Kirjoittanut Rob Sewell esipuheeksi Lev Trotskin pamflettiin Materialistisen dialektiikan ABC.
Edellisellä historiallisella kaudella, erityisesti Berliinin muurin murtumisen jälkeen, marxismin ajatuksia vastaan on ollut käynnissä systemaattinen ja kiivas hyökkäys. Korkeakoulujen linnakkeista saarnastuoleihin, vapaan markkinatalouden ajatuspajoista roskalehdistöön, marxismin näkökulmaa vastaan on vuodatettu kasapäin loukkauksia ja ivaa. Luokkatietoisten työläisten hämäämiseksi ja sekoittamiseksi kapitalismin fanaattisimmat esitaistelijat käyttävät kaikki keinot mustamaalatessaan tieteellistä sosialismia. Mutta koska kapitalismi on käytännössä merkinnyt massatyöttömyyden ja kaikkien sosiaalisten ongelmien paluuta ensimmäisen ja toisen maailmansodan väliseltä ajalta, yhä laajeneva kerros työläisiä ja nuoria etsii ratkaisuja ongelmiinsa. Kapitalismin ikeen alla elämisen ankea todellisuus ajaa heidät yhä kasvavin joukoin etsimään ulospääsytietä tilanteesta.
Marxismi tarjoaa ajatteleville työläisille ja nuorisolle selvän ymmärryksen yhteiskunnasta ja heidän asemastaan siinä. Se tarjoaa uuden maailmankuvan. Se tarjoaa tulevaisuuden. Leninin sanoin:
Marxilainen oppi on kaikkivoipa, koska se on totta. Se on kokonainen ja harmoninen, ja tarjoaa ihmisille yhtenäisen käsityksen maailmasta, joka ei sovi yhteen minkään taikauskon, taantumuksen tai porvarillisen sorron puolustuksen kanssa.
Lenin, Marxismin kolme lähdettä ja kolme perustekijää
Marxismin teoriat tarjoavat työläisille kirkkaan ymmärryksen – langan, jota seuraamalla työläiset voivat kulkea läpi eri tilanteiden hämmentävän labyrintin, luokkataistelun hälyn ja kapitalistisen yhteiskunnan monimutkaisuuden.
Marxismi ei singonnut kokonaisena Marxin otsasta, valmiina käyttöön. Marxismin teoriat edustivat valtavaa edistysaskelta filosofian, taloustieteen ja sosialismin suurimpien edustajien oppeihin nähden. Pohjimmiltaan marxismi valaa yhteen saksalaisen filosofian, englantilaisen, klassisen talousteorian sekä parhaat osat ranskalaisesta sosialismista. Tämä yhdistelmä merkitsi vallankumousta ihmiskunnan ymmärryksessä. Se merkitsi uuden maailmankuvan syntyä, jota työväenluokan historiallinen kokemus rikasti ja syvensi. Se muutti utooppisen sosialismin eri suuntaukset tieteelliseksi sosialismiksi, jonka juuret ovat yhteiskunnassa ja luokkataistelussa.
Trotskin teksti Materialistisen dialektiikan ABC on nerokas, tiivis marxistisen filosofian selitys. Se kirjoitettiin osittain puolustukseksi Yhdysvaltain trotskilaisen liikkeen keskiluokkaista, revisionistista tendenssiä vastaan 1930-luvun lopulla, jolloin tämä virtaus hyökkäsi liikkeen perusperiaatteita vastaan (lisää tästä Trotskin teoksessa Marxismin puolesta). Trotski puolusti dialektista materialismia pragmatismia ja empirismiä vastaan rikkaampana, kokonaisvaltaisempana, kattavampana näkemyksenä yhteiskunnasta ja elämästä yleensä.
Trotski selitti, että dialektiikka
on evoluution logiikkaa. Aivan kuten konepaja tehtaassa tuottaa välineitä sen kaikkiin osiin, samalla tavoin logiikka on välttämätön inhimillisen tiedon kaikilla osa-alueilla… Tunnen kaksi loogista järjestelmää, jotka ansaitsevat huomiomme: Aristoteleen logiikka (muodollinen logiikka) ja Hegelin logiikka (dialektiikka).
Muinaiset kreikkalaiset, yli 2 000 vuotta sitten, antoivat valtaisan panoksen inhimillisen ajattelun kehitykselle. He pyrkivät ymmärtämään maailmankaikkeutta, yhteiskuntaa ja ihmisen paikkaa tässä kaikessa. Kuten Engels selitti, “muinaiset kreikkalaiset filosofit olivat luontaisia dialektikkoja ja Aristoteles, jolla oli heistä ensyklopedisin äly, oli jopa jo analysoinut dialektisen ajattelun olennaisimmat muodot.” He alkoivat nähdä ilmiöt, ei pysyvinä ja elottomina, vaan niiden oikean kehityksen keskellä, liikkeessä. Herakleitoksen sanoin: “Kaikki on ja samalla ei ole, sillä kaikki virtaa, on jatkuvasti muutoksessa, jatkuvasti herää eloon ja kuolee pois.” Tämä eloisa kuvaus on dialektiikan perusydin. Tämä vastaa Engelsin näkemystä:
Dialektiselle filosofialle mikään ei ole lopullista, absoluuttista, pyhää. Se paljastaa kaiken väliaikaisen luonteen: mikään ei kestä sen edessä paitsi keskeytymätön syntymisen ja kuolemisen prosessi, loputon nouseminen alemmasta ylempään.
Engels, Anti-Dühring
Kreikkalaisille dialektinen ajattelu oli kuitenkin vain ennakkoaavistus. Heidän, erityisesti Aristoteleen tärkein lahja ajattelulle oli muodollisen logiikan kehittäminen, joka on ollut vallassa yli 2 000 vuotta. Sen kolme perustavaa lakia ovat: identtisyyden laki (asia on aina itsensä kanssa saman arvoinen eli A on yhtä kuin A); ristiriidan laki (jos asia on aina identtinen itsensä kanssa, se ei voi olla erilainen kuin se itse, eli jos A on yhtä kuin A, se ei koskaan voi olla yhtä kuin joku muu kuin A); ulossuljetun keskivälin laki (kaiken täytyy olla yksi kahdesta asiasta; kun toistensa kanssa ristiriitaiset lausumat asetetaan vastakkain toistensa kanssa, molemmat eivät voi pitää paikkaansa tai olla paikkansapitämättömiä; toisen paikkansapitävyys sisältää sen vastakohdan paikkansapitämättömyyden). Nämä toisistaan erottamattomat lait, jotka dedusoitiin argumenteista, olivat aristotelisen ajatusjärjestelmän aksioomat.
Tämä käsitys siitä, mitä järkeily on, oli valtava loikka inhimilliselle ajattelulle ja ymmärrykselle ja on pohja meidän arkisille havainnoillemme. Tällä jokapäiväisellä tasolla oletamme asiat staattisiksi ja liikkumattomiksi. Tästä näkökulmasta, muodollinen logiikka palvelee meitä varsin riittävästi. Dialektinen ymmärrys sen sijaan “ei rajoitu elämän päivittäisiin ongelmiin, vaan pyrkii ymmärtämään monimutkaisempia ja pidempiaikaisia prosesseja” (Trotski).
Jokapäiväisiin tarpeisiimme ja yksinkertaisiin laskelmiin muodollinen logiikka tai “arkijärki” on riittävä. Sillä on kuitenkin rajoituksensa ja näiden tuolla puolen “arkijärjen” soveltaminen kääntää totuuden päälaelleen. Arkijärki ei pohjimmiltaan kykene käsittämään muutosta ja pyrkii eroon kaikista ristiriidoista (jotka ovat muutoksen erottamaton osa). Jos pyrimme ymmärtämään asioita, jotka ylittävät “arkiset asiat”, muodollinen (tai vulgääri) logiikka muodostuu täysin riittämättömäksi. “Vulgäärin ajattelun perustavanlaatuinen vika on siinä, että se pyrkii tyytymään jähmettyneisiin todellisuuden kuviin, kun itse todellisuus on ikuisessa liikkeessä” (Trotski). Jokapäiväisiin tarkoituksiimme voimme sanoa, että asia on joko elävä tai kuollut. Mutta todellisuudessa asia ei ole näin yksioikoinen. Missä kohtaa se muuttuu kuolleeksi? Tarkalleen missä kohtaa elämä alkoi? Kyse ei ole yhdestä yksittäisestä “tapahtumasta”, vaan pitkittyneestä prosessista.
Tämä ei tarkoita, että muodollinen logiikka olisi hyödytöntä. Päinvastoin, se oli historiallisesti edistyksellistä ja tarpeellista. Tämä menetelmä mahdollisti valtavat edistysaskeleet tieteessä ja inhimillisessä tiedossa. Se on kuitenkin saavuttanut rajansa. Vaikka muodollinen logiikka on alisteista dialektiselle ajattelulle, dialektinen ajattelu syntyi kuitenkin muodollisen logiikan pohjalta. “Dialektinen ajattelu”, Trotski selitti, “on samaa sukua vulgäärille ajattelulle kuin elokuva on valokuvalle. Elokuva ei tee valokuvaa tyhjäksi, vaan yhdistää sarjan valokuvia liikkeen lakien mukaisesti.” Joka tapauksessa, elokuva sisältää todenmukaisemman, kokonaisemman hahmotuksen todellisuudesta.
Vaikka miljardit ihmiset käytännössä noudattavat näitä logiikan lakeja, he eivät välttämättä tunnista niitä. Kaikki esimerkiksi syövät ravintonsa fysiologian selkeiden lakien mukaisesti, mutta kaikki eivät silti tunne näitä lakeja tai sitä, miten ne toimivat. Samoin eräässä Molièren näytelmässä on hahmo, joka ensimmäistä kertaa kuulee proosan olemassaolosta. Kun hänelle selitetään, mitä proosa on, hän huudahtaa: “Minähän olen koko elämäni puhunut siis proosaa!”
Muodollisen logiikan rajoitukset näkyvät selvästi evoluutiossa. Identtisyyden lain mukaisesti ihminen on perusluonteeltaan ihminen eikä mitään muuta. Mutta me tiedämme, että tämä ei pidä paikkaansa. Evoluutio-opin mukaisesti ihminen on eläin. Tätä toteamusta pitää kuitenkin laajentaa toteamalla, että ihminen on enemmän kuin eläin; ihminen on laji, joka eroaa kaikista muista eläimistä. Me olemme, todellisuudessa, kaksi toisensa poissulkevaa asiaa samaan aikaan. Tämä on ristiriita, jota muodollinen logiikka ei kykene tavoittamaan. Vain dialektiikka voi selittää tämän ilmiön.
Hegelin (1770-1831), merkittävän saksalaisen filosofin, panos filosofiaan – Ranskan vallankumouksen vaikutuksen alaisena – oli uuden, korkeamman logiikan järjestelmän, dialektiikan kehittäminen. Kuten mainitsimme, alkuperäiset dialektiset ajattelijat olivat muinaisia kreikkalaisia, jotka yrittivät ymmärtää ihmisen asemaa maailmankaikkeudessa. Mutta koska tiede ja tekniikka olivat alhaisella kehitystasolla, heidän tieteensä oli enemmän inspiroitunutta arvailua tai myöhempien kehitysasteiden aavistelua ennakkoon. Hegel tutki suurten kreikkalaisten ajattelijoiden ideoita ja suodatti niistä dialektisen menetelmän yhdistäen sen myöhemmin kertyneeseen tietoon ja tuottaen kattavan analyysin dialektiikan laeista.
Hegelin dialektiikan perimmäinen heikkous oli, että Hegel yhdisti dialektiikan mystiseen, idealistiseen käsitykseen elämästä. Marxin ja Engelsin suuri työ oli kaivaa dialektinen menetelmä ulos sen mystisestä kuoresta. Hegelin dialektiikka seisoi päällään, ja sen mukaan materiaalinen todellisuus oli heijastus “universaalista ideasta” eli jumalasta. Marx selitti, että päinvastoin ajatukset ja ideat olivat vain heijastus materiaalisesta maailmasta. Näin ollen Hegelin dialektiikka vihdoin yhdistyi moderniin materialismiin ja tuotti dialektisen materialismin korkeamman ymmärryksen.
Nämä dialektisen materialismin lait kykenivät selittämään ilmiöitä niiden kehityksessä ja liikkeessä. Muodollinen logiikka oli elottomien, jäykkien ja staattisten suhteiden logiikkaa, kun taas dialektiikka oli juuri todellisen maailman liikkeen, ristiriitaisuuksien ja muutoksen prosessien ymmärrystä.
Engelsin mukaan kaikki “on olemassa ikuisesti syntyen ja kuollen pois, herkeämättömän liikkeen ja muutoksen jatkuvassa virrassa…” (Engels, Luonnon dialektiikka). Dialektiikka on evoluution, liikkeen ja muutoksen logiikkaa. Sen lähtökohta on itse todellisuus. Hegel hahmotteli sarjan yleisiä dialektiikan lakeja pohjautuen kolmeen peruslakiin: laki määrän muuttumisesta laaduksi (ja laadun määräksi), laki vastakohtien yhtenäisyydestä ja laki negaation negaatiosta. Nämä lait toimivat kaikkialla materiaalisessa todellisuudessa. Kaikki linkittyvät orgaanisesti toisiinsa.
Nämä lait eivät kuitenkaan ole kaikenkattavia ja ikuisia. Kuten Trotski selitti:
Dialektinen materialismi ei tietenkään ole ikuinen ja muuttumaton filosofia. Ajatella muutoin olisi dialektiikan hengen vastaista. Tieteellisen ajattelun kehitys edemmäs luo epäilemättä uuden, vielä syvemmälle ulottuvan opin, jolle dialektinen materialismi muodostaa ainoastaan raaka-ainetta.
Trotski, Marxismin puolesta
Olemme jo todenneet, että dialektinen ajattelu sai alkunsa 2 000 vuotta sitten, sitä systemaattisesti kehitti eteenpäin Hegel ja edelleen syvensivät Marx ja Engels. Tällä hetkellä moderni materialistinen dialektiikka on lähimpänä todellisuuden ymmärtämistä ja hahmottamista, käsittäen myös sen sisäiset ristiriitaisuudet.
“Dialektiikka ilmaisee lain, joka ilmenee kaikissa tietoisuuden asteissa ja yleisessä kokemuksessa”, Hegel totesi.
Kaikki, joka ympäröi meitä voidaan mieltää joksikin dialektiikan ilmenemismuodoksi. Olemme tietoisia siitä, että kaikki rajallinen, sen sijaan, että olisi joustamatonta, on muuttuvaa ja väliaikaista; ja tämä on juuri se, mitä tarkoitamme rajallisen dialektiikalla, jossa rajallinen, implisiittisesti muuna kuin mitä on, joutuu luopumaan välittömästä tai luonnollisesta olemuksestaan ja äkkinäisesti muuttumaan vastakohdakseen.
Hegel, Encyclopaedia
Liike ja muutos johtuvat syistä, jotka kuuluvat prosessien ja asioiden olemukseen, niiden sisäisistä ristiriidoista. Nämä ristikkäiset virtaukset ilmiöissä ilmentävät, itse asiassa, vastakohtien yhtenäisyyttä. Vastakohdat kietoutuvat toisiinsa toisistaan riippuvaisina, jossa kummatkin ovat toistensa olemassaolon edellytyksiä. Luokkayhteiskunnassa, esimerkiksi, hyväksikäyttäjien ja hyväksikäytettyjen luokkavihollisuus on sen määrittävä piirre. Yhtä ei voi olla ilman toista. Tämä ristiriita on muutoksen ajuri. Nämä ristiriidat eivät kuitenkaan ole staattisia, vaan ovat osa prosessia, jossa ne selvitetään. Luokkayhteiskunnan tuho johtaa luokkien itsensä lakkauttamiseen. Uusia ristiriitoja nousee väistämättä, mutta ne ovat sitten perustavanlaatuisesti erilaisia luonteeltaan, korkeammalla tasolla. Kuten Lenin totesi, “antagonismi ja ristiriita ovat täysin eri asioita. Sosialismissa antagonismi häviää, mutta ristiriita säilyy” (tekstistä Kriittisiä huomioita Buharininin Siirtymäkauden taloustieteestä). Antagonismin ja konfliktin piirteet ihmisten välillä häviävät ja tekevät tietä yhteiskunnan tietoiselle ja harmoniselle suunnittelulle. Ristiriidat jäävät olemaan, mutta ne eivät enää ota luokkavihollisuuden hahmoa, joten ne eivät vaadi yhden materiaalisten intressien joukon väkivaltaista hallintaa toisen etujen joukon yli.
Muutos ei tapahdu suorassa linjassa eikä asteittain, pehmeästi. Muutos tapahtuu loikkauksin ja vallankumousten kautta. Kaikessa muutoksessa on määrällinen elementti, mutta kun tämä saavuttaa tietyn pisteen, asteittainen muutos aiheuttaa laadullisen loikan eteenpäin. Syntyy jotain uutta, aiempaan nähden kokonaan uudenlaista. Kun tutkimme kehitystä, meidän täytyy tarkastella tosiasioita. “Dialektiikka ei ole maaginen yleisavain kaikkiin kysymyksiin”, Trotski selitti. “Se ei korvaa konkreettista tieteellistä analyysiä. Mutta se ohjaa tämän analyysin oikeille raiteille, ja suojelee sitä subjektivismin ja skolastiikan steriileiltä autiomaassa harhailuilta” (Marxismin puolesta).
Muutos ei ole vain menneen toistamista. Ristiriitojen ratkeaminen ei tarkoita, että aiemmat kehitysasteet toistuvat täsmälleen samanlaisina, vaan ne kehittyvät korkeammalla tasolla. Tämä on eräs dialektiikan yleisimpiä lakeja: negaation negaatio. Engelsin mukaan kyse on “äärimmäisen laaja-alaisesta ja tärkeästä laista”. Liike, muutos ja kehitys kulkevat läpi katkeamattoman sarjan negaatioita. Mutta menneisyys ei häviä täysin, vaan se ylitetään ja säilytetään samaan aikaan. Piirteitä menneisyydestä saattaa ilmetä edelleen, mutta uudessa ja rikkaammassa muodossa. Kuten Marx selitti, kapitalismi nousi kapitalismia edeltäneiden yksittäisten tuottajien tuhon kautta (sen negaatio). Kapitalismin kumoamisen (sen negaation) kautta tuottajien yksilöllinen omistus palautetaan, mutta korkeammalla tasolla. Tuottaja, osana sosialisoitua tuotantoa, nauttii silloin yksilöllisenä omaisuutenaan, osuudestaan sosiaalisen tuotannon tuotteista.
Marxismin tehtävänä on paljastaa todelliset ristiriidat ja prosessit, jotka vallitsevat yhteiskunnassa, taloudessa ja politiikassa. Vetää selvä raja asioiden ulkoisen olemuksen ja toisaalta perusolemuksen välillä. Löytää totuus. Vain näin työväenluokka, erityisesti sen edistyneimmät kerrokset, voivat nähdä selkeästi historiallisen tehtävänsä.
Tästä huolimatta, kuten selitimme aiemmin, työläisen polulla teorian ja ymmärryksen saavuttamiseksi on esteitä, paljon vakavampia esteitä kuin pappien ja professorien raapustukset. Työläisellä, joka on pakotettu työskentelemään pitkiä työpäiviä teollisuudessa, jolla ei ole ollut mahdollisuutta kunnon koulutukseen ja joka näin ei ole omaksunut tottumusta lukemiseen, on suuria vaikeuksia omaksua joitain monimutkaisemmista ajatuksista, varsinkin ensi alkuun. Tästä huolimatta Marx ja Engels kirjoittivat työläisille, ei “kirjaviisaille” opiskelijoille ja keskiluokan edustajille. “Alku aina hankalaa”, riippumatta minkä tyyppisestä tieteestä on kyse. Marxismi on tiede ja siten vaatii aloittelijalta paljon. Mutta jokainen ammattiliitoissa tai työväenpuolueessa aktiivinen työläinen tietää, ettei mitään merkityksellistä saavuteta ilman uhrauksia ja kamppailua. Työväenliikkeen aktivistit on se joukko, jolle Trotskin Materialistisen dialektiikan ABC on suunnattu. Aktiiviselle työläiselle, joka on valmis kamppailemaan sitkeästi. Voimme antaa yhden lupauksen: kunhan näkee alkuun sen vaivan, että ottaa haltuun vaaditut aluksi vieraat ja uudet ideat, marxismin teoriat osoittautuvat lopulta suoraviivaisiksi ja yksinkertaisiksi. Lisäksi – ja meidän tulee korostaa tätä – työläinen, joka kärsivällisesti työskentelemällä saavuttaa marxismin ymmärryksen, on lopulta parempi teoreetikko kuin suurin osa opiskelijoista, jo siksi, että hän kykenee ymmärtämään ideat ei vain abstraktisti vaan myös konkreettisesti, sovellettuna kyseisen työläisen omaan elämään ja työhön.
Loppujen lopuksi marxistinen filosofia on ohjenuora toimintaan. “Filosofit ovat vain pyrkineet tulkitsemaan maailmaa eri tavoin; päämääränämme on kuitenkin sen muuttaminen” (Karl Marx teoksessa Teesejä Feuerbachista).
Rob Sewell
