Seuraava International Marxist Tendencyn lausunto julistaa solidaarisuuttamme Palestiinan kansalle. Se on vastaus läntisen imperialismin ja sen lakeijoiden kuvottavalle tekopyhyydelle, jotka ovat kokoontuneet Israelin taantumuksellisen valtion tueksi sen langettaessa veristä kostoaan Gazaan Hamasin 7. lokakuuta tekemän yllätyshyökkäyksen jäljiltä. Me tulemme myös näyttämään toteen, että Palestiinan vapaus saavutetaan vain vallankumouksellisin keinoin ja juurimalla kapitalismi koko alueelta.
Hamasin 7. lokakuuta tekemä salamaisku aiheutti tyrmistyksen aallon ympäri maailmaa. Länsimaiden hallinnoissa se otettiin vastaan välittömästi lähes yksiäänisesti tuomitsevan kovaäänisen kuoron myötä.
Yhtä välittömästi hyökkäys kehystettiin medioissa mahdollisimman kauhistuttavin kuvin. Länsimainen yleisö pedattiin näin koomisesti “vapaaksi lehdistöksi” kutsutun median toimesta ottamaan puolensa konfliktissa, jota jälleen kerran kuvattiin hyvän ja pahan välisenä taisteluna.
Tässä makaaberissa erehdysten komediassa roolit vain ovat sopivasti kääntyneet. Uhreista tulee hyökkääjiä ja hyökkääjistä uhreja. Tätä valetta tukee jatkuva väkivallan, tappamisen ja muiden terrorismiin liitettyjen kauhujen moralistinen tuomio.
Washingtonissa New York Timesin mukaan Presidentti Joe Bidenin “karvat nousivat suuttumuksesta pystyyn” hänen kuvaillessaan tapahtunutta “puhtaaksi laimentamattomaksi pahuudeksi” ja vannoi järkähtämätöntä tukea Israelille sen sodassa terrorismia vastaan.
Maailman varakkaimman ja voimakkaimman valtiomahdin presidentti ei hukannut aikaa julistaessaan nopeuttavansa lisäkaluston, resurssien ja ammusten toimittamista Israeliin ja lähettävänsä uusimman ja sofistikoituneimman lentotukialuksensa täydessä iskuvalmiudessa itäiselle Välimerelle.
Tekopyhät imperialistit ja moraalin suhteellisuus.
Ihmisten tappaminen nostattaa luontaisesti vahvoja tunteita useimmissa ihmisissä. Meitä muistutetaan jatkuvasti raamatun käskystä: “Älä tapa.”
Ensinäkemältä tämä käsky vaikuttaa ehdottomalta. Lähemmin tarkasteltuna käy selväksi, että hallitsevan luokan ja medioiden suhtautuminen väkivaltaan ja tappamiseen ei olekaan ehdotonta, vaan päinvastoin täysin suhteellista.
Kun tavalliset ihmiset ilmaisevat pöyristyksensä hirveyksiin, joita he näkevät uutisissa, kyseessä on normaali reaktio, jonka pystymme ymmärtämään ja jonka myötä pystymme tuntemaan.
Mutta kun samaa pöyristystä ilmaisee Amerikan Yhdysvaltojen presidentti, jonka kädet ovat lukemattomien viattomien veren tahrimat, voimme vain pudistaa päätämme ja kuvotusta tuntien kääntää katseemme toisaalle.
Imperialistiset niljakkeet, jotka teeskentelevät shokeeraantuneensa väkivallasta ovat samoja ihmisiä, jotka ovat antaneet lähtökäskyn moneen hyökkäyssotaan. He eivät epäröineet aloittaa verisiä sotakampanjoita Irakissa ja Afganistanissa, jotka kestivät kaksi vuosikymmentä. Heidän käskyjensä mukaisesti pommit tippuivat Libyaan, Syyriaan, Sudaniin, Serbiaan eikä heitä silloin huolettaneet viattomat sivulliset uhrit.
Järkyttävimpiä tapauksia viime vuosilta raakalaismainen sota Jemenin kansaa vastaan, yhtä planeetan köyhimmistä ihmisryhmistä, jota Saudi Arabia kävi nauttien USAn, Britannian ja muiden imperialististen länsivaltojen aktiivisesta tuesta ja avunannosta.
Jos jotain sotaa voi kuvata kansanmurhaksi, Jemenin sota oli juuri sitä. YK:n mukaan yli 150,000 ihmistä kuoli sotatoimien seurauksena yli 227,000 Saudien ja liittolaistensa tarkoituksen mukaisesti aiheuttaman nälänhädän seurauksena. Saudit liittolaisineen ovat myös vastuussa useiden sairaaloiden ja terveydenhuoltotilojen tuhoamisesta.
Nämä luvut eivät ole edes liioiteltuja, vaan edustavat ennemminkin räikeän alakanttiin arvioitua lukua jemeniläisten kokemista menetyksistä, joista Saudit ja heidän imperialistiset tukijansa ovat suoraan vastuussa.
Mutta missä olivat tämän raakalaismaisuuden tuomitsevat julistukset? Mihin jäivät protestit Lontoosta ja Washingtonista? Missä olivat ”terrorismia” huutavat otsikot? Niitä ei ollut, koska Länsivallat olivat aktiivisesti mukana tässä köyhää ja sorrettua kansaa vastaan käydyssä sotakampanjassa.
Länsivaltojen johtajilla ei todellakaan ole oikeutta valittaa väkivallasta tai syyttää ketään terrorismista. Kun kyseessä on sota, on turhaa vedota moraaliin tai humanitäärisiin näkökulmiin. Sota on ihmisten tappamista, ja maailmanhistoria ei tunne yhtää humaania sotaa.
Kun Länsivaltojen johtajat kuitenkin väkivallasta valittavat ja jakelevat tuomioitaan terrorismista, kyseessä on vain retorinen tekosyy, jolla hyökkääjä perustelee hyökkäystään saadakseen kansan hyväksynnän sortotoimilleen.
Gaza ja Ukraina, eli kuinka suhteellinen “oikeus itsepuolustukseen” onkaan.
Mitä tulee Israelin oikeuteen puolustaa itseään: tässä meillä on taas yksi esimerkki Länsimaisen imperialismin kaksinaismoralismista. Kun kyseessä on Ukraina, Lännen imperialistit eivät säästellet vaivaa aseistaessaan Ukrainan armeijan hampaisiin asti sillä perusteella, että on Ukrainan oikeus puolustaa itseään miehittäjää vastaan, taistelivathan ukrainalaiset Lännen intressien puolesta taistellessaan Venäjää vastaan.
Mutta mitä tulee palestiinalaisiin, tämä oikeus katoaa kokonaan. Sen sijaan, että he puolustaisivat sorrettua, imperialistit lähettävät aseita ja tarvikkeita sortajalle. On selvää, että oikeus itsepuolustukseen ei koskekaan kaikkia!
Ei siis ole aivan sattumaa, vaan imperialismin vääristyneen logiikan mukaista, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky vertaa Venäjän hyökkäystä maahansa Hamasiin ja on antanut oman äänensä ja vaikutusvaltansa Israelia “oikeutta itsepuolustukseen” puolustavaan kuoroon. Zelensky näyttää siis ymmärtävän pelaamansa pelin säännöt, ja sen, kenen näkökulmaa hänen on puolustettava.
On myös tavallaan ennustettavaa, että Zelensky on syyttänyt Venäjää siitä, että Venäjä haluaa sotaa Lähi-idässä, koska se vie huomion pois kansainvälisestä tuesta riippuvaiselta Ukrainalta kommenteissaan joissa huolena ei niinkään näyttäisi olevan ensisijaisesti se, että Israelin ja Hamasin välinen sota varastaa Ukrainalta sen tarvitseman huomion.
“On Venäjän etujen mukaista saada aikaan sota Lähi-idässä, jotta uusi kivun ja kärsimyksen lähde voisi heikentää maailman yhtenäisyyttä, lisätä tyytymättömyyttä ja ristiriitoja, jotka auttavat Venäjää tuhoamaan Euroopan vapauden,” hän sanoi puheessaan.
Zelensky on epätoivoinen ja epätoivoissaan hän ei kaihda mitään keinoja varmistaakseen aseiden ja rahan virtauksen Ukrainaan tilanteessa, jossa Ukraina on kärsinyt murskaavan tappion taistelukentillä ja sen liittolaiset, mukaanlukien USA, Slovakia ja Puola, ovat alkaneet empiä, eikä jatkuva tuki ole ollenkaan niin varmaa.
Kosto
Kun hyväskytään yleinen suhteellisuus suhteessa moraaliin, murhan oikeuttamisesta tulee yksinkertainen asia — se on oikein, niin kauan kun tekijä on “meidän puolellamme.” Juuri tästä sopivasti sattuneesta moraalin suhteellisuudesta on nyt kyse.
Israelin vastaus Hamasin 7.10. suorittamaan iskuun oli nopea ja brutaali. Benjamin Netanyahu on julistanut Israelin olevan sodassa. Hän on luvannut tehdä Gazasta “autiosaaren”.
Hävittäjät ovat moukaroineet ohjuksillaan miehitettyä Länsi-rantaa, hävittäen asuttuja kerrostaloja maan tasalle lähiöissä, iskien yhtä lailla kouluihin, sairaaloihin moskeijoihin ja kirkkoihin.
YK:n aluejärjestön pyörittämä palestiinalaispakolaisten lapsille suunnattu koulu sai suoran osuman, vaikka siellä ei ollut ensimmäistäkään militanttia. Monet asuinrakennukset ovat myös saaneet osuman ilman mitään ennakkovaroitusta.
Israel jatkoi iskuja pommittaen jotkin rakennukset täysin maan tasalle. Viranomaiset Gazassa ovat sanoneet, että jotkut koulut ja sairaalat joutuivat iskujen kohteeksi ja että (11.10. mennessä) 900 palestiinalaista oli jo saanut surmansa mukaanlukien 260 lasta.
Millään tällä ei ole mitään tekemistä itsepuolustuksen kanssa, vaan koston. Eikä kerta ole ensimmäinen kun Israelin valtio rankaisee ihmisä Gazassa heidän johtajiensa teoista ottamalla tarkoituksellisesti kohteekseen siviilejä.
Israelin puolustusministeri Yoav Gallant määräsi Gazan “täydelliseen saartoon”. “Olen määrännyt Gazan alueen täydelliseen saartoon. Siellä ei tule olemaan sähköä, vettä, polttoainetta, ja kaikki suljetaan.”
Ruuan, veden ja sähkön epäämisen kollektiivisesti kokonaiselta ihmisryhmältä pitäisi olla rikkos “kansainvälisen lain” mukaan. Jopa turhaksi käynyt YK koki tarpeelliseksi muistuttaa Israelia tästä pikku seikasta, tosin tämän kohteliaan huomautuksen seuraukset olivat ennustettavasti yhtä tyhjän kanssa.
“Ihmiseläimet”
Ja miten tämä kaikki oikeutetaan? Vastaus on hyvin yksinkertainen.
Israelin puolustusministeri ilmaisi asian selkein sanoin: “Taistelemme ihmis-eläimiä vastaan ja toimemme ovat sen mukaisia.”
Tällainen kieli on meille tuttua. On hyvin tyypillistä imperialisteille, että he oikeuttavat teurastuksen epäinhimillistämällä vihollisen. Jos hyväksymme, että vihollisemme eivät ole ihmisiä kuten me, vaan pelkkiä eläimiä, meidän on helppo kokea oikeudeksemme kohdella heitä miten haluamme.
Muistuttakaamme itseämme siitä, että juutalaisia pidettiin vuosikymmeniä ei ihmisinä, vaan ali-ihmisinä. Se tarkoitti, että heitä sai piestä, kiduttaa, näännyttää nälkään ja murhata, eikä kukaan välittäisi. Hehän olivat “vain eläimiä” tai “ihmis-eläimiä”. Ero on puhtaasti semanttinen, eli mitä sanaa nyt kukin haluaa käyttää.
Mutta Gazan asukkaat eivät ole eläimiä. He ovat ihmisiä siinä missä Israelin kansalaiset ovat ihmisiä. Ja kaikki ihmiset ansaitsevat tulla kohdelluksi ihmisoikeuksiltaan tasavertaisina.
Tekopyhien kuoro
Niinkuin hyvin suunnitellussa yhteislauluesityksessä poliittiset johtajat ympäri maailman ovat kompastelleet toisiinsa pyrkiessään julistamaan ehdottoman tukensa “Israelin oikeudelle puolustaa itseään”. Oikeisto ja “vasemmisto”, Republikaanit ja Demokraatit laulavat kaikki kovaäänisesti yhdessä samasta kuluneesta laulukirjasta.
Sama media, joka pysyi hiljaa imperialistien rikoksista ovat myös osanneet olla aivan yhtä hiljaa Israelin jo vuosikymmeniä jatkuneesta palestiinalaisiin kohdistuvasta terrorista. Ja palestiinalaiset ovat kärsineet jatkuvista väkivaltaisista provokaatioista ultra-äärioikeistolaisten juutalaisten uudisasukkaiden toimesta.
Näiden provokaatioiden tarkoituksena on koko ajan ollut hankkia perusteita Israelin “oikeudelle puolustaa itseään” sen kylväessä tuhoa pienelle maakaistaleelle, jossa 2,5 miljoonaa köyhyyteen ajettua ihmistä on ahdettuna maailman suurimmaksi luonnehdittuun ulkoilma-vankilaan.
Koko imperialistien leiri seisoo Israelin takana sen ryhtyessä teurastamaan Gazan palestiinalaisia. Ja jos eivät pommit, tykin ammukset ja ohjukset eivät tapa tarpeeksi palestiinalaisia, Euroopan Unioni on suunnitellut eliminoivansa muutaman lisää näännyttämällä heidät nälkään.
EU ilmoitti jatkossa epäävänsä palestiinalaisilta taloudellisen avun, ja näin jättämään heidät ilman tukea jonka turvin he ovat selviytyneet tähän asti. Päätös oli niin skandaalinomainen, että se peruutettiin myöhemmin.
Tässä näemme sen, mikä nykyään käy “Länsimaisesta sivistyksestä” tiivistettynä muutamaan riviin.
Ei tule yllätyksenä, että oikeistolaiset “Labor” johtajat kuten Keir Starmer Britanniasta lisäävät oman kirkuvan äänensä tähän tekopyhien kuoroon. Nämä herrat ja rouvat myivät sielunsa paholaiselle jo kauan sitten. He eivät ole mitään muuta kuin oman imperialisminsa toteuttajia.
Mutta oikeiston reformistit eivät ole tähän yksin syypäitä. Häpeäkseen monet “vasemmistolaiset” reformistit ovat liittyneet tuomiotaan julistavien kuoroon (Sanders, Ilhan Omar, AOC, Ranskan ‘Kommunistinen’ puolue, muiden muassa).
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun nämä niinkutsutut vasemmistolaiset todistavat täydellisen pelkuruutensa ja periaatteettomuutensa. He murtuivat kapitalistisen massamedian ja yleisen porvarillisen mielipiteen paineen alla välittömästi ja päätyivät myötäilemään hallitsevan luokan linjaa.
IMT ei liity tähän tekopyhien imperialistien ja heidän myötäilijöidensä kuoroon.
Missä me seisomme?
Jokaisessa sodassa hyökkäävät osapuolet hyödyntävät tarinoita kauheuksista — keksityistä tai tosista — oikeuttaakseen omat tappavan väkivaltaiset toimensa. Kommunistien suhde sotaan ei voi koskaan perustua sensaationalistiseen propagandaan, jota käytetään kyynisesti oikeuttamaan vastakkainasettelua. Eikä sotaa voi oikeuttaa myöskään kysymyksellä siitä kuka löi ensin. Meidän suhtautumisellamme sotaan aivan toiset perusteet.
Meidän positiomme on yksinkertainen:
Jokaisessa kamppailussa otamme köyhien ja sorrettujen puolen, emmekä koskaan rikkaiden ja mahtavien sortajien.
Tässä käsillämme olevassa tapauksessa on kysyttävä: ketkä ovat sortajat ja keitä sorretut? Sortavatko palestiinalaiset Israelilaisia? Kukaan ei terveellä mielellä uskoa tähän.
Eivät palestiinalaiset miehitä heille kuulumatonta maata väkivaltaisin ottein. Eivätkä palestiinalaiset aja israelilaisia uudisasukkaita mailta, joita he ovat asuttaneet jo useita sukupolvia, vaan roolit ovat päinvastoin.
He eivät evää Israelin kansalaisilta heidän perus oikeuksiaan tai alista heitä liikkumiskieltoihin tehden heistä paarioita heidän omilla maillaan.
Onko tarpeen käydä jälleen läpi taantumuksellisen Israelin valtion palestiinalaisia kohtaan tekemien rikosten pitkää listaa?
Meillä ei olisi edes tilaa käydä niitä kaikkia läpi listan kasvaessa päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta samalla kun ne tekevät palestiinalaisten elämästä helvettiä.
Palestiinaiset on alennettu orjuutta vastaavaan statukseen, jossa heillä ei ole mitään oikeuksia. Ja kun kaikki oikeudet on viety, jäljelle jää vain tuo yksi jakamaton: oikeus kapinaan.
Läpi historian orjien kapinoihin on liittynyt raa’an väkivaltaisia tekoja, jotka olivat heijastuksia orjiin kohdistetusta äärimmäisestä alistamisesta, jota orjanomistajat harjoittivat.
Tämä on valitettava tosiasia, mutta se ei vapauta meitä velvollisuudestamme puolustaa orjaa tämän kapinassa alistajiaan vastaan. Marx käsitteli tätä asiaa artikkelissaan vuodelta 1857, jossa hän vastaa Brittien lehdistössä ilmestyneisiin artikkeleihin, jotka korostavat intialaisten kansannousussaan brittejä kohtaan tekemiä tekemiä raakuuksia:
“Intialaisten Sepoy kapinallisten raakuudet ovat totta kyllä kuvottavia, kauhistuttavia ja sanoinkuvaamattomia — kuten voi odottaa — vain kansannousuissa, kansallisuuksien, rotujen, ja ylimmäisen eli uskonnon; yhdellä sanalla, sellaisten joita kunnollinen englantilainen kannusti kun asialla olivat Vendeét “sinisiä” vastaan, espanjalaiset sissit vääräuskoisia ranskalaisia, servialaiset saksalaisia ja unkarilaisia naapureitaan vastaan, kroaatit vieniläiskapinallisia vastaan, Cavaignacin Garde Mobile tai Bonabarten Dekabristit Ranskan proletariaatin poikia ja tyttöjä vastaan.
Oli se kuinka pahamaineista hyvänsä, Sepoy’ien reaktiot ovat vain refleksejä, tiivistyneessä muodossa, jotka heijastavat Englannin omaa toimintaa Intiassa, eikä vain hänen Itäisen imperiuminsa perustamisen kaudella, vaan myös viimeisen kymmenen vuoden vakiintuneen vallan ajalta. Kuvatakseen tätä valtaa riittää kun sanoo, että kidutus muodosti sen finanssipolitiikan orgaanisen täytäntöönpanon. Ihmisen historiassa on jotain rangaistuksen kaltaista: ja on historiallisen rangaistuksen sääntö, että sen instrumenttejä eivät tao ne joita loukataan, vaan loukkaajat itse.”
Kannatammeko Hamasia?
Vihollisemme tulevat sanomaan: sitten te kannatatte Hamasia. Tähän syytökseen vastaamme: Emme jaa sen ideologiaa, emmekä hyväksy sen käyttämiä metodeja.
Me olemme kommunisteja ja meillä on meidän omat käsityksemme, ohjelmamme ja metodimme, jotka perustvat köyhien ja rikkaiden, sorrettujen ja sortajien väliseen luokkasotaan. Tämä määrittää meidän suhtautumisemme joka tapauksessa.
Mutta meidän eroavaisuutemme suhteessa Hamasiin, vaikka ovatkin perustavia, ne eivät ole läheskään niin perustavia kuin ne, jotka erottavat meidän USA:n imperialismista — reaktionaarisimmasta voimasta maapallolla — ja sen rikostoverien, Israelin hallitsevan luokan.
Ensimmäinen tehtävämme on, Spinozaa lainataksemme, ei itkeä tai nauraa, vaan ymmärtää. Moraaliset harkinnat ovat täysin hyödyttömiä minkään selittämiseen. Ymmärtääkseen kysymys on muotoiltava uudestaan: mitkä tekijät johtivat Hamasin hyökkäykseen?
Voiko sitä erottaa vuosikymmenten sorrosta, väkivallasta ja miehityksestä, joista palestiinalaiset ovat kärsineet Israelin taantumuksellisen valtion toimesta?
Ei tietenkään voi.
Israel on mahtava ja rikas valtio, joka on jo vuosikymmenet syrjäyttänyt ja sortanut palestiinalaisia keinonaan raa’an voiman ja taloudellisen vaikutusvallan yhdistelmä.
Ja meidän täytyy nähdä myös suoraan tähän hetkeen johtanut tapahtumaketju. Se ei tipahtanut kirkkaalta taivaalta, niinkuin meitä pyydetään uskomaan.
Petos
Imperialistit lupasivat palestiinalaisille oikeutta — jos he vain voisivat odottaa vielä vähän pidempään. Mutta he ovat jo odottaneet ja odottaneet ja ainoa seuraus on ollut heidän kotimaansa lisääntynyt tuho ja heidän oikeuksiensa lisääntynyt kaventuminen.
Kun sorrettujen kärsivällisyys loppuu, ennemmin tai myöhemmin, he nousevat sortajaansa vastaan. Sellaisina hetkinä ylilyöntejä ja raakuuksia tapahtuu. Se on luonnollisesti valitettavaa. Mutta kuka on todella vastuussa?
Jos mies tai nainen suorittaa kylmäverisen murhan, se on epäilemättä rikos ja siitä tulisi rangaista sellaisena.
Mutta jos nainen joutuu vuosikaudet sietämään brutaalia väkivaltaa mieheltään ja yhtenä päivänä kääntyy kaltoinkohtelijaansa vastaan ja surmaa tämän, useimmat meistä sanoisivat, että tilanteeseen johtaneet olosuhteet tulisi ottaa huomioon.
Palatkaamme käsillä olevaan tapaukseen. Viikkoina ennen räjähdystä kiihkouskonnolliset juutalaisfanaatikot provosoivat jatkuvasti. He rynnäköivät Al-Aqsa moskeijaan — yhteen islamilaisen maailman pyhimmistä kohteista. Ja he toteuttivat provokaationsa poliisin ja armeijan suojaamina.
Provokaatio
Netanyahu on liitossa sionistisen äärioikeiston kanssa, joista osa on avoimen fasistisia. Heidän ilmoittamansa päämäärä on saada aikaan uusi Nakba — mikä tarkoittaa palestiinalaisten fyysistä pakkosiirtoa mailta, joilla he asuvat nyt, aloittaen Jerusalemista ja Länsirannalta.
Tämä päämäärä ei ole uusi, mutta eskaloitui viime kuukausina. Uudisasukkaat, jotka ovat useimmiten maahantuotu Yhdysvalloista ja rekrytoitu fanaattisimpien uskonnollisten fundamentalistien keskuudesta, ovat rakentaneet asutuksia länsirannalle.
Nämä asutukset liittyvät toisiinsa armeijan puolustamien teiden verkoston välityksellä, joka halkoo palestiinalaisten muodollisesti hallinnoimia alueita.
Reaktionaariset uudisasukkaat ovat Israelin ultra-nationalistisen hallituksen rohkaisemia ja suojeluksessa.
Kiihkouskonnollisten uudisasukkaiden muodostamat aseistautuneet ryhmät ovat järjestäneet pogromeja palestiinalaisia vastaan milloin avoimesti milloin epäsuorasti Israelin armeijan ja poliisin tukemana. Näiden maan anastusten tulisi olla “kansainvälisen lain” kieltämiä. Mutta kaikki hyväntahtoiset resoluutiot, jotka YK:ssa on saatu aikaiseksi ovat olleet merkityksetöntä rituaalia eivätkä ole tehneet mitään estääkseen nämä rikolliset toimet.
Näissä olosuhteissa kukaan ei voi todella olla yllättynyt, jos palestiinalaiset nyt taistelevatkin takaisin. Sorretuilla on oikeus vastarintaan.
Tekopyhät tulevat väittämään, että molemmat puolet ovat syyllisiä, koska molemmat puolet ovat käyttäneet väkivaltaa. Muodollisesti tämä lause on totta. Mutta sen sisältö on perustavalla tavalla väärin. Yhden väkivaltaa ei voi suoraan verrata toisen väkivaltaan. Puolet eivät todellakaan ole yhtä vahvat.
Toisella puolella meillä on moderni edistynyt kapitalistinen maa, jolla on aseistuksenaan ydinaseita, hävittäjiä aseistettuna voimakkailla ohjuksilla, edistynyttä teknologiaa ja tiedustelulaitteistoa ja voi luottaa maailman vahvimman imperialistisen valtion materiaaliseen ja taloudelliseen tukeen.
Toisella puolella meillä on sorretut palestiinalaiset, jotka taistelevat millä tahansa aseistuksella, mitä he sattuvat käsiinsä saamaan.
Ollakseen yllättynyt viimeaikaisista tapahtumista, täytyy olla erityisen hölmö. Olosuhteet huomioon ottaen jonkinlainen räjähdys oli vain ajan kysymys, vaikka sen voimakkuutta ja ajankohtaa ei täysin voinutkaan ennakoida – ei edes Israelin salaisen palvelun toimesta.
Israel nöyryytettynä
Sotaa on lähestyttävä sen omien realiteettien kautta, eikä yrittää pakottaa sitä sille lähes täysin vieraisiin ulkoisiin raameihin. Se mikä on saanut Israelin hallitsevan luokan raivon valtaan ei ole kuolleiden lukumäärä. Heidän huolensa on täysin käytännöllistä luonteeltaan.
Pelkästään militaristisesta näkökulmasta katsottuna hyökkäys oli onnistunut. Odottamaton salamasota yllätti paljon suitsutetun Israelin salaisen palvelun täysin. Hyvin aseistautuneet kommandot lävistivät Israelin puolustuksen murtautuen näin läpi murtumattomana pidetyn linjan aiheuttaen Israelin armeijalla tuntuvia tappioita.
Kun tämä tuli tietoon, se aiheutti pelon ja paniikin aallon Israelissa, missä kansalaiset oli tuudutettu uskoon täydellisestä turvallisuudesta rikkomattoman puolustusllinjan takana. Yhdessä yössä tämä rikkomattomuuden myytti raunioitui. Jo pelkästään tällä tulee olemaan kauaskantoiset arvaamattomat seuraamukset.
Kontrastina tälle, uutiset hyökkäyksistä otettiin ilolla vastaan monissa arabivaltioissa ja ihmiset juhlivat kaduilla. Massat rohkaistuivat siitä tiedosta, että mahtava Israel oli kärsinyt nöyryyttävän tappion. Verrattuna tähän tosiasiaan, kaikki muut näkökulmat vaikuttavat toissijaisilta.
Netanyahu tuntee olonsa täydellisen itsevarmaksi, koska hänellä on USA:n imperialismin vankka tuki, ja he toimittavat hänelle loputtomia määriä dollareita ja tappavia aseita.
He ovat siirtäneet lähetystönsä Jerusalemiin — mikä on kuin isku vasten kasvoja palestiinalaisille. Presidentti Trump teki tämän provokatiivisen päätöksen. Mutta Presidentti Biden ei ole peruuttanut tätä päätöstä. Hän tietää tarvitsevansa juutalaisten äänestäjien tuen seuraavissa vaaleissa ja halunnee pitää kiinni yhdestä viimeisestä vankkumattomasta liittolaisestaan alueella.
Rauhanomainen vai väkivaltainen?
Vihollisemme usein kysyvät: oletko väkivallan kannalla? He voisivat yhtä hyvin kysyä olemmeko me pernaruton kannalla, sillä koko kysymykseltä puuttuu reaalinen sisältö yhtä lailla.
On kysymyksiä, jotka toimivat omina vastauksinaan, ja tässä meillä oli juuri sellainen. Mutta pelkästään kielteinen vastaus ei ole tarpeeksi. Olisi myös selitettävä ne reaaliset olosuhteet, joissa väkivaltaa käytettiin ja mihin tarkoitukseen? Kenen intressien mukaista se oli? Ilman sellaista tietoa on mahdotonta vastata kysymykseen tarkasti. Näin on joka konfliktissa, näin on myös nyt.
Monet ”vasemmistolaiset” (kuten tavallista) pitäytyvät väkivallan tuomitsemisessa yleisellä tasolla peräänkuuluttaen ”rauhanomaista ratkaisua” ”neuvottelujen ja kansainvälisten instituutioiden väliintulon kautta”, mutta tämä on valetta ja petos.
Loputtomia neuvotteluja on käyty jo 75 vuotta eivätkä ne ole edistäneet Palestiinan vapautuksen asiaa yhden yhtään. YK on antanut julkilausumia, joissa tuomitaan 1967 Israelin suorittama palestiinalaisalueiden miehitys, mutta mitään ei ole tapahtunut. Tilanne on itse asiassa jopa muuttunut pahemmaksi.
Konfliktin tämänhetkinen eskalaatio on Oslon rauhanprosessin totaalisen epäonnistumisen tulosta. Idea pienen Palestiinalaisvaltion perustamisesta Israelin kupeeseen kapitalistiselta pohjalta oli tuomittu epäonnistumaan, kuten aikanaan huomautimme.
Israelin päämääränä oli palestiinalaisten poliisivalvonnan ulkoistaminen Palestiinan Kansalliselle viranomaisjärjestölle (PNA tai PA), jota Fatah:in porvarinationalistit hallinnoivat täydestä lannistuneisuudestaan ja lähtökohtaisesta kyvyttömyydestään viedä Palestiinan kansallisen vapautuksen asiaa eteenpäin huolimatta.
Viimeiset 30-vuotta ovat näyttäneet toteen USA:n imperialismin ja Israelin kapitalistien masinoiman kahden valtion mallin totaalisen epäonnistumisen.
Ei siis ole ihme, että viimeaikaisen kyselytutkimuksen mukaan 61% palestiinalaisista sanoi asioiden olevan nyt huonommin kuin ennen Oslon rauhanprosessia ja 71% sanoi, että oli virhe allekirjoittaa prosessin ratifionut sopimus.
Tästäkin huolimatta pasifistinen vasemmisto jaksaa toitottaa, että vain rauhanomainen vastarinta on hyväksyttävää. Entä jos sillä ei todellakaan saavuta mitään, ja tilanne vain huononee?
Paluun marssi 2018 marraskuussa toteutettiin aseettomien siviilien toimesta. Israelin armeija ampui kovilla tappaen satoja ja haavoittaen yli kymmentä tuhatta mukaanlukien lapsia, naisia, toimittajia ja lääkintähenkilöstöä.
Tällaiset tapahtumat eivät jätä palestiinalaisille tilaa muille johtopäätöksille, kuin että ainoa tie on taistella väkivaltaa vastaan väkivallalla. Tätä asioiden laitaa voi pahoitella, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Ja vastuu tästä on täysin Israelin ja sitä tukevien imperialistien.
Jo aiemmin viitatun kyselyn mukaan 71% palestiinalaisista ei usko, että kahden valtion malli on enää mahdollinen Israelin laittomien siirtokuntien laajentumisen seurauksena, 52% uskoo kannattaa PA:n lakkauttamista ja 53% on sitä mieltä, että tästä umpikujasta voi päästä ulos vain väkivalloin.
Imperialistien suunnitelmat raunioina
Ennen 7. Lokakuuta tapahtumia niin sanottu normalisaation prosessi oli käynnissä: tarkoittaen että Israel uudistaa normaalit diplomaattiset suhteet Arabimaihin (erityisesti Saudi Arabiaan), ja että tämän seurauksena Palestiinan ongelma olisi loppuun käsitelty.
Tämä kävi selväksi Netanyahu:n väliintulossa YK:n huippukokouksessa, missä hän näytti alueen karttaa, jossa oli kuvattuna Israel ja ne maat joiden kanssa Israel oli “normalisoimassa” suhteitaan… Mutta kartassa, jota hän esitteli Golanin kukkulat, Gaza ja Länsiranta olivat osa Israelia eikä Palestiinaa ollut ollenkaan!
Tällainen pidäkkeetön kyynisyys näyttää kuinka paatuneita ovat, ei vain Netanyahu ja hänen reaktionäärinen köörinsä, mutta myös ne imperialistiset demokratiat, jotka kohtelevat pieniä kansakuntia vaihtorahana omissa transaktioissaan.
Tämän hirviömäisen saaliinjaon piti tapahtua piilossa palestiinalaisilta. Pelkästään heidän olemassaolonsa nimittäin lähinnä ärsyttää mielivaltaisesti toimivia imperialisteja. Palestiinalaisten jatkuva valitus voidaan huoletta ohittaa samalla kun epämiellyttävä mutta tuiki tarpeellinen järjestyksenpito voidaan jättää Israelin armeijan kontolle.
Näin siis teoriassa, mutta elämällä on tapana viitata kintaalla hienoimmillekin teorioille. Ja tässä nimenomaisessa teoriassa oli ammottava aukko keskellä: se oletti, että palestiinalaiset olisivat niin alistettuja ja lyötyjä, etteivät he enää pystyisi panemaan vastaan. Tämä oletus osoittautui täysin vääräksi launtaina 7. Lokakuuta 2023.
Monet lähteet ovat osoittaneet syyttävällä sormellaan Irania. Tehranin kielloista huolimatta, tässä saattaa olla perää. Iskun tehokas ja taidokas toimeenpano ja se nopeus millä se lävisti Israelin puolustuslinjat antavat vaikutelman ammattimaisesta toiminnasta, johon Hamas tuskin olisi yksin kyennyt.
Lisäksi Iranilla oli omat intressinsä iskun onnistumisessa. Välitön vaikutus oli Netanyahun suunnitelman läheisistä suhteista Saudi-Arabian kanssa romahtaminen. Riyadhin reaktionääriset vallanpitäjät olivat täysin valmiita sopimukseen Israelin kanssa.
Mutta nuo suunnitelmat — joiden onnistumista Yhdysvallat luonnollisesti odotti innolla — romuttuivat täysin. Mohammed bin Salman on tehnyt selväksi, ettei hän yhdy kuoroon, joka toitottaa “Israelin oikeutta puolustautua”. Hänhän asettaisi koko monarkian vaaraan, jos hän uskaltautuisi toimimaan Saudi-Arabian kansan syvimpiä tuntoja vastaan, sillä ne ovat palestiinalaisten puolella hengessä ja veressä.
The Guardian julkaisi artikkelin otsikolla “Hamas attack has abruptly altered the picture for Middle East diplomacy” (suom. Hamasin hyökkäys muokkasi radikaalisti uusiksi Lähi-Idän diplomaattisen tilanteen). Nämä sanat kuvaavat tilannetta hyvin. Patrick Wintour, Guardianin diplomatian toimittaja kirjoittaa:
“Iran haluaa tehdä Saudi Arabialle mahdottomaksi muodostaa sopimus Israelin kanssa siinä missä muut alueen hallinnot eivät halua riskeerata isompaa konfliktia Gazassa.”
Tämä on oikea huomio. Arabijohtajat eivät halua suurempaa konfliktia sen mahdollisten seuraamusten takia heidän omissa maissaan. Kansannousujen mahdollisuus ei ole kadonnut minnekkään arabijohtajien mielistä, sillä heillä ei ole ollut aikaa unohtaa arabikevään tapahtumia.
Tämä on myös yhtä lailla painajainen niin Washingtonille kuin Arabijohtajille. Mutta arabivallankumouksen uusinta on ainoa mahdollisuus saada aikaan kestävä ratkaisu Palestiinan kysymyksessä.
Palestiinan sorretun kansan ei vaikuta luottaa vieraiden hallintojen lupauksiin, sillä valtaapitävien ainoa intressi näillä tyhjillä ulostuloilla on luoda vaikutelma solidaarisuudesta sorrettujen kanssa, joka on tietenkin läpikotaisin valheellinen.
On sanomattakin selvää, että imperialistien lupaukset ovat täysin vailla arvoa kuten rutiininomaisesti allekirjoitetut ns. Yhdistyneiden Kansakuntien fiktiiviset julkilausumatkin.
Palestiinan kansa voi voi vapauttaa itsensä vain omien pyrkimystensä kautta. Ja heidän ainoat liittolaisensa ovat alueen työläiset ja viljelijät, jotka ovat samassa asemassa sorrettujen ja hyväksikäytettyjen kanssa kautta koko maailman. Heidän asiansa on kansainvälisen proletariaatin asia.
Israel vaarallisella polulla
On olemassa yksi tekijä, jota ei voi jättää huomiotta. Niin kauan kuin Israelin valtio voi luottaa juutalaisenemmistön tukeen, sitä on hyvin vaikea syöstä vallasta. Tämä on saavutettavissa ainoastaan, jos Israelin kansa jakautuu kahteen luokkarajaa myöten.
Olemassaolevien olosuhteiden vallitessa tämä näyttää hyvin epätodennäköiseltä skenaariolta. Näin, koska Hamas on äärimmäisten metodiensa ja ideologiansa vanki, mikä taas saa suurimman osan Israelin kansasta uskomaan, että heitä uhkaavat palestiinalaiset “terroristit”.
Valitettavasti viimeaikaiset iskut ja siviiliuhrit ovat saaneet monet israelilaiset uskomaan, että ainoa vaihtoehto on seistä hallinnon takana. Tätä rohkaisee myös Israelin ns. opposition skandaalimainen käytös, joka luopui kaikista vastalauseista Netanyahun hallinnon reaktionaarisia toimia kohtaan ja kiirehti tarjoamaan mahdollisuutta muodostaa ns. kansallisen yhtenäisyyden hallitus. Tämä on mahdollisesti tuhoisa tie.
Israelin kansan on kysyttävä itseltään seuraava kysymys: miten voi olla, että niin monen vuoden konfliktin, sotien, ja sotimalla saavutettujen voittojen jälkeenkin he tuntevat olonsa turvattomammaksi kuin koskaan ennen sitten Israelin valtion perustamisen? Kaikki toteutetut toimenpiteet, joiden tarkoitus oli taata heidän turvallisuutensa, ovatkin tosipaikan tullen yhtä tyhjän kanssa?
On totta, että Israel kolossaalisten asevoimiensa ja ylivoimaisen tulivoimansa turvin voi helposti päihittää Hamasin avoimessa sotilaallisessa konfliktissa. Gazan miehittäminen ei kuitenkaan ole käytännössä niin helppoa, sillä kapeiden katujen, tunneliverkostojen ja vihamielisen katkeroituneen kansan keskellä maavoimat kokisivat vääjäämättömiä tappioita palestiinalaisista siviiliurheista puhumattakaan. Ja sitten kun Gazasta on jäljellä vaiin kasa raunioita, mitä sitten? Kenelläkään ei ole resursseja pitää 2,3 miljoonaa vihamielistä ihmistä aisoissa loputtomiin. Ennemmin tai myöhemmin uusia räjähdyksiä tulee tapahtumaan ja tuore veri tulee vuotamaan.
Ja ongelmat eivät edes lopu tähän. Palestiinalaisten jatkuva sorto nostattaa kiihkeää vastarintaa kautta koko arabimaailman. Yritykset luoda uudet suhteet Saudi-Arabiaan ovat palaneet tuhkaksi. Israel on ajanut itsensä enemmän eristyksiin kuin koskaan aikaisemmin. Olo miljoonien vihollisten ympäröimänä voi tosiaan käydä tukalaksi. Ja tämä uusin verilöyly käy totisesta varoituksesta, että vastaavaa tai ehkä vieläkin pahempaa on tulossa, ellei jokin Israelissa muutu perustavalla tavalla.
Marx huomautti kauan sitten, ettei yksikään kansakunta voi olla todella vapaa niin kauan kuin se alistaa toista: “Keskusneuvoston erityisenä tehtävänä Lontoossa on saada Englannin työväenluokka tajuamaan, ettei sille Irlannin kansallinen vapautus ole mikään abstraktisen oikeuden tai inhimillisen tunteen kysymys, vaan sen oman sosiaalisen vapautumisen ensimmäinen ehto.” (Marx to Sigfrid Meyer and August Vogt, 1870)
Tällä hetkellä vastavallankumouksen verenhimoinen karjunta vaientaa järjen äänen israelissa, mutta ne, jotka kannattavat voimien yhdistämistä Netanyahun ja uskonnollisten ultra-kiihkoilijoiden kanssa ajavat Israeli kohti perikatoa.
Mitä nyt?
Jo vuosia palestiinan massat ovat uudestaan ja uudestaan todistaneet epäitsekkyytensä, rohkeutensa ja tahtonsa taistella. Ongelmana on vain ollut, ettei heillä ole ollut tarkoitukseen sopivaa johtoa.
Vuosikymmenten aikana itsensä myyneet johtajat ja petetyt lupaukset ovat johtaneet palestiinalaisten kärsivällisyyden loppumiseen. Militantit palestiinalaisnuoret, jotka haluavat taistella Israelia vastaan näkevät Hamasin raketit edes jonkinlaisena vastarintana. Tätä käsitystä viimeaikaiset tapahtumat vain tukevat.
Ei voi epäillä, etteikö Hamasin menestystä Israelin läpäisemättömänä pidetyn puolustuksen murtamisessa ja iskemisessä Israelia vastaan nähdä voittona arabimaailmassa, sillä monet heistä haluavat nähdä Israelin nöyryytettynä.
Lyhyellä aikavälillä tämä tulee suuresti nostamaan Hamasin merkitystä, mutta pitemmällä aikavälillä Hamasin onnistumisen rajallisuus tulee näkyväksi. Aseellinen voima on täysin ylivoimaisesti Israelin takana.
Militantti nuoriso on kuitenkin johtopäätöksensä tehnyt, ja sen on, ettei ole muuta tietä eteenpäin kuin vallankumouksellinen taistelu. Se pitää sisällään massojen toiminnan, suurlakot, ja kyllä, lopullisessa analyysissä on todettava, että taistelu Israelia vastaan pitää sisällään aseellisen itsepuolustuksen ja kamppailun.
On kuitenkin tärkeää ettemme menetä suhteellisuudentajuamme. Palestiinalaisten massojen vallankumouksellinen liikehdintä ei ole tarpeeksi Israelin valtion nujertamiseksi niin kauan kuin se rajoittuu miehitetyille alueille.
Se vaatisi koko Lähi-Idän vallankumouksellisten massaliikkeiden yhteistyötä. Tämän edessä on kuitenkin yksi suuri este: reaktionääriset ja porvarilliset Arabihallinnot tukevat palestiinalaisten asiaa vain sanoin ollen samalla kuitenkin käytännössä valmiita pettämään heidät ja tekemään sopimuksen imperialismin kanssa.
Vain näiden korruptoituneiden hallintojen kaatamisen kautta voi avautua tie sosialistiseen vallankumoukseen Lähi-Idässä, jota ilman Palestiinakaan ei voi vapautua.
Lopullisessa analyysissä vain yhtenäisen rintaman muodostaminen Palestiinan kansan ja Israelin työväenluokan ja progressiivisten kerrosten voi jakaa Israelin valtion luokkalinjoja pitkin, mikä sitten avaisi tien kohti kestävää demokraattista ratkaisua Palestiinan kysymyksessä.
Tämä tulee olemaan arabivallankumouksen sivutuote, joka voi onnistua, jos se saatetaan loppuun asti. Korruptoituneiden hallintojen kaataminen on vain osa ratkaisusta. Kansojen aito vapauttaminen on mahdollista vaiin vuokra-isäntien, pankkiirien ja kapitalistien pakkosyrjäyttämisen kautta.
Sosialistinen vallankumous — ainoa vaihtoehto!
Lähi-Idän balkanisaatio sen valtavine potentiaaleineen — luonnonrikkauksien, syrjäytetyn ja käyttämättä jääneen työvoiman ja koulutetun nuorison suuren määrän — on jatkunut jo aivan liian kauan. Tämä on kolonialismin perintöä. Kolonialismin, joka jakoi alueen pieniksi helposti hallittaviksi hyväksikäytettäviksi palasiksi.
Tämä myrkyllinen perintö on ollut omiaan aiheuttaessaan lukemattomia sotia, kansallista ja uskonnollista vihaa ja muita tuhoisia ilmiöitä. Palestiinalaiskysymys on tämän faktan selkein ja hirviömäisin ilmaus.
Työläisillä ei ole mitään intressejä vieraiden alueiden valloitukseen tai toisten kansojen alistamiseen. Kun valta on työläisillä, kaikki ongelmat arabimaissa voidaan ratkaista rauhanomaisesti ja demokraattisesti sopimalla.
Demokraattisen sosialistisen federaation alaisuudessa ystävällismielisten suhteiden luominen kansojen välille — arabien ja juutalaisten, sunnien ja shiiojen, kurdien ja armenialaisten, druusien ja koptien. Todellakin, tie palestiinalaiskysymyksen rauhanomaiseen ratkaisuun olisi auki.
Alueella on tarpeeksi maata aidon autonomisen, toimivan ja menestyksekkään Palestiinalaisvaltion luomiseen, jossa arabeilla ja juutalaisilla olisi täysi itsemääräämisoikeus samaan tapaan kuin neuvostotasavalloilla oli bolshevikkien perustamana Lokakuun vallankumouksen jälkeen.
Näköalattomat ihmiset tulevat sanomaan, että tämä on utopiaa, mutta samat ihmiset ovat väittäneet myös, että sosialismi sinänsä on utopiaa. Nämä oman elämänsä “realistit” pitäytyvät itsepintaisesti asioiden vallitsevassa tilassa, jonka he väittävät olevan ainoa mahdollinen ratkaisu — lähinnä vain sen takia, että se on asioiden vallitseva tila.
Tämän konkurssin kärsineen “teorian” mukaisesti vallankumous ei ole mahdollista, mutta kaikki mikä liittyy tähän asioiden vallitsevaan tilaan ansaitsee kadota, sillä kaikki mitä historia meille kertoo, on että vallankumoukset eivät ole vain mahdollisia, vaan myös väistämättömiä. Kapitalistinen systeemi on läpeensä mätä. Sen perustukset vapisevat romahduksen edellä.
Kaikki mitä tarvitaan on kunnon tönäys oikeaan suuntaan. Eikä ole mitenkään mahdotonta, etteikö tämä tönäys tulisi uudesta kansannousujen aallosta arabimaissa. Se on kuitenkin ainoa tie eteenpäin Lähi-Idän kansoille. Palestiinan vallankumous tulee olemaan voitokas sosialistisen vallankumouksen integraalisena osana tai se ei tule olemaan voitokas ensinkään.
Lontoossa 11. lokakuuta 2023
