Lauantaiaamuna 28. helmikuuta Teherania järisytti äänekkäiden räjähdysten sarja, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat Iranin pääkaupungin pommituskampanjan. Savupilvet näkyivät lukuisissa kaupungeissa, kuten Teheranissa ja Qomissa, julistaen sodan alkamisen.
Yhdellä iskulla merkityksettömät parodiamaiset neuvottelut tulivat todellisuuden katkaisemiksi.
Tämä käsittämätön farssi on kuukausien ajan ollut julkisessa valokeilassa pyrkien tarkoituksenmukaisesti luomaan valheellisen illuusion siitä, että sovinto koputtaisi pian ovella ja että rauha sekä harmonia vallitsisivat pian alueella.
Tietoisena Washingtonin aikomuksista ja Yhdysvaltain sotilaallisen iskun uhasta, Omanin ulkoministeri, Badr Albusaidi, jonka hallitus on johtanut neuvotteluja, kiirehti Washingtoniin esittämään neuvottelujen tilan mahdollisimman positiivisessa valossa. Epätavanomaisesti hän jopa vieraili CBS-televisiokanavalla tehden julki merkittäviä yksityiskohtia sopimuksista ja sanoen, että rauhansopimus olisi pian valmis.
Albusaidille myönnettiin tapaaminen kuitenkin vain varapresidentti JD Vancen kanssa, jossa hän väitti neuvottelujen olevan suuren läpimurron partaalla. Hän vakuutti, että esitetty sopimus tulisi ylittämään vuoden 2015 ydinohjelmasopimuksen, jonka Donald Trump repi palasiksi vuonna 2018.
Albusaidin mukaan Iran oli hyväksynyt ehdot, jotka kieltäisivät korkeasti jalostetun uraanin hallussapidon ja vaatisivat olemassaolevien reservien muunnoksen vähemmän jalostettuun muotoon. Kansainvälinen Atomienergiajärjestö (IAEA) saisi myös kattavat oikeudet seurata maan ydinvoimaa. Hän lisäsi, että amerikkalaisille tarkastajille voitaisiin mahdollisesti antaa lupa toimia maassa IAEA:n rinnalla. Esitettyjen ehtojen mukaan Iranin tulisi rajoittaa uraanin rikastaminen tiukasti ydinenergian siviilikäyttöön sopiviin tasoihin.
Hyvin kohtuullinen ehtojen lista, sellainen, jonka olisi varmasti voinut uskoa Yhdysvaltojen hyväksyvän – olettaen tietenkin, että Yhdysvallat olisi millään tavalla kiinnostunut rauhasta.
Näihin hyvin kohtuullisiin ehtoihin Yhdysvallat vastasi pommeilla ja ohjuksilla.
Venäjän turvallisuusneuvoston puheenjohtaja Dmitri Medvedev arvosteli Trumpia hyökkäyksestä kysyen, että kummalla osapuolella todellisesti on vankka pohja hallintonsa alla, kun Yhdysvalloilla on 250 vuoden historia, siinä missä iranilaisella sivilisaatiolla kymmenkertainen.
“Rauhanneuvottelija on jälleen paljastanut kasvonsa,” totesi Medvedev. “Neuvottelut Iranin kanssa olivat pelkkä sumuverho. Kukaan ei epäillyt sitä. Kukaan ei todellisuudessa halunnut neuvotella mistään”.
Eräs iranilainen Telegram-kanava sanoitti asian seuraavasti: “Jälleen kerran Yhdysvallat hyökkäsi samalla kun Iran pyrki diplomatiaan. Jälleen kerran on todistettu, ettei diplomatia päde Yhdysvaltain terroristien kanssa.”
Uusintaottelu
Ei ole ensimmäinen kerta, kun näemme samankaltaisen farssin. Tismalleen sama diplomaattinen ottelu kamppailtiin loppuun viime kesänä.
Juoni oli identtinen. Toimijat olivat suhteellisen yhtäläiset, sekä lopputulos alusta asti yhtä ennalta-arvattava.
Nyt tuo mies Valkoisessa talossa valittelee, että neuvottelut epäonnistuivat, koska iranilaiset eivät olleet valmiit neuvottelemaan “vilpittömästi”.
Tämä on valhe. Jos kukaan neuvotteli vilpillisessä mielessä, niin he eivät olleet iranilaiset vaan päinvastoin amerikkalaiset, jotka tarkoituksenmukaisesti käyttivät hyväkseen teeskenteleviä neuvotteluita sumuverhonaan peittääkseen pyrkimyksensä hyökätä Iraniin ja vaihtaa sen hallitus.
Tämänkertainen diplomaattinen piiloleikki kuitenkin ilmentää merkittäviä eroavaisuuksia.
Viime kesänä iranilaiset tulivat yllätetyiksi petollisilla iskuilla, jotka lähetettiin äkillisesti sekä ilman minkäänlaista varoitusta täysin kesken neuvottelun, joka kuulemma eteni hyvää vauhtia.
Tällä kertaa asiat ovat kuitenkin toisin. Iranilaiset eivät enää luottaneet amerikkalaisten aikomuksiin neuvotella vilpittömästi.
He eivät erityisesti luottaneet Donald J. Trumpiin, ja varoittivat etukäteen etteivät tulisi tällä kertaa yllätetyksi, sillä he vastaisivat yllätyshyökkäykseen massiivisella laajuudella.
Tässä me näemme suuren eroavaisuuden.
Huolimatta Trumpin riidanhaluisesta retoriikasta hän suosii silti aina yrityksiä neuvotella (jotka tulevat halvaksi), verrattuna sodankäyntiin (joka tulee kalliiksi monella eri tavalla).
Viime kesänä puolentoistaviikon sodankäynnin jälkeen kun Yhdysvallat ja Israel tajusivat, että he epäonnistuivat keskeisimmässä tavoitteessaan, joka oli hallinnonvaihto, he uudelleenarvioivat voimien tasapainon ja päättivät, etteivät olleet sopivassa asemassa sodan pitkittämiseen yhtään enempää.
Voimakkaasta pommituksesta huolimatta sodan alkuvaiheessa, Iran selvisi ja ryhtyi hyökkäykseen suihkuttaen Israelia ohjuksilla, jotka alkoivat läpäistä niin kutsuttua Rautakupoli-ilmatorjuntajärjestelmää, jonka oli sanottu olevan läpäisemätön.
Ja siinä missä Iranilla oli hallussaan pitkän aikavälin aikana kertynyt valtava ohjusvarasto, erityisesti ilmatorjuntaohjukset olivat Yhdysvalloilla ja Israelilla erityisen puutteelliset ylläpitämään sodankäyntiä yhtään pidempään.
Näin ollen Donald Trump päätti lakkauttaa vihamielisyydet ymmärtäessään sodankäynnin jatkamisen olevan vaaraksi. Tämän vuoksi hän pysäytti jälkikäteen nimetyn Kahdentoista päivän sodan.
Mutta mikä on todellinen tilanne tänä päivänä?
On totta, että Yhdysvallat on kahminut
kunnioitettavan sotilaallisen koneiston alueelle, vahvan amerikkalaisen laivaston tukemana.
Tämä ilmeinen voima kuitenkin piilottaa alleen heikkouden, joka ei ole uusi, mutta joka muodostaa hyvin vakavan riskin koko operaatiolle.
Hetki sitten Yhdysvaltain presidentti piti kokouksen asevoimien johtavien edustajien ja CIA:n kanssa. Kokouksen tarkoituksena oli tarkastella voitokkaan hyökkäyksen mahdollisuutta ja arvioida riskitekijöitä.
Kokous pidettiin salassa, mutta joidenkin lehdistöstä tulleiden vuotojen perusteella Trump ei ollut tyytyväinen saamiinsa vastauksiin. Yksikään kokoontuneista sotilasjohtajista ei kyennyt antamaan vakuuksia voitosta. He eivät myöskään voineet antaa varmuutta siitä, että tämä sota voitaisiin päättää yhtä nopeasti ja helposti kuin sota viime vuonna.
He kertoivat myös, että Amerikan asevoimat voisivat hyvin kärsiä tappioita – mahdollisesti hyvin vakavia tappioita tällaisessa konfliktissa.
Miehelle, joka on loputtoman pakkomielteinen asemastaan kannatusmittauksissa, ei tämä ollut sitä mitä hän odotti kuulevansa. Lehdistöraporttien mukaan presidentti lähti kokouksesta vihaisena ja turhautuneena.
Näiden raporttien olisi pitänyt saada Donald Trumpin pysähtymään ja miettimään. Herra Trump on mies, joka kaikkein vähiten harkitsee vakavasti. Päinvastoin hän antaa vaikutelman miehestä, jota ajaa äkilliset impulssit ja vaisto, johon vaikuttaa viimeisin henkilö jonka kanssa hän on puhunut mistä tahansa asiasta – ja aiheista joista hänellä on ennen kaikkea vankat mielipiteet. Niihin kuuluu Iran, maa jota kohtaan tuntemaansa syvää ja kuolematonta vastenmielisyyttä hän ei koskaan voi täysin peittää.
Hämmästyttävässä lausunnossa, joka julkaistiin Amerikan hyökätessä Iraniin tänä aamuna, Trump tuotti pitkän listan rikoksia joihin pahat iranilaiset ovat väitetysti syyllistyneet viattomia Yhdysvaltain kansalaisia vastaan viimeisten vuosikymmenten aikana.
Hän aloittaa raivoamisensa viittaamalla ”väkivaltaiseen Yhdysvaltain suurlähetystön valtaukseen Teheranissa, jossa kymmeniä amerikkalaisia panttivankeja on pidetty 444 päivää.” Tämä tapaus sattui 4. marraskuuta 1979, kun militantit iranilaiset opiskelijat hyökkäsivät Yhdysvaltain suurlähetystöön.
Toisin sanoen tapaus, joka sattui melkein puoli vuosisataa sitten! Silti Valkoisen talon mies esittää asian kuin se olisi tapahtunut eilen. Tämä tapaus on selvästi pyörinyt hänen mielessään siitä lähtien, kuin kalanruoto jumittuneena hänen kurkkuunsa.
Ja lopulta päättäen listansa, hän lisää voitokkaana: “Ja se oli Iranin liittolainen Hamas joka laukaisi hirviömäiset iskut lokakuun seitsemäntenä Israeliin.”
Hän ohittaa kätevästi sen tosiasian, että CIA itse julkaisi raportin jossa selvästi ilmaistaan, ettei kyseisellä iskulla ollut mitään tekemistä Iranin kanssa, jolla ei ollut mitään tietoa asiasta eikä ollut osallisena siihen.
Mutta eihän tosiasioiden pidä antaa pilata hyvää tarinaa. Yhdysvaltain presidentin kuumeisissa aivoissa Iranista on tullut pahuuden ilmentymä maapallolla, terroristinen hallinto, syyllinen pitkään listaan sanoinkuvaamattomia rikoksia, kaikkien ongelmien ja mullistuksien lähde Lähi-idässä, ja uhka Yhdysvaltain turvallisuudelle (jopa sen koko olemassaololle).
Varsin vaikuttava käsikirjoitus, sellainen, joka sopisi hyvin televisiodraamaan jota Valkoisen talon mies kovin rakastaa.
Todellisuudessa, kuten useimmissa tämänkaltaisissa draamoissa, sen suhde totuuteen on erittäin heikko, ja usein kääntää sen päälaelleen.
Jos haluamme osoittaa sormella hallintoa, joka on ollut eniten vastuussa sodista, mullistuksista, kuolemasta ja tuhosta maailmanlaajuisesti viime vuosikymmeninä, on osoitettava Yhdysvaltoihin, ei Iraniin.
Näin sanottuamme emme missään nimessä halua sivuuttaa Teheranin mullahien hallinnon tekemiä rikoksia. Mutta verrattuna tähän nämä kutistuvat merkityksettömiksi verrattuna Yhdysvaltain imperialismin aiheuttaman järkyttävän massaterrorismin, rikollisten sotien ja aggressioiden, verilöylyjen ja tuhon historiaan.
Ja jos etsimme pääasiallista syyllistä joka on aiheuttanut eniten mullistuksia, sotia ja terroritekoja Lähi-idässä, on syyllinen epäilemättä Yhdysvaltojen tärkein liittolainen alueella – Israel.
Washington on antanut Israelille vuosien ajan täysin vapaat kädet sen aggressiiviseen ja laajentumishakuiseen politiikkaan Lähi-idässä.
Se on aseistanut Israelin äärimmilleen ja tukenut sen taloutta, mahdollistaen sen aggressiiviset pyrkimykset ilman minkäänlaisia hidasteita.
Jos sivuutamme Israelin Gazan kansaa vastaan käymän kansanmurhan ja sen hirvittävän palestiinalaisten sorron Länsirannalla, Israel ei ole koskaan lakannut tekemästä jatkuvia provosoimattomia hyökkäyksiä naapurimaita vastaan, mukaan lukien Libanonia, Syyriaa, Jemeniä, Irakia – ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Irania, vastaan.
On selvää, että USA:n ja sen israelilaisten rikoskumppanien Irania vastaan käynnistämä sota on suoraa jatkoa sotaa lietsovan Benjamin Netanjahun aggressiiviselle politiikalle, joka epätoivoisesti pyrkii ylläpitämään otettaan yhä tyytymättömämmäksi käyviin israelilaisiin.
Ei ole epäilystäkään siitä, että juuri Netanjahun painostus sai Trumpin julistamaan sodan Irania vastaan, vaikka kaikesta hänen sotaisasta retoriikastaan huolimatta on julkista tietoa, ettei Iran muodosta Yhdysvalloille minkäänlaista uhkaa.
Itse asiassa Iran ei tällä hetkellä muodosta välitöntä uhkaa Israelille tai millekään muulle Lähi-idän maalle. Se ei ole terroristihallinto, joka pyrkii aiheuttamaan sotia, vaan on tehnyt kaikkensa välttääkseen sodan ja tehdäkseen rauhan Yhdysvaltojen kanssa. Juuri Washingtonissa ja Jerusalemissa, ei Teheranissa, on etsittävä nykyisen sodan syitä.
Mitkä ovat Yhdysvaltojen tavoitteet sodassa?
Jokaisessa sodassa osapuolten on pidettävä mielessään kaksi asiaa: mitkä ovat niiden tavoitteet ja mikä on odotettu lopputulos?
Selkeiden tavoitteiden puute on varma resepti loputtomille monimutkaisuuksille, ristiriidoille ja lopulta tappiolle.
Silti Donald Trump näyttää kompastuneen tähän sotaan kuin juoppo mies, joka horjuu päämäärättömästi kadulla, ilman selvää käsitystä minne on menossa.
Tämän herrasmiehen toimintatapa näyttää jatkuvasti olevan toimiminen hetken mielijohteesta. Mutta tällainen lähestymistapa on vähiten hyväksyttävä sodassa.
Hän vaikuttaa olettavan, että ylivoimaisen sotilaallisen voiman käyttö voi tuottaa halutun tuloksen lyhyessä ajassa. Tietyistä syistä, joihin palaamme myöhemmin, hän haluaa välttää vihamielisyyksien pitkittymisen hinnalla millä hyvänsä.
Mutta mikä on keskeinen tavoite? Tätä ei koskaan ole tehty selväksi. Oikeammin, erilaisia tavoitteita on tuotu esiin eri aikoina.
Viimeaikaisissa hallintoa vastaan käydyissä massamielenosoituksissa hän uhkasi ryhtyä sotilaallisiin toimiin, jos hallinto toteuttaisi tukahduttavia toimia mielenosoittajia vastaan.
Odotetusti tukahduttamista tapahtui ja useita mielenosoittajia tapettiin. Donald Trumpin esittämät luvut ovat varmasti liioiteltuja, sillä ei hän eikä kukaan muu voi varmasti sanoa, mikä todellinen luku oli.
Joka tapauksessa tällä ei ole juuri merkitystä, sillä mielenosoitusten aikana tai heti niiden jälkeen ei tapahtunut mitään toimintaa. Nykyään koko kysymys jätetään hiljaisesti sivuun ja sitä mainitaan harvoin, jos koskaan.
Selvästikään mielenosoittajien kohtalo ei ollut korkealla presidentin tärkeysjärjestyksessä. Nyt hän sanoo heille että heidän tulisi pysyä pois kaduilta ja pysyä kotona, sillä muuten heidät todennäköisesti tapetaan, ei hallinnon toimesta, vaan amerikkalaisten pommien, jotka väitetysti on lähetetty heitä auttamaan!
Toinen mainittu tavoite on Iranin pitkän kantaman ohjusten varastojen tuhoaminen, jotka ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosina.
Mutta iranilaiset eivät voisi hyväksyä tällaista vaatimusta neuvottelujen aikana, sillä se on vaatimus riisua aseista Israelin aggression edessä. Toisin sanoen se on pyyntö iranilaisille tehdä itsemurha.
Koska iranilaiset eivät voisi koskaan suostua tähän, ja koska amerikkalaiset ja israelilaiset eivät voisi koskaan tuhota heitä aseellisesti, tätä tuskin voi pitää realistisena tavoitteena sodassa.
Sama pätee vaatimukseen, että Iranin pitäisi lopettaa liittolaistensa tukeminen alueella, kuten Hamasin Gazassa, Hizbollahin Libanonissa ja huthien tukeminen Jemenissä. He vaativat, että iranilaiset yksinkertaisesti hylkäävät liittolaisensa Lähi-idässä, juuri silloin kun tällaisten liittolaisten apu on selvästi tärkeä tekijä. Tämä on myös poissuljettu.
Vaatimus, että Iran käytännössä luopuisi koko ydinaseohjelmastaan, oli yhtä lailla mahdoton hyväksyä.
Itse asiassa mikään suvereeni valtio ei voisi hyväksyä tällaista vaatimusta, joka edustaa sen kaikkein perustavimpien oikeuksien kieltämistä.
Lopulta jäljelle jää siis vain yksi selkeä tavoite – ja sellainen, jonka Yhdysvaltain presidentti nyt avoimesti tunnustaa:
Yhdysvaltojen pääasiallinen – itse asiassa ainoa todellinen sotatavoite – on hallinnon vaihto Iranissa.
Hallinnon kaataminen oli itse asiassa todellinen tarkoitus alusta alkaen. Se on pitkään ollut israelilaisten ja myös Yhdysvaltojen imperialistisen eliitin tavoite.
Israelin ensimmäinen isku Irania vastaan Kahdentoista päivän sodassa oli yritys tuhota Teheranin hallitus mestausiskulla. He onnistuivat murhaamaan useita merkittäviä iranilaisia sotilasvirkamiehiä. Mutta tavoite hallinnon mestauksesta jäi täysin toteuttamatta.
Hallinto selvisi ja iski takaisin ohjushyökkäyksellä, joka asetti Israelin erittäin vaaralliseen asemaan. Juuri tästä syystä, eikä mistään muusta, Trump päätti tuolloin keskeyttää.
Historia näyttää nyt toistavan itseään. Mutta olosuhteet ovat nyt täysin toiset, ja lopputulos tulee luultavasti olemaan erilainen.
Iranin johtajat iskujen kohteena
Satelliittikuvat näyttävät todistavan, että hengellisen johtajan Ajatollah Ali Khamenein tukikohta on läpikotaisesti tuhottu, kirjoitushetkellä ei kuitenkaan ole varmaa, että oliko hän tukikohdassaan. On selvää, että amerikkalaiset ja israelilaiset ovat kohdistaneet iskunsa Iranin hallituksen johtohahmoihin.
Toisaalla Israelin valtion lähteiden mukaan Iranin Islamilaisen Vallankumouksellisen Kaartin johtaja, kenraali Mohammad Pakpour, sekä tiedustelupalvelun johtaja että puolustusministeri olisi todennäköisesti myös tapettu aamun iskuissa.
Tällä hetkellä on kuitenkin mahdoton todistaa näitä väitteitä.
Samanaikaisesti siviilikuolemien raportointi on lisääntynyt Iranissa.
Israelilainen ohjus iski tyttöjen alakouluun Minabissa, Hormozgan provinssissa Etelä-Iranissa, tappaen yli 80 oppilasta. Kun siviilikuolemien määrä nousee, kansan suuttumus ja raivo nousee yhtä lailla.
Tämä fakta ei tue lainkaan sitä ideaa, että Yhdysvaltain iskut Iraniin johtaisivat hallinnon vaihtoon lähiaikoina. Vaikka suuri kerros kansasta vihaa omaa hallintoaan, heidän vihansa Yhdysvaltain imperialismia ja Israelia kohtaan on merkittävästi suurempi.
Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kansa näkisi Yhdysvaltoja ja Israelia vapauttajina. Heidän ei kuuluisikaan.
Iranilaisten vastaus
Iranin parlamentin kansallisen turvallisuuskomission puheenjohtaja Ebrahim Azizi varoitti, että Iran toimittaisi “murskaavan” vastalauseen. “Me varoitimme teitä! Te olette nyt astuneet mukaan matkalle, jonka päätepiste ei ole enää hallinnassanne,” hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa.
Iran alkoi laukaista ohjuksiaan kostotoimena alle tunti ensimmäisten iskujen osuttua. Räjähdyksiä koettiin ympäri Israelia, mukaan lukien Tel Avivissa, Jerusalemissa ja Haifassa, kun israelilaiset ilmatorjuntajärjestelmät pyrkivät pysäyttämään saapuvia ohjuksia.
On myös raportoitu, että iranilaiset ohjukset ovat kohdistuneet myös Yhdysvaltain sotilastukikohtiin ympäri aluetta, mukaan lukien Qatarin, Kuwaitin ja Yhdistyneiden Arabiemiraattien lentotukikohtiin, sekä Yhdysvaltain viidennen laivaston päämajaan Bahrainissa.
Räjähdyksiä kuultiin myös Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa.
Jemenissä huthit julistivat aikomuksensa aloittaa pian uudelleen ohjusiskujen toimittamisen Israelia vastaan. Toisaalla, Iranin kanssa liittoutunut miliisi Irakissa ilmoitti alkavansa “kostamaan hyökkäämällä amerikkalaisiin sotilastukikohtiin alueella.”
Euroopan rooli
Nämä tapahtumat ovat toden teolla korostaneet Euroopan merkityksettömyyttä maailman tapahtumissa. Eurooppalaisia ei konsultoitu taikka varoitettu lainkaan amerikkalaisten sotasuunnitelmista. Von der Leyen kommentoi seuraavasti:
“Kehityksen kulku Iranissa on erittäin huolestuttavaa. Pysymme yhteydessä alueen kumppaneidemme kanssa. Me vahvistamme vankkumatonta sitoutumistamme alueellisen turvallisuuden ja vakauden turvaamiseksi. Ydinvoiman turvallisuuden varmistaminen sekä kaikkien toimien estäminen, jotka kärjistäisivät alueellisia jännitteitä entisestään tai murentaisivat maailmanlaajuisen ydinaseiden leviämisen estojärjestelmää, on kriittisen tärkeä. Kehotamme kaikkia osapuolia harjoittamaan äärimmäistä pidättäytymistä, suojelemaan siviilejä, sekä kunnioittamaan kansainvälistä lakia sen kokonaisuudessaan.”
Merkityksettömämpää tyhjien fraasien toistoa emme ole hetkeen kuulleetkaan!
Kuitenkin norjalainen ulkoministeri vaikuttaa rikkoneen rivejä sanoessaan, että iskut Iraniin ovat rikkoneet kansainvälistä lakia, ja vaati kriisille diplomaattista ratkaisua.
Toisaalla ristiriitaiset lausunnot Lontoosta korostavat sitä faktaa, että Eurooppa on täysin hajaannuksessa liittyen vastaukseensa kyseisiin tapahtumiin.
Alkuperäinen lausunto nimeltä mainitsemattomalta brittiläisen hallituksen puhemieheltä totesi: “Me emme halua nähdä syvempää eskalaatiota laajempaan alueelliseen konfliktiin.”
Silti myöhemmin annetussa lausunnossa pääministeri Starmer vihjasi, että Britannia lähettäisi sotakoneita alueelle – mihin tarkoitukseen niitä lähetettäisiin, on kuitenkin vaikea sanoa.
Kaikissa tapauksissa on suhteellisen selvää, ettei ketään kiinnosta mitä sanottavaa eurooppalaisilla on nykypäivänä.
Mitä seuraavaksi?
Napoleon sanoi aikoinaan, että sota on kaikista yhtälöistä monimutkaisin. On mahdotonta etukäteen sanoa kuinka sota tulee loppumaan, sillä on olemassa lukematon määrä tekijöitä, joita on hyvin vaikea, tai jopa mahdotonta, tietää ennalta.
Nykyinen konflikti ei ole mikään poikkeus. Luvassa voi olla monta eri lopputulosta riippuen voimien todellisesta tasapainosta, joka selventyy vasta konfliktin kehittyessä.
Nämä lopputulokset eivät välttämättä täsmää osapuolten subjektiivisten pyrkimysten kanssa. Itse asiassa ne tyypillisesti kehittyvät ristiriidassa keskenään.
Donald Trumpin pyrkimyksenä on selvästi ollut hallinnon vaihto Iranissa. Mutta hän ei voi toimia minkäänlaisten illuusioiden puitteissa, että tämä olisi helpommin sanottu kuin tehty. Hänen kenraalinsa ovat varoittaneet häntä, että haluttu lopputulos on kaukana varmasta.
Vielä pahempaa on se, että he ovat sanoneet, ettei haluttua lopputulosta voi taata lyhyessä ajassa – ja aikaa ei suurissa määrin amerikkalaisilla juuri olekaan.
Vastoin lännessä yleistä uskomusta siitä, että Yhdysvalloilla on loputtomat taloudelliset ja sotilaalliset resurssit sodankäyntiin, faktat kertovat tismalleen toisin.
Jatkuvan lukuisiin konflikteihin osallistumisen myötä Yhdysvaltojen asevarastot ovat ehtyneet. He kärsivät monista puutteista, erityisesti akuutista ilmatorjuntaohjusten, kuten Patriotin, puutteesta.
Pitkittynyt konflikti Ukrainassa on ollut merkittävä rasitus amerikkalaisille resursseille – niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti.
Seuraus on nyt selvä. Joidenkin arvioiden mukaan Yhdysvallat kykenee ylläpitämään sodankäyntiä Iranin kanssa ainoastaan viiden tai kymmenen päivän verran, mutta ei yhtään pidempään.
Muutama päivä sitten Financial Times julkaisi artikkelin otsikolla “Puolustusammusten pula vaikuttaa Iraniin kohdistuvan hyökkäyksen strategiaan”.
Artikkeli alkaa tiedottamalla meitä siitä, että “Yhdysvallat ja Israel kuluttivat kaikki torjuntahävittäjänsä ennennäkemättömällä vauhdilla viime vuoden Kahdentoista päivän sodan aikana”. Se lopettaa seuraavasti:
“Rajoitetut määrät kriittisiä puolustukseen tarkoitettuja ammuksia, joilla tulisi turvata Yhdysvaltain ja liittolaisten voimat Teheranin ohjuksilta, saattavat muovata sotilaallisen hyökkäyksen strategiaa, sanovat virkamiehet ja analyytikot.”
Kahdentoista päivän sodan aikana Iran laukaisi yli viisisataa ohjusta kohti Israelia. Noin kolmekymmentäviisi ohjusta läpäisi Israelin monikerroksiset ilmatorjuntajärjestelmät. Tämä oli merkittävä psykologinen shokki monille israelilaisille, jotka on opetettu uskomaan niin kutsutun Rautakupoli-järjestelmän läpäisemättömyyteen.
Iranilla on käytössään useiden tuhansien ohjusten varasto, mikä mahdollistaa Israelin intensiivisen pommituksen jatkamisen paljon pidempään kuin mitä vastaan amerikkalaiset ja israelilaiset pystyvät kilpailemaan ottaen huomioon Yhdysvaltojen asetuotannon vakavat ongelmat.
Näin ollen Trump ottaa riskin luottaessaan lyhyeen sotaan, jonka hän voisi lopettaa nopeasti, kuten viime vuonnakin. Mutta ei ole lainkaan varmaa, onko hän enää asemassa saavuttaakseen sitä.
Nyt hän puhuu “rajoitetusta iskusta” siinä toivossa, että iranilaiset osoittaisivat pidättäytyväisyyttä vastaiskussaan, kuten viime vuonna.
Tällä kertaa iranilaiset ovat kuitenkin varoittaneet, että Trump voi aloittaa sodan, mutta hän ei voi päättää milloin se loppuu. Tämä päätös on iranilaisten käsissä, jotka eivät kiirehdi tekemään palveluksia miehelle Valkoisessa talossa. Loppujen lopuksi, miksi heidän pitäisikään?
Tämän konfliktin pitkittyminen, ja akuutti pula ohjuksista Yhdysvaltain ja Israelin puolella, aiheuttaisi vakavia seurauksia jälkimmäiselle.
Ennemmin tai myöhemmin Trump joutuisi tekemään kunniattoman ja nöyryyttävän perääntymisen.
Tällä olisi hyvin kielteisiä seurauksia hänen kannatukselleen Yhdysvalloissa, mikä on hänelle erittäin tärkeä seikka ennen välivaaleja.
Trump on nyt hyvin vaikeassa tilanteessa. Hänen talouspolitiikkansa ei tuottanut toivottua tulosta, ja MAGA-kannattajakunnassa esiintyy kasvavaa tyytymättömyyttä.
Juuri tämän tyytymättömyyden pohjalta hän ajautuikin nykyiseen seikkailuun Lähi-idässä – seikkailuun, josta hän lupasi pysyä kaukana.
Uhkapelurina hän kuitenkin löi vetoa helposta ja nopeasta sodasta Iranin kanssa, joka päättyisi voittoon, ja toivottavasti nykyisen hallinnon kaatumiseen sekä uuden, yhdysvaltalaismielisen hallinnon muodostamiseen Teheranissa.
Mutta niin kuin usein käy paatuneille uhkapelureille, riskit voivat realisoitua. Useammin kuin harvemmin, ne johtavat tappioon.
Katastrofaalinen sota Lähi-idässä merkitsisi loppua Donald Trumpin pyrkimyksille, ja vakaata laskua kohti nöyryyttävää tappiota, presidentin viran menetystä, kunniansa menetystä – kaikkien niiden asioiden menetystä, joita hän pitää itselleen tärkeimpinä.
Lopputulos
Mitkä ovat todennäköiset vaihtoehdot? Aloittakaamme sillä, jota Donald J. Trump itse toivoo: lyhyt, onnistunut sota, joka johtaa hallinnon romahdukseen, kansannousuun ja uuden, amerikkamielisen hallinnon perustamiseen Iranissa.
Vaikka sellaista lopputulosta ei voida täysin poislukea, nykyisten olosuhteiden puitteissa se vaikuttaa yhä epätodennäköisemmältä. Rehellisesti sanottuna, sulkisimme tämän vaihtoehdon pois.
Jos jonkin ihmeen kaupalla amerikkalaiset kuitenkin onnistuvat nykyisen hallinnon syrjäyttämisessä, sekään lopputulos ei välttämättä olisi heille mieluinen. On muistettava, että kaikki Yhdysvaltojen aikaisemmat yritykset hallinnon vaihdossa ovat johtaneet katastrofeihin. Irakin, Syyrian ja Libyan esimerkit tulevat välittömästi mieleen.
Nykyisen hallinnon syrjäyttäminen johtaisi hyvin todennäköisesti totaaliseen kaaokseen, jossa kaikki iranilaisen yhteiskunnan piilevät ristiriidat tulisivat pinnalle painajaismaisen väkivallan, kansallisen ja lahkolaisen konfliktin, sekä kaikkien muiden kauhujen saattamana, joita amerikkalaiset ovat muun muassa aiemmin mainituissa maissa aiheuttaneet.
Tämä puolestaan aiheuttaisi entisestään kammottavaa kaaosta, sotia ja kriisejä koko Lähi-idässä luoden kaikille alueen massoille painajaismaisen tilanteen, joka saattaisi kestää vuosikymmeniä.
Ei kovin kiva perspektiivi!
Toinen lopputulos on se, että Iranin hallinto kestää alustavan hyökkäyksen vakavista tappioista ja merkittävästä pommitusten aiheuttamasta vahingosta huolimatta.
Esittääksemme asiat selkeästi: joko Yhdysvallat ja Israel saavat nopean voiton, tai, jos sota pitkittyy, heitä odottaa vakavat vaikeudet.
Vietnamin sodan aikana Henry Kissinger totesi kerran: “Me häviämme, koska emme ole voitolla. Ja he (vietnamilaiset) ovat voitolla, koska he eivät ole häviöllä.”
Sama logiikka pätee nyt ja vielä merkittävämmin Iranissa. Ainoa asia, josta Iranin hallinnon täytyy suoriutua on pysyä koossa ja odottaa, kunnes heidän iskunsa aiheuttavat Yhdysvalloille ja Israelille kohtalokkaita takaiskuja.
Ilmiselvin kohde olisi yhden maailman kaupankäynnin merkittävimmän valtimon, Hormuzinsalmen kauppareitin, sulkeminen. Sellaisella kauppasululla olisi katastrofaaliset vaikutukset koko maailmantalouteen.
Lopulta amerikkalaisten tulisi hyväksyä tappionsa ja pyrkiä jonkinlaiseen kompromissiin.
Itse asiassa sekään ei ole täysin pois suljettua, ettei tälläkin hetkellä käytäisi salaisia neuvotteluja amerikkalaisten ja iranilaisten kesken välttämään pahin mahdollinen vaihtoehto.
Tällä hetkellä se kuitenkin vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä. Molemminpuolisten syytösten, vastasyytösten ja solvausten huipentuma, poikkeuksellinen sotilaallisen voiman rakentaminen, ja ennen kaikkea Valkoisen talon miehen itsepäisyys, näyttävät kaikki viittaavan vihamielisyyksien kiristymiseen entisestään.
Tämä tosiaan vaikuttaa todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Mutta kukapa voi sanoa? Kansainvälisen salaisen diplomatian hämärät neuvottelut tapahtuvat aina suljettujen ovien takana, joissa tietyissä olosuhteissa voidaan saavuttaa näennäisesti epätodennäköisiä sopimuksia.
Jättäkäämme tämä kysymys siis avonaiseksi, sillä loppujen lopuksi on mahdotonta sanoa etukäteen mikä tulee olemaan sodan lopputulos.
Suhtautumisemme sotaan
Suhtautumisemme sotaan on aina konkreettinen kysymys. Sitä ei määrittele mitkään moralistiset taikka sentimentaaliset harkinnat, vaan puhtaasti jokaisessa erinnäisessä kysymyksessä maailman työväenluokan vallankumouksen yleiset intressit.
Suhtautumistamme ei koskaan määrittele sellaiset muodolliset kysymykset, kuten kuka hyökkäsi ensin. On tyypillistä, että puolustuskannalle ajautuneet valtiot joutuvat hyökkäämään ensin.
Olkaamme kuitenkin yhdestä asiasta erittäin selkeitä. Amerikan Yhdysvallat on hirviömäisin, taantumuksellisin ja vastavallankumouksellisin voima koko planeetalla.
On meidän tehtävämme internationalisteina suorittaa leppymätön kamppailu tätä vastavallankumouksellista hirviötä sekä sen israelilaisia liittolaisia vastaan kaikin käytössämme olevin keinoin.
Ja jos mikään on ollut esimerkki provosoimattomasta hyökkäyksestä jotakin maata vastaan, niin sen täytyy olla tämä tapaus.
Vallankumouksellisten Kommunistien Internationaalin täytyy tehdä kannastaan täysin selkeä ja yksiselitteinen:
Me seisomme ehdottomasti Iranin puolustuksen kannalla Yhdysvaltain ja Israelin imperialistista aggressiota vastaan.
Tämä ei missään nimessä tarkoita tukea Teheranin hallinnolle. Tämän hallinnon syrjäyttäminen on kuitenkin vain ja ainoastaan iranilaisen kansan tehtävä, ei kenenkään muun. He eivät voi missään olosuhteissa antaa Yhdysvaltain imperialismin ratkaista tätä ongelmaa heidän puolestaan.
Ennen kaikkea me seisomme kaikkia taantumuksellisia imperialistisia sotia vastaan kaikkien työtätekevien kansojen puolesta, yhteistä todellista vihollista vastaan: petomaista imperialismia ja kapitalistista järjestelmää vastaan joka piilee sen takana.
