Julkaisemme suomeksi käännettynä tämän tärkeän artikkelin, jonka Alan Woods kirjoitti In Defence of Marxism -sivustolle vuonna 2009 vastauksena ryhmälle, joka oli hylkäämässä marxismin suosiakseen lahkolaisuutta. Kyseisen ryhmän johtohahmojen laukomat kommentit käydyssä keskustelussa veivät lähestymistapamme jyrkästi toisiaan vastaan:
Miksi marxist.com:in toimitus piti prioriteettinään julkaista Woodsin artikkelisarja antiikin Rooman luokkataistelusta, kun käynnissä on suurin kapitalistinen kriisi sitten 1930-luvun?!
IMT taistelee monipuolisesti marxilaisen teorian puolesta käyttämällä marxist.com-sivustoa, In Defence of Marxism -lehteä ja kustantamoamme, Wellred Booksia, sekä internationaalin eri maaosastojen omia julkaisuja. Olemme ottaneet käsittelyyn kysymyksiä, jotka liittyvät suoraan luokkataisteluun, mutta käsittelemme myös aiheita kulttuurista kosmologiaan ja siitä antiikin Rooman luokkataisteluun. Ilmeisesti jotkut kysymykset ovat joillekin “marxisteille” liian etäisiä, joten he ovat ottaneet IMT:n lähestymistavan väärin kohdennetun pilkan kohteeksi kuten Woods selittää.
Siitä huolimatta marxist.com on säilyttänyt maineensa maailman tärkeimpänä vakavasti otettavan marxilaisen teorian lähteenä. Kuten voi huomata, lista luetuimmista artikkeleistamme sisältää juuri sellaista materiaalia, jota ei ole muualla saatavilla ja juuri siksi vuosittain tuhannet vallankumokselliset nuoret ja työläiset suuntaavat sivustollemme. Sillä välin nämä kyseiset artikkelit antiikin Rooman luokkataistelusta julkaistiin kirjan muodossa viime vuonna ja tätä täydennettyä versiota on tähän mennessä myyty yli jo tuhat kappaletta.
Woods esittelee meille tässä artikkelissa miten lähestymistapamme on suoraa jatkumoa Marxin, Engelsin, Leninin ja Trotskin työlle. Sillä välin, kun teorialle nenäänsä nyrpistävät “marxilaiset” lahkot kuihtuvat ympärillä kasaan, tämä monipuolinen, mutta totinen asenne marxilaiseen teoriaan mahdollistaa IMT:n menestyksen.
Myös Suomessa puolustamme teorian merkitystä luokkataistelussa uuden yhteiskunnan luomiseksi viimeiseen asti. Suomessa äärivasemmalla näkyvimpiä perinteisesti ovat olleet erilaiset anarkistiset, johdonmukaista teoriaa enemmän tai vähemmän halveksuvat ryhmittymät, Leninin kuoleman jälkeisen Neuvostoliiton hallitsevan byrokraattikastin vallan pönkittämiseksi vääristeltyä “marxistis-leninististä” teoriaansa markkinoivat stalinistit ja erilaisiin työväenluokkaa jakavan identiteettipolitiikan muotoihin keskittyneet löyhät yhteenliittymät.
Näitä vastaan asetamme oman poliittisen teoriamme ja ohjelmamme, joka edustaa katkeamatonta linjaa Marxin ja Engelsin sekä ensimmäisen internationaalin aloittamasta liikkeestä, jota Lenin ja Trotski Venäjän vallankumouksen 1917 kautta rikastivat omilla teoreettisilla panoksillaan liittyen muun muassa vallankumouksellisen puolueen tehokkaaseen organisointiin sekä sosialistisen vallankumouksen ymmärtämiseen jatkuvana, eri historiallisissa tilanteissa eri tavoin etenevänä dynaamisena prosessina, ei mekaanisesti tiettyjen väistämättömien vaiheiden kautta etenevänä kaavamaisena tapahtumaketjuna, jota myös stalinistien soveltamana vaiheteoriaksi kutsutaan.
Internationaalimme järjestää tänä kesänä “Kommunistisen maailmankoulun” – kuusipäiväisen tapahtuman, jonka tarkoituksena on syventää kommunistikaadereidemme ideologista ymmärrystä. Otamme myös historiallisen askeleen eteenpäin joukkojemme kokoamisessa, kun julistamme uuden Vallankumoksellisen Kommunistisen Internationaalin perustetuksi, joka on huolellisesti rakennettu marxilaisen teorian peruskallion päälle. Sinut on myös kutsuttu paikalle ja voit osallistua verkossa tapahtumaan!
Teorian puolesta: tietämättömyys ei auta ketään
Alan Woods
Vuonna 1846 Wilhelm Weitiling valitti, että nämä “intellektuellit”, Marx ja Engels kirjoittivat vain hämäristä aiheista, jotka olivat työläiselle vähäpätöisiä. Marxin vihainen vastaus kuului: “Tietämättömyys ei ole koskaan vielä auttanut ketään”. Marxin sana pitää paikkaansa yhtä hyvin nykyään kuin se piti silloinkin.
“Luokkataistelu Rooman tasavallassa” -artikkelisarjan julkaisu herätti huomattavaa mielenkiintoa marxist.comin lukijoiden keskuudessa – näillä artikkeleilla on ennätyksellinen noin 2200 uniikkia katselukertaa, joka on tuntuvasti enemmän kuin mitä keskiverto artikkeli onnistuu keräämään. Tämä osoittaa marxist.comin toimintalinjan asianmukaisuuden, joka on perustana sen teoreettisten artikkeleiden laadukkaalle maineelle.
Sivustomme erottuu joukosta, sillä puolustamme aina johdonmukaisesti marxilaista teoriaa sen koko monipuolisuudessaan aikana, jona nämä ajatukset ovat kyseenalaistettuina kaikkialla. Se näyttää koko maailmalle sen, että ihmisiä kiinnostaa teoria ja syvempi ymmärrys marxismista.
Kuitenkin, jotkut kritisoivat meitä siitä, että julkaisemme artikkeleita antiikin Roomasta keskellä suurinta kapitalistista kriisiä sitten 1930-luvun. Ollaksemme reiluja itsellemme, on sanottava, että olemme julkaisseet paljon materiaalia myös tästä kyseisestä kriisistä ja näin tapahtuu jatkossakin, mutta meidän on myös ymmärrettävä velvollisuutemme kirjoittaa muista aiheista, jotta voimme nostaa lukijoidemme teoreettisen ymmärryksen tasoa ja tarjota marxilaista analyysiä ei pelkästään taloustieteestä, vaan myös historiasta, tieteestä, taiteesta ja musiikista.
Mikä on vastauksemme heille, jotka yrittävät rajata marxismin soveltamisalaa, jotta se sopisi heidän rajalliseen mielenmaisemaan? Meidän ei siitä tarvitse huolehtia, sillä Lenin vastasi jo kauan sitten heille näin: “Ilman vallankumouksellista teoriaa, ei voi olla vallankumouksellista liikettä.” Muistuttakaamme itseämme tästä perustavanlaatuisesta totuudesta, jota kaikki suuret marxistit ovat painottaneet muutaman tärkeän esimerkin kautta.
Vallankumous ei tapahdu ilman teoriaa
Ennen kuin Marx ja Engels (muistettakoon, että heidän vallankumouksellinen elämä alkoi Hegelin filosofian opeista) kirjoittivat Kommunistisen manifestin, he kävivät taistelua niitä “porvarijohtajia” vastaan, jotka palvoivat takaperoisuutta ja vastustivat itsepintaisesti tieteellisen teorian käyttöönottoa.
Venäläinen kriitikko, Annekov jätti meille mielenkiintoisen reportaasin vuoden 1846 keväältä tapaamisesta, jossa Marx ja Weitling, saksalainen utopistinen kommunisti, ottivat yhteen.
Weitling, joka kuului työväkeen, toi esiin, että nämä “intellektuellit” Marx ja Engels kirjoittivat vain hämäräperäisistä aiheista, jotka ovat työläiselle vähäpätöisiä. Samaan hengenvetoon hän myös syytti Marxin kirjoitusten olevan nojatuolista käsin tehtyä analyysiä, jolla ei ole mitään tekemistä kansan kärsimyksen kanssa.
Tämän kuullessaan kärsivällisyydestään tunnettu Marx iski pöytään nyrkillään sellaisella voimalla, että pöydällä ollut lamppu helisi. Hän nousi ylös ja ilmaisi itseään selkeästi: “Tietämättömyys ei ole koskaan vielä auttanut ketään”, kuului vastaus.
Weitling, kuten Mikhail Bakunin, joka oli Venäläinen vallankumouksellinen anarkisti, oli vahvasti sitä mieltä, että köyhälistö olisi aina valmiina nousemaan kapinaan. Hän oli teoriaa ja kärsivällistä propagandatyötä vastaan. Tämä “vallankumouksellisen toiminnan” puolestapuhuja uskoi, toisin kuin teoria sanoo, että päättäväisten johtajien avulla vallankumouksen voisi käynnistää hetkenä minä hyvänsä. Nykypäivänäkin näiden alkukantaisten ja esi-marxististen ideoiden kaiku on kuultavissa nyky-marxistien joukossa.
Marx ymmärsi sen, että kommunistinen liike tarvitsee edetäkseen kahta asiaa: ensinnäkin selkeän eron näistä alkukantaisista käsitteistä ja toiseksi perusteellisen rivien puhdistuksen. Tämä vääjäämätön ero tapahtui vuoden 1846 toukokuussa, jonka jälkimainingeissa Weitling poistui Yhdysvaltoihin, jossa hän lopulta lakkasi olemasta vaikuttava tekijä. “Työläisaktivisti” Weitlingin poistumisen jälkeen vasta oli mahdollista perustaa Kommunistien liitto vakaalle pohjalle. Silti vieläkin tämä alkukantainen taipumus, jota Weitling edusti, toistaa itseään liikkeen sisällä, ensin Bakunin ideoina ja sittemmin se on ottanut muodon suurena ultravasemmistolaisuuden kirjona, joka vaikuttaa negatiivisesti marxistiseen liikkeeseen.
Marxin ja Engelsin kootuista töistä voimme löytää todellisen ajatustyön kultakaivoksen, kuten Engelsin kirjoitukset Saksan talonpoikaissodasta, saksalaisten, slaavien ja irlantilaisten aikaisesta historiasta ja hänen historiikkinsa aikaisesta kristinuskosta. Lenin kirjoitti näin artikkelissaan, joka käsitteli Engelsin kuolemaa:
Marx työskenteli kapitalistisen taloustieteen monimutkaisten ilmiöiden analysoinnin parissa. Engelsin yksinkertaisemmat ja yleensä luonteeltaan poleemiset kirjoitukset käsittelivät yleisiä tieteellisiä ongelmia ja menneen sekä nykyhetken ilmiöitä materialistisen historiankäsityksen ja marxistisen taloustieteen hengessä.
Lyhyt listaus Engelsin töistä paljastaa hänen näkemyksenä laajuuden, kuten hänen upea poleeminen tekstinsä Dühringia vastaan, jossa hän käy syvällisesti läpi filosofiaa, luonnontieteitä ja yhteiskuntaoppia. Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion syntyminen käsittelee ihmiskunnan aikaisempien yhteiskuntien alkuperää.
“Mitä tekemistä tällä kaikella on luokkataistelun ja työväen kanssa?” kysyvät meidän “käytännönläheiset” kriitikot.
Vastaus kuuluu: nämä teokset loivat pohjan marxistiselle teorialle valtiosta, jota Lenin myöhemmin käytti kirjoittaessaan kirjaansa Valtio ja vallankumous. Kirjaa, joka valoi teoreettisen pohjan bolshevikkien vallankumoukselle.
Mitä meillä olisi vielä sanottavaa teoksesta “Ludwig Feuerbach ja saksalaisen klassisen filosofian loppu”? Engels ei vain käsittele Hegelin “abstrakteja ja vaikeaselkoisia” ideoita, mutta myös pienten ja tuntemattomien saksalaisten filosofien ajatuksia hegeliläisestä vasemmistoliikkeestä.
Erityisesti Marxin ja Engelsin välinen kirjeenvaihto tarjoaa meille ajateltavaa hämmästyttävän laajalla spektrillä: nämä kaksi toveria vaihtoivat näkemyksiään milloin mistäkin, eivät vain taloustieteestä ja politiikasta, vaan myös filosofiasta, historiasta, tieteestä, taiteesta, kirjallisuudesta ja kulttuurista.
Tämä on murskaava vastaus niille porvareille, jotka kritisoivat Marxia, niille jotka esittävät maailmalle kuvaa marxismista jonain kuivana ja kapenäköisenä ideologiana, joka pelkistää inhimillisen ajattelun vain taloustieteeseen ja tuotantovoimien kehittämiseen. Silti vieläkin on heitä, jotka haluavat kutsua itseään marxilaiseksi, ja jotka puolustavat mielummin tätä “ekonomistien” luomaa karikatyyriä eivätkä Marxin ja Engelsin aitoja ideoita kaikessa rikkaudessaan ja syvällisyydessään. Tämä karikatyyri ei ole marxismia lainkaan, vaan hyödyntääksemme Hegelin sanoja “die leblosen Knochen eines Skeletts” (elottomat luurangon luut), joita Lenin kommentoi: “Tarpeellista ei ole elottomat luut, vaan elävä elämä.”
Lenin ja teoria
Lenin on aina painottanut teorian merkitystä. Jo puolueen alkumetreillä hän alkoi käymään armotonta taistelua ekonomisteja vastaan, joilla oli “proletaarisen praktikon” kapeanäköinen ajattelutapa, jossa teoriaa pidetään älymystön, ei työläisen alana. Vastauksena tähän hölynpölyyn hän vastasi:
Marxin sanoin: ‘Jokainen askel eteenpäin liikkeelle on tärkeämpi kuin tusina valtionohjelmaa’. Näiden sanojen toistaminen teoreettisen sekasorron aikana on kuin toivottaisi hautajaisväelle hyvää päivänjatkoa. Nämä Marxin sanat ovat otettu hänen kirjeestään jossa hän arvosteli Gothan ohjelmaa. Tässä kirjeessä hän tuomitsee jyrkästi eklektisen tavan muotoilla periaatteita.
Jotta voitte yhdistyä, teidän on asetettava sellaiset ehdot sopimuksillenne, jotka kohtaavat liikkeen käytännön tarpeet, mutta periaatteistanne älkää tinkikö, älkääkä tehkö teoreettisia ‘myönnytyksiä’. Vaikka äskeinen teksti on Marxin käsialaa niin silti jotkut keskuudessamme vähättelevät hänen nimessään teorian merkitystä!
“Ilman vallankumouksellista teoriaa ei voi olla vallankumouksellista liikettä. Emme voi olla painottamatta liikaa tätä ajatusta etenkin aikana jona opportunismin saarnaaminen on muodissa ja kapeampiin käytännön toimiin reagoidaan ihastuksella. Teorian tärkeys korostuu venäläisille sosiaalidemokraateille seuraavasti. Ensinnäkin, puolueemme on vasta muodostumassa ja sen ominaisuuksia määritellään vielä. Ja toiseksi, se ei ole selvillä muiden vallankumouksellisten ajatussuuntauksien kanssa jotka uhkaavat suistaa liikkeen raiteiltaan.
Lenin, Mitä on tehtävä?
Weitling ja Bakunin poseerasivat ekonomistisen trendin mukaan “todellisina proletaatteina”, jotka taistelivat “intellektuellien teoreetikkojen” haitallisia vaikutuksia vastaan. Jyrkkä irtiotto tästä trendistä loi esiasteen bolshevismille, jossa yhdistyi proletaarien demagogiikka ja reformistinen käytännön ammattiyhdistysliike. Silti teorian puolesta taistelu näitä “praktikkoja” vastaan on pysynyt liikkeen ominaisuutena jo pitkään.
Ideologinen taistelu, jota vallankumouksellinen marxisti kävi 1800-luvun lopulla, oli vain esisoittoa niille suurille taisteluille, joiden tahdissa vallankumouksellinen proletaatti marssii kaikista pikkuporvariston ailahteluista ja heikkouksista huolimatta kohti voittoa aatteensa puolesta.
Lenin, 1908, Marxismi ja revionismi
Kirjassaan Stalin, Trotski kuvailee yksityiskohtaisesti sellaisten bolsevikkien komitean jäsenten psykologiaa, joilla myös oli tämä “praktikkomentaliteetti”. Tämä komitean jäsenten ymmärryksen puute työväenliikkeen todellisesta luonteesta johti heidät moniin virheisiin vuosina 1905-6. Tämä (yleensä ultravasemmistolainen) kompurointi juonti juurensa heidän heikkoon käsitykseensä dialektiikan luonteesta. He olivat omaksuneet abstraktin ja kankean ihanteen siitä, millainen puolueen tulisi olla, mutta tällä heidän “ihanteellisella” puolueella ei ole mitään tekemistä todellisen työväenliikkeen kanssa. Tästä seurauksena vuonna 1905, Leninin suureksi järkytykseksi, Pietarin bolshevikit marssivat ensimmäisestä Neuvostoliiton kokoontumisesta ulos, koska he eivät suostuneet hyväksymään puolueohjelmaa.
Kun Lenin joutui vuonna 1908 yhden hengen vähemmistöön bolshevikkifraktiossa, joka oli Bogdanovin ja Lunatšarskin johdossa, hän oli valmis eroamaan vedoten erimielisyyksiin marxilaisessa filosofiassa. Ei siis ole sattumaa, että tänä vaikeana aikana, vallankumouksellisen pyrkimyksen ollessa vaarassa, hän käytti runsaasti aikaa filosofiaa käsittelevää kirjaansa Materialismi ja empiirinen kritiikki.
Tämä varmasti herättää kysymyksiä, kuten miksi hän kirjoittaisi kirjoja tämänkaltaisesta aiheesta? Mitä merkitystä George “Bishop” Berkeleyn teoksien opiskelulla on Venäjän työväelle? Joku voisi jopa kysyä, että miksi hän näki tarpeekseen irtautua filosofiapohjalta bolshevikkienemmistöstä. Bogdanovin dialektisen materialismin torjumisen ja enemmistön omaksuman ultravasemmistolaisen politiikan välillä oli selvä syy-yhteys, jonka Lenin ymmärsi hyvin.
Leninin palatessa filosofian pariin ensimmäisen maailmansodan aikana hän suoritti perusteellista tutkimustyötä Hegelin kirjoitusten parissa. Tämä työ julkaistiin nimellä Filosofian vihkot vasta vuosia myöhemmin. Yhdessä viimeisistä töistään Militantin materialismin merkityksestä, hän korostaa jälleen Hegelin teosten opiskelun tarpeellisuutta:
Tietenkin Hegelin dialektiikan tutkiminen, tulkinta ja propaganda on äärimmäisen vaikeaa, ja ensimmäisiin kokeiluihin tähän suuntaan liittyy epäilemättä virheitä. Mutta vain hän, joka ei koskaan tee mitään, ei tee virheitä. Ottaen lähtökohdaksi Marxin menetelmän soveltaa materialistisesti ajateltua hegeliläistä dialektiikkaa, me voimme ja meidän pitää tarkentaa tätä dialektiikkaa kaikilta näkökannoilta, painaa lehdessä otteita Hegelin pääteoksista, tulkita niitä materialistisesti ja ottaa kantaa niihin käyttäen apuna esimerkkejä siitä, miten Marx sovelsi dialektiikkaa, sekä esimerkkien avulla dialektiikasta taloudellisten ja poliittisten suhteiden alalla, joita lähihistoria, varsinkin moderni imperialistinen sota ja vallankumous, tarjoaa harvinaisen runsaasti.
Trotski ja teoria
Leninin tavoin Trotski omisti koko elämänsä marxilaisen teorian tinkimättömälle puolustukselle. Tässä erinomaisessa artikkelissa, joka käsittelee Engelsiä hän korostaa edellä mainitun tunnollista otetta teoriaa kohtaan:
Samaan aikaan opettajan älyllinen avokätisyys oppilastaan kohtaan oli todella uupumatonta. Hänellä oli tapana lukea Kautskyn tärkeimmät artikkelit käsikirjoitusmuodossa ja jokainen hänen arvostelukirjeensä sisältää kallisarvoisia parannusehdotuksia, vakavan ajattelun ja joskus myös tutkimuksen hedelmiä. “Luokkavastakohtaisuudet Ranskan vallankumouksen aikana”, Kautskyn tunnettu teos joka on käännetty lähes jokaiselle sivistyneen kansan kielelle, on ilmeisesti myös kulkenut tiensä Engelsin henkisen laboratorion läpi. Hänen pitkä kirjeensä, joka käsitteli 1800-luvun suuren vallankumouksen aikakauden yhteiskunnallisia ryhmittymiä – samoin kuin materialististen menetelmien soveltamista historiallisiin tapahtumiin – on yksi upeimpia dokumentteja mitä ihmismieli on luonut. Se on aivan liian tiivis ja jokainen sen kaavoista edellyttää liian suurta tietämystä, jotta se voisi päästä yleiseen lukijakiertoon. Tämä asiakirja, joka on niin pitkään pysynyt piilossa, tulee olemaan paitsi teoreettisen opetuksen myös esteettisen ilon lähde jokaiselle, joka on vakavasti pohtinut luokkasuhteiden dynamiikkaa vallankumouksellisella aikakaudella sekä historiallisten tapahtumien materialistiseen tulkintaan liittyviä yleisiä ongelmia.
Trotskin kaikissa teoksissa on havaittavissa hänen laaja näkemyksensä ja suuri mielenkiinto ei vain historiaa, vaan myös taidetta, kirjallisuutta ja kulttuuria kohtaan. Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän kirjoitti artikkeleita taiteesta ja kirjailijoista, kuten Tolstoista ja Gogolista. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän alkoi kirjoittamaan laajasti samoista aiheista ja tämän tuloksena syntyi sen aikakauden tuote: Kirjallisuus ja vallankumous.
Vuonna 1923 hän kirjoitti:
Kirjallisuus, jonka menetelmät ja prosessit juontavat juurensa kauas menneisyyteen, edustaa sanallisen ajatustyön kerryttämää kokemusta, ilmaisee uuden aikakauden ja sen uuden luokan ajatuksia, tunteita, mielialoja, näkökulmia ja toiveita.
Trotski, Kirjallisuuden yhteiskunnalliset juuret ja yhteiskunnallinen tehtävä
Keskellä 1930-luvun myrskyisää vallankumouksen ja vastavallankumouksen aikakautta hän löysi itselleen kuitenkin aikaa kirjoittaa kirjallisuudesta ja taiteesta. Vuonna 1934, pian Saksan katastrofin jälkeen, hän kirjoitti katsauksen Ignazio Silonen romaaniin Fontamara. Vuonna 1938 hän kirjoitti itsenäisen vallankumouksellisen taiteen manifestin yhdessä surrealistisen kirjailijan Andre Bretonin kanssa.
Voimme vain kuvitella pseudomarxistisen typeryksen tuohtumuksen: “Mitä tämä tarkoittaa? Elämme vallankumouksellista hetkeä ja toveri Trotski haaskaa aikaansa kirjoittamalla taiteesta? Mitä tekemistä taiteella on luokkataistelun ja proletaarin kanssa?” Vähäuskoinen pudistaa päätään ja jatkaa “Trotski ei ole enää se mies, joka hän kerran oli”. “Tämä ei enää ole sama siirtymäohjelman Trotski, vaan vanhus, jonka aivot ei enää toimi!” “Kyllä vain, voin kuvitella sen”.
Miten Trotski löysi aikaa kirjoittaa taiteesta ja kirjallisuudesta hetkenä, jona hänen kannattajiaan murhattiin, vallankumous ja vastavallankumous ravistelevat Eurooppaa ja jolloin Neljäs Internationaali kamppaili henkensä pitimiksi? Kun olemme vastanneet tähän kysymykseen, voimme nähdä selkeän eron aidon marxilaisuuden, aidon proletaarisen vallankumouksellisuuden ja sen pinnallisen irvikuvan välillä, joka esiintyy joissain piireissä marxilaisuutena.
Pelkkiä teoreetikoita
Militantin jakaantumiseen johtaneen puoluetaistelun tiimellyksissä enemmistöryhmä totesi että, Ted Grant ja Alan Woods olivat “pelkkiä teoreetikoita”. Tämä lentävä lause kertoo kaiken, mitä meidän tarvitsee heidän suuntautuneisuudesta tietää. Vuosikymmenien ajan, 1960-luvulta alkaen olemme omistaneet elämämme edistääksemme tätä trostkilaista liikettä, jonka menestys oli verrattavissa Venäjän vasemmisto-oppositioon. Onnistuimme luomaan suuren organisaation, jolla oli juuret vahvasti kiinni työväenliikkeessä.
Kaiken menestyksen takana oli vuosien kärsivällinen työ ja Ted Grantin asettamat korrektit ajattelutavat, menetelmät ja näkökulmat. Ted, tuo suuri marxilainen ajattelija oli aikalaistensa yläpuolella ja hän oli perusteellisesti tutustunut marxilaiseen teoriaan ja osasi Marxin, Engelsin, Leninin ja Trotskin teokset kuin omat taskunsa.
Kun minut ja Ted erotettiin Militantista, löysimme itsemme haasteellisesta tilanteesta. Enemmistöllä oli valtava koneisto, suuri määrä rahaa ja noin 200:n vakituisen työntekijän joukon tuki ja meillä ei ollut edes kirjoituskonetta. Silti, emme vaipuneet Tedin kanssa synkkyyteen, koska meillä oli marxilainen ajatusmaailma, ja vain sillä on merkitystä. Kaikki tähänastiset kokemukseni ovat vakuuttaneet minut siitä, että jos sinulla on oikea ajatusmaailma, pystyt perustamaan organisaation, mutta tämä ei toimi päinvastoin. Sinulla voi olla maailman suurin poliittinen koneisto käsissäsi, mutta jos työskentelet jatkuvasti väärien teorioiden ja menetelmien pohjalta, tulet epäonnistumaan.
Harkitsimme hetken tilannetta ja päädyimme siihen tulokseen, että tässä tilanteessa, etenkin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, meidän kiireellisin tehtävämme oli puolustaa marxilaisuuden perusajatuksia ja teorioita. Ensimmäinen teoksemme oli kirja: Järki kapinassa: Marxilainen filosofia ja moderni tiede. Entiset toverimme nauroivat ja pilkkasivat tätä kirjaa. Heidän sarkastiset kommentit kuuluivat: “Katsokaa nyt! Ted ja Alan hylkäsivät politiikan kirjoittaakseen kirjoja filosofiasta!” Tämä oli heidän asenteensa marxilaista teoriaa kohtaan, asenne, joka oli Weitlingin ja bolshevikkikomitean perinteiden mukaista, mutta ei suinkaan Marxin, Engelsin, Leninin ja Trotskin perua.
Ennemmin tai myöhemmin teoriassa tehdyt virheet muuttuvat käytännössä katastrofiksi. Entinen enemmistö on maksanut hinnan virheistään. Tämä menneisyyden vahva tendenssi, jolla oli vankat juuret työväenliikkeessä on kuihtunut kasaan. Sen sijaan “Järki kapinassa” -teoksella oli keskeinen rooli Kansainvälisen marxilaisen tendenssin perustamisessa. Se on käännetty monelle kielelle, ja lukuisat työläiset, sosialistit, kommunistit, ammattiyhdistysaktivistit ja bolivarialaiset (mukaan lukien Hugo Chavez) ovat kehuneet sitä.
Miten tämä on selitettävissä? Kehittyneillä työläisillä ja etenkin nuorilla on jano ideoita ja teoriaa kohtaan. He haluavat ymmärtää mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Heitä ei vedä puoleensa vain tendenssit, jotka kertovat heille sen jo minkä he tietävät; kapitalismi on kriisissä, työttömyys kasvaa, ihmisten palkat ovat riittämättömät jne. Vakavamieliset ihmiset haluavat tietää, miksi asiat ovat nyt niin kuin ne ovat, mitä Venäjällä tapahtui, ja mitä marxilaisuus tarkoittaa. Siinä syy, miksi teoria ei ole valinnainen lisä, kuten nämä “praktikot” kuvittelevat, vaan olennainen osa vallankumouksellisen taistelun työkalupakissa.
Työläiset ja kulttuuri
Väite siitä, että työläisiä ei kiinnosta kulttuurin esittämät laajat kysymykset, on silkkaa herjaa proletaattia kohtaan. Voin monen vuoden kokemuksen pohjalta sanoa, että olen nähnyt työväenluokan keskuudessa suurempaa ja aidompaa kiinnostusta kulttuuria, historiaa, filosofiaa jne. kohtaan kuin mukaoppineella keskiluokalla. Kauan sitten, kun olin luennoimassa kotipaikassani Etelä-Walesissa, siellä minua vastaan tuli metallityöläinen, joka oli opetellut itsenäisesti portugalin kielen, jotta hän voisi lukea sellaisen Brasilialaisen runoilijan töitä, josta en ollut ikinä kuullutkaan.
Ajatus siitä, että työläisiä ei kiinosta kulttuuri, kumpuaa lähes poikkeuksetta pikkuporvarillisista älyköistä, joilla ei ole hajuakaan työväenluokan haalimasta tiedon tasosta, ja jotka niputtavat nämä työläiset samaan kasaan “lumppuproletariaatin” kanssa. Tämän vuoksi he halveksuvat ja osoittavat keskiluokkaista ylimielisyyttään työväkeä kohti. Tälläinen henkilö yrittää lähentyä työläisiä matkimalla heidän pukeutumistyyliään ja “työväenluokan” aksenttia.
Olen itse henkilökohtaisesti nähnyt liian monta esimerkkiä siitä, kun mukaoppinut marxisti kuvittelee, että “lumppuproletaarin” kielenkäytön ja elämäntapojen matkiminen olisi viisasta, kuvitellen, että tämä tarjoaisi hänelle enemmän uskottavuutta “todellisena työläisenä”. Todellisuudessa työläiset eivät yleensä edes suosi tällaisen kielen käyttöä kotonaan eivätkä hienossa seurassa. Tällaisen työläisten ja nuorison alhaisimman kerroksen matkiminen ei ole marxilaisen aatteen omaavan henkilön ajan arvoista, eikä varsinkaan sellaisen, joka pyrkii johtajaksi.
Loistoartikkelissaan “Kamppailu sivistyneen puheen puolesta” (1923) Trotski kuvaili tälläistä kielenkäyttöä merkkinä orjamentaliteetista, jota vallankumouksellisen ei tule matkia, vaan pyrkiä poistamaan kokonaan. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta mielentilasta voimme käyttää Pariisin kommuunin kenkätehtaan työläisten solmimaa keskinäistä sopimusta, jossa tällainen karkea kielenkäyttö kiellettiin sakon uhalla. Tämä ei ollut mikään pieni yksityiskohta historiassa, vaan todella tärkeä työväen pyrkimysten manifestaatio, jossa he yrittävät irtautua orjamentaliteetin alaisuudesta ja pyrkivät saavuttamaan korkeamman kulttuurin tason.
“Loukkaava kielenkäyttö ja kiroilu ovat perintöä orjuudesta, nöyryytyksestä ja ihmisarvon – oman ja muiden ihmisten – halveksunnasta”, kirjoitti Lenin.
Työväenluokalla on monta tasoa, joista heijastuvat erilaiset olosuhteet ja kokemukset. Proletariaatin edistyneimmät tasot ovat aktiivisesti mukana ammattiliiton toiminnassa ja työväenpuolueissa. He tavoittelevat parempaa elämää. Heillä on kiinnostus ajatuksia ja teoriaa kohtaan, jota he käyttävät pyrkimyksissään kouluttaa itseään. Nämä pyrkimykset ovat tae sosialistisesta tulevaisuudesta, jossa miehet ja naiset ovat murtaneet, eivät vain fyysiset, mutta myös ne psykologiset kahleet, jotka sitovat heidät barbaariseen menneisyyteen.
Trotski korosti sivistyneen puheen puolesta käytävän taistelun merkitystä: “Taistelu sivistyksen ja kulttuurin puolesta antaa työväenluokan edistyneille osille kaikki venäläisen kielen voimavarat sen äärimmäisessä rikkaudessa ja hienovaraisuudessaan.”
Hän selittää, että vallankumous on “ensinnäkin persoonallisuuden herääminen massoissa, joilla ei koskaan pitänyt olla persoonallisuutta”. Se on “ihmiskunnan marssi eteenpäin, jota leimaa kasvava kunnioitus jokaisen yksilön henkilökohtaista arvokkuutta kohtaan ja yhä suurempi huoli heikko-osaisista”.
Sosialistinen vallankumous ei merkitse vain vallan ottamista – se on vain ensiaskel. Todellinen vallankumous, ihmiskunnan harppaus välttämättömyyden valtakunnasta vapauden valtakuntaan on vielä saavuttamatta. Engels huomauttaa, että missä tahansa yhteiskunnassa, jossa taide, tiede ja hallinto ovat vähemmistön monopolin alaisuudessa, tämä vähemmistö tulee väärinkäyttämään asemaansa pitääkseen yhteiskunnan orjuutettuna.
Taipumalla myönnytyksiin työväenluokan takaperoisimpien ja lukutaidottomimpien kerrosten edessä, emme ole mukana nostamassa heidän tietoisuuttaan historian vaatimalle tasolle, vaan päinvastoin olemme mukana alentamassa sitä, mistä on luvassa aina taantumuksellisia ja reaktionäärisiä seurauksia. Voimme tiivistää tämän keskustelun seuraavanlaisesti: se, mikä on edistyksellistä ja vallankumouksellista, palvelee proletariaatin tietoisuuden tason nostoa, ja se mikä on taantumuksellista, pyrkii alentamaan sitä.
Marxistien on oltava yhteiskunnan muuttamisen puolesta taistelevan työväenluokan etulinjassa. Meidän velvollisuutemme on kouluttaa nämä tulevan sosialistisen vallankumouksen kaaderit. Jotta voimme suorittaa tämän tehtävän, meidän on pidettävä kiinni siitä, mikä on myönteistä, edistyksellistä ja vallankumouksellista, ja päättäväisesti hylätä kaikki se mikä on takaperoista, valistumatonta ja alkukantaista. Tavoitteemme on asetettu hyvin korkealle horisonttiin, tämä tavoite on nostaa työväenluokan, alkaen edistyneimmistä osista, katseet tähän suuntaan, jonka Trotski osoitti teoksessaan “Kirjallisuus ja vallankumous”:
On vaikea ennustaa kuinka pitkälle tulevaisuuden ihmnen voi päästä itsehallinnossaan tai mihin korkeuksiin hän voi nostaa toimintatapansa. Yhteiskunnallisesta rakentamisesta ja psykofyysisestä itsekasvatuksesta tulee saman prosessin kaksi puolta. Kaikki taiteet – kirjallisuus, teatteri, maalaus, musiikki ja arkkitehtuuri – antavat tälle prosessille kauniin muodon. Oikeammin sanottuna kuori, johon kommunistisen ihmisen kulttuurinen rakentaminen ja itsekasvatus kätkeytyvät, kehittää kaikki nykytaiteen elintärkeät elementit korkeimmalle tasolle. Ihmisestä tulee mittaamattomasti vahvempi, viisaampi ja hienovaraisempi; hänen kehonsa on sopusoinnussa, hänen liikkeistään tulee rytmisempiä ja hänen äänestään musikaalisempi. Elämänmuodoista tulee dynaamisesti dramaattisia. Keskimääräinen ihminen nousee Aristoteleen, Goethen tai Marxin rinnalle. Ja tämän harjun yläpuolelle kohoavat uudet huiput.
