Vallankumous

Pienellä Ranskan hallitsemalla Tyynenmeren saarella, hieman yli 200 000 asukkaan Uudessa-Kaledoniassa kuohuvat valtavat mielenosoitukset sen jälkeen, kun Ranskan hallitus on pyrkinyt ajamaan väkisin läpi lain, joka vähentäisi alkuperäisväestön kanakien demokraattista vaikutusvaltaa.

Vallankumouksellisen kommunistisen internationaalin (VKI) perustamiskongressi päättyi eilen viikon keskustelujen jälkeen ja päätti yksimielisesti käynnistää uuden internationaalin! Kongressi toi yhteen tuhannet toverit ympäri maailman verkkoyhteyksillä ja 500 toveria saman katon alle keskustelemaan vallankumouksellisista ideoista ja jakamaan inspiroivia kokemuksia kommunismin uudesta noususta eri puolilta maailmaa.

Nyt alamme rakentaa maailmanlaajuista vallankumouksellista puoluetta ja haluamme, että liityt mukaan opiskelemaan aitoa marxismia ja taistelemaan kommunistisen maailmanvallankumouksen puolesta!

Suomen suhtautuminen Israelin suorittamaan, maailman ensimmäiseen suorana lähetyksenä näytettyyn kansanmurhaan, on räikeässä ristiriidassa maan julkisen imagon kanssa, jonka mukaan Suomen pitäisi olla pieni ihmisoikeuksia ja demokratiaa puolustava, rauhaa rakastava maa. Nyt on kuitenkin todistetusti selvää, että omia intressejä puolustaakseen meidänkin hallitseva luokkamme on valmis tukemaan vaikka kansanmurhaa.

Todistamme parhaillaan maailmanlaajuista hyökkäysten aaltoa transihmisiä vastaan. Yhä useammassa maassa oikeistopuolueet ottavat tähtäimiinsä transihmiset ja heidän oikeutensa, yleensä porvarillisen lehdistön myötämielisellä tuella.

Ruotsin porvaristo toivoo, että Euroviisut olisivat taas perinteinen tekopyhyyden paraati. Artistit laulavat toistensa kanssa identtisiä lauluja oikeudesta olla oma itsensä, Israel esittää olevansa HBTQ-ihmisten kohtelun edelläkävijä ja nationalismi pukeutuu pinkkiin kimaltelevaan spektaakkeliin. Eivät kai diktatuurit, kansallismielinen lipunheiluttelu tai pieni ripaus kansanmurhaa niin vaarallisia ole? Lisätään soppaan vielä vähän Pride-lippuja ja sanotaan sitä vaikkapa “kansanjuhlaksi”!

Ensimmäinen oikea työpaikkani oli MatHemin varasto Tukholmassa. Olin lukiossa, ja vaikka olikin hieman vaikeaa joutua uhraamaan niin paljon vapaa-aikaa saadakseni talouteni toimimaan, olin silti ylpeä ottaessani ensiaskeleeni työelämässä. Mutta ylpeyteni ei kestänyt kauaa. Viikonloppuisin minun oli herättävä neljältä aamulla ja sitten raadettava harmaassa varastohallissa kahdeksan tuntia, ja ainoa seura, jonka sain, oli kylmä, robottimainen ääni kuulokkeissani, joka kertoi minulle, mitä tavaroita minun pitäisi kerätä ja mihin laatikkoon ne pitäisi laittaa. Jokaisen varastokierroksen lopussa tuijotin valtavaa tietokonenäyttöä, joka näytti, kuinka monta tilausta meillä oli jäljellä ennen päivän loppumista. Laskin minuutteja, yritin pitää vauhtia yllä ja ajatella jotain muuta saadakseni ajan kulumaan. Joskus hiljensin kuulokkeeni jutellakseni kollegan kanssa, mutta meitä kannustettiin olemaan tekemättä sitä, koska jokainen hetki, jonka seisoin paikallani näyttäisi huonolta.