Kyse ei ole vain sinusta… kapitalismi vieraannuttaa meidät kaikki toisistamme

Pete Walsh
Alunperin englanniksi julkaissut The Communist.

Laura Winham oli 38-vuotias, kun hän kuoli asunnossaan lyhyen elämänsä päätteeksi, jota leimasivat vakavat mielenterveysongelmat, joita pahensi äärimmäinen yksinäisyys. Hänen veljensä löysi Lauran jäännökset kolme vuotta tämän kuoleman jälkeen kertomansa mukaan “muumioituneessa, lähes luurankomaisessa tilassa”.

Koskaan aiemmin historiansa aikana ei meidän lajimme, sisäsyntyisesti sosiaalinen ytimeensä asti, ei ole elänyt yhtä julmasti erillään toisistaan kuin modernin kapitalismimme alaisuudessa.

Nuorten tulevaisuudennäkymät ovat niin synkeät, että Yhdysvallat on syöksynyt ulos 20:n kärjestä vuoden 2024 World Happiness Report -katsauksessa. Itse raportoidut arviot elämän näkymistä 30-vuotiailta ja sitä nuoremmilta ovat yli 50 sijaa alempana vanhempia sukupolvia. Milleniaalit kertoivat yksinäisyyden kokemuksista lähes kaksi kertaa useammin kuin ennen vuotta 1965 syntyneet.

Paljon mustetta on kulutettu yrittäen paikallistaa syytä “kaveruustaantumaan” tai “yksinäisyysepidemiaan”, mutta nämä artikkelit yleensä keskittyvät toissijaisiin tekijöihin. Pandemia ja sosiaalinen media ehdottomasti pahentavat ongelmaa, mutta raunioituva sosiaalinen infrastruktuuri, stagnoituvat palkat ja spiraalimaisesti paheneva inflaatio kaikki näyttelevät osaansa sosiaalisten piiriemme kaventumisessa. On olemassa joukko välittömiä syitä, mutta perimmäinen juurisyy tähän syvällekäyvään sosiaaliseen pahoinvointiin on kapitalismin seniili rappio.

Ihmiset ovat sisäsyntyisesti sosiaalinen laji ja sosiaalinen eristyneisyys vaikuttaa tuhoisasti fyysiseen terveyteemme. Seurauksia ovat mm. Sydäntautien, halvausten ja diabeteksen kohonnut riski ja jopa 32 % korkeampi todennäköisyys kuolla liian aikaisin mistä tahansa syystä. Kyse ei ole pelkästään yksilötason onnellisuudesta tai subjektiivisista yksinäisyyden kokemuksista – sosiaalinen eristyminen viittaa objektiivisen inhimillisen yhteyden puutteeseen ja vähäiseen muiden ihmisten kanssa vietettyyn aikaan. Kaikki varoitusvalot välkkyvät punaisina.

Ystävien kanssa vietetty aika on kaventunut puoleen kuluneen vuosikymmenen aikana ja muut muiden ihmisten kanssa sosiaalisen kanssakäymisen muodot ovat olleet laskussa jo vuosien ajan, American Time Use Survey -tutkimus tietää kertoa. Vuodesta 2013 lähtien olemme menettäneet keskimäärin neljä tuntia ystävien kanssa vietettyä aikaa ja yksin viettämämme aika on lisääntynyt kymmenellä tunnilla viikottain. Ei ole toista aikakautta tilastoissa, jolloin olisimme Yhdysvalloissa viettäneet näin pitkiä aikoja yksin – elämme ennenkokemattoman sosiaalisen eristyneisyyden aikakautta.

Tämä kriisi painaa raskaimmin nuoria. CDC:n toteuttama kyselytutkimus, joka kattaa vuosikymmenen 2011-2021 paljastaa ilmiön huolta herättävät seuraukset lukio-opiskelijoiden keskuudessa. “Jatkuvia surullisuuden ja toivottomuuden tunteita”, jotka estävät heitä vakavuudellaan tekemästä arkisia, päivittäisiä aktiviteetteja kokevien osuus nousi 28 %:sta 42 %:iin. Naisopiskelijoiden keskuudessa luku on jopa 60 %. Joka kerta kun kuljet lukion ohi, pidä mielessäsi, että kaksi kymmenestä opiskelijasta siellä on vakavasti harkinnut itsemurhaa, ja toinen näistä on päätynyt myös yrittämään sitä.

Ilmiö ei alkanut pandemian myötä; itse asiassa toinen valtion laitos on todennut, että lasten ahdistus on noussut 27 %:lla vuosina 2016-2019. Lapset kasvavat nykyään murehtien sotaa, kansanmurhaa, talouskriisiä, politiikan polarisaatiota, joukkoampumisia ja ilmastonmuutosta. Hallitseva luokka, joka ei kykene enää takaamaan tulevaisuutta nuorille vaan sen sijaan tuomitsee heidät doomscrollaamaan loputtomasti sosiaalisen median syötteitään, ei ole enää pätevä hallitsemaan.

Ainoat ratkaisut, joita meille tarjotaan, liittyvät siihen, miten sinä ja minä voimme parhaiten eristää itsemme yhteiskunnan ongelmista yksilönä. Mutta meidän ei tarvitse taistella yksin. Vallankumouksellinen teoria tarjoaa meille selkeitä selityksiä siitä, mistä ongelmamme johtuvat ja miten niitä vastaan kamppailla. Vain onnistunut vallankumous voi päättää kapitalismin eristyneisyyden ja vieraantuneisuuden, mutta tämä edellyttää järjestöä, joka koostuu luokkatietoisista taistelijoista puolueessa, joka voi voittaa työväenluokan puolelleen ohjelmallaan. Tämä on ero näiden kahden sukupolven välillä: kapitalismin tuhoon tuomitseman sukupolven ja vallankumouksellisen sukupolven, joka on sitoutunut kapitalismin tuhoamiseen.