Vallankumous julkaisee osana Vallankumouksellista kommunistista internationaalia vuosittain ns. Suomen perspektiivit. Kyseessä on tärkeä dokumentti, joka hyväksytään aina järjestön vuosikokouksessa kullekin vuodelle kerrallaan. Internationaalin ylin päättävä elin maailmankongressi kokoontuu joka toinen vuosi, jolloin sille valitaan johto ja myös sille vahvistetaan perspektiivit koko maailmantilanteen osalta.
Perspektiividokumentit ovat tärkeä osa järjestömme marxistis-bolshevistista perinnettä. Niiden tarkoituksena on orientoida toimintamme luokkataistelujärjestönä käsillä olevaan kansalliseen ja maailmanpoliittiseen tilanteeseen, marxistisen teorian pohjalta. Perspektiivit eivät voi olla yksityiskohtainen toimintasuunnitelma, koska edes marxistit eivät suoranaisesti näe tulevaisuuteen. Siksi kyseessä ovat juuri perspektiivit.
Dokumentin on tarkoitus luoda käytettävissä olevan tiedon pohjalta katse nykytilanteeseen, tulevaan ja siihen, mitä todennäköisesti on odotettavissa. Kommunistisen työväen luokkataistelujärjestön on oltava luonteeltaan äärimmäisen joustava, koska dialektisen materialismin pohjalta ymmärrämme, että tapahtumat materiaalisessa todellisuudessa viime kädessä määrittävät yhteiskunnallisen tilanteen ja myös massojen tietoisuuden. Näin ollen lopulta, mikäli faktat muuttuvat, on myös perspektiivejä muutettava, koska tosiasiat eivät riipu järjestömme tahdosta. Tämä oli myös Leninin lähtökohta: äärimmäinen joustavuus taktiikassa, täysi taipumattomuus teorian osalta.
Alla löydät vuoden 2025 Suomen perspektiivit, jotka demokraattisen sentralismin prosessin kautta äänestettiin läpi perustamiskokouksessamme 17.5.2025.
SUOMEN VALLANKUMOUKSEN PERSPEKTIIVIT 2025
Suomen kapitalismin kriisi
Suomalaisen kapitalismin kriisi tuntuu kaikkialla.
Vuonna 2024 Suomen bruttokansantuotteen kasvun arvioidaan olleen -0,3 %. Talous siis supistui. Suomen talouskasvuluvut ovat 10. huonoimmat kaikista maailman maista, joista Kansainvälisellä valuuttarahastolla on tilastoja.
Euroopassa talouskasvu oli hidasta, keskimäärin 1,1 %. Suomen talouden arvellaan alkaneen toipua taantumasta, mutta parhaimmillaankin kasvu on hidasta myös vuonna 2025 ja siitäkin eteenpäin.
Viimeksi Suomen talous supistui vuonna 2009 ja sitä ennen 1990-luvun lamassa. Nykyisestä taantumasta syytetään koronakriisiä ja Ukrainan sotaa, mutta tällaisista shokeista riippumatta kapitalistinen talous etenee joka tapauksessa kriisistä toiseen, ja jokaisesta taantumasta toipuminen on edellistä nousukautta tahmeampaa. Jokaisen taantuman hinnan maksavat työläiset nousevina elinkustannuksina, työttömyytenä, julkisten palveluiden leikkauksina ja niin edelleen. Jokaisen taantuman jälkeen työläisten reaaliansiot ja ostovoima palautuvat taantumaa edeltäneelle tasolle edellistä sykliä hitaammin.
Kapitalismin kriisit johtuvat pohjimmiltaan ylituotannosta. Tämä tarkoittaa, että kapitalismissa tuotetaan enemmän hyödykkeitä kuin markkinat pystyvät prosessoimaan. Kapitalistiset hallitsevat luokat ovat oman järjestelmänsä vankeina pakotettuja ratkomaan kriisejä keinoilla, jotka luovat pohjan vain tuleville, uusille kriiseille.
Vuosien 2008-2009 kriisi ilmeni finanssikriisinä, koska sitä edeltävällä kaudella porvaristo oli lisännyt massiivisesti luotonantoa välttääkseen ylituotantokriisin. Tämä kuitenkin vain teki kriisistä sitä vakavamman, kun se tuli. Porvaristo joutui paniikissa pelastamaan pankit ja pumppaamaan talouteen jättiläismäisiä määriä rahaa. He laskivat korkoja niin paljon kuin suinkin mahdollista ja epätoivoissaan kääntyivät ns. määrällisen elvytyksen (engl. quantitative easing) tai setelirahoituksen puoleen, joka pitkäjänteisyydeltään ja järkevyydeltään rahapolitiikkana vertautuu aiempina kausina käytettyyn suoraan rahan painamiseen.
Tuotannon toipuminen vuoden 2008 talouskriisistä porvarillisten taloustieteilijöiden määrittelemään “normaaliin tuotantopotentiaaliin” kesti kymmenen vuotta, ja pian sen jälkeen syöksyttiinkin nykyiseen taantumaan. Normaalista on tullut hetkellinen poikkeama ja kriisistä jo lähes pysyvä tila. Kansainvälisen kapitalismin johtavat strategit ovat käyttäneet vallitsevasta tilanteesta ilmaisuja kuten “permakriisi” tai “polykriisi”.
Kaikkialla työväenluokka on pistetty maksamaan kriisin viulut. Suuryrityksille rahaa on sen sijaan jaettu avokätisesti. Suoranainen romahdus on toistaiseksi vältetty, mutta pinnan alla kriisi on vain kärjistynyt. Niin kutsuttu elpyminen on perustunut aiempaakin suurempaan finanssikuplaan ja kaikenlainen spekulointi on lisääntynyt kiinteistöissä, kryptovaluutoissa ja niin edelleen. Kaikkea tätä rahoitetaan lisääntyneellä luotonannolla.
Näin ollen kapitalistit vertautuvat addiktiin, joka vaatii jatkuvasti suurempia annoksia saadakseen saman nautinnon. Globaali velkaantuneisuus maailman BKT:hen nähden on noussut 200 %:sta häkellyttävään 350 %:iin.
Koronapandemian iskiessä koko velkavuori uhkasi romahtaa. Tällä olisi ollut ennenkuulumattomia seurauksia luokkataistelulle. Hallitsevat luokat reagoivat paniikinomaisesti lisäämällä velkaantuneisuutta entisestään. Kolmessa kuukaudessa porvaristo pumppasi talouteen kolme kertaa enemmän rahaa kuin vuosina 2008-2009 yhteensä. Yhdysvalloissa porvarivaltio jopa lähetti ns. “helikopterirahaa” shekkeinä kansalaisilleen pitääkseen talouden pinnalla. Hallitukset ja keskuspankit pumppasivat talouteen lainoja tahdilla, jolla ei ole vertailukohtaa rauhan ajalla.
Kun yllä kuvailtu yhdistyi pandemian aiheuttamiin logistiikkaketjuongelmiin, väistämätön seuraus oli inflaation nousu. Ukrainan sota on kiihdyttänyt inflaatiota tavalla, jota ei ole nähty sitten 1980-luvun. Jälleen kerran hallitsevat luokat panikoivat. Hetkeä aiemmin keinotekoisesti lietsottu kysyntä täytyi nyt tukahduttaa inflaation ehkäisemiseksi. Toisin sanoin: työväenluokan elintasoa ja kulutusta oli vähennettävä tietoisesti – aiheuttaen samalla elinkustannuskriisin – ymmärtäen täysin selvästi, että tämä laukaisisi taantuman.
Velkaantumisasteen ollessa korkeammalla kuin koskaan keskuspankkien oli pakko nostaa korkoja jyrkästi. Tämä on jo aiheuttanut kriisejä ja vararikkoja kokonaisille kansakunnille aiheuttaen hirvittäviä sosiaalisia seurausvaikutuksia. Mutta jopa kehittyneissä teollisuusmaissa kuten Iso-Britannia ja Yhdysvallat hallitusten velanlyhennyskulut ovat nousseet kestämättömälle tasolle.
Talouden ristiriidat ovat pahempia kuin koskaan. Kaikki yritykset talouden tasapainon palauttamiseksi ovat vääjäämättä järkyttäneet yhteiskuntien sosiaalista ja poliittista tasapainoa.
Arabivallankumouksen aikaan vuonna 2011 alkoi vallankumouksellinen prosessi, joka on vetänyt koko maailman kurimukseensa. Yhä useammissa maissa mantereelta toiselle on koettu massaliikkeitä, suurlakkoja ja kansannousuja. Yhdysvaltalaisen CSIS-ajatushautomon mukaan vuoden 2019 viimeisinä kuukausina 37 eri maassa esiintyi joukkomielenosoituksia. Näitä ovat olleet mm. vallankumoukselliset liikehdinnät Chilessä, Libanonissa ja Ecuadorissa sekä kansannousut Irakissa ja Iranissa.
Mikään hallitus ei kykene tarjoamaan ratkaisua umpikujaan, joka pohjimmiltaan on syntynyt kapitalismin orgaanisen kriisin seurauksena. Kapitalistit kokevat nahoissaan ristiriidan kansallisvaltioiden ja maailmanmarkkinan välillä. Kaikki yritykset korjata Suomen talouden kriisiä väistämättä johtavat yhteiskunnan sosiaalisen perustan murtumiseen yhä kiihtyvään tahtiin.
Sotien jälkeisen jälleenrakennuksen kaudelta näihin päiviin asti suomalaiset ovat saaneet tottua jatkuvasti paranevaan elintasoon, mutta nyt yhä kasvava joukko nuoria ja keski-ikäisiä suomalaisia ei enää usko saavuttavansa vanhempiensa elintasoa. Elintason parantuminen näyttäisi pysähtyneen tämänhetkisten tilastojen nuorimman sukupolven kohdalla: vuosina 1992–2001 syntyneillä on käytettävissään yhtä paljon tuloja kuin vuosina 1982–1991 syntyneillä oli samanikäisinä.
Jos kapitalismi ei pysty tarjoamaan toivoa paremmasta elämästä, se menettää uskottavuutensa ja sen olemassaolon oikeutus joutuu kyseenalaiseksi. Nuoret ja työläiset alkavat vaatia sille vaihtoehtoa.
Poliittinen kriisi
Jo Sanna Marinin pääministerikaudella tämä “historiallisen vasemmistolaisen hallitus” toteutti useita leikkauksia työväenluokan elintasoon. Työkyvyttömiä sadistisesti sortava aktiivimalli pidettiin käytössä, hoitajien lakko-oikeuteen puututtiin ennenkuulumattoman törkeällä tavalla ja pienissä kunnissa asuville katastrofaalinen sote-uudistus runnottiin läpi.
Tämä kaikki tehtiin, jotta suuryrityksille voitaisiin antaa jättimäisiä tukipaketteja koronapandemian yhteydessä, jotta voitaisiin syytää amerikkalaisille asefirmoille rahaa hävittäjien ostamiseen, tukea Israelin aseteollisuutta ja ylipäätään rahan siirtämiseksi työläisten taskuista kapitalisteille sekä armeijalle, jotta se voisi yhä aggressiivisemmin edistää Suomen hallitsevan luokan ja läntisen imperialismin etuja.
Merkittävä virstanpylväs tässä prosessissa oli Suomen liittyminen pikavauhtia Natoon ilman vuosikymmenet luvattua kansanäänestystä. Useat Suomen Natoon vieneet poliitikot (ml. kaksi Vasemmistoliiton ministeriä) olivat vielä eduskuntavaalikampanjoissaan suoraan vastustaneet liittoutumista.
Suomen hallitsevan luokan militarismin toinen tukipylväs on Ukrainan aseellinen tukeminen, johon Suomen valtio käyttää hämmästyttävät 1,9 % koko budjetistaan. Vasemmistoliiton tuore puheenjohtaja Minja Koskela oli yksi ensimmäisistä suomalaisista poliitikoista, jotka vaativat sodan käynnistyttyä asetoimitusten käynnistämistä Ukrainaan. Hänen edeltäjänsä Vasemmistoliiton puheenjohtajana, läntisen imperialismin luotettavaksi käsikassaraksi osoittautunut Li Andersson taas nykyisen EU-parlamentin jäsenenä on yksi fanaattisimpia suomalaisista sodanlietsojista Ukrainassa.
Mikäli Ukrainaan syntyy rauha, ovat rauhanehdot todennäköisesti heikommat kuin jos sota olisi päätetty lähes heti sen käynnistyttyä keväällä 2022. Tuolloin Boris Johnson toimi läntisten imperialistien sanansaattajana Kiovaan ja kielsi Zelenskyiä tekemästä rauhaa. Jos rauha syntyy, käy kaikille selväksi, että kaikki sodassa kuolleet käytännössä kuolivat turhaan ja mm. Suomen porvarivaltio on ollut mukana sodan tarpeettomassa pitkittämisessä. Suomen voimaton hallitseva luokka seuraa sivusta, kun heidän pitkään hellimänsä unelma NATOsta on heti toteuduttuaan muuttunut painajaiseksi. Yhdysvaltain Donald Trump neuvottelee Ukrainan tulevaisuudesta suoraan Venäjän Vladimir Putinin kanssa jättäen sekä Ukrainan että Euroopan kapitalistit sivustakatsojiksi. Juuri kun Suomi on vihdoin päässyt “läntiseen arvoyhteisöön” ja NATO-klubiin, Trumpin arvaamaton ja päättäväinen toiminta edelleen maailman mahtavimman ja taantumuksellisemman imperialistivallan USA:n johdossa asettaa koko sotilasliiton tulevaisuuden vaakalaudalle. Tämä ei voi tehdä muuta kuin nakertaa Suomen hallitsevan luokan uskottavuutta massojen silmissä kiihtyvällä tahdilla.
Tarkoitus Ukrainan tukemissa ei ole vapauden tai demokratian edistäminen, vaan läntisen imperialismin tukeminen Venäjän imperialismia vastaan. Sota on malliesimerkki sijaissodasta, jossa maailman johtava ja taantumuksellisin imperialistivalta Yhdysvallat sekä nouseva, alueellinen Venäjän imperialismi ovat vastakkain ukrainalaisten toimiessa tykinruokana. Poliittisesti lännen tarkoitus ei ole pelastaa Ukrainan kansaa vaan heikentää Venäjän asemaa kilpailevana imperialismina. Kirsikkana kakussa suomalaisille ja muille kapitalisteille on sodan jälkeen maan tasalle pommitetun Ukrainan uudelleenrakennus ja voitontekomahdollisuudet suomalaisyrityksille. Niiden perään entinen vihreiden ulkoministeri Pekka Haavisto jo ehti häpeämättömän julkisesti uutislähetyksessä haikailla vieraillessaan Ukrainassa ministerikaudellaan.
Nykyiset vasemmistopuolueet hallituksessa ovat osoittaneet täyden kyvyttömyytensä suhtautua oikein kapitalismin kasvavaan kriisiin. Hallituksessa he osoittautuivat vain piirun verran vähemmän julmiksi työväenluokan kurittajiksi oikeistoon verrattuna.
Yllä kuvailtu on raivannut polun oikeistopopulisteille esittää itsensä tästä “normaalista politiikasta” ulkopuolisina tavallisen kansan puolustajina. Näin kampanjoiden he onnistuivat harhauttamaan merkittävän osan Suomen työläisistä äänestämään itseään. He edustavat kuitenkin ainoastaan räikeämpää kapitalistisen politiikan ja muukalaisvihamielisyyden muotoa vasemmistolaisiin kollegoihinsa nähden. Materiaaliset vaikutukset yhteiskunnassa ovat osoittautuneet täysin samansuuntaisiksi. Vasemmistolla ei ole todellisuudessa mitään konkreettista ohjelmaa suunnan kääntämiseksi millinkään vertaa.
Perussuomalaisten suosio kasvoi 2023 vaaleissa räjähdysmäisesti. Tämä on esimerkki trendistä, jonka näemme oikeistopopulistisissa puolueissa kautta maailman. Ne pystyvät kasvattamaan suosiotaan nopeasti lyhyellä aikavälillä esittämällä olevansa “normipolitiikan” ja status quon ulkopuolella ja tuoden esiin työläisten kapitalismin alla kohtaamia todellisia arkisia ongelmia, kuten esimerkiksi bensan hinnan.
Hallituspuolueiden kannatus säännönmukaisesti kääntyy luisuun, kun jokaisella hallituskaudella niitä äänestäneiden työläisten olot vain entisestään heikkenevät. Perussuomalaisten kannatus vaalien jälkeen vuoden 2024 loppuun laski 5 % ja kokoomuksen 3 %.
Porvarillisten poliitikkojen kannatus on romahtanut Bidenista ja Macronista Ison-Britannian yhä tiheämpään vaihtuviin pääministereihin. Porvarillinen demokratia on kriisissä maailmanlaajuisesti. Oikeistodemagogien kuten Argentiinan Milei, Italian Meloni tai Yhdysvaltain Trump nauttima tuki ei heijastele “konservatiivista aaltoa”, päinvastoin. Tämä ilmentää sitä, että työläiset torjuvat kaikki porvariston perinteiset keulahahmot. Kuten Trump asian ilmaisi, ihmiset haluavat “tyhjentää suon” (engl. drain the swamp).
Oikeistopopulisteilla ei kuitenkaan todellisuudessa ole yhtäkään ratkaisua kapitalismin ongelmiin, vaan he lopulta päätyvät syyttämään niistä sorrettuja vähemmistöryhmiä ja erityisesti maahanmuuttajia. Näin ne vain jakavat työväenluokkaa, koska he eivät pysty saati – pohjimmiltaan tavanomaisina porvaripuolueina – halua parantaa työläisten elintasoa tippaakaan. Näin ne toimivat vain väliaikaisesti varaventtiilinä työläisten raivolle. Hallituksessa ne väistämättä pettävät heitä äänestäneet työläiset. Näin ne päätyvät vain petaamaan yhä pahenevia kriisejä ja yhteiskunnallisia mullistuksia tulevaisuudessa.
Nämä demagogit luonnollisesti vain kiihdyttävät tilanteen huononemista. Heidän toimintansa valmistelee vain jyrkempiä käännöksiä vallankumouksen suuntaan. Vain muutama kuukausi Trumpin ensimmäisen presidenttikauden alettua Yhdysvalloissa nähtiin eräs Yhdysvaltain historian mittavimmista massaliikkeistä – Black Lives Matter, joka aiheutti liikehdintää Suomessa asti. Joulukuussa 2020 Financial Times kuvaili ilmiötä seuraavasti: “Oikeistopopulismi voi ratsastaa tällä tyytymättömyydellä jättäen kapitalistiset markkinat entiselleen. Mutta koska oikeistopopulismi on kykenemätön lunastamaan lupauksensa taloustilanteesta turhautuneille ihmisille, on vain ajan kysymys, että talikot suunnataan kohti kapitalismia itseään sekä niiden rikkaiden omaisuutta, jotka siitä hyötyvät.”
Merkittävä esille nostettava piirre perussuomalaisissa on puoluetta ohjaava rasistinen vastenmielisyys maahanmuuttajia kohtaan. Tämä tarkoittaa käytännössä, että puolueen poliittiset intressit voivat vankkumattoman maahanmuuttokielteisyyden muodossa olla ristikkäiset koko hallitsevan luokan intressien kanssa, koska materiaalinen fakta on, että Suomi tarvitsee halpaa, helposti saatavaa työvoimaa tekemään matalapalkkatöitä, joita suomalaisia on yhä vaikeampi saada tekemään.
Halut laittaa ‘’rajat kiinni’’ ei siis ole haitallinen vain näille haavoittuvaisille väestöryhmille, vaan myös paradoksaalisesti koko suomalaiselle kapitalismille. Dialektinen materialismi kertookin meille, että vastakohdat ovat läsnä samaan aikaan, jatkuvassa jännitteessä toistensa kanssa. Tästä huolimatta tukien ja palveluiden leikkaaminen maahanmuuttajilta on asia, jonka suhteen perinteisemmät porvaripuolueet kuten kokoomus voivat seisoa täydessä solidaarisuudessa perussuomalaisten kanssa.
Perussuomalaiset ovat kuitenkin tähän asti olleet uskollisia liittolaisia kokoomukselle. Vaikka perussuomalaisten riveissä on kansanedustajia, jotka ovat jyrkästikin vastustaneet Natoa, ei heiltä hallituksessa ole kuulunut sanaakaan valitusta Suomen uskollisesta sitoutumisesta Naton eturintamana toimimiseen Venäjän ja läntisten imperialistien mahdollisissa konflikteissa. Itse asiassa vastuu tästä mielipuolisesta politiikasta kuuluu kaikille Suomen eduskuntapuolueille, jotka yhteisrintamassa ovat hysteerisesti tehneet Suomesta pesän Yhdysvaltojen sotilastukikohdille. Hallitseva luokka on jo ryhtynyt hienovaraisesti nostamaan pöydälle ydinaseiden sijoittamista Suomeen.
Oikeistohallitusta pidetään yleisesti rasistisena johtuen siihen kuuluvien, etenkin perussuomalaisiin kuuluvien, poliitikkojen skandaaleista. Tästä syystä se on tuntenut itsensä pakotetuksi “rasisminvastaiseen kampanjaan”. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra on kuitenkin kommentoinut viestipalvelu X:ssä, etteivät perussuomalaiset – hallituksen toiseksi suurin puolue – “puolueena” sitoudu kyseiseen kampanjaan. Tämä paljastaa koko kampanjan vain silmänlumeeksi ja tyhjiksi sanoiksi. Demagoginen työväenluokan jakaminen mm. rasismin ja erilaisten vähemmistöjen sorron muodossa on kapitalismin kriisissä liian käyttökelpoinen työkalu hallitsevalle luokalle.
Elinkustannuskriisi on todistanut kirkkaasti, että porvarillisilla poliitikoillamme ei ole kykyä ratkaista yhden yhtä yhteiskunnallista ongelmaa. Marinin hallitus äänestettiin ulos, koska he eivät lopulta parantaneet Suomen työläisten elinoloja, mutta Petteri Orpon hallitus on vain huomattavasti pahentanut työläisten tilannetta.
Elintaso Suomessa laskee yhä kiihtyvään tahtiin Orpon porvarihallituksen suoran hyökkäyksen alla ja inflaation jyllätessä.
Porvarimedia Yle esimerkiksi kirjoitti marraskuussa 2024: “Ruuan hintataso on asettunut noin 20 prosenttia korkeammalle tasolle kuin missä oltiin talvella 2022 ennen inflaation kiihtymistä.”
Hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan ovat heikentäneet työväenluokan elintasoa entisestään. Yleistä asumistukea, työttömyysturvaa, toimeentulotukea sekä opiskelijoiden tukea leikattiin vuonna 2024 roimasti.
Työttömyysturvasta poistettiin 300 euron suojaosa, joka oli ennen monille keikka-, ja osa-aikaistyöntekijöille korvaamaton osa toimeentuloa. Nyt työttömyysturva vähenee 50 senttiä jokaista tienattua euroa kohden. Tämä asettaa pienten epäsäännöllisten tulojen varassa elävät työläiset sietämättömään asemaan. Lisäksi työttömyysturvan ansiopäivärahan saamista hankaloitettiin ja lapsikorotukset poistettiin.
Myös yleiseen asumistukeen tehtiin suuria leikkauksia. Yleisen asumistuen perusomavastuuosuus nousi 42 %:sta 50 %:iin.
Viimesijaista toimeentulotukea on leikattu syksystä 2024 lähtien. Toimeentulotuen perusosaa leikattiin yli 12 000:lta ihmiseltä tammi-heinäkuun välisenä aikana. Kela voi jatkossa alentaa toimeentulon perusosaa ensin 20 prosentilla ja sitten 40 prosentilla. Tämän leikkauksen kohteena ovat yleensä jo valmiiksi kaikista pienituloisimmat ihmiset, joita kaiken lisäksi koskevat myös yllämainitut asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset.
Leikkausten kohteeksi joutuvat pienituloiset eivät myöskään tuosta vain löydä itselleen työpaikkaa “tarttumalla itseään niskasta kiinni”. Työttömyys on nimittäin ennätyslukemissa: samalla kun kesäkuussa 2024 työttömiä työnhakijoita oli 293 300, oli ilmoitettuja työpaikkoja vain 60 000. Tämä on yli puolet vähemmän kuin edellisvuonna. Työpaikkoja ei siis ole kaikille, miten tahansa asian laskisi. Tällaisissa oloissa työttömien “aktivointi” työttömyyden vähentämiseksi on sadistista kiusaamista.
Tämä on ajanut jotkut ihmiset äärimmäisiin toimiin. Yle kertoi syyskuussa 2023: “Ruoka on jo niin kallista että osa opiskelijoista päätyy jopa varastamaan.” Monet opiskelijat ovat joutuneet ottamaan opintolainaa ostaakseen ruokaa.
Hallituksella on suunnitteilla lisää leikkauksia vuodelle 2025. Esimerkiksi työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan on luvassa lisää leikkauksia ja heikennyksiä.
Luokkataistelu ja työväenluokan johdon kriisi
Nykyisen hallituksen alla ei ole esitetty yhtäkään ratkaisua kapitalismin kriisin ongelmiin, vaan hallitus jatkuvilla leikkauksilla ja työväenliikkeen sorrolla pyrkii varmistamaan, että kun seuraava kriisi tulee, yrityksillä on pääomaa talvivarastossa ja että työläiset taas kerran joutuvat ottamaan kriisin pahimmat iskut vastaan eturintamassa.
Suomalaisten työläisten keskuudessa kasvaa yhä vakavampi tyytymättömyys johtuen laskevasta elintasosta ja kaikkialla yhteiskunnassa lisääntyvästä sorrosta sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tämä valmistelee niin myrskyisää luokkataistelua, että sellaista ei Suomessa ei ole nähty sukupolviin.
Vuosikymmenien ajan työväenliikkeen johto on toiminut suurena taakkana ja tulppana luokkataistelussa. Ammattiliittojen, sosialidemokratian ja vasemmistopuolueiden johtajat ovat olleet kapitalismin tasaisen etenemisen takaajia.
Suurin osa suomalaisen työsopimusjärjestelmän työtaisteluista käytiin 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa. Vuosina 1970–1979 oli työtaisteluita vielä 1 420, kun niitä vuosina 2000–2009 oli enää 124. Lama muutti paikallisten lakkojen luonteen olennaisesti: yleisin syy lakkoihin viime vuosina on ollut työvoiman vähentäminen tai toimipaikan lopettaminen.
Suomessa vuoden 2009 kaikista 139 työtaistelusta 58 koski työvoiman vähennystä ja vain kahdeksan palkkavaatimusta. Menetettyjä työpäiviä työtaisteluissa vuosina 1970–1979 oli yli miljoona kun niitä vuosina 2000–2009 enää 145 881.
Vaikka lakkojen ja mielenilmausten määrä on Suomessa laskenut merkittävästi 1970- ja 2000-lukujen välisenä aikana, halutaan työtaisteluita edelleen pakkotoimin vähentää ja sopimussakkoja nostaa. Työnantajat ovat perustelleet lakkojen vähentämistarvetta muun muassa yritysten taloudellisilla tappioilla, kilpailukyvyllä ja asiakkaiden luottamuksen menettämisellä. Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö esitti tammikuussa 2012, että laittomien lakkojen kitkeminen on yhteiskuntarauhan edellytys ja että laittomista lakoista pitäisi sakottaa aiempaa rajummin.
Suomessa vallitsee paradoksaalinen tilanne, jossa ammattiliittojen vahva asema porvarillisessa yhteiskunnassa ja valtavat resurssit johtuen korkeasta järjestäytymisasteesta ovat johtaneet ne taantumukselliseen rooliin suhteessa työläismassoihin. Täysin työläisten arjesta irtaantuneet, yritysjohtajiin tai ministereihin vertautuvista palkoista ja eduista nauttivat ammattiliittopamput istuvat satojen miljoonien eurojen rahakirstujen päällä ja pitävät tehtävänään luokkataistelun tukahduttamista ja luokkayhteistyöhön perustuvan status quon ylläpitämistä. Mutta kapitalismin paheneva kriisi ei enää kauaa salli tätä. Näemme jo murtumia tässä rakennelmassa, kun liittojen syvät rivit alkavat liikehtiä työläisten elintason joutuessa hyökkäyksen kohteeksi yhä useammalla rintamalla.
Kasvava paine ammattiliittoja kohtaan porvariston julkeiden hyökkäysten alla yhdistettynä työväenluokan itsepuolustuksen kiireelliseen tarpeeseen ei lopulta jätä niille muuta vaihtoehtoa kuin alkaa valmistautua luokkataisteluun. Maissa kuten Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat on jo näkynyt ammattiliittokentällä merkkejä tämän prosessin käynnistymisestä. Kun työväenluokka Suomessa alkaa liikkua, joutuvat he kohtaamaan oman johtonsa kriisin.
Lähitulevaisuudessa kuilu työväen radikalisoitumisen ja liittojen toimintavalmiuden välillä kasvaa. Laskeva jäsenmäärä ei välttämättä tarkoita matalampaa aktiivisuutta, päinvastoin: se kertoo tyytymättömyydestä liittojen passiivisuuteen ja ehkä jopa valmiudesta toimia aktiivisemmin kuin mihin liitot ovat valmiita. Ei ole mahdollista, etteivätkö kaikki työläiset tuntisi nahoissaan jatkuvasti heikkeneviä työehtoja ja elinoloja.
Palestiina-liike, 612-mielenosoitus ja sen vastamielenosoitus ja yleinen yhteiskunnallinen kuohunta Suomessa ovat kaikki merkkejä siitä, että jää on murtumassa. Viha on liian suurta, työtahti liian rasittava, työpahoinvointi liian laajalle levinnyttä, hallituksen rasistinen kiihotus liian äärimmäistä, jotta byrokraattisetkaan ammattiliitot voisivat estää luokkataistelun puhkeamisen. Mitä enemmän hallitsevat luokat yrittävät suitsia luokkataistelua nyt, sitä huonompi on heidän kykynsä tehdä niin tulevaisuudessa
Suomessa on jo nähty viime vuosina piikki luokkataistelussa. On koettu useita lakkoaaltoja. Edellinen “työväenpuolueen” SDP:n Sanna Marinin johtama hallitus teki jo kaiken vallassaan tämän kamppailun tukahduttamiseksi. Keinona oli jopa lakon rikkominen lainsäädännöllä uhkaamalla. Edelleen teollisuuden avainsektoreilla esiintyvät lakot kertovat kuitenkin, että byrokratisoituneen liittojohdon on yhä vaikeampi pidätellä työläisiä.
Liittojohdon voimattomuus ja korruptoituneisuus tulivat brutaalisti osoitetuiksi vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon aikana järjestettyjen laajojen lakkojen yhteydessä. Liittojohto uhitteli haluavansa lakoilla pakottaa hallituksen neuvottelemaan liittojen kanssa hallitusohjelmaan merkityistä työehtojen heikennyksistä, kuten lakko-oikeuden rajoittamisesta ja irtisanomissuojan heikentämisestä. Kuka voisi unohtaa SAK:n Turun Sanomiin jättämän Jarkko Elorannan “Petteri, olisko meidän jo aika sopia?” -kirjoituksen, jossa toivottiin “kohtuullista kompromissia ja nopeeta sovintoa”. Työväenluokan todellisuudesta täysin irtaantunut liittojohto ylpeästi mainosti kyvyttömyyttään ajaa jäsenistönsä etuja työnantajia vastaan!
Porvarivaltio osoitti lopulta luonteensa pohjimmiltaan luokkavallan välineenä ja pakotuskoneistona kieltäytyen liikahtamastakaan. Lopulta liittojohto vain keskeytti lakot saavuttamatta niillä yhtikäs mitään. Kyseessä oli täysi antautuminen. Tämä ja vastaavat tapahtumat eivät voi olla lisäämättä työläisten riveissä pinnan alla kertyvää painetta. Tämä taas väistämättä johtaa räjähdyksiin ja vallankumouksellisiin purskahduksiin myöhemmin luokkataistelun kiristyessä.
Dialektisen materialismin mukaan tapahtumat ovat viime kädessä ratkaisevassa asemassa massojen tietoisuuden kehittymisessä. Kouriintuntuvia esimerkkejä hyökkäyksistä työväenluokkaa vastaan ei tarvitse kauaa hakea: massiiviset leikkaukset ovat osuneet mm. terveydenhuoltoon, kulttuuriin ja kuluttajien ostovoimaan. Työväenluokan elintasoa murennetaan aktiivisesti.
Halin työmarkkinajohtaja Kati Virtanen kommentoi lokakuussa 2024 uuden hyvinvointialan lakkouhkaa näin: “Hyvinvointialueet ovat vakavassa taloudellisessa kriisissä, jonka osasyynä ovat korkeat palkankorotukset. Esillä on ollut, että alijäämän kattamiseksi merkittävä määrä työntekijöitä pitäisi irtisanoa”. Suomeksi tämä tarkoittaa seuraavaa. Samalla kun viime vuosien ennätysinflaatio jylläsi ollen korkeimmillaan 9,1 % vuoden 2022 lopulla, vuonna 2023 “korotettiin” alan palkkoja 6,1 %. Inflaatio on syönyt työntekijöiden palkat ja nyt työnantajapuoli uhkaa romuttaa jo polvilleen lyödyn toiminnan vähentämällä henkilökuntaa, jos työläiset eivät suostu reaalipalkkojensa aiempaakin rajumpaan laskemiseen. Hoitotyöläisten toimeentulon ohella tämä iskee luonnollisesti myös potilaiden hoidon laatuun.
Kyseistä lakkoa ei tullut, koska ay-johto perääntyi viime hetkellä. Tässä näemme tyypillisen kuvion: paine alhaalta on liian suuri sivuutettavaksi, joten johdon täytyy näytellä seisovansa jäsenten rinnalla uhkaamalla lakoilla tai jopa ryhtymällä niihin. Heidän aikomuksenaan alusta lähtien on kuitenkin luovuttaa ja sopia työnantajien kanssa heti tilaisuuden tullen. Tämä saa aikaan valtavaa turhautumista. Jossain vaiheessa, niin kuin yö seuraa päivää, määrä muuttuu lopulta laaduksi ja työläiset nousevat petollisia johtajiaan vastaan.
Samanlaisia paineita on monilla aloilla. Teollisuustyöläiset pitivät joulukuussa 2024 useita päivän mittaisia työnseisauksia eri toimipisteissä, pääsemättä sopimukseen. Tämä osoittaa, ettei tällainen toimintatapa ole tehokasta: lakkojen olisi oltava koko sektorin kattavia, pyrittävä saamaan aikaan sympatiatoimenpiteitä muilla sektoreilla ja jatkuttava voittoon saakka.
Kommunistien tulee selittää kärsivällisesti, että työväenluokan massajärjestöjen väsynyt, reformistinen johto on vaihdettava taistelevaan, marxistiseen, vallankumoukselliseen johtoon. Vain siten työväenluokka voi jälleen saavuttaa todellisia parannuksia konkreettisiin elinoloihinsa nyt ja voiton kapitalistista hallitsevista luokista tulevaisuudessa.
Kapitalismi on umpikujassa myös Suomessa ja useampi työläinen, nuori ja opiskelija huomaa tämän. Historiallisen kokemuksen perusteella tiedämme, että kiihtyvässä luokkataistelun vaiheessa nuoriso on massaliikkeiden kärjessä. Usealle varsinkin nuorelle ihmiselle viimeisenä tippana on ollut Israelin 8.10.2023 aloitettu uusi vaihe palestiinalaisten kansanmurhassa.
Hallituksen täysi tuki vuosituhannen toistaiseksi laajimmalle ja räikeimmälle kansanmurhalle on ollut monelle liikaa sulatettavaksi ja tämä näkyy lukuisissa Palestiina-protesteissa, joita vielä vuoden 2025 alussakin näkee kuukausittain Suomen suurimmissa kaupungeissa.
Vaikka koko Suomen porvarivaltio on liikettä vastaan, on tästä on tullut yksi Suomen suurimmista massaprotestiliikkeistä vuosiin.
Valitettavasti Suomen byrokratisoinut ja reformistisen, luokkayhteistyöhön uponneen johdon luotsaama työväenliike on täysin hylännyt Palestiina-liikkeen, joten sillä ei ole mitään yhdistävää voimaa. Palestiina-liike Suomessa on täysin liberaalien, identiteettipolitiikkaan eksyneiden tahojen organisoinnin varassa eikä se kykene esittämään mitään tehokasta haastetta Suomen porvaristolle. Ainoa pysyvä ratkaisu tilanteeseen on kapitalismin tuhoaminen ja sosialistisen Lähi-idän federaation perustaminen alueelle. Ainoa oikeutettu tie on, että vain alueen työläiset – ilman imperialistien tai paikallisten taantumuksellisten hallitsevien luokkien sekaantumista – päättävät itse tulevaisuudestaan.
Suomen hallitseva luokka ei ole huomaavinaankaan Israelin, tuon “Lähi-idän ainoan demokratian” suorittavan aktiivista joukkotuhontaa. Itse asiassa he hierovat israelilaisten kuolemankauppiaiden kanssa diiliä jälleen uudesta asejärjestelmähankinnasta, Daavidin linko -ilmapuolustusjärjestelmästä. Israelin aseet on testattu aidoissa oloissa, aselaboratoriossa nimeltä Gaza.
USA:n ja EU:n imperialistien sekä Israelin kansanmurha ja sotarikokset ovat täysimittaisesti kansainvälisen työväenluokan ja myös Suomen työläisten nähtävissä, ja se herättää suurta raivoa. Ongelma on työväen massajärjestöjen johdossa. Työläisille on selvää, ettei hallitsevilla luokilla ole mitään ratkaisua tähänkään vääryyteen. Sympatia palestiinalaisten asialle kasvaa jatkuvasti. Vaikka liike on nyt hiljaisemmassa vaiheessa, se voi roihahtaa täyteen liekkiin milloin tahansa, pienestäkin sytykkeestä.
Alkava historiallinen jakso ja vallankumouksellisen kommunistisen järjestön näkymät
Suomalaiset odottavat yhä tiettyä elintasoa, kuten esimerkiksi saavansa ajoissa hoitoa sairaana, voivansa viettää merkityksellistä vapaa-aikaa työn ulkopuolella ja että “rehellisillä ja ahkerilla” ihmisillä on hyvä elämä. Tähän kuuluu luonnollisesti myös turvallinen ja lämmin koti, johon on varaa maksaa sähköt, ostaa ruokaa pöytään ja paljon muuta. Mutta kapitalismin kriisi asettaa kyseenalaiseksi kaiken, mitä aiemmin on pidetty itsestäänselvyytenä.
Kapitalismin kriisi on tuhonnut materiaalisen perustan illuusioille järjestelmään. On totta, että ajatukset voivat pysyä muuttumattomina pitkäänkin sen jälkeen, kun ne ovat lakanneet vastaamasta todellisuutta, varsinkin kun niitä tukevat voimakkaat organisaatiot. Mutta suuret tapahtumat ravistelevat ihmisiä ja pakottavat heidät näkemään todellisuuden uudessa valossa.
Ihmisten tietoisuudessa on näin ollen olemassa koronaviruspandemiaa edeltävä ja sitä seurannut todellisuus. Myös Ukrainan sota ja elinkustannuskriisi sekä Israelin hyökkäys Gazaan ovat merkittäviä käännekohtia. Poliittinen tietoisuus ei voi enää koskaan palata tilanteeseen, joka vallitsi ennen kuin nämä tapahtumat ravistelivat sitä juuriaan myöten.
Vuoden 2023 Sitran Tulevaisuusbarometrin mukaan niiden osuus, jotka odottavat innolla tulevaisuutta (21 %) on laskenut vielä vuoden 2021 tasosta (26 %), jossa siinäkään ei ollut hurraamista. Naisilla luku oli ainoastaan 15 %. Uusia järkytyksiä on luvassa, mikä radikalisoi yhä uusia kerroksia nuorista ja tekee heidät avoimemmmiksi vallankumoukselliselle marxismille. Ne näkyvät taloudessa, köyhyydessä, imperialistisissa sodissa, ilmastokriisissä eikä vähiten hyvinvoinnissa sekä elintasossa.
Kaikkialla näemme ruutitynnyreitä, jotka ovat vaarassa räjähtää. Tilanne on muuttumassa työväenluokalle sietämättömäksi. Teoksensa Venäjän vallankumouksen historia esipuheessa Trotski selittää, että juuri tämä sietämättömyyden tunne saa massat lopulta vakuuttuneiksi siitä, että heidän on toimittava. Normaalisti valtio, oli se sitten monarkia tai demokratia, nousee kansakunnan yläpuolelle, ja historiaa tekevät alan asiantuntijat – kuninkaat, ministerit, byrokraatit, parlamentaarikot ja toimittajat.
Leninin rinnalla maailmanhistorian suurin vallankumouksellinen Leon Trotski selittää, että kuitenkin ratkaisevina hetkinä, kun massat eivät enää yksinkertaisesti kykene sietämään vanhaa järjestystä, he murtavat esteet, jotka sulkevat heidät pois poliittiselta areenalta. Trotski kirjoittaa:
“Vallankumouksen leimallisin piirre on massojen suora puuttuminen historiallisiin tapahtumiin. Tavallisina aikoina valtion, olkoon se sitten monarkistinen tai demokraattinen, nostaa itsensä kansakunnan yläpuolelle, ja historian toimijoita ovat spesialistit omilla aloillaan – kuninkaat, ministerit, byrokraatit, parlamentaarikot, journalistit. Mutta niinä ratkaisevina hetkinä, kun massat eivät enää voi sietää vanhaa järjestystä, he murtavat edessään aiemmin olleet esteet ja murtautuvat politiikan areenalle, lakaisevat sivuun perinteiset edustajansa ja omalla väliintulollaan luovat uuden hallinnon pohjan. Kysymyksen siitä, onko tämä hyvä tai huono asia, jätämme moralistien punnittavaksi. Me sen sijaan otamme tosiasiat sellaisina kuin tapahtumien objektiivinen kehitys ne eteemme tuo. Vallankumouksen historia on meille ennen kaikkea sen historiaa, miten massat väkisin murtautuvat sinne, missä he kykenevät hallitsemaan omaa kohtaloaan.”Luokkataistelu käy luonnollisesti läpi monia vaiheita ennen kuin vallankumouksellinen kansannousu nousee päiväjärjestykseen. Työväenluokka kantaa mukanaan paljon taakkaa menneisyydestä, joka sen on ravistettava harteiltaan. Mutta jo nyt näemme tämän prosessin alun ja jossain vaiheessa se tulee olemaan erittäin nopea.
Tämä koskee erityisesti nuoria. Nuorella sukupolvella ei ole edeltäjiensä lailla muistoja kapitalismin sodanjälkeisestä, poikkeuksellisen pitkästä noususuhdanteesta ja suurista reformeista. He eivät ole aktiivisia reformistisessa työväenliikkeessä. On syytä muistaa, että tämän päivän lukiolaiset, opiskelijat ja nuoret työläiset eivät ole koskaan nähneet mitään muuta kuin kapitalismia kriisissä kaikkine tästä johtuvine seurauksineen.
Nuoriso tuntee elintasokriisin nahoissaan kovemmin kuin muut. Mutta myös planeettaa ja ihmiskuntaa uhkaava ympäristökriisi kummittelee heidän mielessään. “Ympäristö ja tulevaisuus mielessä” -hankkeen kysely sosiaalisessa mediassa syksyllä 2023 osoitti, että nuoret ottavat ilmastokriisin erittäin vakavasti: 75 % pelkää tulevaisuutta ja yli puolet pitää ihmiskuntaa tuhoon tuomittuna. Noin kolmannes tuntee myös, ettei nuorten mielipiteitä asiasta oteta vakavasti vaan heidät ohitetaan. Nämä nuoret ymmärtävät, ettei järjestelmä toimi. He etsivät yhä päättäväisemmin ratkaisuja planeetan pelastamiseksi nykyisen järjestelmän ulkopuolelta.
Tulipalot, tulvat, luonnonkatastrofit ja kaikki kapitalismin hedelmät tuottavat kokonaisissa sukupolvissa nuoria vahvan tunteen siitä, että jotain kauheaa on tulossa. Jokainen uusi sota, jokainen käänne pahempaan politiikassa, jokainen uusi ahdistava uutinen vahvistaa tätä tunnetta. Tuntuu, että ihmiskunta on menettänyt järkensä.
Tilanteessa todella on paljon järjettömyyttä. Ihmiskunta kykenee tuottamaan itseohjautuvia autoja, lähes kokonaan automatisoituja tehtaita, yksityisiä avaruusraketteja maailman rikkaimmille yksilöille – mutta emme kykene takaamaan ravintoa, suojaa, sähköä saati puhdasta vettä kaikille ihmisille. Kykenisimme rakentamaan paratiisin maan päällä, mutta sen sijaan ihmiskunta vaikuttaa päättäväisesti marssivan kohti kuilun reunaa. Koskaan ei ristiriita tuotantovoimien kehityksen ja yksityisomistuksen sekä kansallisvaltion tukahduttavien rajoitusten välillä ole ollut yhtä selvästi nähtävillä.
Tämän kriisin ratkaisemiseksi työväenluokan on otettava valta merkittävimmissä kapitalistivaltioissa ja ryhdyttävä johtamaan taloutta suunnittellusti inhimillisten tarpeiden perusteella, ei pääoman voittojen. Yksikään hallitseva luokka historiassa ei kuitenkaan ole luopunut vallastaan tai etuoikeuksistaan vapaaehtoisesti. Porvaristo katsoo mieluummin sivilisaation tuhoutuvan kuin suostuu pääoman tappioon. Jo Kommunistinen manifesti kuitenkin tuo esiin, että he ovat luoneet omat haudankaivajansa.
Kansainvälinen työväenluokka pitää jo sisällään reilusti yli puolet maailman väestöstä. Koskaan historiassa eivät sorretut ole olleet objektiivisesti yhtä vahvassa asemassa. Porvariston osuus väestöstä kutistuu koko ajan – heidän rikastuessaan edelleen samaan tahtiin. Oxfamin mukaan vuoden 2024 alussa maailman väestön rikkain prosentti omistaa 43 % maailman kaikesta finanssiomaisuudesta. Maailman viisi rikkainta miestä ovat kaksinkertaistaneet omaisuutensa vuodesta 2020 yhteensä 869 miljardiin Yhdysvaltain doilariin samalla, kun maailman väestöstä 60 %:n eli noin viiden miljardin ihmisen varallisuus on laskenut.
Kapitalismin kriisin paineessa ihmiset vetävät nopeasti pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Jo ennen koronaviruspandemiaa Edelman-tutkimuslaitos raportoi, että enemmistö maailman väestöstä uskoo kapitalismin olevan enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Tämän jälkeen on ehtinyt jo tapahtua paljon. Yhdysvalloissa ja Australiassa 20 % nuorista pitää kommunismia ihanteellisena talousjärjestelmänä. Luku on Isossa-Britanniassa 29 %.
Se, että viidesosa amerikkalaisista ja kolmasosa brittiläisistä nuorista pitää kommunismia “ihanteellisena talousjärjestelmänä” on osoitus ratkaisevasta käänteestä. Vanha kunnon senaattori McCarthy epäilemättä pyörii haudassaan.
Kapitalismin kriisi on luonut kommunistisen nuorisokerroksen, joka voi ja jonka täytyy kehittyä tietoiseksi etujoukoksi työväenluokan taistelussa järjestelmän kumoamiseksi.
Suomessa ei ole koskaan ollut parempia olosuhteita aidolle kommunistiselle organisaatiolle.
Meillä on edessämme merkittäviä historiallisia tehtäviä: meidän on järjestettävä kommunistinen etujoukko Suomessa ja rakennettava siitä vallankumouksellinen kommunistinen kaaderijärjestö. Meidän tulee organisoida järjestöömme Suomen nuorten, opiskelijoiden ja työväenluokan edistyneimmät kerrokset ja ryhdyttävä kouluttamaan heitä marxistisella teorialla varustetuiksi ammattivallankumouksellisiksi.
Voidaksemme olla missään roolissa tulevissa luokkataistelun purkauksissa – ja niitä on luvassa tulevalla historiallisella kaudella lukuisia – Vallankumouksellisten kommunistien täytyy nousta näkyväksi voimaksi Suomen vasemmistossa. Vain kasvattamalla järjestöämme voimme sellaiseksi tulla.
Objektiivisesti katsoen kaikki edellytykset ovat olemassa Vallankumouksellisten kommunistien vaikutusvallan ja lukumäärän nopealle kasvulle. Koulutettujen kaaderien puute on kuitenkin toistaiseksi Suomen kommunistien perusheikkous tällä hetkellä.
Suomen tilanteen epäsuhtaisuuden voi tiivistää toteamalla, että objektiivinen tilanne on kypsä, mutta järjestömme on heikko ja epäkypsä.
Eilen marxismin voimat Suomessa olivat käytännössä nollassa. Tänään ne ovat järjestäytyneet pieneksi ytimeksi. Huomenna niistä voi tulla tilanteen ratkaiseva tekijä.
Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos ymmärrämme, mitkä tehtävät ja mahdollisuudet historia on eteemme asettanut. Nousemme tehtäviemme tasolle vain, jos levitämme kaaderien tukirangan vallankumousta edeltävällä kaudella kautta koko maan, alkaen tärkeimmistä kaupungeista. Nämä kaaderit muodostavat luuston, jonka varaan voimme rakentaa väkevän järjestön uusista ja energisistä jäsenistä, jotka liittyvät mukaan rakentamaan järjestöämme kapitalismin kriisin edetessä, tapahtumien pohjalta.
Historian vuorovesi on puolellamme. Joka päivä kriisi avaa uusien työläisten ja nuorten silmiä todelliselle tilanteelle ja sen ratkaisulle yhä laajemmissa massojen kerroksissa.
Nykyisessä valtavassa poliittisessa tyhjiössä järjestömme heitetään keskelle suuria tapahtumia nopeammin kuin uskommekaan. Meidän on valmistauduttava tähän mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
