Kuukausien ajan länsimainen media ja poliitikot ovat eläneet harhakuvien maailmassa, mutta nyt Ukrainan todellisuus alkaa tuntua nahoissa. Vielä vähän aikaa sitten väitettiin, että Ukraina oli kääntänyt sodan kulun ja jopa voittamassa sotaa. Tuo kertomus on nyt romahtanut.
Tilanne taistelukentällä heikkenee nopeasti. Täydellinen merisaarto pitää maata armottomassa otteessaan. Taloutta uhkaa romahdus. Valtion budjetissa ammottaa valtava aukko.
Kaikki tämä on jälleen kärjistänyt vakavan poliittisen kriisin äärimmilleen ja nostanut uudelleen esiin korruptioskandaalin. On mahdotonta välttyä déjà vu -tunteelta. Tilanne muistuttaa hämmästyttävän paljon sitä, miten tapahtumat etenivät viime syksyn lopulla, ja siksi onkin syytä palauttaa mieleen, mitä silloin sanoimme.
Erona on vain se, että nykyinen kriisi on entistä syvempi.
Droonit: jälleen yksi ”sodan kulun käännekohta”?
Zelensky erotti 15. heinäkuuta puolustusministerinsä Myhailo Fedorovin, miehen, joka oli keskeisenä viemässä droonihyökkäystä eteenpäin. Kuukausien ajan meille on kuitenkin kaupattu ajatusta, että juuri droonihyökkäys oli sodan kulun ratkaisevasti muuttava ‘’käännekohta’’.
Taistelukentällä droonien väitettiin olevan juuri se ratkaisu, jolla Ukraina voisi korjata kroonisen miehistöpulansa.
Useimmat prikaatit ovat vain noin kolmanneksen vahvuisia siitä, mitä niiden pitäisi olla. Joidenkin arvioiden mukaan Ukrainan armeija pystyy sijoittamaan rintamalle alle kymmenen sotilasta kilometriä kohden. Fedorov oli eturintamassa niiden joukossa, jotka vakuuttivat, ettei tästä ollut mitään ongelmaa. Puuttuva miesvoima voitaisiin yksinkertaisesti korvata FPV-drooneilla eli reaaliaikaista kamerakuvaa välittävillä drooneilla, joiden avulla venäläiset sotilaat saataisiin pysymään poteroissaan kyyhöttämässä.
Vuoden alussa näytti siltä, että Venäjän eteneminen oli todella hidastunut. Länsimainen lehdistö tulkitsi tämän osoitukseksi siitä, että droonit todella pystyivät pysäyttämään Venäjän etenemisen ja että Fedorov olisi ollut oikeassa.
Mutta viime tapahtumat ovat puhkaisseet tämän kuplan. On paljon todennäköisempää, että Venäjän etenemisen hidastumiseen olivat todellisuudessa syynä talvisateet (jotka aina hidastavat joukkojen liikkumista), strategiset syyt, kuten selustan linnoittaminen, sekä Starlink-yhteyksien äkillinen katkeaminen.
Joka tapauksessa Konstantynivka kaatui heinäkuussa ensimmäisenä, ja nyt hyökkäykset Lymanin alueella, Dobropiljassa ja Slovjanskin laitamilla kiristävät silmukkaa Donbasin viimeisen Ukrainan hallussa olevan merkittävän kaupunkikeskittymän, Kramatorskin-Slovjanskin, ympärillä. Samaan aikaan venäläiset hyökkäävät Orih’iviin, joka on viimeinen merkittävä puolustuskelpoinen kaupunkialue Venäjän joukkojen ja suuren Zaporižžjan kaupungin välissä.
Kun nämä kohteet kaatuvat, Venäjän seuraavat kohteet ovat Kramatorsk, Slovjansk ja Zaporižžja.
Taloudelliset kohteet
Droonien todellisen ”käänteentekevän” vaikutuksen piti näkyä muualla kuin taistelukentällä. Niiden oli määrä mahdollistaa satojen keski- ja pitkän kantaman droonien laajamittainen käyttö Venäjän taloudellisten kohteiden pommittamiseen syvällä Venäjän alueella: Mustanmeren ja Itämeren rannikkokohteisiin, Krimille johtaviin huoltolinjoihin sekä eri puolille Venäjää sijoittuneisiin öljynjalostamoihin.
Tarkoituksena oli pakottaa Venäjän talous polvilleen ja tehdä tavallisten venäläisten elämästä kurjaa, mikä puolestaan laukaisisi kriisin. Silloin Putin joko pakotettaisiin neuvottelemaan tulitauosta tai joku nousisi kapinaan ja syrjäyttäisi hänet.
Tällaisia olivat Ukrainan ja länsimaiden hallitsevien luokkien kuvitelmat.
Epäilemättä drooniparvilla oli jonkin verran vaikutusta. Ne iskivät öljynjalostuskapasiteettiin, joskin vaikutusten laajuutta on liioiteltu suuresti. Vielä vakavampia häiriöitä aiheutettiin Krimillä ja Ukrainan rajan läheisyydessä sijaitsevissa Venäjän kaupungeissa. Mutta lopputulos on, että hyökkäykset eivät saavuttaneet tavoitettaan.
Vaikka ukrainalaisten droonihyökkäysten laajuus yllätti venäläiset, he ovat sittemmin järjestäneet ilmatorjuntansa uudelleen ja löytäneet keinon pysäyttää droonit. Joidenkin arvioiden mukaan nykyään alle yksi prosentti drooneista pääsee ilmatorjunnan läpi. Ukrainalaiset ovatkin ryhtyneet rakentamaan näyttäviä iskuja ja luomaan kuvaa menestyksestä iskemällä pehmeämpiin siviilikohteisiin, kuten Wildberriesin, Amazonin venäläisen vastineen, varastoihin.
Kaikki tämä on aiheuttanut paljon kärsimystä yksittäisille ihmisille, mutta Venäjän taloutta se ei ole onnistunut lamauttamaan. Päinvastoin, se on vain lujittanut sodan kannatusta Venäjällä. Samaan aikaan Ukrainalle koituneet kustannukset ovat olleet suhteettoman suuret.
Ukrainan iskut Venäjän Mustanmeren laivastoa vastaan ovat antaneet Venäjälle verukkeen saartaa Ukraina kokonaan Mustallamerellä. Vuonna 2022 Putin ei olisi voinut poliittisesti edes harkita tällaista. Nyt hänellä ei kuitenkaan ole juurikaan syytä pelätä Venäjän tärkeimpien kauppakumppaneiden, kuten Intian ja Turkin, suututtamista. Hormuzinsalmen kriisin seurauksena ne ovat muiden maiden tavoin rientäneet ostamaan venäläistä öljyä ja kaasua.
Mutta samalla kun venäläiset saivat Venäjän Starlinkin vastine Rassvetin osittain toimintavalmiiksi, puhkesi jälleen yksi kupla: kuvitelma Venäjästä teknologisesti takapajuisena ja kehittymättömänä taloutena, pelkkänä ”huoltoasemana, jolla on armeija”.
Rassvet mahdollistaa sen, että venäläiset voivat lähettää drooniparvia syvälle Ukrainan alueelle, kauas rintamalta. Näin Ukraina saattaa pian joutua saarroksiin sekä maalta että mereltä. Kun tähän yhdistyvät energia-, teollisuus- ja liikenneinfrastruktuuriin kohdistuvat raskaat päivittäiset pommitukset, Ukrainan talous on ajautumassa romahduksen partaalle.
Ukrainan kansaa odottavat tulevina kuukausina hirvittävät ajat. Taistelukentällä häämöttävät uudet katastrofit. Edessä on katkera ja pelottava talvi.
Näistä kärsimyksistä ei voida syyttää vain venäläisiä. Vastuu kuuluu myös länsimaiden valehteleville, kyynisille ja rikollisille hallituksille ja tiedotusvälineille. Niiden toiminta on sitäkin vastenmielisempää, kun ne kaiken aikaa esiintyvät ”Ukrainan ystävinä”.
Ne tietävät, ettei sotaa voida voittaa, mutta siitä huolimatta ne kannustavat Zelenskyä jatkamaan taistelua viimeiseen ukrainalaiseen veripisaraan asti. Niiden tavoitteena on pitkittää sotaa.
Länsimaat eivät tyytyneet vain kannustamaan Ukrainan droonihyökkäystä. Ne tiesivät varsin hyvin, että se oli sotilaallisesti järjetöntä sekä että Ukraina, jo valmiiksi veren hukuttama, joutuisi maksamaan siitä kovan hinnan. Silti ne auttoivat tekemään hyökkäyksen mahdolliseksi toimittamalla drooneja, tiedustelutietoa ja ratkaisevan tärkeää apua hyökkäyskohteiden valintaan.
Miksi? Taustalla on kyllä tarkoitus, mutta se on sanoinkuvaamattoman kyyninen. Ukrainan pelastamisesta siinä ei kuitenkaan ole kyse. Belgian kenraali Frederik Vansina ilmaisi asian näin:
”Vuosi 2030 tulee olemaan Euroopalle vaikea. Siihen mennessä toivomme sodan Ukrainassa olevan ohi. Venäjä on kuitenkin edelleen olemassa, ja sillä tulee olemaan 650 000–700 000 kokeneen sotilaan armeija. Vuoteen 2030 mennessä meidän on siis pystyttävä sanomaan Vladimir Putinille, että edes ilman amerikkalaisia hän ei pysty voittamaan sotaa Eurooppaa vastaan. Meillä on vielä muutama vuosi aikaa. Ukrainalaisten rohkeus ja veri ostavat meille tämän ajan. Siksi tuemme heitä niin päättäväisesti.”
”Ajan ostaminen.” Näiden sanojen pitäisi jäädä historiaan niiden pohjattoman kyynisyyden vuoksi. Mutta hän on oikeassa. Juuri siksi eurooppalaiset tukevat Ukrainaa niin päättäväisesti. Ja samalla he kiittävät Ukrainan kansakunnan ruumista siitä, että se on suostunut uhrattavaksi, jotta ”meille saataisiin ostettua aikaa”.
Droonisota oli pelkkää näytelmää. Kuten tuhoisa hyökkäys Venäjän Kurskin alueelle vuosina 2024–2025, se oli PR-tempaus, jonka tarkoituksena oli luoda valheellinen vaikutelma siitä, että Ukraina voisi yhä voittaa sodan, jota ei ole mahdollista voittaa.
Miksi? Jotta voitaisiin luoda poliittinen veruke lisätä sotilaallista apua ja määrätä uusia pakotteita sekä ”ostaa aikaa”, jonka turvin eurooppalainen imperialismi voisi jälleenvarustautua ja puolustaa imperialistisia etujaan tehokkaammin. Näin valmisteltaisiin samalla maaperää uusille sodille. Ja tietenkin tarkoituksena oli myös uskotella Trumpille, että tämä sota voidaan voittaa, jotta amerikkalaiset saataisiin jälleen mukaan täysipainoisesti ja siten laajemminkin osallistumaan Euroopan imperialististen etujen puolustamiseen.
Fedorovin ja Zelenskyn välirikko
Droonihyökkäys kävi Ukrainalle liian kalliiksi. Sen on arvioitu nielevän Ukrainalta ällistyttävät miljardi dollaria kuukaudessa. Ukrainan hallitus oli itse asiassa käyttänyt jo vuoden ensimmäisellä puoliskolla suuren osan koko loppuvuodelle 2026 varatusta puolustusbudjetista. The New York Timesin mukaan droonien ja muiden huipputeknisten aseiden osuus armeijan asehankinnoista on noussut 60 prosentista peräti 90 prosenttiin.
Tämä on järjetöntä. Ennemmin tai myöhemmin suunnitelman toteuttajien oli väistämättä ajauduttava törmäyskurssille armeijan järkevämpien tahojen kanssa. Näin myös kävi, kun Zelenskyn puolustusministeri Fedorov ja Ukrainan asevoimien komentaja, kenraali Syrskyi, ajautuivat avoimeen julkiseen konfliktiin. Nyt tämä konflikti on kärjistynyt koko Zelenskyn hallintoa ravistelevaksi täysimittaiseksi kriisiksi.
Sotilasjohdon silmissä Fedorov on vaarallisesti takertunut ajatukseen sodankäynnin automatisoinnista. Droonien, autonomisten robottien, sensoreiden, tekoälyn ja muun uuden teknologian uskotaan ratkaisevan sodan ongelmat, vaikka kyse on todellisuudessa vaarallisesta harhasta. Droonit ovat hyödyllisiä, mutta taistelukentällä tarvitaan ennen kaikkea tykistöä, ammuksia ja miehiä. Näin ajattelevat armeijan komentajat, ja näin ajatteli myös kenraali Syrskyi.
Puhtaasti sotilaallisesta näkökulmasta he olivat epäilemättä oikeassa, vaikka tällainen ajattelutapa onkin hirvittävä. Mutta ei ole sattumaa, että kenraali Syrskyi tunnetaan Ukrainassa yleisesti ”Teurastajana”. Hänen taktiikkansa on ollut lähettää huonosti koulutettuja asevelvollisia rintamalle kerta toisensa jälkeen. Juuri tällainen tapa kuluttaa miehiä taistelukentällä on herättänyt Ukrainassa vihaa.
Syrskyin ja Fedorovin välinen kiista kärjistyi lopulta siihen pisteeseen, että Zelenskyn oli pakko asettua armeijan puolelle. Mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Hän erotti Fedorovin tehtävästään 15. heinäkuuta.
Mutta Fedorov, joka oli vielä vähän aikaa sitten Zelenskyn uskollinen tukija, ei ole lähtenyt hiljaa. Hänen erottamisensa jälkeen Kiovassa ja eri puolilla Länsi-Ukrainaa on järjestetty Fedorovia tukevia mielenosoituksia. Liikkeellä on ennen kaikkea nuoria keskiluokkaisia ihmisiä, jotka ovat kytkeytyneet EU:n sekä Yhdysvaltojen rakentamaan länsi- ja Eurooppa-myönteisten kansalaisjärjestöjen verkostoon Ukrainassa.
Kyse on pitkälti samoista ihmisistä, jotka osoittivat viime vuonna mieltään korruptionvastaisten virastojen NABU:n ja SAPO:n puolesta, kun Zelensky yritti lakkauttaa ne.
Tässä vaiheessa Zelensky osoitti, kuinka heikko hänen asemansa todella oli. Hän taipui mielenosoitusten edessä ja erotti 21. heinäkuuta Syrskyin tehtävästään, alle viikko Fedorovin erottamisen jälkeen. Ukrainan asevoimien uudeksi komentajaksi hän nimitti kenraali Drapatyin.
Zelensky on yrittänyt kaikin keinoin saada Fedorovin takaisin hallitukseen. Hän on tarjonnut tälle peräti neljää eri ministerinpaikkaa, mutta Fedorov on torjunut ne kaikki. Hän on ilmoittanut suostuvansa vain yhteen tehtävään: palaamaan puolustusministeriksi. Rivien välistä on kuitenkin helppo lukea, että hänen tavoitteensa saattaa olla paljon korkeammalla. Todennäköisesti hän haluaisi Zelenskyn paikalle.
Tämän jälkeen tilanne on vain kärjistynyt entisestään.
Korruptio
Viimeisin käänne nähtiin 19. elokuuta, kun Zelensky vahvisti Fedorovin seuraajan nimityksen puolustusministeriksi.
Heti tämän jälkeen Fedorov vaati julkisesti uusia vaaleja. Kyse ei ollut sattumasta, sillä Zelensky on sulkenut kokonaan pois vaalien järjestämisen sodan aikana. Fedorov on näin ensimmäinen korkean tason poliitikko, joka on avoimesti haastanut Zelenskyn ja vaatinut uusia vaaleja. Samalla hän on kyseenalaistanut Zelenskyn demokraattisen legitimiteetin, sillä tämän mandaatti on vanhentunut jo kauan sitten.
Jo vuorokauden sisällä NABU vastasi omalla liikkeellään ja julkaisi video- ja äänitallenteita uusimmasta korruptiotutkintansa kohteesta. Kohteena oli Iryna Mudra, korkea-arvoinen Zelenskyn avustaja, joka työskentelee suoraan presidentin kanslian päällikön Kyrylo Budanovin alaisuudessa. Mudraa pidetään suosittuna poliittisena hahmona ja siksi myös mahdollisena kilpailijana Fedoroville.
Tallenteilla Mudran kuullaan sanovan: ”Hän sanoo, että korruption torjunta on väärä lähestymistapa… Se pitäisi järjestelmällistää ja ottaa hallintaan.” Kenestä ”hänestä” on kyse, ei juuri jää epäselväksi: Zelenskystä.
Iryna Mudraa syytetään varsinaisesta korruption helmestä: hän olisi pessyt 3,4 miljoonaa dollaria järjestelyssä, jolla kerättiin rahaa viime vuonna pidätetyn entisen oikeusministerin Herman Halushenkon takuiden maksamiseen. Halushenko pidätettiin osana viime vuonna käynnistettyä korruptionvastaista iskua! Tällaista korruption pohjatonta allasta länsimaiden loputtomalla rahavirralla on onnistuttu ruokkimaan aivan hallinnon huipulla.
Älkäämme kuitenkaan kuvitelko, että NABU ja SAPO olisivat mitään puhtoisia, demokraattisia korruptionvastaisia taistelijoita. Eikä Fedorovkaan sitä ole.
Ei, nämäkin ihmiset ovat sidoksissa omiin valtapiireihinsä, jotka ovat aivan yhtä korruptoituneita. NABU ja SAPO ovat suoraan länsimaiden, ennen kaikkea Euroopan, rahoituksen synnyttämiä instituutioita. Niiden kautta Zelenskyä voidaan tarvittaessa painostaa ja korruptiota suitsia silloin, kun se alkaa riistäytyä käsistä.
Samaan aikaan Zelenskyn lähipiirissä on ihmisiä, jotka ovat kahmineet valtion sopimuksilla itselleen valtavia rikkauksia. Toisaalta on oligarkkeja, jotka eivät ole päässeet yhtä hyvin hyötymään tilanteesta. Heillä on vaikutusvaltaa NABU:ssa ja SAPO:ssa, ja he yrittävät käyttää sitä syrjäyttääkseen nykyiset verenimijät päästäkseen itse tilalle imemään.
Fedorov on itse vihjaillut, että hänen erottamisensa taustalla oli tiettyjen Ukrainan puolustusteollisuudessa toimivien korruptoituneiden tahojen vaikutusvalta. Hänen liittolaistensa mukaan hänet erotettiin, koska hän leikkasi droonihankintojen osuutta pahamaineisen korruptoituneesta Firepoint-yhtiöstä 80 prosentista 25 prosenttiin. Yhtiöllä on yhteyksiä Zelenskyn lähipiiriin.
Mutta Fedorov itse on kytköksissä tiettyihin hallitsevan valtapiirin ulkopuolisiin kapitalistiluokan piireihin, ennen kaikkea ulkomaiseen teknologiapääomaa. Hänellä on läheiset suhteet Muskiin sekä Thieliin. Hänen viestinsä heille on selvä: tulkaa ja tehkää Ukrainasta koekenttä, jolla voitte testata tulevaisuuden sota-aseitanne.
Länsimaiden, nykyään ennen kaikkea Euroopan, jatkuvalla rahoituksella on ollut monia seurauksia, kun sotaa on pitkitetty loputtomiin. Yksi niistä on Ukrainan kansan pitkittynyt kärsimys. Toinen on se, että tämä on osaltaan lisännyt Euroopan työväenluokan kokemaa kurjistumista. Kolmas on Ukrainan korruption hirvittävä paisuminen. Korruptio oli maassa vakava ongelma jo ennen sotaa, mutta nyt se on noussut aivan uudelle tasolle.
Mihin tämä valtataistelu seuraavaksi johtaa? Hyvä kysymys, eikä siihen ole helppoa vastausta. Paljon riippuu siitä, miten tilanne kehittyy niin rintamalla kuin taloudessakin.
Zelensky on ryhtynyt varmistamaan omaa asemaansa. Sulkemalla vaalit kokonaan pois hän on ajanut hallinnon sisäiset vastustajansa tilanteeseen, jossa heillä on käytännössä enää yksi keino päästä hänestä eroon: vallankaappaus. Tämä auttaa ymmärtämään myös joitakin Zelenskyn viimeaikaisia ratkaisuja, jotka muuten vaikuttaisivat varsin yllättäviltä.
Viime aikoina Zelensky on lyöttäytynyt yhä tiiviimmin yhteen äärioikeistolaisten ja uusnatsipiirien kanssa. Hän järjesti kahden toisen maailmansodan aikaisen natsiyhteistyökumppanin palauttamisen Ukrainaan valtiollisin kunnianosoituksin, mikä herätti Puolassa raivoa.
Ja vain vähän aikaa sitten Zelensky nosti kaksi uusnatsistisen Azov-prikaatin komentajaa, Andriy Biletskyn ja Denys Prokopenkon, tehtäviin, joissa he käytännössä johtavat nyt Ukrainan joukkoja Donbasissa!
Uusnatsistinen Azov-pataljoona on nyt voimakkaampi kuin koskaan. Se on kasvanut kahdeksi armeijakunnaksi, joihin kuuluu useita prikaateja ja yhteensä noin 40 000 jäsentä. Tätäkin asiaa on lännessä vähätelty ja kuitattu ”Venäjän propagandaksi”. Nyt kuitenkin näemme Azovin uusnatsien nousevan vaikutusvaltaiseksi voimaksi Ukrainan tilanteessa Zelenskyn pyrkiessä vahvistamaan omaa asemaansa myötäilemällä heitä.
Kysymys kuuluu: käyttääkö Zelensky heitä hyväkseen vai käyttävätkö he Zelenskyä?
Sotaväsymys
Vaikka Fedorovin kannatus tulee ylivoimaisesti Kiovan ja Länsi-Ukrainan Eurooppa-myönteisestä keskiluokasta, hänen suosionsa taustalla on toinenkin ilmeinen syy.
Fedorov itse on ilmaissut asian näin:
”Olen täysin vakuuttunut siitä, että aina kun mahdollista, taistelut pitäisi käydä robottien ja droonien avulla. Näin voimme säästää sotilaidemme henkiä… Ukrainalaiset ovat maailman rohkeinta kansaa. Siksi meidän on pidettävä nämä rohkeat ihmiset hengissä.”
Juuri tätä Fedorov viime kädessä myy ukrainalaisille, jotka haluavat Ukrainan voittavan, mutta ovat väsyneet sotaan eivätkä voi olla näkemättä, kuinka turhaa yhä uusien ihmishenkien uhraaminen on. Hän myy heille lohdullista kuvitelmaa Ukrainan voitosta ilman, että kenenkään muun tarvitsee enää kuolla.
Tietenkin kaikki tämä on valhetta. Mutta se, että niin monet ovat valmiita uskomaan siihen, myös hänen kiihkeän länsimielisten keskiluokkaisten kannattajiensa joukossa, kertoo siitä, että valtava sotaväsymys ja uupumus ovat alkamassa purkautua. Ennen kaikkea pinnan alla kytee viha siitä, että miesten henkiä uhrataan turhaan.
Mutta kuten The Nationin 18. elokuuta julkaistussa erinomaisessa artikkelissa todetaan, keskiluokka ei kuulu niihin yhteiskuntaryhmiin, jotka joutuvat kantamaan sodan raskaimman taakan. Ukrainassa 2–6 miljoonaa miestä joutuu värväysviranomaisten jahdin kohteeksi kuin riistaeläimet, ja valtaosa heistä kuuluu työväenluokkaan.
Artikkeli on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Siinä kuvataan värväysviranomaisten raakuutta: kuinka miehiä jäljitetään ja jahdataan, raahataan väkivalloin pois perheidensä luota ja jopa kidutetaan kuoliaaksi. Kuten eräs haastateltava asian tiivistää: ”Usein ääneen lausumaton todellisuus on, että liikekannallepano kohdistuu ennen kaikkea työväenluokan ukrainalaisiin.”
Artikkelissa tuodaan esiin kiinnostavia yksityiskohtia. Varakas ihminen voi maksaa 50 000 dollarin lahjuksen saadakseen itselleen tekaistun työkyvyttömyyden. Artikkelissa myös kerrotaan Boris-nimisestä miehestä, joka pystyi elämään Kiovassa muutaman kuukauden aivan tavallista elämää vuokraamalla asunnon varakkaalta alueelta. Säästääkseen rahaa hän päätti muuttaa ”köyhemmälle, proletaarisemmalle alueelle. Ja siellä he saivat minut kiinni. Yksi värväystoimisto Tsetekan tyyppi vain paiskasi minut maahan.”
Näissä yhteiskuntakerroksissa kytee viha. Se näkyy yhä väkivaltaisemmissa yhteenotoissa värväysviranomaisten ja tavallisten ihmisten välillä. Viime vuoden aikana tällaisia fyysisiä yhteenottoja on ollut yli 600. Osa niistä on yltynyt täysimittaisiksi mellakoiksi, joihin on osallistunut kymmeniä, jopa satoja ihmisiä, kuten näimme Lvivissä heinäkuun alussa ja Ternopilissä elokuun lopulla.
Stranassa siteeratun asevelvollisuussotilaan sanat kuvaavat hyvin sitä mielialaa, joka on alkanut levitä:
”Minä ja useimmat toverini, jotka on lievästi sanoen pakotettu sotaan, emme vittuakaan välitä siitä, kuka johtaa puolustusministeriötä tai Ukrainan asevoimia. Syrskyin aikana oli aivan sama juttu: meitä pidettiin kuukausikaupalla asemissa ilman vaihtuvia vuoroja, näännytettiin ja mädätettiin paikoillemme. Puolustamme hirvittävässä paskaloukossa jotain täysin hyödyttömiä raunioita, joista ei ole mitään hyötyä kenellekään muulle kuin rykmentin komentajalle. Kunnollisen ruoan sijaan syömme viikkokausia kuiva-annoksia. Vedestäkin on pulaa, ja joskus joudumme juomaan lätäköistä. Taistelutehtäviin määrätään jokainen, joka vain suinkin pystyy taistelemaan. Ei väliä, vaikka sotilaalla olisi 38 asteen kuume. Samaan aikaan komentajia ei asemissa näy. Komppanianpäälliköstä ylöspäin komentajat istuvat toisella tai kolmannella puolustuslinjalla ja johtavat toimintaa etänä. Yleisesti ottaen suhtautuminen sotilaisiin on aivan ala-arvoista. Me olimme lihaa, ja lihaa meistä tulee jatkossakin, oli komentajana sitten Syrskyi tai Drapatyi.”
Taistelu yhä uusien miesten saamiseksi sotakoneiston käyttöön ei suinkaan ole hellittämässä, vaan kiihtyy. Eikä kyse ole enää vain miehistä. Hallitus on ilmoittanut, ettei se ainoastaan aio laskea miesten asevelvollisuusikää 18 vuoteen, vaan pyrkii myös määräämään naisia palvelukseen.
Mihin seuraavaksi?
Kysymys kuuluu: mihin tämä kaikki on johtamassa? Sota on monimutkaisin mahdollinen yhtälö. Siihen vaikuttaa joukko eri tekijöitä: pystyvätkö eurooppalaiset säilyttämään rivinsä yhtenäisinä ja pitämään rahahanat auki; millainen on tilanne taistelukentällä, missä Ukrainan asema heikkenee hitaasti mutta jossa tilanne voi yhtäkkiä kääntyä Ukrainalle raskaaksi tappioksi; entä taloudellinen tilanne, jossa myös romahdus on mahdollinen
Ukrainan kriisien toistuva kehityskulku osoittaa kuitenkin, kuinka taloudellinen, yhteiskunnallinen, sotilaallinen ja poliittinen kriisi kietoutuvat toisiinsa ja pahentavat toinen toistaan. Sota on jatkunut jo pitkään, mutta se ei ole pohjimmiltaan muuttanut sitä tosiasiaa, että Venäjä on vääjäämättä voittamassa. Kun romahdus lopulta tulee, joka on satavarmaa, tulee se todennäköisesti nopeasti.
Entä sitten? Länsimaiden sodan pitkittämisen seurauksena Ukraina tulee silloin olemaan runneltu maa. Sen teollisuus, maatalous, liikenne- ja energiainfrastruktuuri ovat raunioina. Merkittäviä osia maan alueesta on liitetty Venäjään.
Se, mitä Ukrainasta lopulta jää jäljelle, on toimimaton ja sekasortoinen valtio. EU-jäsenyyttä ei tule, eikä Nato-jäsenyyttä. Länsimaat myivät nämä valheet Ukrainan kansalle. Valtio tulee olemaan konkurssissa ja raskaasti velkaantunut. Maassa tulee liikkumaan radikalisoituneiden uusnatsien ydinjoukko, ja armeijaan on jäänyt runsaasti äärioikeistolaisia taistelijoita.
Maanantaina 24. elokuuta Ukrainassa vietettiin itsenäisyyspäivää. Kaikki länsimaat lähettivät edustajansa juhlimaan sitä. Mikä irvikuva. Ukraina irtautui virallisesti Neuvostoliitosta 24. elokuuta 1991 ja kapitalismi palautettiin maahan. Sen jälkeen maa ei ole saanut nauttia edes pisarasta ”itsenäisyyttä”.
Alusta lähtien Ukrainaa on hallinnut korruptoitunut ja mätä kapitalistinen oligarkia, joka on ryöstänyt kansalta. Maasta on tehty länsimaisen imperialismin leikkikenttä ja shakkilauta, jolla länsi on kilpaillut Venäjän kanssa. Vuoden 2014 Maidanin vallankaappauksen jälkeen Ukraina on ollut tuskin muuta kuin lännen vasallivaltio.
Lopulta juuri ne voimat, jotka ovat alistaneet Ukrainaa tuosta niin sanotusta ”itsenäisyydestä” lähtien, Ukrainan kapitalistinen oligarkia ja länsi, ovat tuhonneet maan.
Kapitalismin vallitessa Ukrainalla ei voi olla todellista itsenäisyyttä eikä minkäänlaista tulevaisuutta.
