Pääkirjoitus Vallankumous-lehden ensimmäiseen numeroon huhtikuussa 2024.
Lev Trotski kirjoitti vuonna 1938 teeseissään Neljättä internationaalia varten, dokumentissa nimeltä Kapitalismin kuolinkouristus ja Neljännen internationaalin tehtävät tai lyhyemmin Siirtymäkauden ohjelma: “Maailman koko poliittista tilannetta luonnehtii ennen kaikkea historiallinen kriisi proletariaatin johdossa”.
Tämä piti paikkansa Euroopassa ennen toista maailmansotaa ja pitää yhtä lailla paikkansa Suomessa ennen sosialistista vallankumousta.
Pidät käsissäsi Vallankumous-lehden ensimmäistä numeroa. Lehteä julkaiseva järjestö, niin ikään nimeltään Vallankumous, on osa marxistista vallankumouksellista internationaalia, joka on kesäkuuhun asti nimeltään International Marxist Tendency eli Kansainvälinen marxistinen suuntaus. Kesäkuun alussa nimi kuitenkin vaihtuu Italiassa järjestettävässä maailmankonferenssissa muotoon Revolutionary Communist International eli Vallankumouksellinen kommunistinen internationaali.
Pyrkimyksemme niin Suomessa kuin lopulta koko maailmassa on kapitalismin tuhoaminen ja työväen nousu valtaan tiellä kohti kommunistista maailmanyhteiskuntaa, jossa ei ole porvarillisia kansallisvaltioita, luokkia eikä rahaa. Ensimmäinen etappi tässä prosessissa on sosialistinen vallankumous Suomessa ja kapitalistien tuotantovälineiden yksityisomistuksen lakkauttaminen.
Marxin, Engelsin, Leninin ja Trotskin internationalistisen katsannon mukaisesti kuitenkin näemme, ettei työväenluokan vallankumous voi pysähtyä Suomen rajoille.
Neuvostoliiton stalinistinen rappeutuminen osoitti koko maailmalle, että oppi “sosialismista yhdessä valtiossa” on väärä teoria, alkuperäisen marxismin opillinen vääristymä. Koska kapitalismi ja kapitalistinen omistusmuoto on maailmanlaajuinen järjestelmä, on se tuhottava globaalisti tai se ei tuhoudu. Vastavallankumous kuristaa työväenluokan vallankumouksen niin kuin Neuvostoliitossa lopulta kävi. Tapahtuu kapitalistinen restauraatio ja “kauhu vailla loppua” jatkuu, niin kuin Lenin osuvasti kapitalismia kuvaili.
Meidän ei ole vaikea nähdä Leninin kuvailun totuudenmukaisuutta: mihin vain asetamme sattumanvaraisen aloituspisteen toisen maailmansodan jälkeen, näemme siitä eteenpäin kauhua, sotaa, kurjuutta, sortoa ja työläisten kamppailua elinolojensa parantamiseksi. Portugal, Guatemala, Vietnam, Algeria, Kongo, Chile, Brasilia, Afganistan, Iran, Irak, Tunisia, Egypti, Libya, Syyria… Helminauha tragedioita työväenluokalle, jotka kuitenkin sisältävät siemenen tulevalle, lopulliselle kapitalismin kukistamiselle.
Suomessa vuonna 1918 työväenluokan massat astuivat urheasti, kuolemaa uhmaten historian näyttämölle ja pyrkivät Leninin johtamien bolshevikkien innoittamina ja jopa Leninin henkilökohtaisesti patistaessa ottamaan vallan uuden yhteiskunnan luomiseksi. Heidän johtonsa osoittautui kuitenkin riittämättömäksi ja valkoinen terrori Mannerheimin johdolla pyyhkäisi heidät historian sivuilta sukupolviksi.
Mutta heidän perintönsä ei tuhoutunut täysin. Tämä lehti on osoitus siitä.
Historiallisen materialismin menetelmää, tieteellisen sosialismin peruskiveä, käyttäen voimme nimittäin oppia työväenluokan virheistä ja epäonnistumisista. Siksi historian tutkiminen on marxisteille ensiarvoisen tärkeää. Kyse ei ole vain pölyisestä teoriasta, jota opiskelemme, koska “historia on välttämätöntä nykyhetken ymmärtämiselle”, niin kuin historianopettajat peruskouluissa kautta Suomen tyhjänä hokemana oppilaille toistelevat.
Tämä pitää sinänsä paikkansa, mutta meidän tulee muistaa, mitä Marx sanoi: “Kautta historian filosofit ovat pyrkineet tulkitsemaan maailmaa, kun päämääränä täytyy olla sen muuttaminen.”
Me emme tyydy erittelemään historian tapahtumia ja “suuria henkilöitä” pimeissä kammioissa, vaan näemme, että meidän tulee puuttua elävään luokkataisteluun työväenluokan rinnalla. Ei sosiaalisessa mediassa viisastellen, ei muiden järjestämissä mielenosoituksissa passiivisesti seisoskellen, ei sivusta huudellen, vaan työväenluokan etujoukkona, edistyksellisimpänä kerroksena, joka näkee tehtäväkseen työväenluokan johtamisen vallankumoukseen ja lopulta vallanottoon, kaikkien kapitalismin kauhujen lakkauttamiseksi iäksi. Me osoitamme solidaarisuuttamme lakkovahtien kanssa rivissä seisoen, tuemme jokaista taistelua työväenluokan eri sorron muotoja vastaan transfobiasta naisvihaan ja rasismiin.
Työväenluokkana emme tunnusta porvarillisten kansallisvaltioiden rajoja, vaan osoitamme varauksettoman solidaarisuutemme kaikkien maiden proletariaatteja kohtaan: niin Venäjän, Kiinan, Brasilian, Australian, Etelä-Afrikan, Sveitsin kuin Yhdysvaltojenkin työväkeä kohtaan. Meidän oma vihollisemme numero yksi on luonnollisesti Suomen kapitalistinen hallitseva luokka ja Suomen porvarivaltio.
Suomen työväenliikkeen massajärjestöjen johto on kuitenkin täysin byrokratisoitunut, opportunistinen ja rämpii luokkayhteistyön suossa. Se on tällä hetkellä työväenluokan etujen ajamisen suurin este. Ministeritason palkkoineen he ovat täysin vieraantuneita työväen elämästä, jonka etujen ajaminen on kuitenkin tämän työläisaristokratian raison d’être, olemassaolon oikeutus.
Voiko selvempää todistuskappaletta tästä Suomen työväenluokan massajärjestöjen johdon mädännäisyydestä olla kuin SAK:n kabineteissa stormattu, Turun Sanomissa julkaistu “Henkilökohtaista-palstan ilmoitus”, jossa hampaat irvessä muotoillun kepeyden viitta ei onnistunut peittämään alta pilkottavaa epätoivoa. Se julkaistiin täyteen SAK:n antautumiseen päättyneiden hallituksen vastaisten lakkojen aikana alkuvuodesta 2024.
“Petteri, olisiko meidän aika jo sopia?” kuului otsikko. “Jarkko” eli SAK:n puheenjohtaja Eloranta puhuttelee toverillisesti etunimillä kapitalistien johtavia puhetorvia: Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäistä ja Elinkeinoelämän keskusliiton Jyri Häkämiestä sekä tietysti hallitsevan luokan kroonisesti kiusaantunutta mannekiinia, pääministeri Petteri Orpoa. “Jarkko” lupaa skandaalimaisesti “tulla vastaan reippaasti yli puolen välin”, eli pettää työläiset täysin, mikäli vain “löydetään pehmennystä työntekijän kannalta ankariin toimiin.”
Kelvotonta, täysin kelvotonta. SAK on suistunut reformismiin ja luokkayhteistyöhön. Ja reformismi – vallankumouksellisen perspektiivin hylkääminen ja kapitalismin tuhoamisen välttämättömyyden torjuminen – johtaa aina hallitsevan luokan eli porvariston syliin. Joka ikinen kerta.
Me Suomen Vallankumouksessa sanomme: nyt riittää!
Sosialidemokraattien johtama hallitus, johon myös Vasemmistoliitto osallistui kahdella ministerillä, vei Suomen Natoon ja rikkoi hoitajien lakon. Sanna Marin – kun ei anna maailman suurimmille muotilehdille haastatteluja Beverly Hillsin Waldorf Astorian kattoterassilla – on sittemmin mennyt töihin Tony Blairille, Irakin teurastajalle, jonka olemattomalla omallatunnolla on yli miljoonan irakilaisen kuolema. Vasemmistoliiton Li Andersson on jättämässä tehtäviään puolueen puheenjohtajana. Seuraavat urasiirrot lienevät jo valmiiksi suunniteltu, pääsi Andersson kapitalistisen EU:n hyvin palkatuksi rattaaksi tai ei. Lehdistötiedotteet ovat valmiita julkaistaviksi kaikkien skenaarioiden varalle. Työväenluokan roolina tässä kaikessa on taputtaa lehtereiltä, kun nämä kaikki periaatteensa häväisseet opportunistit ja työväenluokan pettäneet uratykit toteuttavat itseään. Living their best life niin kuin englanninkielinen, sosiaalisen median influenssereiden keskuudessa suosittu ilmaisu kuuluu.
Mutta työväenluokka ei tähän ole suostumassa. Kapitalismin toisen maailmansodan lopusta jatkunut buumi loppui jo 1970-luvulla, ja siitä lähtien työväenluokat kaikissa teollistuneissa länsimaissa ovat taistelleet väsytystaistelua, jota ovat rytmittäneet yhä surkeammiksi ja laihemmiksi käyneet torjuntavoitot. “Ei ole varaa”, meille on hoettu SDP:n Paavo Lipposen 1990-luvun puolivälin leikkauksista lähtien, ja nyt Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo asemansa siinä määrin vahvaksi, että heiluttelee ivallisesti kirjaimellisia saksia työväenluokan nenän edessä.
Ei, rouva Purra, tämä ei mene näin. Työväenluokka saa kyllä viimeisen sanan, myös Suomessa.
Tehtävämme ei ole helppo. Materialistisen dialektiikan perusteella tiedämme, että ihmisten tietoisuus on konservatiivinen, ja vaatii merkittäviä mullistuksia ympäröivässä todellisuudessa, että työläiset lopulta ovat valmiita luopumaan illuusioistaan, kuten että Li Andersson tai kukaan Vasemmistoliiton johdossa olisi valmis taistelemaan viimeiseen asti heidän puolestaan tai että ammattiliittojen luokkayhteistyöhön ja kompromisseihin pakonomaisesti pyrkivä, byrokraattinen ja asemaansa turvaava johto haluaisi aidosti ryhtyä luokkataisteluun työväenluokan vapautuksen puolesta.
Olemme jo havainneet, että paras, mihin tämä työväen massajärjestöjen johto pystyy, on palkan alennusten jääminen pienemmiksi kuin kapitalistit haluaisivat. Kapitalismin kriisin lietsoma inflaatio nakertaa työläisten ostovoimaa jo siihen tahtiin, että muutaman prosentin vuosittaiset tasokorotukset eivät oikein tunnu enää missään. Mutta nämä esitetään meille voittoina. Tilanteemme Suomessa on sentään vielä rahtusen parempi kuin Ruotsissa, jossa Suomen kollegoidensa tavoin läpibyrokratisoitunut ja reformistinen ammattiliittojohto avoimesti jo kampanjoi maksetuissa mainoksissa, että työväenluokan tulisi pidättäytyä palkankorotusvaatimuksista tykkänään!
Israelin hyökättyä Gazaan lokakuussa 2023 ja käynnistettyä palestiinalaisten joukkotuhonnan, vasemmiston johtajat Li Anderssonista alkaen kiirehtivät korostamaan Israelin “oikeutta puolustaa itseään”. Tuoreessa muistissa ovat myös Suomen hallituksen Sanna Marinin pääministerikaudella tekemät asejärjestelmäkaupat Israelin kanssa, jotka Vasemmistoliitto hallituksessa istuessaan oli mukana hyväksymässä. Nämä asejärjestelmät on testattu palestiinalaisia vastaan mm. Gazan aselaboratoriossa, ja tämä oli Li Anderssonin tiedossa hänen hiljaisesti nämä kaupat hyväksyessään. Tästä aselaboratoriosta hyötyy välillisesti muuten koko globaali aseteollisuus, mukaan lukien Suomen porvarivaltion omistama kuolemankauppias Patria, jolle Vasemmistoliitto SDP:stä puhumattakaan ei ole missään vaiheessa halunneet tehdä yhtään mitään, hallituksessa tai sen ulkopuolella.
Nuoriso ja työläisten edistyneimmät kerrokset kyllä näkevät työväenliikkeen massajärjestöjen johdon runsaiden sanojen läpi. He osoittavat mieltään kerta toisensa jälkeen, mutta mikään ei muutu. Suomi oli niiden harvojen, räikeimpien imperialistimaiden joukossa, jotka lakkauttivat palestiinalaisten viimeisen elämänlangan, UNRWA:n rahoittamisen pelkkien Israelin vailla pohjaa olevien tarkoitushakuisten syytösten perusteella. Näin Suomen porvarivaltio saattoi jopa kapitalistien oman kansainvälisen lain mukaan olla suoraan osallinen kansanmurhaan.
Nuoriso sai maistaa jo porvarillisen demokratian ja pyhän kokoontumisvapauden rajoja, kun he valtasivat oppilaitoksiaan syksyllä 2023 reaktiona Orpon äärioikeistohallituksen leikkaussuunnitelmiin. Oppilaitokset kiirehtivät etsimään syitä mielenosoitusten tukahduttamiseksi ja vartiointiliike usutettiin Aalto-yliopistossa raaputtamaan lattiasta pois opiskelijoiden osana opintoja tehty Palestiinalle solidaarisuutta osoittava taideteos “poliittisena kannanottona”. Samalla tietysti tuen osoitukset Ukrainalle Venäjän hyökkäyksen jälkeen ovat olleet kaikille porvarillisen Suomen oppilaitoksille maailman luonnollisin ja epäpoliittisin asia.
Kaikki tämä ei voi saada aikaan muuta kuin yhä laajempien nuorten ja opiskelijoiden kerrosten radikalisoituminen heidän havaitessaan, miten maailma todellisuudessa makaa – miten porvarillinen “laki ja moraali” toimivat kapitalismin voittojen ollessa uhattuina.
Tekevät kapitalistit mitä tahansa, ovat he pakotettuja oman järjestelmänsä kahlitsemina vain pahentamaan tilannetta. Pyrkimykset “korjata” taloustilannetta leikkaamalla ja kurjistamalla johtavat yhteiskunnan kiihtyvään hajoamiseen ja epävakautumiseen. Lääkkeeksi tähän tarjotaan rasismia, vähemmistöjen sortoa, militarismia ja kiihkonationalismia, lisää rahaa ja valtuuksia poliisille – “lakia ja järjestystä”, johon oikeisto vaistonvaraisesti tarttuu, kun demokratia on mennyt liian pitkälle tai osoittautuu tehottomaksi. Yhä useammat nuoret, opiskelijat ja työläiset vetävät tilanteesta vallankumoukselliset johtopäätökset, koska heille ei enää anneta muuta vaihtoehtoa. Kapitalistit myös Suomessa voivat luvata heille vain lisää kurjuutta, lisää leikkauksia, lisää laskevaa elintasoa.
Suomen Vallankumouksen tehtävänä on tässä historiallisessa tilanteessa löytää nämä vallankumoukselliset johtopäätökset vetäneet, edistyneimmät kerrokset nuorista, opiskelijoista ja työläisistä. Haluamme aseistaa teidät marxistisella teorialla ja järjestömme menetelmillä, järjestää teidät luokkataisteluun kapitalismin tuhoamiseksi ja uuden, paremman yhteiskunnan luomiseksi ensin Suomessa ja sitten, linkittäen itsemme globaaliin työväenluokkaan, koko maailmassa. Lue siis alkajaisiksi neljännesvuosittain ilmestyvää lehteämme, järjestäydy kanssamme luokkataisteluun ja aloita työ kommunistisen maailmanyhteiskunnan rakentamiseksi!
