Israel on jatkanut hyökkäystään Gazassa jo yli puoli vuotta. Tänä aikana se ei ole onnistunut saavuttamaan ainuttakaan sen asettamista tavoitteista, samalla kun yleinen mielipide on kääntynyt Israelia vastaan. Sota Hezbollahin ja Iranin kanssa käy päivä päivältä todennäköisemmäksi, ja suhteiden normalisointi Saudi-Arabian kanssa on jäissä. Samalla läntinen “sääntöihin perustuva järjestys” on menettänyt pysyvästi uskottavuutensa edistyneimpien kansankerrosten silmissä, ja Suomenkin porvarivaltio on paljastanut todelliset kasvonsa. “Nyt naamiot on riisuttu”, kuten presidentti Sauli Niinistö kaksi vuotta sitten osuvasti sanoi.
Suomen suhtautuminen Israelin suorittamaan, maailman ensimmäiseen suorana lähetyksenä näytettyyn kansanmurhaan, on räikeässä ristiriidassa maan julkisen imagon kanssa, jonka mukaan Suomen pitäisi olla pieni ihmisoikeuksia ja demokratiaa puolustava, rauhaa rakastava maa. Nyt on kuitenkin todistetusti selvää, että omia intressejä puolustaakseen meidänkin hallitseva luokkamme on valmis tukemaan vaikka kansanmurhaa.
Suomen sidokset Israeliin
Huolimatta Israelin verisestä historiasta ja toistuvista kansainvälisen lain rikkomuksista, suomalaiset yritykset ovat jatkaneet vapaata kaupankäyntiä ja yhteistyötä israelilaisten yritysten sekä Israelin valtion kanssa. Tämä yhteistyö, johon kuuluvat muun muassa yhteiset teknologiset ja sotilaalliset hankkeet, on osallisena Palestiinan miehityksen ylläpitämisessä ja vastarinnan tukahduttamisessa. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä yhteistyöstä on kaupat Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmästä, jota Israel markkinoi ”taistelussa testattuna”. Lisäksi suomalaista kranaatinheitinteknologiaa on hyödynnetty israelilaisten kranaatinheittimien valmistuksessa, ja erityisesti vuoden 1967 kuuden päivän sodassa uskottiin Israelin menestyksen johtuvan näistä kranaatinheittimistä. Kranaatinheitinbisneksellä vaurastuneen Shlomo Zabluwiczin suomalainen poika, Poju Zabludowic, on nykyään Iso-Britanniassa merkittävä sionistivaikuttaja ja on tukenut muun muassa Elina Valtosen ja Alexander Stubbin vaalikampanjoita. Suomen ja Israelin väliset suhteet juontavat juurensa jo Israelin perustamisen alkuvuosiin, kun Suomi tunnusti Israelin valtion pian sen itsenäisyysjulistuksen jälkeen, vaikka se ei ole vieläkään virallisesti tunnustanut Palestiinan valtiota.
Neuvostoliiton romahtamisesta alkaen Suomen taantumuksellinen porvaristo on vienyt Suomea kohti Yhdysvaltain johtamaa läntistä imperialistista blokkia, jonka vankkumaton jäsen se viimeistään nyt Natoon liittymisen jälkeen on. Suomen sitoutuminen näihin liittoutumiin ei ole vain diplomaattinen valinta, vaan sillä on syvät juuret globaalin kapitalistisen järjestelmän ytimessä. Tässä järjestelmässä valtiot pyrkivät säilyttämään ja lisäämään hallitsevien luokkiensa mahdollisuuksia kerryttää pääomaa. Läntinen imperialismi sai sionisteista ja Israelista luotettavan kumppanin ja työkalun Lähi-idässä, jonka avulla he ovat pystyneet puolustamaan etujaan runsaiden luonnonvarojen ja strategisten kauppareittien keskellä. Alueen strategisen kontrollin tärkeydestä on osoituksena se, kuinka pitkälle läntiset niin sanotut demokratiat ovat valmiita menemään puolustaakseen ja peitelläkseen Israelin julmuuksia ja sotarikoksia.
Media imperialistien liittolaisena
Suojellakseen intressejään hallitsevalla luokalla on käytössään omia intressejä suosivaa mielipideilmastoa ylläpitävä mediakoneisto, joka samalla luo suostumusta hallitsevan luokan tukemalle ja harjoittamalle väkivaltaiselle ulkopolitiikalle. Israelilla on tälle propagandistiselle toiminnalle virallinen termi Hasbara (selittäminen), jota he toteuttavat varsin johdonmukaisesti. Yksi median keinoista on luoda kuvaa yhteisestä vihollisesta, nykyään terrorismista, maahanmuutosta ja islamista. Tätä strategiaa käytetään erityisen aktiivisesti silloin, kun puhutaan Palestiinan terveysministeriöstä ”terroristijärjestö Hamasin hallinnoimana”. Vaikka terveysministeriön ilmoittamat uhriluvut on tunnustettu luotettaviksi jopa Yhdysvaltain ja Israelin toimesta, pyritään niiden uskottavuutta silti heikentämään. Syvälle juurtunut terrorismin pelko on tehokas työkalu tässä pelon, epäluulon ja disinformaation kylvämisessä.
Toinen keino on historiallisen kontekstin vääristäminen tukemaan Israelin tarkoituksia. Toisin kuin porvarillista mediaa seuraamalla voisi luulla, konfliktissa kyse ei ole kahdesta tasavertaisesta osapuolesta, jotka taistelevat “kiistanalaisesta maasta”, vaan siirtomaavallan suorittamasta etnisestä puhdistuksesta, palestiinalaisten vastustaessa siirtomaavallan sortoa ja rikoksia. Leimaamalla palestiinalaisten vastarintaliikkeet ja niiden toimet ”terrorismiksi” israelilaiset ja länsimaiset tahot pyrkivät delegitimoimaan koko palestiinalaisten taistelun itsenäisyyden ja oikeuksien puolesta, ja samalla oikeuttamaan entistä väkivaltaisemman kurituksen ja vastarinnan tukahduttamisen. Samaa strategiaa on käytetty aiemmin esimerkiksi Nelson Mandelaa, joka tunnetusti vastusti Etelä-Afrikan apartheidia, sekä Haitin orjakapinoita ja Amerikan alkuperäiskansojen vastarintaa vastaan. Totuuden vääristäminen käy todistusaineiston kasaantuessa kuitenkin yhä vaikeammaksi.
Kansainvälisen oikeuden kaksinaamaisuus
Heti Haagin kansainvälisen tuomioistuimen Israelille epäedullisen päätöksen jälkeen Israel esitti katteettomia syytöksiä YK:n pakolaisjärjestön UNRWA:n työntekijöiden osallisuudesta lokakuun 7. päivän iskuihin. Tämän seurauksena suomalaiset kapitalistit päättivät Yhdysvaltojen ja muiden länsimaisten imperialistien esimerkkiä seuraten rangaista palestiinalaisia heihin itseensä kohdistuvasta kansanmurhasta katkaisemalla heitä auttavan järjestön rahoitus. Israel on julkisesti tuonut esiin sen pyrkimykset lakkauttaa koko järjestön toiminta, koska se helpottaisi ja nopeuttaisi palestiinalaiskysymyksen ratkaisemista heikentämällä palestiinalaisten kollektiivista paluuoikeutta. Johtuen vuoden 1948 etnisestä puhdistuksesta, Nakbasta, suurella osalla palestiinalaisista on pakolaisen status, mutta he ovat jääneet vaille kansainvälisen lain mukaista oikeutta palata koteihinsa.
Länsimaat olivat tyytyväisiä voidessaan seurata tilannetta sivusta, samalla toimittaen Israelille käytännössä rajattoman määrän aseita kansanmurhan toteuttamiseen. Tähän tuli muutos, kun Jemenin huthit alkoivat uhata “maailmanlaajuisen kaupan vapaata kulkua” tukeakseen palestiinalaisten asiaa estämällä kauppalaivojen kulku Punaisella merellä. Irvokkaan tekopyhästi kansainväliseen lakiin vedoten läntiset imperialistit aloittivat tarkoitusperät ilmeisen näkyväksi tekevän operaatio “Vaurauden suojelijan”. Huthit olivat ensimmäinen kansanmurhan pysäyttämiseen pyrkivä taho, ja palkinnoksi sivistyneeltä Länneltä he saivat tietenkin vain pommeja niskaansa.
Niin Suomi kuin Eurooppakaan eivät ole edelleenkään asettaneet Israelille pakotteita, lopettaneet laittomissa siirtokunnissa tuotettujen tuotteiden tuontia tai keskeyttäneet asekauppaa, vaikka kansainvälisen lain mukaan näiden toimenpiteiden toteuttaminen on välttämätöntä kansanmurhan estämiseksi. Länsimaat alkoivat harkita aseviennin lopettamista vasta, kun World Central Kitchenin länsimaiset työntekijät joutuivat tahallisesti pommituksen kohteeksi. Mutta koska panokset ovat valtavia, tämänkaltaiset puheet ovat lähinnä keino rauhoitella ja hallita kansalaisten suuttumusta.
Tyhjien sanojen lisäksi Suomen ainoa konkreettinen teko tilanteeseen vaikuttamiseen on ollut sotilaiden lähettäminen Punaiselle merelle muiden Yhdysvailloille lojaalisuuttaan osoittavien maiden kanssa, turvaamaan “kansainvälistä merenkulkua ja vapaata maailmankauppaa”. Kuten muihinkaan kriiseihin, porvaristolla ei ole tarjota muuta kuin väkivaltaa ja lisää kärsimystä.
Ehkä kaikkein räikein esimerkki läntisten johtajien hävyttömästä valehtelusta on heidän yksimielinen väitteensä Israelin “oikeudesta puolustaa itseään”, vaikka kansainvälisen oikeuden mukaan miehittäjävaltiolla ei ole oikeutta puolustautua miehittämäänsä kansaa vastaan. Todellisuus on täysin päinvastainen: palestiinalaisilla on täysi oikeus puolustautua aseellisesti miehitystä vastaan. Reaktio Gazan kansanmurhaan on kansainvälisen oikeusjärjestelmän koetinkivi, ja se onkin paljastanut länsimaisen “sääntöihin perustuvan järjestyksen” kaksinaismoraalin ja osoittanut Yhdistyneiden Kansakuntien ja sen valvomien kansainvälisten lakien tehottomuuden. Näissä kapitalismin määrittämissä olosuhteissa YK ja muut kansainväliset organisaatiot toimivat käytännössä vain imperialismin välineenä ja valkopesijänä.
Sosialistinen vallankumous: ainoa ratkaisu Palestiinan kysymykseen
Vaikka yksittäiset vasemmistopuolueiden edustajat Suomessa voivat oppositiosta käsin arvostella äärioikeistohallituksen politiikkaa, ei meidän marxisteina tule tuudittautua siihen, että “vasemmistohallitus” hoitaisi asioita huomattavasti paremmin. Mikään läntinen hallitus kokoonpanostaan tai julkisista tuomitsemisistaan huolimatta ei ole ottanut konkreettisia askeleita kansanmurhan pysäyttämiseksi. Symbolisia eleitä ja korulauseita voi tarjota vaikka kuinka paljon, mutta ilman käytännön tekoja ne ovat vain tekopyhää performanssia. Pääomalle alistunut ja reformismiin tyytyvä “vasemmisto” ei pysty tarjoamaan tässäkään asiassa ratkaisuja.
Luonnonvaroiltaan ja potentiaaliltaan rikas Lähi-itä on pitkään kärsinyt kolonialismin jäänteistä, jotka ovat syventäneet alueen jakautumista ja konflikteja, erityisesti Palestiinan kysymyksen osalta. Demokraattisen sosialistisen federaation visio avaa kuitenkin näkymiä kohti yhtenäisyyttä ja rauhaa, missä eri yhteisöt kuten arabit, juutalaiset, sunnit, shiiat ja muut voivat elää rinnakkain kunnioittaen toistensa itsenäisyyttä. Kyynisten näkemysten hylkääminen, joiden mukaan tällaiset tavoitteet ovat utopistisia, ja historian opetukset osoittavat, että suuret järjestelmämuutokset eivät ole vain mahdollisia vaan myös välttämättömiä. Kapitalistisen järjestelmän rakoillessa Lähi-itä seisoo muutoksen partaalla. Yhteistyöllä ja uusien kansannousujen kautta sosialistinen vallankumous voi tarjota kestävän ratkaisun Palestiinan tilanteeseen ja valaa toivoa koko alueen valoisammasta tulevaisuudesta.
Kirjoitettu Vallankumous-lehden ensimmäiseen numeroon huhtikuussa 2024.
