Väkivalta kapitalistien työkaluna
Kuten Trotski huomautti, imperialistien rauha ei poikkea imperialistien sodasta. Porvarillinen valtio on väkivaltakoneisto, jonka tehtävänä on alistaa työläisten enemmistö omistajien vähemmistön sorrettavaksi ja hyväksikäytettäväksi. Kapitalismi perustuu luokkajakoon, mikä on ylläpidettävissä vain väkivalloin, oli käynnissä sota tai ei. Menetelmät ovat vain erilaisia, siinä missä sotilaiden työ on tappaa toisiaan, poliisin tehtävä on pitää työväenluokka kurissa, kummassakin tapauksessa hallitsevan luokan eduksi. Molemmat edustavat väkivallan uhkaa työläisiä kohtaan, ja valmiutta käyttää sitä epäröimättä. Väkivalta ei ole kapitalisteillekaan itsetarkoitus, mutta se on keino haalia valtaa, raaka-aineita ja uusia markkinoita. Se on keinona välttämättömyys ja olennainen osa kapitalismia itseään.
Hallitseva luokka oikeuttaa usein sodat ja imperialistisen sorron käyttäen pasifistisia tekosyitä. Saddam Husseinin joukkotuhoaseet oli hävitettävä, ettei niillä tapettaisi siviilejä. Näillä ylevillä tavoitteilla peitettiin geopoliittiset motiivit, jotka olivat hyökkäysten todellinen syy. Lännen valtaa haluttiin pönkittää alueella, mikä nähtiin Venäjän etupiirinä, ja Irakin öljymarkkinat tahdottiin valloittaa lännelle. Joukkotuhoaseita ei koskaan Irakista löydetty – mikä olisi ollut ihme, koska ne olivat valhe – ja nytkin alueelle lähetetään sotilaita, jotka eivät olleet edes syntyneet, kun Saddam oli jo kuollut. Alue destabilisoitui sukupolvien ajaksi imperialistisen sodan takia. Rauhan ja demokratian sijasta Irak sai Islamilaisen valtion taantumukselliset murhaajat. Pasifismilla on hankala selittää miljoonaa kuollutta irakilaista. Tässä yhteydessä se on kyyninen ase, jolla kansa saadaan mukaan sotahuumaan.
Vasemmistolaiset porvareiden asialla
Vasemmistolaiset itse vaativat usein toiminnassaan ehdotonta väkivallattomuuden periaatetta. He vetoavat usein tohtori Martin Luther Kingin väkivallattomaan vastustukseen ja hänen saavutuksiinsa sosiaalisessa tasa-arvossa. He unohtavat kuitenkin sen, että Martin Luther King oli myös sosialisti, ja se viesti murhattiin hänen myötään. Hänestä tehtiin myöhemmin porvarimediassa yksiulotteisesti tummaihoisten esitaistelija, ja hänen luokkatietoisuutensa haudattiin täysin.
Vasemmistolaiset pasifistit vetoavat moraaliseen imperatiiviin olla satuttamatta ketään, samalla kun porvarit eivät kainostele lähettää poliisia ja armeijaa kapinoivien työläisten kimppuun aina tappavammin keinoin, kunnes kapina on kukistettu ja porvarillinen järjestys palautettu. Vastustajaa, joka on valmis käyttämään voimakeinoja, ei voiteta puheilla, kukilla tai tanssiesityksillä. Pasifistinen liike tuhoutuu omaan mahdottomuuteensa, kun se alkaa uhata pääomaa, sillä se ei kykene vastaamaan väkivaltaan motivoituneen vastapuolen toimiin.
Vasemmistolaiset pasifistit kauhistuvat kautskilaiseen tyyliin ajatusta, että väkivaltaa jouduttaisiin käyttämään. He kuitenkin unohtavat, että me elämme väkivaltaisessa järjestelmässä ja sen uhka on koko ajan päällämme. Se uhka konkretisoituu heti, kun toimintamme ei miellytä omistajia tai jalkojemme alta löytyy öljyä. Me emme saisi käyttää väkivaltaa missään tilanteessa, kun taas hallitsevan luokan harjoittamaa väkivaltaa ei nähdä ollenkaan, tai se nähdään normaalina. Ei ole mitään normaalia siinä, että ihmiskunnan enemmistö on kahlittu aseilla uhaten palvelemaan rikkaan vähemmistön etua.
Reformistit uskovat, että taivuttelemalla hallitseva luokka näkemään asiat järkevästi, voidaan sodat ja luokkasorto lopettaa. Tämä harha johtuu kriisien jälkeisistä nousukausista, joiden aikana myönnytykset työväenluokalle olivat olleet mahdollisia. Mutta kapitalismin kriisiytyessä uudelleen, aiempia myönnytyksiä aletaan purkaa ja etsitään uusia markkinoita uusilta alueilta. Tämä usein tehdään sodalla. Sorto ja sodat eivät ole korjattava valuvika kapitalistisessa järjestelmässä, vaan ne ovat keskeinen osa sen muottia.
Järjestelmän taivuttelu ei irrottanut Venäjää ensimmäisestä maailmansodasta. Sen teki lokakuun vallankumous. Se ei lopettanut ensimmäistä maailmansotaa, vaan sen teki Saksan vallankumous. Pienempiäkin voittoja on saavutettu järkähtämättömyydellä ja pelottomuudella ottaa yhteen porvarivaltion väkivaltamonopolin kanssa. Yhdysvallat ei vetäytynyt Vietnamin sodasta kukkia aseiden piippuun laittaneiden hippien, vaan järjestäytyneen opiskelijavetoisen työväenliikkeen ja Vietnamin kansan uskomattoman urhean aseellisen vastarinnan ansiosta. Näitä liikkeitä me tarvitsemme enemmän, ja niiden viestin on oltava selvä: meidän vihollisemme ei ole työläinen, joka on sattunut syntymään eri puolelle maahan vedettyä viivaa, vaan vihollisemme on kansainvälinen porvaristo, lähtien aina ensin omasta maastamme.
Armeijan vallankumouksellinen asema
Historiassa on monia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun työläiset eivät saa puolustaa itseään ja luokkaetuaan. Yksi tällainen on Chilen vallankaappaus 1973. Reformistinen presidentti Salvador Allende ei saanut armeijan tukea, ja porvariston tyytymättömyyden noustessa maa- ja palkkareformien myötä, Pinochetin johtamien kenraalien vallankaappausyritys näytti koko ajan todennäköisemmältä. Vielä päiviä ennen vallankaappausta työläiset pyysivät Allendea aseistamaan heidät vallankaappausta vastaan. Allende ei tähän suostunut, ja niin syyskuussa 1973 Pinochet kaappasi vallan, Allende kuoli ja hänen kannattajansa, etupäässä kommunistit ja ammattiliittoaktiivit, pidätettiin ja tuhansia murhattiin. Tätä pöyristyttävää ja suorastaan rikollista virhettä työväen johto ei saa koskaan enää tehdä.
Armeija ja aseteollisuus on irrotettava hallitsevan luokan hallusta. Bolsevikit näyttivät tien meille tässäkin asiassa. He näkivät, ettei armeija ole läpiporvarillinen monoliitti, ja perustivat sotilaiden komiteoita miehistötasolla, millä työväenluokka otti vallan itselleen porvarillisen päällystön ohi. Nämä komiteat lamauttivat tsaarin ja porvariston vallan suhteessa asevoimiin, estivät Venäjää jatkamasta sotaa ja tsaaria kukistamasta vallankumousta. Yleinen asevelvollisuus on tällä tiellä erinomainen apuväline, koska armeijaan eivät valikoidu kaikkein konservatiivisimmat urapyrkyrit ja hurjapäät, vaan työläiset kaikista taustoista.
Kuinka saavuttaa rauha?
Ainut tie väkivallattomaan maailmaan on kommunismi. Rauha on keskeinen teesi marxismissa. Siinä missä kapitalismi perustuu luokkaeroihin ja sen turvaamiseksi käytettävään väkivaltaan, kommunismi lakkauttaa luokkaerot, ja näin luokkasorto ei ole mahdollista. Kun luokkasorto ei ole mahdollista, sodille ei ole syytä eikä mahdollisuutta. Suurin osa rikoksistakin perustuu eriarvoisuuteen, toivottomuuteen ja kapitalismin luomaan näköalattomuuteen, joten työläisten demokraattisessa hallinnassa, missä kukin tuottaa kykynsä mukaan ja kullekin annetaan tarpeensa mukaan, suurin osa rikollisuudesta kuoleutuu rahan ja valtion mukana pois.
Emme saa antaa pasifistien ja reaktionäärien uskotella, että tämä olisi utopiaa. Utopista sen sijaan on uskoa hallitsevan luokan antavan valtansa pois noin vaan! Utopista on uskoa jatkuvaan kasvuun yleensä, saati sitten ilman sotaa ja väkivaltaa! Nämä ihmiset eivät tarjoa ratkaisuja, he tyytyvät osoittamaan sormella ongelmaa, ja ilmoittavat olevansa sen yläpuolella. Moraalisesta ylemmyydestä ei tässä tilanteessa ole mitään hyötyä. Hyöty syntyy teoista, ja niihin he eivät koskaan ole valmiita.
Näitä ideologeja me voimme lähestyä torjumalla ajatuksen yksilöterrorismista ja sissisodankäynnin ihailusta. Näitä me emme missään nimessä hyväksy. Mutta todellisuus on, että väkivallan monopoli on porvarivähemmistön käsissä, ja sillä se kykenee ja on valmis käyttämään tätä tuhovoimaansa työläisten enemmistöä vastaan, on työväen luokkaväkivalta aina itsepuolustuksellista. Se on juurikin sitä silloin kun vaadimme vallankumousta työläisten ja ihmiskunnan vapautuksen nimissä, ja se on sitä silloin, kun puolustamme vallankumousta vastavallankumoukselta.
Me emme ole pasifisteja. Mutta me emme ole myöskään militaristeja. Yksikään hallitseva luokka ei ole koskaan luovuttanut valtaansa vapaaehtoisesti, mutta vallankumouksen ei silti tarvitse olla väkivaltainen. Me voimme voittaa niin ylivoimaisella voimannäytöllä, ettei hallitsevalla luokalla ole mahdollisuutta siihen vastata. Tähän tarvitsemme yhtenäistä ja järkähtämätöntä työväenluokan liikettä, ja armeijan erottamista porvareiden vallasta sotilaiden komiteoilla. Silti meidän on valmistauduttava siihen, että hallitseva luokka yrittää käyttää voimakeinoja vallankumouksen kukistamiseksi, luokkamme ylivoimasta huolimatta. Silloin meidän on oltava valmiita puolustamaan vallankumousta voimakeinoin, ja tästä syystä pasifismin aate on syytä kitkeä jokaisen vallankumouksellisen mielestä. Vallankumousta ei saa vaarantaa siksi, että todellisuus ei ole ihanteellinen. Me emme halua käyttää väkivaltaa, mutta meidän on oltava valmiita siihen, mikäli on pakko.
Pasifismi on pohjimmiltaan joko pikkuporvarillista haihattelua tai porvarillista, kylmää ja laskelmoitua valetta, eikä sorretuilla työläisillä ole varaa lähteä mukaan moiseen harhaan. Pasifistinen moraali on myrkkyä vallankumoukselliselle liikkeelle. Meidän on pidettävä katseemme historiallisessa edistyksessä ja opittava aiemmista virheistä. Ainoa oikeutettu sota on luokkasota. Ainoa oikeutettu tilanne sotia on matkalla kohti ihmiskunnan vapautusta!
Emmi Heikura
Lisää aiheesta:
https://marxisti.com/suosivatko-kommunistit-vakivaltaa/
