Henkilökohtaisten intressiensä edistämiseksi Biden ja Zelenskyi ovat vaarallisen lähellä sodan eskalaatiota.
Kyllä, luit otsikon oikein. Vihainen mies Washingtonissa ja psykologisesti hataralla pohjalla horjuva presidentti Kiovassa ovat innokkaasti kehitelleet suunnitelmaa, joka uhkaa syöstä maailman syvyyksiin.
Jos tämä kuulostaa sinusta huonon B-elokuvan juonelta, olet oikeilla jäljillä. Mutta tämä vain todistaa paikkansapitäväksi vanhan sanonnan, jonka mukaan todellisuus usein jäljittelee fiktiota, jopa hyvin outoa fiktiota. Se, mitä nyt maailman diplomatian näyttämöllä tapahtuu, on kiistatta hyvin omituista.
Tämän nimenomaisen kauhutarinan päähahmot eivät ole nimeltään Ming Armoton tai Dracula, pimeyden ruhtinas, vaan Joseph Robinette Biden (vaikka Robinette onkin itse asiassa melko outo nimi kelle tahansa) ja Volodymyr Oleksandrovitsh Zelenskyi, joka kuulostaakin jo paljon enemmän pahaenteiseltä maailmanvalloitusta suunnittelevalta kreiviltä synkässä linnassaan Transylvanian vuorilla.
Tässä kohtaa lupaavat rinnastukset harmaan todellisuuden ja vanhojen Hammer-studioiden kauhuelokuvien välillä alkavat kuitenkin haihtua. Edessämme ei ole kaksi elämää suurempaa kauhuelokuvien hahmoa vaan kaksi pienehköä, tavanomaista ja epäkiinnostavaa (sekä kaikkea muuta kuin älykästä) miestä.
Mitä tulee fyysiseen kokoon, Ukrainan presidenttinä vuodesta 2019 istunut entinen koomikko on 167 senttimetriä pitkä, vaikka hänen vaikuttava ryhtinsä hänen kävellessään vallan käytävillä Washingtonissa ja Lontoossa vaatien uhkausten ryydittämänä valtavia määriä käteistä saa hänet näyttämään paljon pidemmältä kuin onkaan.
Jos teemme joidenkin mielestä relevantin vertauksen, Pohjois-Korean Kim Jong Un on tietojen mukaan 174 cm pitkä, vaikka tietojen alkuperä ei ole selvillä. Joka tapauksessa Kim Jong Un kompensoi pituuden puutteensa ydinaseilla, jotka maailmanpolitiikassa tapaavat muuttaa kääpiöt jättiläisiksi – ja päin vastoin.
Mutta nyt olen eksynyt liian kauas tarinan pääjuonesta, johon palaan pidemmittä puheitta. Kun sanon “pieni” Bidenin ja Zelenskyin yhteydessä, en tarkoita vain fyysistä kokoa. He ovat pieniä ennen kaikkea älyllisissä ja moraalisissa kyvyissään.
Kuten on valitettavan tyypillistä modernin (tai paremminkin postmodernin) aikakauden johtajille, kummaltakin mieheltä puuttuu kokonaan laaja visio ja kaikki sellainen, joka edes muistuttaisi koherenttia filosofista maailmankatsomusta. Sen sijaan heidän toimintaansa ohjaavat karkea omaneduntavoittelu ja poliittinen (Zelenskyin tapauksessa myös fyysinen) hengissäpysyminen – joille kaikki muut harkinnat ovat alisteisia.
Kiirehdin lisäämään, että Zelenskyiin kohdistuva uhka ei tule pelkästään hänen henkilökohtaisen nemesiksensä Vladimir Putinin suunnasta. Vaikka nämä kaksi ovatkin vihamiehiä, ei ole mitään todisteita siitä, että venäläiset olisivat yrittäneet surmata Kiovan miehen, vaikka heillä olisi ollut useita mahdollisuuksia siihen.
Onhan kuitenkin niin, että vihollisten eliminointi yksinkertaisesti murhaamalla heidät – menetelmä, jota joskus pidettiin kammottavana ja johon vain kaikkein barbaarisinten valtioiden ajateltiin alentuvan – on tullut varsin muodikkaaksi. Sitä harjoittaa säännöllisin väliajoin Bibi Netanjahu muiden sotarikosten ohella, joiden luettelu tässä veisi liikaa tilaa. Silti, niin outoa kuin tämä onkin todeta, Israelin johtaja ei ole koskaan joutunut kohtaamaan mitään epämiellyttäviä seurauksia teoistaan. Itse asiassa päinvastoin.
Se, ettei Venäjä (ainakaan toistaiseksi) ole poistanut Zelenskyiä näyttämöltä tällaisin keinoin ei johdu mistään eettisistä harkinnoista, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei sitä nähdä tarkoituksenmukaiseksi. Jos poistat yhden vihollisjohtajan, hänet vain korvaa joku toinen – kenties vielä vähemmän mieleinen.
Israelilaiset mielellään rehentelevät sillä, kuinka monta tällaista vihollista he ovat lähettäneet tuonpuoleiseen. Mutta he unohtavat mainita, että näin he eivät ole onnistuneet tuhoamaan – tai edes vakavasti heikentämään Hamasia tai Hizbollahia. Heidän ylpeilynsä on siis täysin onttoa.
Zelenskyin edessä oleva uhka on hyvin todellinen. Mutta sen alkulähde on paljon lähempänä kuin Kremlissä. Vaikka hän teoreettisesti on Ukrainan presidentti, häntä ympäröivät paljon Kremliäkin vaarallisemmat viholliset. fasistiset uusnatsielementit Ukrainan porvarivaltion sisällä (joita media kohteliaasti kutsuu “äärinationalisteiksi”) seuraavat hänen jokaista siirtoaan kuin nälkäiset haukat.
Nämä elementit ovat päässeet porvarivaltiossa vahvoihin asemiin, erityisesti Ukrainan asevoimissa. Heidän riveistään nousevat fanaattisimmat (ja siten tehokkaimmat) eturintaman taistelujoukot. Mutta eturintama luhistuu kovaa vauhtia. Venäjän eteneminen, joka viime aikoihin asti on ollut luonteeltaan hidasta ja vähittäistä, on kiihtynyt huomattavasti. “Äärinationalistit” eivät ole tähän tyytyväisiä.
Koko Ukrainan sodan tarina on vuonna 2024 on ollut sarja katastrofeja Kiovan hallinnolle. Venäjän eteneminen on muuttunut peruuttamattomaksi ja Ukrainan puolustusten romahtaminen on vain ajan kysymys.
Edessä on nöyryyttävä tappio Yhdysvalloille ja NATOlle. Näissä olosuhteissa puhe neuvotteluista Venäjän kanssa on yhä kovaäänisempää ja jatkuvampaa. Tämä on vain luonnollista. Kun armeijat perääntyvät kaikilla rintamilla ja sotilaista alkaa olla pulaa, kuten myös aseista ja ammuksista, on loogista aloittaa neuvottelut vastapuolen kanssa.
Valitettavasti se, mikä on luonnollista ja rationaalista, ei aina ohjaa harjoitettua politiikkaa. Vuoden 1944 loppuun mennessä oli päivänselvää, että Saksa oli hävinnyt sodan. Neuvostoliitto oli murskannut Hitlerin armeijat ensin Stalingradissa ja sitten Kurskin taistelussa. Puna-armeija suuntasi suoraan kohti Berliiniä edeten vauhtia, jolla ei ole vertailukohtaa sotahistoriassa.
Monet Hitlerin kenraaleista suosittelivat neuvottelujen avaamista brittien ja amerikkalaisten kanssa, jotta Neuvostoliiton murskavoitto estettäisiin. Mutta Hitler, eristettynä muusta maailmasta betonibunkkeriinsa, oli kuuro näille suosituksille rauhanneuvotteluista.
Täysin todellisuudesta erkaantunut Hitler kieltäytyi kuuntelemasta raportteja tappioista. Sen sijaan hän luennoi kenraaleilleen, kuinka Saksan voitto olisi väistämätön, silloinkin kun Neuvostoliiton kenttätykistön kumu kuului jo Berliinin keskustaan asti.
Hitler siirteli olemattomia divisioonia etulinjaan, joka oli jo luhistunut. Vain sitten, kun puna-armeija oli kirjaimellisesti muutaman metrin päässä bunkkerista, hän veti lopulta johtopäätökset ja suoritti itsemurhan. Tämän jälkeen voittoisa puna-armeija miehitti koko Saksan itäisen osan, mukaan lukien Berliinin.
Vaikka tilanteiden välillä Saksan tappion ja Ukrainan nykytilanteen kohdalla on totta kai eroja, niissä on myös merkillepantavia samankaltaisuuksia. Eräs silmiinpistävä samankaltaisuus on, että Zelenskyin psykologinen tila muistuttaa paljon Hitlerin mielialaa Reichin viimeisinä päivinä.
Zelenskyin mielialan heittelyt ovat yhä rajumpia. Hänen antamansa käskyt ovat niin kummallisia, että niiden yhteys todellisuuteen on kyseenalainen. Tämä ei ole yllättävää, sillä hän on jo kauan sitten sulkenut silmänsä ja korvansa todellisuudelta.
Muutama kuukausi sitten läntisessä mediassa uutisoitiin, että Ukrainan johtaja oli joutunut hysterian valtaan ja kirjaimellisesti huutanut kenraaleilleen syyttäen heitä valehtelusta. Todellisuudessa kenraalit todennäköisesti yrittivät tuoda esiin rintaman katastrofaalista tilannetta. Mutta Zelenskyi kieltäytyy kuuntelemasta huonoja uutisia. Hän haluaa kuulla vain hyviä uutisia. Ja jos hyviä uutisia ei ole, ne täytyy keksiä.
Lopulta kenraalit ovat päätyneet kertomaan Zelenskyille sen, mitä hän haluaa kuulla, koska ovat ymmärtäneet, että muu on turhaa: Ukraina on voitolla ja Venäjä häviämässä sodan. Ukrainan media on täynnä absurdeja tarinoita sankarillisen Ukrainan armeijan fiktiivisistä hyökkäyksistä, kun todellisuudessa joukot vetäytyvät kaoottisesti joka puolella rintamaa.
Demoralisaatio leviää sotilaiden keskuudessa. Jopa nöyristelevä Ukrainan lehdistö raportoi sotilaista, jotka kieltäytyvät taistelemasta, lisääntyvästä rintamakarkuruudesta ja yhä useammin tapahtuvista antautumisista venäläisille.
Pari viikkoa sitten lehdistössä julkaistiin uutinen, jonka mukaan ukrainalainen upseeri oli kieltäytynyt antamasta komentoa mielipuoliseen hyökkäykseen, joka upseerin mukaan olisi ollut itsemurhatehtävä. Upseeri erotettiin välittömästi, mutta sotilaat olivat vaatineet erottamisen perumista.
Kurskin hyökkäys oli typerä ja turha seikkailu, epätoivoinen yritys Zelenskyiltä näyttää, että Ukraina kykenisi edelleen hyökkäämään menestyksekkäästi Venäjää vastaan sen omalla maaperällä. Hyökkäys ennustettavasti päättyi nöyryyttävään tappioon, hirvittävien miestappioiden ja arvokkaan sotakaluston menetyksen saattelemana.
Samalla sodan keskeinen rintama Donbasissa musertuu nopeaa vauhtia ylivoimaisten Venäjän joukkojen paineen alla. Silti Zelenskyi jatkaa mieletöntä politiikkaansa ja lähettää yhä enemmän sotilaita kuolemaansa Kurskissa – vain henkilökohtaisen arvovaltansa pönkittämiseksi – samalla systemaattisesti eväten Donbasin rintamalta välttämättömiä voimia, aseita ja ammuksia.
Ukrainan tappioiden hirvittävä mittaluokka salataan tietoisesti. Mutta ne ovat kestämättömällä tasolla, samalla kun Venäjä on saavuttanut murskaavan ylivoiman sekä sotilaiden määrässä että aseissa ja täydentää jatkuvasti joukkojaan uusilla värväyksillä.
Sen sijaan Zelenskyin mobilisaatiosuunnitelma ei ole johtanut lainkaan ennakoituihin lukuihin ja viranomaiset ovat pakotettuja käyttämään brutaaleja menetelmiä pakottaessaan vastentahtoisia asevelvollisia baarien ja diskojen edustoilta suoraan rintamalla teurastettaviksi.
Zelenskyin epätoivo
Saatat kysyä itseltäsi, miksi Zelenskyi edelleen kieltäytyy neuvottelemasta venäläisten kanssa. Itse asiassa hiljattain Ukrainassa säädettiin laki, jolla ei ole ennakkotapausta lainkäytön historiassa. Sen myötä Ukrainalle on kiellettyä neuvotella Venäjän kanssa niin kauan kuin Putin on johdossa.
Totuus on, että Zelenskyi on epätoivoinen mies. Hän tietää varsin hyvin, että jos hän ottaa askeleenkin suuntaan, joka voidaan tulkita pyrkimykseksi rauhaan suostumalla pienimpiinkään alueluovutuksiin, olisi seurauksena raivokas vastaisku uusnatsielementtien suunnalta armeijassa ja valtiohallinnossa.
Zelenskyin hallinto mitä todennäköisimmin tällaisessa tilanteessa syöstäisiin vallasta ja jopa hänen henkensä saattaisi olla uhattuna. Tällainen on tuskin miellyttävä vaihtoehto kenellekään. Tilannetta pahentaa Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi.
Zelenskyi ymmärtää, että Trumpin valinta tarkoittaa perustavanlaatuista muutosta vallitsevaan tilanteeseen.
Epätoivoiset miehet tunnetusti turvautuvat epätoivoisiin tekoihin.
Zelenskyi on lopulta haluton hyväksymään, että sota on jo hävitty, peruuttamattomasti. Länsi ei kykene tekemään mitään estääkseen Venäjän voiton. Ei mitään, paitsi ehkä aloittamaan täysimittaisen aseellisen konfrontaation Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.
Tämä merkitsisi – kutsukaamme asioita niiden oikealla nimellä – kolmatta maailmansotaa.
Tässä on syy siihen, miksi Zelenskyi vaatii vapaita käsiä laukaista pitkän kantaman ohjuksia kohteisiin syvällä Venäjän federaatiossa.
Putin vastasi välittömästi ja selkeäsanaisesti, että tämä olisi Yhdysvalloilta sotatoimi Venäjää vastaan, sillä Yhdysvaltain ohjuksia käyttämään tarvitaan Yhdysvaltain asevoimien henkilöstöä.
Tämä merkitsisi, että Venäjä ja Yhdysvallat olisivat sotatilassa toisiaan vastaan. Tämä ei tarkoittaisi välttämättä välitöntä ohjustenvaihtoa, vaan vihollisuudet voivat ottaa aluksi toisen muodon.
Tässä vaiheessa on syytä nostaa esiin, että Venäjä ole vain maa, jolla on suuri hyvin koulutettu ja varusteltu armeija, joka on osoittanut tehokkuutensa Ukrainan taistelukentillä. Venäjän armeijan vahvuus itse asiassa vastaa enemmän kuin kaikkia NATOn armeijoita Euroopassa.
Lisäksi Venäjä on maailman mahtavin ydinasevaltio, jolla on valtava arsenaali mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia, jotka kykenevät iskemään mihin tahansa kohteeseen maailmassa.
Luulisi, että tämä fakta olisi johtanut vakavaan julkiseen keskusteluun sellaisen politiikan viisaudesta, joka vain pitkittää jo selvästi hävittyä sotaa Ukrainassa samalla kun se lisää todennäköisyyttä konfrontaatioon kahden maailman johtavan ydinasevaltion välillä.
Niin uskomatonta kuin se onkin, tällaista keskustelua ei ole käyty. Sen sijaan kansalaisille Atlantin molemmin puolin syötetään pajunköyttä ja misinformaatiota, joka tekee heille mahdottomaksi ymmärtää, mitä todella tapahtuu.
Projekti Ukraina kriisissä
Jokaisessa sodassa tuotetaan propagandaa, joka on suunniteltu massojen huiputtamiseen ja huomion vetämiseen vaarallisen ja uhkaavan tilanteen todellisesta luonteesta. Tämä pitää enemmän paikkansa Ukrainan sodassa kuin minkään sodan kohdalla, jonka itse muistan.
Ei ole kauaa siitä, kun ihmisille toimitettiin jatkuvalla syötöllä rauhoittavaa propagandaa, joka loi käsityksen, että Ukrainan voitto Venäjästä olisi käytännössä taattu.
Mutta nyt mediat ovat ottaneet toisen linjan. Kaikki – tai lähes kaikki – ovat ymmärtäneet, että Ukraina on hävinnyt sodan ja Venäjän voitto on varma.
Jopa Yhdysvaltain hallitsevissa piireissä leviää käsitys – kuten myös ainakin joidenkin Euroopan valtioiden hallitusten piirissä – että sota Ukrainassa on peruuttamattomasti hävitty.
Trumpin voitto presidentinvaaleissa on asettanut Euroopan porvariston pulmallisen tilanteen eteen. Trump ei ole salannut haluaan lopettaa Ukrainan sota – tai ainakin Yhdysvaltain sotkeutuminen siihen. Ei ole todennäköistä, että Zelenskyin anelut vaikuttaisivat Trumpiin.
Kun Yhdysvallat lopettaa taloudellisen ja sotilaallisen avun Ukrainalle tai tuntuvasti vähentää sitä, Kiovan hallinto joutuu mahdottomaan tilanteeseen. Kuten myös jokainen hallitus Euroopassa, joka tukee niin sanottua Projekti Ukrainaa.
Hiljattain Unkarin pääkaupunkiin Budapestiin kokoontuneet Euroopan johtajat keskustelivat Ukrainan kysymyksestä Donald Trumpin vaalivoiton valossa. He juoksentelivat ympäriinsä kuin päättömät kanat valittaen äänekkäästi kohtaloaan.
Kaikista lupauksistaan huolimatta eurooppalaiset eivät mitenkään kykene täyttämään aukkoa, jonka Yhdysvaltain vetäytyminen jättää. Yleinen mielipide Atlantin molemmin puolin käy yhä kärsimättömämmäksi koko tilanteen suhteen.
Tämä tuli selvästi ilmi 5.11.2024 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Silti Trumpin politiikan vastustus on jatkunut ja on viime päivinä saanut uhkaavia sävyjä.
Bidenin täyskäännös
Yhtäkkiä edelleen Valkoisen talon työpöytäänsä tarrautuva mies julisti, että Yhdysvallat muuttaa kantansa, jonka mukaan ukrainalaiset eivät saisi käyttää Yhdysvaltain toimittamia pitkän kantaman ohjuksia iskuihin syvälle Venäjälle.
Tämä oli lievästi ilmaistuna shokki. Vain muutama päivä aiemmin presidentiksi valittu Donald Trump oli käynyt puolentoista tunnin “ystävällishenkiseksi” kuvaillun keskustelun Joe Bidenin kanssa Valkoisessa talossa. Keskustelussa käsiteltiin useita aiheita. Ukrainalle uhrattiin kertoman mukaan viisi minuuttia.
Biden ei ilmeisesti maininnut sanallakaan suunnitelmistaan muuttaa Yhdysvaltain pitkään voimassa ollut kanta ja sallia Zelenskyille pitkän kantaman ohjusiskut syvälle Venäjän alueelle.
Tällainen käytös on ennenkuulumatonta. Siirtymäkausi presidentinvaalien ja virkaanastujaisten välillä on perinteisesti ollut rauhallinen ja sen aikana virasta luopuva presidentti on yleensä valmistellut hiljaisuudessa seuraajansa toimikautta.
Sen sijaan tällä kertaa Biden heitti käsikranaatin suoraan Donald Trumpin tielle, joka oli selvästi täysin pimennossa suunnitelmista. Kyseessä oli räikeä protokollan rikkomus.
Virallinen selitys yhtäkkiä muuttuneelle politiikalle on, että pitkän kantaman ohjuksia tarvitaan, koska Pohjois-Korea on väitetysti päättänyt lähettää joukkoja venäläisten tueksi Kurskiin. Toistaiseksi tämän väitteen tueksi ei ole esitetty pitäviä todisteita.
On selvää, että koko tarina Pohjois-Korean joukoista tulee ukrainalaislähteistä ja on osa systemaattista misinformaatiokampanjaa, jonka päämääränä on juurikin painostaa Yhdysvallat suostumaan Zelenskyin vaatimuksiin.
Toisin sanoa kyseessä on ilmiselvä fake news, valeuutinen, joita on samasta lähteestä riittänyt sodan alusta lähtien ja joita länsimedia toistaa papukaijana kyseenalaistamatta.
Totuus on, että Bidenin dramaattinen suunnanmuutos ei ole suunnattu kuvitteellista Pohjois-Korean armeijaa vastaan Kurskissa. Sen pääasiallinen kohde ei ole edes Venäjä vaan Bidenin vihattu päävastustaja – Donald J. Trump.
Joe Biden on vanha, vihainen ja katkera mies, joka on suuttunut siitä, että hänen oma puolueensa torppasi häneltä ehdokkuuden ja tämän jälkeen käsri murskatappion Donald Trumpille. Biden on raivoissaan ja hän janoaa kostoa tästä nöyryytyksestä.
Voisi kuvitella, että tekijöillä kuten hallitsematon viha ja kostonhalu – vaikka ovatkin hyvin tunnettuja inhimillisen käyttäytymisen piirteitä – ei olisi mitään tekemistä tärkeiden poliittisten päätösten kanssa, joita tehdään maailman mahtavimman valtion korkeimmilla paikoilla.
Tässä kuitenkin oletetaan, että kyseessä ovat henkilöt, joilla on tietty poliittinen taso, eettiset standardit ja tarkkanäköisyys. On kai selvää, että Yhdysvaltain presidentin tulisi olla tällainen henkilö? Tällainen oletus ei kuitenkaan aina ole perusteltu.
Olemme jo todenneet Joe Bidenin olevan pieni mies. Tätä havainnollistaa varsin selkeästi hänen toimintansa käsillä olevassa alhaisessa tapahtumien kulussa. Tällainen käytös ei ole sopivaa miehelle, jolla on Yhdysvaltain poliittinen korkea virka. Se ei olisi sopivaa edes Keskilännen pikkupaikkakunnan paikallispoliitikolle.
Sopiva vertailukohta Joe Bidenin käytökselle on hemmoteltu kakara, joka saa raivokohtauksen, kun häneltä viedään lempilelu, ja joka kostona sotkee huoneensa. Käsillä olevassa tapauksessa Joe Biden ei kuitenkaan ole sotkenut vain huonettaan vaan hän on asettanut vakavaan vaaraan koko Yhdysvaltain väestön ja ehkä koko maailman.
Joe Biden tietää varsin hyvin – kuten kaikki uutta kylmää sotaa lietsovat sotahullut hänen hallinnossaan tietävät – että tämä teko ylittää punaisen viivan, jonka Vladimir Putin veti erittäin selvästi muutama kuukausi sitten.
Uhkaus laukaista ballistisia ohjuksia Moskovaan ja muihin venäläiskaupunkeihin näyttäytyy entistäkin uhkaavammalta ottaen huomioon Zelenskyin hiljattain esittämät uhkaukset, että Kiovan hallinto alkaisi välittömästi kehittää omia ydinaseitaan, jos Yhdysvallat katkaisee tuen Ukrainalle.
Tämä huolestuttava uutinen ei tullut Valkoisesta talosta. Se mainittiin ensin The New York Timesissä julkaistussa artikkelissa. Näitä rivejä kirjoittaessani Biden ei vielä ole antanut asiasta yhtään lausuntoa, vaikka korkeat viranomaiset hänen hallinnossaan näyttävät vahvistaneen tiedon.
Lienee tarpeetonta todeta, että linjaus on kohdannut valtavaa kritiikkiä Yhdysvalloissa. Trump ei itse ole vielä kommentoinut sitä, eikä välttämättä kommentoikaan. Mutta hänen vanhin poikansa Donald Trump, Jr. on tuominnut sen samoin kuin Elon Musk ja monet muut näkyvät Trumpin kannattajat, jotka varmasti tuntevat tämän ajatuksenjuoksua.
Ei ole vaikeaa kuvitella, että Trump on reagoinut tietoon ymmärrettävällä raivolla. Voi vain tulkita harkituksi loukkaukseksi ja provokaatioksi, ettei Biden maininnut varmasti jo tehtyä päätöstä puolentoista tunnin keskustelun aikana.
Älkäämme unohtako, että Trump voitti presidentinvaalit murskaavasti luvattuaan kampanjassaan lopettaa Yhdysvaltain sekaantumisen sotiin ja käyttää sen sijaan veronmaksajien rahoja amerikkalaisten elintason nostamiseen. Hän on sanonut lopettavansa Venäjän ja Ukrainan välisen sodan vuorokauden kuluessa.
Kuten totesimme, Trump ei ole kommentoinut uusimpia käänteitä vielä millään tavalla. Tämä on todennäköisesti järkevää, sillä hänen poliittiset vihollisensa kiertelevät mediassa kuin haaskalinnut, valmiina käyttämään kaikki tilaisuudet häntä vastaan hyökkäämiseen.
Jos hän julkisesti vastustaa Bidenin päätöstä, häntä syytetään välittömästi epälojaalisuudesta Yhdysvaltoja kohtaan, Putinin tukemisesta, Ukrainan pettämisestä ja niin edespäin. On siis parempi antaa muiden puhua hänen puolestaan ja odotella muutama viikko. Päästyään turvallisesti Valkoiseen taloon, Trump voi varsin yksinkertaisesti määrätä viranomaiset jättämään hänen edeltäjänsä vastuuttomat päätökset huomiotta.
Biden on toiminnallaan osoittanut täydellistä halveksuntaa ei vain seuraajaansa vaan myös koko Yhdysvaltain kansaa kohtaan, jonka tuomio demokraattipuolueelle ja Genocide Joelle ei voisi olla selvempi. Ja silti tämä mies kehtaa röyhkeästi väittää, että Trump nakertaa Yhdysvaltain demokratiaa!
Mitä seuraavaksi?
Zelenskyi ei ole tuhlannut aikaa hyödyntääkseen vihreän valon, jonka vihainen vanha mies Valkoisessa talossa hänelle sytytti. Muutaman tunnin sisällä kuusi ATACMS-ohjusta ammuttiin kohteisiin Venäjällä.
Venäjä väittää, että se ampui alas viisi kuudesta ohjuksesta ja vahingoitti yhtä. Kuolemia ei ole uutisoitu.
Itse asiassa Ukrainalla on ollut nämä ohjukset jo vuoden ajan. Tarkoituksena oli käyttää niitä Krimillä ja nimen omaan Krimin Venäjään yhdistävän sillan tuhoamiseksi.
Näihin uusiin aseisiin kohdistui suuria odotuksia – aivan kuten muihinkin “ihmeaseisiin”, joiden oli määrä olla “mullistavia”. Mutta ne kaikki osoittautuivat pettymyksiksi.
Silta Krimillä on edelleen pystyssä. Venäläiset ovat kehittäneet tarvittavan tekniikan ACMS-ohjusten torjumiseen ja ampuneet monia niistä alas sekä tuhonneet tukikohdat, joista ne on ammuttu.
Näyttääkin, että ukrainalaiset ovat luovuttaneet Krimin suhteen. Sen sijaan he keskittyvät Kurskiin, jossa he muuten ovat kärsineet vakavia tappioita ja ovat nyt puolustuskannalla.
Nyt ATACMS-ohjusten odotetaan – uskokaa tai älkää – mullistavan tilanteen Kurskissa. Ei ole sattumaa, että viimeisin hyökkäys kohdistui suureen asevarikkoon Karatshevin kaupungissa Bryanskin alueella, joka on vain 210 kilometriä Kurskista.
Väite, että Venäjän onnistumiset johtuvat ainoastaan Pohjois-Korean interventiosta on niin absurdi, ettei siihen kannata sen enempää aikaa käyttää. Venäjällä on riveissään nyt todennäköisesti yli miljoona sotilasta, joita voidaan lähettää Kurskiin tai mihin tahansa Ukrainaan, milloin tahansa päätös tehdään.
Miksi he tarvitsisivat apua Pohjois-Korean sotilailta, jotka täytyisi vielä kouluttaa Venäjän armeijan toimintatapoihin ja opettaa puhumaan Venäjää, jotta he pystyisivät noudattamaan käskyjä?
Tämä ei tarkoita, etteikö Pohjois-Korean sotilaita olisi Venäjällä, sillä mailla on läheinen sotilasliitto. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole esitetty mitään todisteita, että pohjoiskorealaisia sotilaita olisi taistelukentällä Kurskissa tai missään muuallakaan.
Toistan: ainoat “todisteet” Pohjois-Korean roolista tulee Ukrainan puolelta – jonka väitteet ovat usein osoittautuneet valheelliseksi propagandaksi, tarkoituksena hämmentää ja sekoittaa maailman yleistä mielipidettä.
Syy Ukrainan tappioon sodassa ei ole muutama tuhat Pohjois-Korean sotilasta. Se selittyy ainoastaan sillä, että Venäjän ylivoima on murskaava niin määrällisesti, aseissa, ammuksissa, ohjuksissa, drooneissa kuin sotilaiden moraalissa sekä taitavammassa taktiikassa.
Pentagon vastusti – ja vastustaa edelleen – Bidenin suunnanmuutosta, mutta ei mistään humanitäärisistä syistä vaan puhtaan käytännöllisistä.
Ensinnäkin, Yhdysvaltain puolustusministeriö tietää, että sota Ukrainassa on jo hävitty ja siten on turhaa tärkeiden resurssien tuhlausta lähettää sinne lisää aseita ja varusteita. Yhdysvalloilla ei ole pohjatonta asevarastoa ja se on merkittävästi huvennut Ukrainan sodassa.
Mitä tulee viimeisimpään järjettömään seikkailuun Ukrainassa, Pentagon kiinnittää huomiota – täysin perustellusti – siihen, että pitkän kantaman ohjusten lähettäminen Ukrainaan syvälle Venäjään suuntautuvia iskuja varten ei vaikuta sodan lopputulokseen millään tavalla.
ATACMS-ohjusten pisin kantomatka on 190 mailia eli 399 kilometriä. Näin ollen niiden kantama ei riitä iskemään kohteisiin “syvällä Venäjän federaation alueella”. Itse asiassa niitä voidaan käyttää tehokkaasti ainoastaan rajaseuduilla, juuri alueilla kuten Kursk ja Bryansk.
Tämä ei voi kääntää eikä käännä sodan suuntaa. Sillä kuitenkin onnistutaan suututtamaan Venäjä niin, että se ryhtyy vastatoimiin, jotka eivät ole Yhdysvaltain mieleen. Venäjällä riittää kyllä keinoja vahingoittaa Yhdysvaltain intressejä vakavasti ympäri maailmaa.
Jätämme toistaiseksi käsittelemättä sen, että Vladimir Putin on juuri julistanut päätöksen madaltaa ydinaseiden käyttökynnystä siten, että siihen riittää hyökkäykset Venäjän alueelle konventionaalisilla aseilla, jos tällaiset hyökkäykset tehdään yhteistyössä ydinasevallan kanssa.
Moskova voi ryhtyä monenlaisiin muihin toimiin ennen kuin turvautuvat ydinaseisiin. Venäläiset epäilemättä kiihdyttävät tukeaan Iranille, Hizbollahille ja Houtheille sekä monille muille ryhmittymille ja yksilöille, jotka varsin mielellään osallistuvat Yhdysvaltain vastaisiin toimiin.
Kuvitelkaamme vain, että venäläiset toimittavat Houtheille hienostuneita ohjuksia, joilla upottaa Yhdysvaltain sota-aluksia. Ympäri Lähi-itää kelluvat massiiviset lentotukialukset olisivat paikallaan olevia maaleja mahdollisesti katastrofaalisille hyökkäyksille.
Ja tämähän on juuri se, mitä Yhdysvallat esittää tekevänsä Ukrainan sijaissodassa. Loogisesti, mikä kelpaa toiselle osapuolelle kelpaa myös tämän vastustajalle.
Kaikki nämä tosiasiat ovat täysin selviä Washingtonin strategeille. He ovat oikeissa sodissa kokemusta kartuttaneita sotilasasioiden veteraaneja, toisin kuin Valkoisen talon nojatuolikenraalit, jotka käyvät sotaa vain näppäimistöjensä ääressä.
Pentagon esittää siis itsestäänselvän kysymyksen: miksi meidän tulisi kaataa rahaa mustaan aukkoon sodassa, jota ei voi voittaa? Me olemme jo käyttäneet valtavasti rahaa – miksi meidän pitäisi käyttää vielä lisää ilman mitään hyvää syytä?
Yhdysvaltain todellisten intressien näkökulmasta nämä kysymykset perustuvat virheettömään logiikkaan. Mutta Biden ei ole kiinnostunut logiikasta, häntä ajaa ainoastaan pakkomielle aiheuttaa maksimimäärä vahinkoa Donald Trumpille ja Venäjälle niiden muutaman viikon aikana, jotka hänellä on kauttaan jäljellä.
Hän haluaa pitää Ukrainan sodan käynnissä ainakin siihen asti, kun vetäytyy turvallisesti unohduksiin. Hän ei välitä, kuinka monta ukrainalaista joutuu kuolemaan hänen henkilökohtaisen turhamaisuutensa tyydyttämiseksi ja hänen asemansa historiassa turvaamiseksi.
Itse asiassa Bidenin hallinto jää historiaan jatkuvien epäonnistumisten, tappioiden, sotien, kuoleman ja alijäämien hallintona. Kyseessä on epäonnistunut presidenttikausi, jota johti tyhjäpäisten sekundapoliitikkojen jengi.
Aivan päätyyn asti tämä epäonnistuneiden poliitikkojen ja rikollisten seikkailijoiden klikki kieltäytyy myöntämästä virheitään ja vaatii Ukrainan kuolinkamppailun jatkamista mahdollisimman pitkään. Tämän kamppailun uhreja eivät tietenkään ole he itse, vaan Ukrainan epäonniset kansalaiset.
Alan Woods
Julkaistu englanniksi Communist Revolution -verkkosivustolla 19. marraskuuta 2024.
