Kirjoittanut Siana Bangura lokakuussa 2011
Venäjän vallankumouksen kriitikot ja kapitalismin kannattajat käyttävät usein kysymystä “moraalisuudesta” ja “moraalista” mustamaalatakseen bolshevikkien historiallista merkitystä ja tahratakseen sosialismin idean kokonaisuudessaan. Lev Trotski vastasi näille kriitikoille vuonna 1938 kirjoitetussa pamfletissa Heidän moraalinsa ja meidän. Tässä artikkelissa tarkastelemme Trotskin pamflettia ja hänen analyysiaan “moraalista”.
Kuuluisassa polemiikissaan moraalin luonteesta ja sen roolista yhteiskunnassa Trotski väittää, että moraali suhteutuu aina kuhunkin yhteiskuntaan, aikakauteen ja ennen kaikkea eri yhteiskuntaluokkien etuihin. Todellisen moraalin tulee puolustaa itse ihmiskunnan etuja, työväenluokan edustamana, eikä se näin voi olla absoluuttinen idea. Jokainen tilanne on analysoitava erikseen. Esimerkiksi jos ryhmä käyttää väkivaltaa keinona puolustaa massojen etua koko laajuudessaan, viedäkseen eteenpäin yleisen hyvän asiaa, on se oikeutettua.
Porvarillisissa demokraattisissa maissa hallitsevan luokan edut peitetään ihanteellisen moraalin alle, joka usein juontuu uskonnollisista opetuksista ja on linjassa porvariston yleisesti ymmärrettyjen etujen kanssa. He väittävät, että moraali on ikuinen ja ehdoton ihanne, kun taas Trotski väittää, että ainoa oikea moraali pohjautuu “todellisen proletariaatin” edustukseen. Trotski esittää argumenttinsa neljässä osiossa: Historiallinen materialistinen moraalikäsitys, Leninismi vastaan stalinismi, “Päämäärä ja keinot” -argumentti ja Vallankumouksellinen moraali.
Ensinnäkin Trotski on eri mieltä porvarillisten hallitusten ja poliittisten puolueiden kanssa, jotka hänen mukaansa vetoavat moraaliin liikkeelle panevana voimana ja oikeutuksena politiikalleen. Nämä yritykset saavuttaa moraalinen yliasema perustuvat voimakkaasti “ajattomiin” normeihin, jotka nousevat kulloinkin vallitsevien olosuhteiden yläpuolelle. Todellisuudessa sosiaaliset määritelmät siitä, mitä on olla “moraalinen” tai “moraaliton”, ovat aina ideologisia kamppailuja, jotka heijastavat yhteiskunnan luokkataistelua ja joilla ei ole mitään tekemistä tämän abstraktin “moraalisuuden” idean kanssa. Trotski käyttää dialektista materialismia, marxilaisuuden kulmakiveä, saadakseen selkoa tästä abstraktista ajatuksesta. Hän tunnistaa ja selittää konkreettisesti käytetyt käsitteet ja historiallisen kontekstin, jossa pamfletti kirjoitettiin.
Yhteiskunta oli 1930-luvulla erittäin polarisoitunut. Kilpailevien ja ristiriitaisten stalinismin, länsimaisten “liberaalien” reformististen ideologioiden sekä Saksan, Italian ja Espanjan fasististen liikkeiden välillä käytiin ankaraa taistelua. Ristiriitaiset intressit tarkoittivat sitä, että ei voinut olla yhtä yleismaailmallista ajatusta “hyvästä” ja “pahasta”. Vuodet 1938-39 olivat työväenliikkeelle synkkä hetki. Hitler lujitti asemiaan ja piti kiinni vallastaan tiukasti Saksassa, Francon fasismi vahvisti otettaan Espanjassa; ja Stalin häpäisi sanaa “sosialismi” tuhottuaan Venäjän vallankumouksen johdon systemaattisesti. Maailma oli syöksymässä kohti toisen maailmansodan imperialistista verilöylyä. Tässä tilanteessa reformistit, sentristit ja pikkuporvarilliset radikaalit esittivät “moraalisia” argumenttejaan Trotskin ja muiden neljännen internationaalin marxilaisten menetelmiä vastaan.
Trotski viimeisteli pamflettinsa vuoden 1938 alussa, kun viimeinen Moskovan näytösoikeudenkäynti oli käynnissä. Itse asiassa teksti on omistettu Trotskin pojalle, joka murhattiin Stalinin käskystä. Yhä globaalimman taantumuksen aallon yhteydessä tapahtui myös globaali siirtymä oikealle laajoissa vasemmiston kerroksissa koetun pettymyksen vuoksi. Trotski kutsui tätä muutosta “voittoisaksi taantumukseksi”. Sosialismin unelma oli rappeutunut stalinismin autoritaariseksi painajaiseksi. Tämä siirtymä oli ja on edelleen suosittu marxismin kriitikoiden keskuudessa. Yksi entisten sosialistien yleisimmistä poluista marxismin ja luokkataistelun hylkäämisprosessissa on vedota “moraaliin” ja nauttia siitä “eliksiiristä”, mitä on massojen indoktrinointi ihmisyyden “universaaleihin arvoihin” ja uskonnon kahleisiin.
Trotskin pamfletin tavoitteena on puolustaa materialistista lähestymistapaa moraalikysymyksiin — leikkaamalla marxismi irti stalinismin julmasta jäykkyydestä ja entisten vallankumouksellisten, sittemmin reformististen liberaalien teoretisoinnista. Trotski käsittelee liberaalien ja Venäjän vallankumouksen entisten kannattajien usein esittämiä väitteitä, joiden mukaan bolshevikkipuolueen politiikka ei eronnut stalinismista ja siten johti samaan moraalittomuuteen ja samoihin rikoksiin.
Trotski keskittyy vastustajiensa väitteiden luokkasisältöön ja korostaa niitä. Ne, jotka luopuivat vallankumouksellisesta politiikasta, vastustivat “amoraalisena” periaatetta “päämäärä pyhittää keinot” ja ryhtyivät arvostelemaan Trotskin henkilöä. Reformistit ovat väittäneet, että tämä niin kutsuttu amoraalisuus johti väistämättä julmuuden, murhien ja petoksen ilmapiiriin. Trotskin keskeinen väite on, että luokkien välisen epätasa-arvon ylläpitäminen vaatii juuri näiden sosiaalisten normien hyväksymisestä. Hän väittää, että kapitalismi ei pysyisi kasassa ilman abstraktia “moraalia” sidosaineena ja osoittaa dialektiikan paremmuuden niin sanottuun “maalaisjärkeen” nähden.
Trotskin pääargumentti on, ettei ole olemassa politiikkaa tai ajatuksia, jotka ovat ajattomia tai jotka ovat olemassa sen sosiaalisen kontekstin ulkopuolella, jossa ne ovat syntyneet. Tämä on hänen historiallis-materialistinen käsityksensä moraalista. “Maalaisjärjen” mukaiset käsitykset moraalista ja moraalittomuudesta määrittävät kokonaan kunkin yhteiskunnan olosuhteet, rakenne ja erityisesti hallitsevan luokan intressit — tästä syystä joissakin yhteiskunnissa ei ole oikein tappaa viattomia ihmisiä tai sortaa naisia, lapsia tai marginaalisia ihmisryhmiä, mutta se voi olla hyväksyttävää jossain muualla. Ei ole olemassa “universaalia” moraalikoodia tai täysin tyhjentävää määritelmää pahasta ja hyvästä, ainoastaan käsityksiä, jotka jäävät tarkemmin selittämättä ja vain hyväksytään.
Moraalin näkeminen ikuisena ja muuttumattomana käsitteenä huomioi sitä tosiseikkaa, että eri yhteiskunnat ovat määritelleet moraalin eri tavoin. Esimerkiksi uskonnot usein esittävät sääntöjensä olleen aina olemassa aikojen alusta lähtien. On kuitenkin niin, että myös uskonnon on täytynyt sopeutua muuttuviin sosiaalisiin olosuhteisiin. Aikoinaan jotkut kristinuskon suuntaukset hyväksyivät orjuuden ja löysivät sille oikeutuksen itse Raamatusta. Nykyään orjuutta pidetään ehdottoman inhottavana ja moraalittomana. Trotski perustelee, miksi erityisesti hallitsevien luokkien instituutioiden on hyödyllistä esittää moraali universaalina ja muuttumattomana käsitteenä — näin ne pystyvät pysymään vallassa manipuloimalla uskontoja ja/tai moraalisia uskomuksia, joihin ihmiset ovat tiukasti kiinnittyneet.
Trotski väittää, että moraalin määritelmiä tutkittaessa tarvitaan historiallis-materialistista menetelmää. Jo yritys esittää moraalikäsitteet epähistoriallisina juontuu tarpeesta hämärtää itse yhteiskunnan sosiaaliset tai luokkien väliset suhteet. Moraalilla on luokkaluonne ja sillä on ratkaiseva ideologinen rooli vallanpitäjille. Hallitsevan luokan ei ainoastaan tarvitse perustella oman käyttäytymisensä (sorron, sotien ja työväenluokkien riiston) heijastavan ajattomia normeja, jota ei voi saati pidä kyseenalaistaa; sen on myös käytettävä samoja vakiintuneita normeja saadakseen sorretut olemaan kapinoimatta. Trotski pitää Yhdysvaltoja avainesimerkkinä tällaisesta tekopyhästä käytöksestä:
”Abstrakteihin normeihin vetoaminen ei ole välinpitämätön filosofinen virhe, vaan välttämätön elementti luokkatietoisuuden hämärtämisen mekaniikassa.”
1930-luvulla Venäjän vallankumouksen arvostelijat luokittelivat Trotskin vallankumouksellisen moraalin ja stalinismin byrokraattisen politiikan samaan kategoriaan. Trotski kuitenkin selitti, että stalinismi on “valtava byrokraattinen reaktio proletariaatin diktatuuria vastaan takapajuisessa ja eristäytyneessä maassa… Stalinismi perusti uudelleen etuoikeuden törkeimmät muodot, loi eriarvoisuudelle provokatiivisen luonteen, tukahdutti massojen itseohjautuvan toiminnan poliisiabsolutismilla, muutti hallinnon Kremlin oligarkian monopoliksi ja synnytti uudelleen vallan fetisoinnin muodoissa, joista absolutistinen monarkia tuskin uskalsi haaveilla.” Trotski ei ainoastaan väitä, että stalinismi ja bolshevismi ovat täysin vastakkaisia, vaan myös, että stalinismi kumpusi Venäjän materiaalisista olosuhteista. Nämä olosuhteet taas johtuivat Venäjän historiallisesta taloudellisesta jälkeenjääneisyydestä ja sen eristyneisyydestä. Trotski piti vastenmielisenä “neuvostobyrokratian moraalista kuoliota”.
Yksi marxilaisuuden kriitikoiden yleisimmistä hyökkäystaktiikoista pohjaa väitteeseen, jonka mukaan marxilaiset uskovat “päämäärien oikeuttavan keinot”. Marxismin vastustajat väittävät tämän osoittavan, että marxilaisia ajaa yksinomaan vallanhimo ja he ovat valmiita suorittamaan mitä tahansa julmuuksia päästäkseen valtaan. Itse asiassa kuitenkin juuri hallitsevat luokat elävät tämän opin tuhoisimpien johtopäätösten mukaisesti. Tämä on välttämätöntä kapitalismin menestykselle.
Trotski sanoo, että tekoja on arvioitava kokonaisvaltaisesti siinä konkreettisessa, materiaalisessa ja historiallisessa kontekstissa, jossa ne tapahtuvat. Tätä ja maalaisjärkeä koskevissa kohdissa Trotskin dialektiikka ja vallankumouksellinen rehellisyys näkyvät selvimmin. Koska vallankumouksellinen moraali liittyy yhteiskuntaan ja taisteluun sen muuttamiseksi, Trotski vastustaa myös “kaikki käy” -asennetta, jonka mukaan keinot saavat oikeutuksensa ainoastaan päämääristä, ja kaikki kysymykset moraalista ratkeavat näin. Tämän sijaan Trotski puolustaa vallankumouksellista moraalia.
Vallankumouksellisten tehtävänä on kehittää mittapuu tällaisten arvioiden tekemiseen. Vallankumouksellisten on jyrkästi torjuttava “virallinen moraali” ja yhdistettävä dynaaminen ymmärrys päämäärien ja keinojen teoriasta kohtaamiinsa konkreettisiin tilanteisiin. Toisin sanoen marxilaisuuden keskeinen ydin — työväenluokka ja sen suorittama itsensä vapauttaminen — on marxilaisen moraalin lähtökohta. Trotski rohkaisee vallankumouksellisia rakentamaan omia määritelmiään moraalista dialektiikkaa käyttäen, autonomisesti suhteessa hallitsevien luokkien ajatuksiin ja opetuksiin.
