Voivatko kommunistit tehdä yhteistyötä anarkistien kanssa? Vastaus on yksinkertainen: Kommunistit voivat tehdä yhteistyötä minkä tahansa kapitalismin vastaisen liikkeen kanssa. Mutta liikkeen täytyy vastustaa kapitalismia myös käytännössä, ei vain sanoissa. Tässä artikkelissa luodaan katsaus anarkististen suuntauksien taantumuksellisimpiin piirteisiin. Haluamme tarkasti erottaa nämä elementit aidosti vallankumouksellisista anarkistitovereistamme. Katsomme myös, mistä nämä ideat ovat lähtöisin.
Tämä artikkeli alunperin kirjoitettiin Vallankumous-lehden ensinmäiseen vuoden 2025 numeroon.
Anarkismi näkyy tänä päivänä Suomen nuorten parissa ehkä suosituimpana muotona osoittaa tyytymättömyyttä nykyiseen poliittiseen tilanteeseen. Näin on ollut laajalti lännessä jo 1990-luvulta asti, Neuvostoliiton kaatumisen ja “kapitalismin historiallisen voiton jälkeen”. Vaikka Neuvostoliitto ei millään tavoin edustanut sosialismia vaan oli pikemminkin 65 vuoden ajan stalinismin noususta asti mädäntynyt sosialismin irvikuva, kaikkia Lokakuun vallankumouksen 1917 voittoja se ei kyennyt tuhoamaan. Tämä tuli todistettua vasta Neuvostoliiton romahdettua, kun työttömyys ja kodittomuus räjähtivät, kaikki entiset julkiset palvelut ja tilat yksityistettiin, sukupuolten välinen tasa-arvo romahti ja monet naiset joutuivat brutaalin seksikaupan uhriksi. Keskimääräinen elinajanodote laski jopa kymmenellä vuodella. Kaikki kapitalismin “siunaukset” siis koituivat jälleen venäläisten ja muiden entisen “itäblokin” maiden osaksi.
Auktoriteettia vastaan
Tämän historiallisen tapahtuman yhteydessä näemme ensimmäisen tavan, miten anarkismi voidaan kääntää kohti taantumusta: asettumalla faktisesti samaan rintamaan kansallisen porvariston kanssa imperialististen konfliktien yhteydessä. “Vastustamalla kaikkia auktoriteetteja” ilman tarkempaa teoriaa ohjaamassa liikkeen poliittisia tehtäviä on vain väistämätöntä, että lopulta tulee alttiiksi oman maan hallitsevan luokan imperialistiselle propagandalle. Oli kyse sitten Neuvostoliiton kaatumisen juhlimisesta, Irakin ja Afganistanin sotien hyväksymisestä “demokratian ja tasa-arvon levittämisen” nimissä tai juuri nyt Ukrainan sodasta.
Tälläkin hetkellä moni anarkisti käytännössä kannattaa Ukrainan sodan rahoittamista ja siten tämän imperialistien välisen sijaissodan julmaa pitkittämistä hyväksyen kymmenien tuhansien ukrainalaisten työläisten uhraamisen pääoman alttarilla läntisen imperialismin hyödyksi. He hyväksyvät kapitalistien verukkeen, että rahoituksen tarkoituksena olisi Ukrainan etujen suojeleminen eikä vain kyyninen toisen imperialismin heikentäminen. Kuten Suomen entinen ulkoministeri Pekka Haavisto myönsi julkisesti uutislähetyksessä, hallitsevan luokan näkökulmasta Ukrainan uudelleenrakentamiseen osallistuminen on “mahdollisuus” Suomen pääomalle päästä Ukrainan uusille markkinoille, jotka on luotu siis ensin pommittamalla vanhat markkinat maan tasalle.
On huomautettava, että aidosti vallankumoukselliset anarkistit tukevat anarkistisoluja Ukrainassa toivoen, että nämä voisivat perustaa autonomisia alueita. Vaikka epäilemme mahdollisuuksia käytännössä toteuttaa tämä, on kyseessä silti paljon radikaalimpi lähtökohta kuin Ukrainan kapitalistisen porvarivaltion ehdoton tukeminen nationalistista lähtökohdista, varsinkin Suomen porvariston rinnalla.
“Auktoriteettien vastustaminen” ilman mitään teoriaa tai luokka-analyysia sen takana tarkoittaa aina käytännössä vain oman maan porvariston vihollisten, siis toisen maan hallitsevan kapitalistiluokan, auktoriteetin vastustamista. Materiaaliset olosuhteet viime kädessä määrittävät tietoisuuden. Tämä on marxismin filosofian, dialektisen materialismin, perusajatuksia. Jos ei kykene analysoimaan tai ei halua analysoida niitä materiaalisia olosuhteita, joiden keskellä elää – eli kapitalismia – miten tahansa radikaalina itseään pitääkin, päätyy lopulta kuuliaisesti vastustamaan ketä tahansa vihollista, jonka “oma” porvaristo osoittaa “epädemokraattiseksi”, “diktatuuriksi”, “autoritaariseksi valtioksi” tai mikä sitten tekopyhien imperialismin propagandistien muotitermi sattuu kulloinkin olemaan. Jokaisen maan työväenluokan vihollinen numero yksi on aina kotona, Suomessa se on Suomen porvaristo.
Materialismi ja idealismi
Mitä siis ovat filosofinen materialismi ja idealismi? Materialismi – tai tarkemmin sanottuna historiallinen materialismi, joka on dialektisen materialismin soveltamista yhteiskuntien kehityksen tutkimiseen – on Marxin kehittämä menetelmä, jossa yhteiskuntaa katsotaan materiaalisten olosuhteiden kehittymisen eli tähän asti luokkayhteiskunnan kehityksen linssin läpi. Sen mukaan kulloisenkin muotoinen luokkayhteiskunta ja ihmisen elinolot tässä luokkayhteiskunnassa – hänen luokka-asemansa – muovaa hänen ajattelunsa ja tietoisuutensa.
Idealismin mukaan taas tiettyjen ihmisten ideat ja tietoisuus ohjaavat koko yhteiskunnan kehitystä. Valistuksen aikana näimme suuren hypyn edistyksellisten ideoiden alueella, jotka loivat tien porvarilliselle demokratialle. Tuolloin porvarillinen demokratia oli vielä edistyksellistä aiempaan feodalismiin nähden. Idealistit sanoisivat että porvarillinen demokratia olisi syntynyt vain näiden suurten filosofien nerokkuuden kautta, lähes sattumalta. Äärimmilleen kärjistäen voisi sanoa heidän ajattelevan, että jos rakentaisi aikakoneen ja surmaisi John Locken ja Thomas Hobbesin, kapitalismia ei olisi tuolloin kehittynyt.
Marxisteina taas ymmärrämme, että kasvavat kapitalismin tuotantovoimat ja tämän prosessin yhteydessä kapitalistiluokan sekä proletariaatin synty loi olosuhteet, joissa nämä ajatukset saattoivat kukoistaa. Jos John Locke olisi 200 vuotta aikaisemmin koittanut saada ideoitaan läpi ei hän olisi koskaan onnistunut, sillä ei ollut mitään luokkavoimaa joka olisi saattanut tuolloin tarttua näihin ideoihin. Kapitalismin nousu synnytti sen filosofit ja näiden filosofien ideat. Mikään ajatus ei leviä yleiseksi, jos olosuhteet sille eivät yhteiskunnassa ole suotuisat. Tuotantovoimat määrittelevät yhteiskunnan ja täten lopulta ihmisten ympäristön, ajatukset ja tietoisuuden.
Miten siis anarkisti, joka omaa ainakin jonkin verran materialistisen filosofian ja toisaalta idealistisesti suuntautunut anarkisti saattaisivat katsoa bolshevikkejä?
Materialistinen anarkisti argumentoi, etteivät tietyt bolshevikkien sensuuritoimet olisi olleet tarpeellisia, että Venäjän takaperoisuus yhteiskuntana ja kulttuurina – puhumattakaan Venäjän sisällissodasta, joka oikeasti oli myös “brutaali hyökkäyssota” imperialistivaltojen taholta – johti tiettyyn autoritaarisuuteen bolshevikkien riveissä, että bolshevikit tekivät ehkä ymmärrettäviä mutta kuitenkin kohtalokkaita virheitä. Marxisteina argumenttimme anarkisteja vastaan näyttävät melko samalta. Tarkastelemme materiaalisia olosuhteita, aikakautta, johtohenkilöiden ymmärrystä teoriasta ja tehtyjä päätöksiä tämän valossa ja niin edespäin. Kummallakin johtopäätös todennäköisesti on, että vaikka vallankumouksen tullen teoriamme eroaa, nykytilanteessa olisi typerää olla tekemättä yhteistyötä kapitalismia vastaan ja meidän tulisi välttää turhaa vihamielisyyttä. Tällaiset anarkistitoverit ovat enemmän kuin valmiita vallankumoukselliseen toimintaan ja toverilliseen keskusteluun erimielisyyksistämme.
Idealistinen anarkisti taas ajattelee, että koska ihmisten ajatukset ohjaavat todellisuutta, selvästi Venäjän vallankumous epäonnistui ja rappeutui stalinismiin, koska bolshevikkien edustamat ajatukset olivat ilkeitä ja autoritaarisia. Jos vedämme tämän vielä pidemmälle (ja monet anarkistit todella näin oikeasti tekevät), voidaan ajatella, että koska fasismillakaan ei ole objektiivista, materiaalista pohjaa tai luokkaluonnetta, vaan se on vain todella ilkeä idea, mikseivät siis Stalin ja myös Lenin olisi myös olleet fasisteja! Bolshevikeilla oli fasismi aivoissaan ja sen takia vallankumous hävisi.
Tästä seuraa, että se joka tahtoo oppia bolshevikeilta ja kouluttaa itsensä bolshevismissa – se, joka ei tuomitse täysin tätä historian ensimmäistä työväenluokan vallanottoa ja ennennäkemätöntä harppausta yhteiskunnan kehityksessä – hänellä on myös fasismi aivoissaan ja täten on fasisti. Jos katsoo tuolloisia Venäjän materiaalisia oloja ja vertaa sitä mihinkään tapahtuneeseen vallankumoukseen, jos lukee, mitä bolshevikkijohtajat kuten Lenin ja Trotski oikeasti sanoivat ja kirjoittivat, tähän johtopäätökseen on mahdoton tulla.
Tämä edellyttää, että ei lankea porvariston, kapitalististen hallitsevien luokkien propagandistien suoltamaan, edelleen loppumattomaan valheiden ja kaksinaismoralismin tulvaan Venäjän vallankumouksesta. Me vallankumoukselliset kommunistit katsomme, että se on ihmiskunnan historian suurin ja kunniakkain tapahtuma, jossa työväenluokka ensimmäistä kertaa astui historian näyttämölle, otti oman kohtalonsa omiin käsiinsä ja murskasi Venäjän mädän tsarismin ja kapitalismin.
Aivan kuten luokkavihollisemme porvaristokin, nämä anarkistit vaativat vallankumouksellisten noudattavan moitteetonta, täydellistä moraalia täysin moraalitonta vihollista vastaan. Ja ennen kaikkea abstraktia, idealistista moraalia. Tätä vastaan asetamme proletaarisen moraalin, jota Trotski luonnehti klassikkotekstissään Heidän moraalinsa ja meidän. Puhtaan Moraalin Idean vaalimisesta ainoa looginen päätelmä on antautua lopulta porvariston tahdolle. Kuten Engels selitti, vallankumous on objektiivisesti autoritaarisin asia, jota kuunaan on nähty. Siinä yksi luokka alistaa toisen luokan tahtoonsa pistimen kärjellä ja kanuunoilla, kuten Engels asian ilmaisi. Kaiken vallan takana on väkivaltaa. Kuten Engels myös selitti: “Valtio on ytimessään joukko aseistettuja ihmisiä.”
Ennen kuin pääsemme eroon luokkasorrosta ja siten lopulta kaikesta sorrosta ja alistamisesta, koko valtion pakotuskoneistosta, on meidän välttämättä tukahdutettava kapitalistit luokkana. Ja sitä emme voi tehdä moraalisin vetoomuksin ja olemalla paavillisempia kuin paavi itse. Ei, meidän on pakotettava heidät siihen. Meidän on vallankumouksen kautta aluksi käännettävä vain asetelma niin, että sen sijaan, että ihmiskunnan häviävä vähemmistö sortaisi murskaavaa enemmistöä kuten nyt, vallankumouksessa enemmistö sortaa tätä vähemmistöä, niin ankarasti kuin kapitalismin tuhoaminen ja tuotantovälineiden ottaminen työväenluokan hallintaan vaatii.
Pikkuporvarillisuus, työläisten hylkääminen ja individualismi
Perustettuaan maanpaossa Neljännen internationaalin Trotski kävi väsymätöntä sotaa pikkuporvarillisia elementtejä vastaan tässä järjestössä. Miksi? Mitä on pikkuporvarillisuus ja miksi sitä tulisi vastustaa?
Pikkuporvarillisuus on individualistinen ajattelutapa, joka pohjautuu pikkuporvariston luokkatietoisuuteen. Pikkuporvaristo on luokka, joka ei ole osa proletariaattia, muttei porvaristoakaan. Pikkuporvarin työnsä tuottama arvo kuuluu hänelle itselleen eikä hän saa suurinta osaa vauraudestaan riistämällä toisen työn lisäarvoa itselleen. Hyvänä esimerkkinä ovat pientilalliset, jotka viljelevät omaa peltoaan ja saavat tästä elantonsa. Toisena modernimpana esimerkkinä mainitkaamme pienyrittäjät. Kuten ylempänä totesimme, ihmisen luokka ohjaa tietoisuutta. Pikkuporvarin tietoisuus perustuu juurikin yksityisyrittämiseen. Siihen, että he ovat omia pomojaan. Vallankumouksellisissa liikkeissä marxistit viittaavat siis pikkuporvarillisuudella tästä syntyvään individualismiin, luokkatietoisuuden puutteeseen, ja monesti egoismiin. Täyteen itsekeskeisyyteen luokkatietoisuuden sijaan.
Trotski selittää klassikkotekstissään ‘’In Defence of Marxism’’ (suom. Marxismin puolesta) pikkuporvarillista mentaliteettia seuraavalla tavalla. Vallankumouksellinen työläinen tulee vallankumoukselliseen järjestöön ja ajattelee: “Onpas tässä hieno järjestö rikkaalla historialla ja teorialla, kuinka voisin parhaiten auttaa rakentamaan sitä?” Tämä on proletaarinen, vallankumouksellinen asenne työhömme. Pikkuporvari taas liittyy vallankumoukselliseen järjestöön ja sanoo: “Onpas hieno järjestö, kuinkahan voisin käyttää sitä saadakseni ideani kuuluviin ja saamaan sen palvelemaan omia tavoitteitani?”
Luokkatietoisuus – kuten mikään muukaan todellisuudessamme materialistisen dialektiikan mukaan – ei tietenkään ole täysin muuttumatonta. Aivan kuten pikkuporvari voi omaksua vallankumouksellisen tietoisuuden, voi työläinen omaksua pikkuporvarillisen tietoisuuden. Luokat eivät ole vain aikaan jähmettyneitä, steriilejä käsitteitä, ne ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Materiaalinen todellisuus on jatkuvaa voimien ja vastavoimien välistä dynaamista liikettä, alati käynnissä olevaa valtavaa muutoksen prosessia. Nämä samat lainalaisuudet vaikuttavat myös yksilöiden tietoisuudessa.
Haitallisin piirre pikkuporvarillisuudessa, jota havaitsemme myös anarkistipiireissä, on työväenluokan ja luokka-analyysin hylkääminen. Pahimmillaan työväenluokan rooli korvataan yksilökapinoijilla, jotka sankariteoillaan nostavat työväenluokan tietoisuuden vallankumoukseen. Tuhoisinta on, mikäli nämä ryhmät antautuvat täydelle nihilismille, avoimelle vallankumouksen mahdollisuuden kiistämiselle, jossa vain yksittäiset kapinalliset teot kaikkea mahdollista vastaan ja “kolonialismin tuhoaminen omassa mielessä” ja muu sisällötön verbaliikka on vaivan arvoista. Esimerkkejä tällaisesta löytää vähällä vaivalla erilaisten anarkistiryhmien sometileiltä.
Tällaisten “kapinallisten” ja “antiautoritaarien” mukaan ei ole järkeä rakentaa mitään, sillä valitsi niin tai näin, organisoituminen johtaa fasismiin. Tällaisessa ajattelussa kahvipakettien näpistäminen kaupasta ja antaminen köyhille on merkittävä vallankumouksellinen teko. Radikaalit teot pidetään yksityisinä tekoina. Tämä “aktivismi” – paitsi, että se noudattelee kapitalismin muutenkin viljelemää individualismia ja työläisten atomisaatiota, heidän eristämistä omiin ilmatiiviisiin lokeroihinsa – on kuin tehty vain palvelemaan näiden ihmisten omaa egoa, ikään kuin tarkoitus olisi antaa vain hyvä ja radikaali olo itselle. Tunne siitä, että vaikka toivoa ei oikeasti ole, ainakin minä olen enemmän radikaali kaikkea pahaa vastaan ja hyvän puolella kuin kaikki muut. Ei ole siis mikään ihme, että nämä henkilöt huutelevat “Fasisti!” kaikille muille vasemmistoradikaaleille. Tässä kun ei ole kyse paremman maailman rakentamisesta vaan paremman oman itsen luomisesta. Kyseessä on täysi teorian, rakentavan toiminnan, työväenluokan solidaarisuuden ja yhteistyön sekä vallankumouksellisuuden hylkääminen. Jäljelle jää edgeily bolshevikkien hirttämisestä ja graffitien maalaaminen ympäri kaupunkia. Graffiteja ja aggressiivista perussuomalaisten poliitikkojen ulosantia muistuttavaa antikommunismia, miten tällaisten kanssa voi samassa rintamassa taistella kohti vallankumousta? Onko ylipäänsä ketään, joka tähän pystyisi?
Mutta tämä ei ole anarkismin koko kuva. On myös anarkisteja, jotka rakentavat yhteisöjä ja järjestöjään, toimivat tietoisesti, uskallammeko sanoa järjestelmällisesti, oikeistoa vastaan. Anarkisteja, jotka rakentavat rohkeasti vastavoimaa kapitalismille sen kriisiytyessä yhä pahemmin. Anarkisteja, jotka tähtäävät toiminnallaan radikaalimpiin ammattiliittoihin, työväenluokan tietoisuuden nostamiseen. Jotka analysoivat vallitsevia materiaalisia olosuhteita, yhteiskunnan tilaa, tutkivat historiaa ja kehittävät teoriaa. Taistelevat tietoisesti paremman maailman puolesta. Tällaisten anarkistien kanssa olemme valmiita käymään taistoon yhdessä rintamassa. Molemmat omien lippujemme alla, mutta toisillemme solidaarisina, tovereina luokkataistelussa kapitalismia vastaan.
Mitä on tehtävä?
Suomessa ei ole tällä hetkellä näkyvää, marxistista työväenliikettä. Vasemmistoliitto on myynyt itsensä täysin kapitalismille sen puolustajaksi: lakkoja rikkovaksi, Natoa kannattavaksi, köyhiä kiduttavaksi, “kompromissikykyiseksi” puolueeksi. SDP:stä tai ammattiliittojen kelvottomasta nykyjohdosta puhumattakaan. Meidän on siis rakennettava Suomeen kunnollinen, radikaali, marxistinen vasemmisto. Vasemmisto, joka osaa tietoisesti analysoida ja vastustaa kapitalismia, osaa olla lähtemättä imperialismin propagandan kelkkaan, osaa esittää todellisia työläisiä hyödyttäviä ratkaisuja kapitalismin kriisiin ja osaa yhdistää työväenluokan voimat taistellakseen porvaristoa ja oikeistoa vastaan. Kutsumme jokaisen rehellisen, vallankumouksellisen anarkistitoverin yhteistyöhön järjestömme kanssa auttaakseemme toisiamme rakentamaan vallankumouksen voimia Suomeen. Toivomme, että anarkistit varoisivat osoittamiamme taantumukseen johtavia sudenkuoppia, joihin lankeaminen hyödyttää vain yhteistä luokkavihollistamme porvaristoa. Koska emme ole lahko, ymmärrämme, että voimme yhteistyössä myös muiden järjestöjen kanssa edesauttaa työväen järjestäytymistä ja taistelua kapitalismia vastaan. Haluamme kiihkeästi selittää kantamme ja teoriamme, miksi työväenluokan massat ovat välttämättömiä kapitalismin tuhoamiseksi, jonka päämäärän jaamme täysimääräisesti anarkistien kanssa.
Kaikkia vasemmistoradikaaleja, jotka kiinnostuvat teoriastamme ja järjestöstämme, kutsumme lämpimästi liittymään rakentamaan Vallankumouksellista kommunistista internationaalia Suomessa. Opiskelija, työläinen, jos tahdot kouluttautua marxistisessa teoriassa, järjestäytyä vallankumoukselliseen kommunistiseen järjestöön, kaataa kapitalismin ja taistella kommunistisen maailmanyhteiskunnan puolesta, liity Vallankumouksellisiin kommunisteihin Suomessa!
Ela Lindell
