat tänään merkkitulen kaikille kapitalismin ja stalinismin kauhujen vastustajille.
Trotskin kohtalo oli sidottu vuoden 1917 Venäjän lokakuun vallankumoukseen. Tätä työväenluokan voittoa pidettiin yleisesti maailmanlaajuisen muutoksen alkuna. Kukaan bolševikkipuolueessa ei uskonut — ei Lenin, Trotski tai edes Stalin — että sosialismia olisi mahdollista rakentaa yhdessä maassa, eikä varsinkaan Venäjän kaltaisessa alikehittyneesssä maassa.
Vallankumouksen joutuminen eristetyksi länsimaiden sosialidemokraattisten johtajien petosten seurauksena johti loismaisen byrokratian: valtion, puolueen ja teollisuuden virkamiesten kastin, esiinkasvuun. Kansainväliset tappiot lisäsivät eristyksen ja uupumuksen tunnetta. Kuten Trotski selitti:
On erittäin tärkeää ymmärtää, ettei ole kysymystäkään siitä, etteikö Neuvostobyrokratia olisi voimistunut sitä mukaa, kun maailman työväenluokka koki yhä kovempia iskuja. Euroopan ja Aasian vallankumouksellisten liikkeiden tappiot heikensivät vähitellen neuvostotyöläisten luottamusta kansainväliseen vallankumoukseen. Maassa vallitsi yhä huutava kurjuus ja pula. Työväenluokan tarmokkaimmat ja kehittyneimmät edustajat olivat joko kaatuneet sisällissodassa; tai sitten, useimmiten, nousseet korkeisiin tehtäviin, ja menetettyään vallankumouksellisen aatteensa sulautettu osaksi byrokratiaa. Vallankumouksen vuosien hirvittävien ponnistusten väsyttäminä, vailla perspektiiviä ja pettymysten synnyttämän katkeruuden myrkyttäminä, suuret massat passivoituivat.
Vuonna 1923 Trotski muodosti vasemmisto-opposition lyödäkseen tämän byrokraattisen reaktion lokakuun vallankumousta vastaan. Juuri ennen Leninin kuolemaa hän ja Lenin tekivät liiton byrokratiaa vastaan. ”Testamentissaan” Lenin vaati Stalinin, josta oli tullut tämän taantumuksen keulakuva, erottamista. Samassa testamentissa hän luonnehti Trotskia ”erityisen taitavaksi” ja ”varmasti nykyisen Keskuskomitean pätevimmäksi mieheksi”.
Leninin kuoleman myötä vuonna 1924 Stalin ja muut, jotka pyrkivät mustamaalaamaan Trotskia ja heikentämään hänen vaikutusvaltaansa pimittivät tämän testamentin, ja väittivät sitä myöhemmin trotskilaiseksi väärennökseksi! Sen aitous paljastui vasta kun Hruštšov vuonna 1956 piti puheensa puolueen 20. kongressin suljetulle kokoukselle.
Stalinismin nousu
Saksan vallankumouksen tappio vuoden 1923 lopussa johti yhdessä Leninin kuoleman kanssa stalinistisen byrokratian voimien nopeaan kristallisoitumiseen. Pian näiden tapahtumien jälkeen Stalin julkaisi marxismin vastaisen teoriansa ”sosialismista yhdessä maassa”, joka peilasi etuoikeutetun eliitin intressejä. Zinovjev ja Kamenev, kaksi johtavaa vanhaa bolševikkia, jotka tähän asti olivat tukeneet Stalinia, eivät voineet enää sietää tätä petosta, vaan muodostivat Trotskin kanssa yhdistyneen opposition vuonna 1926.
Samaan aikaan oli Kiinan vallankumouksen tappio kova isku Venäjän työläisille, jotka olivat toivoneet työläisten voittoa idässä. Mutta kehittyvän byrokratian jäseniä se päinvastoin rohkaisi suuresti. Lokakuuhun 1927 mennessä Trotski ja Zinovjev oli erotettu puolueesta, ja Kamenev keskuskomiteasta.
Tämän kasvavan sorron seurauksena Adolf Joffe, joka oli palannut Japanin suurlähettilään tehtävästä toimiakseen Trotskin avustajana, teki itsemurhan. Karkotuspaikastaan Alma-Atasta (tammikuussa 1928) ja myöhemmin Turkista (tammikuussa 1929) Trotski vastasi stalinistien petoksiin ja valheisiin, ja alkoi koota yhteen aidon marxilaisuuden puolustajia kansainvälisellä tasolla. Heinäkuussa 1929 julkaistiin Venäjän bolševikki-leninistien Opposition bulletiinin ensimmäinen numero. Lehdestä tuli Trotskin työn keskeinen osa.
Tulevina vuosina hän sai kokea monta julmaa, henkilökohtaista iskua; hänen nuori tytärensä Nina kuoli 26-vuotiaana tuberkuloosiin. Hänen toinen tyttärensä Zina, joka myös oli vakavasti sairaana, ajettiin itsemurhaan Berliinissä vuoden 1933 alussa. Molempien miehet oli karkotettu Siperiaan.
Trotskin ensimmäinen vaimo, Sokolovskaja, vangittiin työleirille missä hän myöhemmin kuoli. Hänen poikansa Sergei, tiedemies, joka ei ollut kiinnostunut politiikasta, pidätettiin väärin syytöksin — kieltäytyi pettämästä isäänsä — ja menehtyi vankilassa. Trotskin sihteerit ja avustajat Neuvostoliitossa — Glazman, Butov, Sermuks ja Pozanski — teloitettiin.
Moskovan määräyksestä stalinistit yrittivät jatkuvasti soluttautua sekä Trotskin talouteen että kansaivälisen vasemmisto-opposition riveihin, aiheuttaen sekä häiriöitä, provokaatioita että murhia. Tästä on monia esimerkkejä: Senin ja Roman Well, Etienne Zborowski, Serge Efrom, Marcel Rollin, Louis Ducomet, Francois Rossie, Renata Steiner, Floyd Miller ja Sylvia Franklin, mainitaksemme vain muutaman.
Taistelu Hitleriä vastaan
Trotski oli Hitlerin voittoon saakka maaliskuussa 1933 kampanjoinut tarmokkaasti yhteisrintaman politiikan puolesta fasismia vastaan Saksassa. Mutta stalinistiset johtajat jatkoivat Saksan työläisten johtamista veriseen tappioon vastustamalla häntä. Saksan Kommunistisen puolueen johtaja Ernst Thälmann sanoi syyskuussa 1932:
Pamfletissaan aiheesta ”Miten kansallissosialismi voitetaan?” Trotski esittää aina saman vastauksen: ”Saksan Kommunistisen puoleen on tehtävä blokki Sosialidemokratian kanssa..” Hahmotellessaan tätä blokkia, Trotski näkee siinä Saksan työväenluokalle ainoan todellisen pelastuksen fasismilta. Joko Kommunistipuolue liittoutuu Sosialidemokratian kanssa, tai Saksan työväenluokka on menetetty 10-20 vuodeksi. Tämä on täydellisesti pilaantuneen fasistin ja vastavallankumouksellisen teoria. Tämä teoria on pahin mahdollinen, vaarallisin ja rikollisin teoria mitä Trotski on viime vuosien vastavallankumouksellisen propagandansa aikana kehittänyt.
Kommunistinen Internationaali, numero 17/18, 1932
Se ettei Trotskin neuvoa seurattu, johti Saksan työväenliikkeen lamautumiseen ja Hitlerin voittoon ilman merkittävää vastarintaa. Tämä oli pahin petos kansainvälistä sosialismia vastaan vuoden 1914 jälkeen. Yksikään Euroopan hallituksista ei ollut halukas myöntämään turvapaikkaa kapitalistiluokan pelkäämälle Trotskille. Vuonna 1933 hänet päästettiin tilapäisesti Ranskaan, mutta ennen pitkää hallitus karkotti hänet ei-toivottuna henkilönä.
Puhdistusoikeudenkäynnit
Ranskasta Trotskin sallittiin matkustaa Norjaan, missä Työväenpuolue oli vähän aiemmin tullut valtaan. Muutaman kuukauden sisällä tästä olivat puhdistusoikeudenkäynnit, joissa Trotski oli pääsyytettynä, alkaneet Moskovassa. Stalin painosti Norjan hallitusta vaientamaan Trotskin. Käskyä noudatettiin; Trotskin sihteerit karkotettiin maasta, ja hänet itsensä laitettiin käytännössä kotiarestiin. Voidakseen vastata tämän maailmanhistorian suurimman lavastuksen valheisiin ja panetteluihin, Trotski hyväksyi Meksikon Cardenasin tarjoaman turvapaikan. Hän saapui Mexico Cityyn tammikuussa 1937.
Byrokratia toivoi Hitlerin vastaista sopimusta länsidemokratioiden kanssa, ja yritti tästä syystä todistaa kunniallisuuttaan. Ensimmäinen Moskovan oikeudenkäynti aloitti bolševikkien johtajien vanhan kaartin järjestelmällisen rikollisiksi lavastamisen ja murhaamisen. Peläten Espanjan vallankumouksen onnistumista, ja sitä alkusysäystä, jonka tämä saattaisi antaa uudelle poliittiselle vallankumoukselle Neuvostoliitossa, byrokratia aloitti kaikkien elävien siteiden tuhoamisen Lokakuun todellisiin perinteisiin.
Arvioiden mukaan kahdeksan miljoonaa menehtyi vuosina 1936-1938 näissä vainoissa, joita Trotski kutsui ”yksipuoliseksi sisällissodaksi”.
Kuuluisan amerikkalaisen filosofin John Deweyn johdolla perustettiin Kansainvälinen tutkintakomissio tarkkailemaan Moskovan oikeudenkäyntejä. Kaikki lausunnot ja todisteet seulottiin perusteellisesti. Trotskia haastateltiin ja ristikuulusteltiin henkilökohtaisesti kaikista stalinistien fantastisista väitteistä, mm. että hän olisi ollut natsien palveluksessa.
Mittavien arkistojensa avulla hän todisti, että oikeudenkäyntien pakotetut ”tunnustukset” olivat silkkoja valheita, ja historian suurin lavastusoperaatio. Deweyn komissio totesi Moskovan oikeudenkäynnit lavastetuiksi, ja julisti päätteeksi: ”toteamme näin ollen Trotskin ja Sedovin (hänen poikansa) syyttömiksi”.
Toinen Moskovan oikeudenkäynti alkoi parin viikon kuluttua Trotskin saapumisesta Meksikoon. Mutta Stalin ei ainoastaan pyrkinyt fyysisesti hävittämään vanhat bolševikit Neuvostoliitosta vaan halusi myös tuhota trotskilaisen liikkeen kansainväliset johtajat.
Espanjassa GPU:n murhapartiot alistivat järjestelmällisesti kaiken Moskovan vastaisen opposition, minkä seurauksena mm. Andres Nin, Andrades ja Trotskin sihteeri Erwin Wolf teloitettiin. Syyskuussa 1937 murhattiin Ignace Reiss, entinen korkea-arvoinen GPU:n agentti, joka oli hylännyt stalinismin ja antoi avoimesti tukensa Trotskille.
Vuosia myöhemmin Leopold Trepper, rohkea antistalinisti ja entinen Neuvostoliiton tiedustelupalvelun jäsen, joka oli toiminut maanalaisesti sodan aikana, kirjoitti muistelmissaan:
Jugoslaavit, puolalaiset, liettualaiset, tsekit… kaikki katosivat. Vuoteen 1937 Saksan kommunistisen puolueen tärkeimmistä johtajista ei ollut jäljellä muita kuin Wilhelm Pieck ja Walter Ulbricht. Vainojen hulluudella ei ollut mitään rajaa. Korean osasto oli harvennettu, Intian delegaatit hävinneet, Kiinan Kommunistisen puolueen edustajat oli pidätetty. Lokakuun hohto tukahdutettiin maanalaisissa kammioissa. Vallankumous oli rappeutunut terrorin ja kauhun järjestelmäksi.”
Ja silti me tottelimme, vastenmielisyyttä täynnä mutta passiivisina, vangittuina koneistoon jonka olimme omin käsin pystyttäneet. Osina hammasratasta, terrorisoituina hulluuden partaalle, meistä tuli oman alistamisemme työkaluja. Kaikki ne jotka eivät nousseet vastustamaan stalinistista koneistoa ovat vastuussa; kollektiivisesti vastuussa. Minä itse en ole mikään poikkeus..
Mutta kuka silloin protestoi? Kuka silloin nousi ilmaistakseen raivonsa ja kauhistuneisuutensa?
Trotskilaiset voivat vaatia osalleen tämän kunnian. Seuraten johtajansa, jonka itsepäisyys palkittiin jääkirveen iskulla päähän, esimerkkiä he — ja ainoastaan he — taistelivat stalinismia vastaan viimeiseen hengenvetoon. Suurten puhdistusten alkaessa heillä ei enää ollut muuta vaihtoehtoa kuin julistaa vastarintaansa jäisissä erämaissa, joihin heidät oli raahattu tuhottavaksi. Heidän käytöksensä leireillä oli ihailua herättävää. Mutta heidän äänensä eivät kantaneet tundralta.
Tänään trotskilaisilla on oikeus syyttää niitä jotka kerran ulvoivat susilauman mukana. Mutta älkööt he kuitenkaan unohtako, että heillä oli meihin nähden suuri etu: johdonmukainen poliittinen järjestelmä jolla stalinismi olisi voitu korvata. Syvästä ahdistuksesta huolimatta, jota he tunsivat joutuessaan todistamaan vallankumouksen petosta, heillä oli jotain johon tarrautua. He eivät tehneet ”tunnustuksia”, koska tiesivät etteivät ne palvelisi puolueen sen enempää kuin sosialisminkaan asiaa.
Poika, ystävä, taistelija
Ranskassa stalinistien onnistui soluttautua opposition päämajaan ja päästä osallisiksi ”yhteistyöhön” korkeimmalla tasolla Trotskin pojan Lev Sedovin kanssa. 16. helmikuuta 1938 Etienne Zborowski paljasti hänet GPU:lle, joka vuorostaan murhasi hänet hänen ollessaan sairaalahoidossa.
Surun murtama Trotski kirjoitti kuolleelle pojalleen liikuttavan muistokirjoituksen ”Lev Sedov — poika, ystävä, taistelija”:
Poikamme mukana kuoli kaikki se, mikä meissä yhä oli säilynyt nuorena. Hyvästi, Lev. Hyvästi rakas, korvaamaton ystävä. Äitisi ja minä emme koskaan kuvitelleet että kohtalo langettaisi osaksemme muistokirjoituksesi laatimisen julman tehtävän. Olimme vakuuttuneita siitä että tulisit toimimaan työmme jatkajana vielä pitkään sen jälkeen kun me olemme poissa. Mutta me emme kyenneet suojelemaan sinua. Hyvästi, Lev! Me välitämme moitteettoman muistosi maailman työväenluokan nuorille polville. Tulet ansaitusti elämään kaikkien niiden sydämissä, jotka työskentelevät, kärsivät ja taistelevat paremman maailman puolesta. Kaikkien maiden vallankumoukselliset nuoret! Ottakaa meiltä vastaan Levin muisto, adoptoikaa hänet omaksi pojaksenne – hän on sen ansainnut – ja antakaa hänen tästälähin taistella näkymättömänä teidän rinnallanne, koska kohtalo on häneltä evännyt onnen osallistua lopulliseen voittoonne!
Kuukauden kuluttua Sedovin kuolemasta Stalin määräsi aloitettavaksi kolmannen, kaikista verisimmän puhdistusoikeudenkäynnin. Pariisissa Rudolf Klementin, yhden Trotskin sihteereistä, päätön ruumis löydettiin Seine-joesta. GPU:n salaisten agenttien murhaverkosto alkoi kiristyä Trotskin ympärillä. Stalinin huippuluokan palkkamurhaaja Ramon Mercaderin onnistui soluttautua Trotskin perheen piireihin viettelemällä nuori amerikkalainen marxisti Sylvia Ageloff.
Sillä välin tapahtui 24. toukokuuta ensimmäinen, epäonnistunut murhayritys Trotskia vastaan. Stalinistinen GPU:n iskujoukko onnistui Meksikon kommunistipuolueen johtaja Siqueroksen johdolla tunkeutumaan taloon, ja ampui Trotskin makuuhuoneen seulaksi konekiväärillä. Trotski, sekä hänen vaimonsa ja tyttärenpoikansa selviytyivät onneksi sillä kertaa täpärästi. Yksi talolla vartiossa olleista, Robert Sheldon Harte, kaapattiin ja hänen maatunut ruumiinsa löydettiin kuukautta myöhemmin soramontusta.
Suurin marttyyri
Rangaistus tullaan vielä langettamaan näille katalille murhaajille. Koko urhean ja kauniin elämänsä ajan Lev Davidovich säilytti uskonsa tulevaisuuden vapaaseen ihmiskuntaan. Tämä hänen uskonsa ei heikentynyt viimeisten vuosien aikana, vaan päinvastoin vain kypsyi ja vahvistui entisestään. Tulevaisuuden ihmiskunta, vapautettuna kaikesta sorrosta, tulee lannistamaan kaikenlaisen pakkovallan.
Miten se tapahtui, Trotskin vaimo Natalya Sedova marraskuussa 1940
Toinen murhayritys, elokuussa 1940, osoittautui kohtalokkaaksi. GPU:n palkkamurhaaja Ramon Mercader murhasi Lev Trotskin. Tultuaan tuomituksi ja istuttuaan 20-vuotisen vankilatuomion, hän palasi Itä-Eurooppaan missä stalinistinen hallinto palkitsi hänet mitalilla.
Trotski oli työväenluokan suurin marttyyri. Trotskismi ja marxismi ovat aina olleet, ja ovat yhä tänään, maailman vainotuin liike. Hyökkäykset Militant -lehteä ja sen kannattajia vastaan ovat vain tämän kampanjan jatkoa.
Kun pelkurit ja epäröitsijät tekivät rauhan stalinismin kanssa, puolustivat Trotski ja hänen harvat kannattajansa marxismin aatetta historiallisena perääntymisen ja taantumuksen aikakautena. Tämä oli Trotskin tärkein rooli.
Uusi sukupolvi on suuren kiitoksen velkaa niille, jotka tuolloin taistelivat vastavirtaan. Meidän tehtävämme on nyt varustautua aidon marxismin aatteilla, ollaksemme valmiita kohtaamaan tulevaisuuden väistämättömät myrskyt ja mullistukset.
