Kirjoittanut Antonio Balmer. Englanniksi julkaistu sivustolla Socialist Revolution.
Vuoden 2023 alusta Yhdysvalloissa on tuotu käsittelyyn 541 transihmisiä vastaan suunnattua lainsäädäntöaloitetta, näistä 23 liittovaltion tasolla. 70 lakia on näiden perusteella jo säädetty. Kyseessä on selkeä piikki transfobisessa lainsäädännössä jopa edellisvuoteen nähden. Vuonna 2022 tällaisia aloitteita tehtiin 174 ja ne päätyivät lainsäädäntöön 26 tapauksessa.
Suurin osa näistä sortavista laeista muodostuu summittaisista rajoituksista transihmisten oikeuksiin, erityisesti transnuorten oikeuksiin. Lait rajoittavat pääsyä terveydenhuoltoon ja sukupuolenkorjaushoitoihin, kieltävät transihmisiltä osallistumisen urheilukilpailuihin ja kieltävät heitä käyttämästä sellaisia wc-tiloja, jotka on tarkoitettu sille sukupuolelle, johon he identifioituvat. Näitä lakeja ovat säestäneet pelkoa lietsovat kampanjat, joilla oikeiston lehdistössä transihmisiä on demonisoitu ja joissa heidät pyritään esittämään vaarallisina saalistajina.
Tämän transfobian räjähdyksen ajoitus — transfobian, jota lietsotaan lainsäädäntöelimissä ja mediassa juuri, kun talouskriisi uhkaa koko maan yhteiskunnallista vakautta — ei ole sattumaa. Hallitseva luokka pyrkii saamaan pankkikriisiä ja täysin käsistä lähtenyttä inflaatiota hillintään varautuen samalla “pakkolaskua” hyvin mahdollisesti edessä olevaan vakavaan taloustaantumaan. Hiljattain julkaistu kyselytutkimus (PDF) paljasti, että 72 % Yhdysvaltain kotitalouksista, joiden vuositulo alittaa 100 000 dollaria, on jo pahoissa vaikeuksissa nousevien elinkustannusten johdosta. Yhteiskunnan yleisen kurjuuden lisääntyessä hallitsevan luokan poliitikot joutuvat epätoivoisesti etsimään syntipukkeja ohjatakseen työväenluokan nousevan tyytymättömyyden taantumuksellisiin uomiin.
Tämä on syy sille, että porvarilliset poliitikot ovat entistäkin tarmokkaammin lietsoneet “kulttuurisotaan” liittyviä keinotekoisia ahdistuksen aiheita viime vuosina. Yleistynyt puhe uhkaavasta “siirtolaisinvaasiosta” rasististen pelkojen ja siirtolaisvastaisuuden yllyttämiseksi palvelee samaa päämäärää. Molemmat liittyvät suoraan hallitsevan luokan etujen suojelemiseen täysin kriisiytyneen kapitalistisen järjestelmän oloissa.
Halpahintaisia poliittisia laskelmointeja — taantumuksellisin seurauksin
Sen lisäksi, että molemmat hallitsevan luokan puolueet, demokraatit ja republikaanit, asettavat työläisiä toisiaan vastaan identiteettiin pohjautuvien ja “kulttuuristen” rajojen eri puolille, pitävät molemmat puolueet kuumeista transfobiaa avaintekijänä lyhyen aikavälin vaalilaskelmissaan.
Evankelinen kristitty oikeisto on ollut republikaanien kiivaasti liehittelemä äänestäjäsegmentti jo tummaihoisten kansalaisoikeustaistelun aikakauden lopulta, jolloin ns. “Jim Crow” -tyyppinen avoin rasismi ei enää ollut vaihtoehto äänestäjien mobilisoimiseksi. Toinen toistaan seuranneiden taantumuksellisten ristiretkien myötä republikaanipuolue on liehitellyt tätä samaa äänestäjäkuntaa, etsien jatkuvasti uusia tapoja houkutella ennakkoluuloisimmat äänestäjät vaaliuurnille, polkien samalla yhden sorretun ryhmän oikeuksia toisensa jälkeen.
Juridisen rotuerottelun jälkeen taantumuksellisten kiintopisteeksi muodostui kysymys aborttioikeudesta — ja tämä kysymys on tehnyt nyt paluun Yhdysvalloissa. Kysymyksen abortista jälkeen seurasivat homofobiset “sodomialait”, jotka kriminalisoivat samaa sukupuolta olevien suhteet niinkin myöhään kuin vuoteen 2003 asti. Tuolloin Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi viimeisen tällaisen lain oikeustapauksessa Lawrence v. Texas. Siitä eteenpäin taantumuksellisten majakkana toimi samaa sukupuolta olevien avioliitto, kunnes se laillistettiin liittovaltion tasolla korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä tapauksessa Obergefell v. Hodges vuonna 2015. Nyt vallalla oleva transfobian aalto on vain uusin lenkki taantumuksellisessa sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan työväenluokan hajottamisen ketjussa.
Uskonnollisuus taantuu kyllä selkeästi Yhdysvalloissa — vain 47 % yhdysvaltalaisista kuuluu kirkkoon, kun luku oli vielä vuonna 1999 jopa 70 % — Silti kristityt uskonnolliset äänestäjät ovat edelleen merkittävä äänestäjäsegmentti porvarien vaalikampanjoissa. Vuonna 2020 evankelisista kristityistä 76-81 % äänesti Trumpia. Tieto pohjautuu kahteen Gallupin kyselytutkimukseen. Pew Research -tutkimuslaitos kertoo, että 90 % republikaaneista pitää itseään uskonnollisina, 73 % heistä on “ehdottoman varmoja” uskostaan jumalaan ja 62 % heistä ilmoittaa rukoilevansa päivittäin. Jopa demokraattien piireissä 83 % kertoo omaavansa jonkinlaisen uskonnollisen vakaumuksen, vaikka vain 47 % pitää uskontoa “hyvin merkittävänä” asiana elämässään. Näin satoja vuosia vanhat ennakkoluulot ja muinainen taikausko löytävät tiensä 2020-luvun porvarillisiin vaalistrategioihin.
Koska he näkevät transfobian vankkureille hyppäämisen halpana keinona varmistaa luotettava äänestäjäkunta taantumuksellisimpien ja alkeellisimpien kansankerrosten piiristä, republikaanipoliitikot ovat kiivenneet toistensa yli rynnätessään tavoittelemaan tätä kullanarvoista saalista. Mutta tällä kyynisellä “kulttuurisodan” kolikolla on kaksi puolta. Samalla kun toinen kapitalistipuolue on hyökkäyskannalla, käytävän toisen puolen porvaripoliitikot hierovat ahneita pikku kätösiään yhteen laskelmoiden yhtä kylmästi omista lähtökohdistaan.
Tämä oli selvästi nähtävillä vuoden 2022 välivaaleissa. Liberaalit analyytikot ylistivät korkeimman oikeuden päätöstä kumota aborttioikeuden taannut päätös Roe v. Wade, koska se toi enemmän demokraattien äänestäjiä vaaliuurnille. Vielä tänäkin päivänä The New York Times kehuu osavaltiotason vaalikampanjointia aborttioikeuksien pohjalta aloitteena, joka voi “energisoida vuonna 2024 demokraattien äänestäjien äänestysaktiivisuutta” voiden jopa “generoida riittävästi demokraattiääniä presidentti Bidenin voiton varmistamiseksi” tärkeissä vaa’ankieliosavaltioissa. Jättäkäämme huomiotta, ettei Bidenin puolue ole missään vaiheessa tosissaan pyrkinyt puolustamaan, saati lujittamaan lainsäädännön tasolle yleistä aborttioikeutta Yhdysvalloissa.
Demokraateille “suuremman pahan” mörkö on hyödyllinen työkalu vaalikampanjoissa. Heidän laskelmansa yksinkertaisesti menevät niin, että puhumalla suu vaahdossa LGBTQ-ihmisten oikeuksista tekemättä konkreettisesti mitään transoikeuksien tai transihmisten elinolojen parantamisen puolesta auttaa heidät voittamaan vaalit 2024. Demokraatit on Wall Streetin ensisijainen puolue ja USA:n hallitsevan luokan etujen luotettavin poliittinen edustaja, joten heidän tehtävänsä on levittää “progressiivinen” pintasilaus taantumuksellisen politiikan päälle. Demokraattipuolue on työväenluokan vihollinen, mutta heille “kulttuurisota” on mahdollisuus kääntää huomio heidän todellisesti laajan rintaman hyökkäyksestään työläisiä vastaan. Heidän lähestymistapansa on identtinen yritysten markkinointikampanjoiden kanssa. Näiden yritysten voitot pohjautuvat miljoonien työläisten brutaaliin hyväksikäyttöön ja sortoon, mutta ne käyttävät sateenkaarilogoja demonstroidakseen edistyksellisiä arvojaan Pride-kuukauden aikana ilman mitään muuta tarkoitusperää kuin myydä enemmän tuotteitaan.
Valkoinen talo käyttää samoja menetelmiä kuin korporaatiot. Kyse ei ole mistään muusta kuin “sateenkaaripestystä” yrityslogosta ja muutamasta kädenlämpöisestä fraasista liittyen tasa-arvoon.
Samaa pelikirjaa käyttäen, Bidenin presidenttikampanjan lähestyessä Valkoinen talo päätti julistaa virallisen “Transsukupuolisten näkyvyyden päivän” maaliskuun 2023 lopulla. Vastenmielisenä yhdistelmänä patriotismia ja liberaalia sentimentaalisuutta Valkoinen talo julisti, että “transsukupuoliset amerikkalaiset muovaavat kansakuntamme sielua” ja kutsui amerikkalaiset varmistamaan, että “jokainen lapsi tietää, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi, että häntä rakastetaan”, päättäen vetoomukseen, että ihmiset “liittyisivät meihin, kun me nostamme transsukupuolisten ihmisten elämiä ja ääniä näkyviin ja kuuluviin kautta maamme”.
Nämä tunkkaiset korulauseet ovat yhtä tyhjiä kuin ne ovat täysin irrallaan transihmisten todellisuudesta, jotka kamppailevat kapitalismin kurjuudessa. Bidenin ja kahden hallitsevan luokan puolueen puolustama järjestelmä on tämän kammottavan sorron lähde. Sorron, joka tekee elämän yhä mahdottomammaksi transihmisille kautta Yhdysvaltojen.
Elämä kapitalismin ikeessä
Kuten kaikkien sorron muotojen kohdalla kapitalismissa, transihmisten epätasa-arvoinen asema näyttäytyy kirkkaimmassa päivänvalossa juuri materiaalisten olosuhteiden tasolla. Los Angelesin yliopiston UCLA:n tutkimuksessa vuonna 2020 todettiin, että 35 % transihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Väestönlaskentadatan perusteella vuodelta 2021 transaikuinen kärsii nälästä kolme kertaa keskiarvoa todennäköisemmin. Yli neljännes transtalouksista kokee ruokaepävarmuutta ja 36 % POC-transihmisistä (people of colour, ei-valkoihoinen) ilmoitti, etteivät he kykene hankkimaan riittävästi ruokaa. Pienempi Tennesseen yliopiston tutkimus vuodelta 2019, joka kattoi 12 kaakkoista osavaltiota osoitti, että 79 % transihmisistä ja sukupuolimäärittelyjen ulkopuolella olevista ihmisistä kertoivat ongelmista ravinnonsaannissa.
Transihmiset kokevat kodittomuutta jossain vaiheessa elämäänsä kuusi kertaa todennäköisemmin kuin muu populaatio — 8 % transaikuisista, verrattuna 1,4 % koko väestön tasolla. Monet transnuoret joutuvat kadulle johtuen vanhoillisista kotioloista ja ennakkoluuloista kotona. Vuonna 2015 US Transgender Survey (PDF) (USTS), suurin aiheesta tehty tutkimus toistaiseksi, raportoi, että 18 % kyselytutkimukseen osallistuneesta 28 000 transihmisestä koki perheensä olleen kykenemätön tai haluton tukemaan heitä.
SHC-järjestön datan mukaan transtaustaiset lukiolaiset ovat yhdeksän kertaa todennäköisemmin kodittomia kuin heidän koulutoverinsa. Lukioikäisistä transtaustaisista ihmisistä 77 % raportoi kokeneensa jonkintasoista kaltoinkohtelua. 54 % raportoi kärsineensä verbaalisesta kaltoinkohtelusta. 24 % oli joutunut fyysisen hyökkäyksen kohteeksi. 17 % kertoi vaihtaneensa koulua kaltoinkohtelun seurauksena.
Suuremmat kodittomuusluvut johtuvat suoraan transtaustaisten työläisten hatarammasta asemasta työmarkkinoilla sekä työsyrjinnästä. Peräti yksi neljästä transtyöläisestä on menettänyt työnsä sukupuoli-identiteettinsä vuoksi. Enemmän kuin kolme neljäsosaa (77 %) raportoi tehneensä asioita kuten lykänneensä transitiotaan, piilotelleensa sukupuoli-identiteettiään tai irtisanoutuneensa työstä välttyäkseen kaltoinkohtelulta tai syrjintää työnantajan taholta.
Monet transihmiset, varsinkin transnuoret, joutuvat elämään kaduilla tai majailemaan hylätyissä rakennuksissa.
USTS:n tutkimuksesta ilmeni, ettei 68 % transihmisistä ole kyennyt muuttamaan yhtäkään virallista dokumenttia — ajokorttia, passia jne. — vastaamaan heidän sukupuoli-identiteettiään. Byrokratia voi olla kallista, aikaavievää ja kaiken kaikkiaan epämukava prosessi. Jotkut osavaltiot edellyttävät jopa todistuksen leikkauksesta, jotta virallisia asiakirjoja ja rekistereitä voidaan muuttaa. Henkilötodistuksen ja muiden dokumenttien, joissa ei ole oikeaa nimeä, sukupuolta tai ulkonäköä käyttö aiheuttaa ongelmia työnhaussa ja julkisissa palveluissa.
Maassa, jossa 112 miljoonaa ihmistä kamppailee terveydenhuoltokulujen kanssa, transihmiset ovat erityisen hankalassa asemassa. Vakuutusmonopolit määrittelevät sukupuolenkorjaustoimenpiteet “ei-välttämättömäksi” hoidoksi, joten transihmiset joutuvat maksamaan omasta pussistaan kalliit hoidot ja toimenpiteet. Vaikka kaikki transihmiset eivät halua tai heidän ei tarvitse muokata kehoaan elääkseen elämää niin, että se on sopusoinnussa heidän identiteettinsä kanssa, monet jotka haluavat transitiota eivät pysty maksamaan sitä.
Kaikki nämä materiaaliset taakat yhdistettynä lukemattomiin pieniin ja suuriin syrjinnän, kiusaamisen, ennakkoluulojen ja häirinnän ilmenemismuotoihin aiheuttaisivat valtavan taakan kenen tahansa mielenterveydelle. Transihmiset kärsivät muuta väestöä kuusi kertaa todennäköisemmin masennus- ja ahdistushäiriöistä ja yrittävät yhdeksän kertaa muuta väestöä todennäköisemmin itsemurhaa. Jossain vaiheessa elämäänsä 40 % transihmisistä on yrittänyt ottaa henkensä, ja 54 %:n enemmistö niistä, jotka kertoivat perheensä olleen kykenemätön tai haluton tukemaan heitä kertoi yrittäneensä itsemurhaa.
Vain yhdistynyt työväenluokka voi lakkauttaa sorron!
Edellä luetellut tilastotiedot antavat vain pienen esimerkin siitä, millaisia kamppailuja transihmiset elämissään joutuvat käymään – painajaismainen todellisuus, jolla ei ole mitään tekemistä sen kyynisen “kulttuurisota”-nimisen pelin kanssa, jota republikaanit ja demokraatit pelaavat. Molemmat kapitalistipuolueet ovat vastuussa transihmisiä kohtaan suunnatuista hyökkäyksistä. “Progressiivisten” poliitikkojen symboliset eleet, jotka lupaavat “kunnioitusta” ja “näkyvyyttä” eivät tuo transihmisille pysyviä koteja, terveydenhuoltoa tai vakaata työllisyyttä kunnon palkoilla ja työntekijän oikeuksilla. Transihmisten sorron todellisuus vaatii massojen luokkataistelua kapitalistista hyväksikäyttöä vastaan, ei liberaalien merkityksetöntä mongerrusta tai yritysten sateenkaaripesua.
Transihmiset muodostavat itsekseen vain pienen siivun kokonaisväestöstä. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan 0,5-0,6 % aikuisista ja 1,4-2 % nuorista, tai noin 1,6 milj ihmistä Yhdysvalloissa identifioituu transsukupuoliseksi. Nämä luvut osoittavat, miksi luokkasolidaarisuus on avainasemassa taistelussa transihmisten sortoa vastaan. Eristyneenä segmenttinä transihmiset muodostavat pienen vähemmistön. Mutta osana proletariaattia transtyöläiset muodostavat osan suunnattomasta yhteiskunnallisesta voimakeskuksesta, jolla on valta mullistaa yhteiskunta. Työväenluokan voima tulee kahdesta lähteestä: sen kriittisestä asemasta kaiken vaurauden luomisessa – näin ollen kaikkien kapitalistien voittojen generoimisessa – sekä työväenluokan määrällisestä ylivoimasta ollessaan väestön murskaava enemmistö.
Transihmisten taistelu oikeuksiensa puolesta on taistelua eloonjäämisestä kapitalismin brutaalissa ikeessä.
Kuten yllä läpi käydystä tilastotiedosta ilmenee, valtaosa transihmisistä on työläisiä, jotka kamppailevat päivittäisen leipänsä eteen, samoin kuin kymmenet miljoonat muutkin. Vaikka on olemassa mikroskooppinen määrä transtaustaisia “eliittejä”, transoikeuksien puolesta käytävä taistelu on selviytymiskamppailua kapitalismin brutaalissa ikeessä. Transtyöläisten kamppailu perustarpeista kuten terveydestä, asumisesta, työstä ja vakaudesta on avainasemassa, kun linkitämme sen luokkataistelun nousevaan aaltoon. Kamppailu transfobista sortoa vastaan voi saada massaluonteen ainoastaan omaksumalla luokkaluonteen.
Eräs optimismia herättävistä tiedoista USTS:n tutkimuksessa on, että enemmistö transihmisistä koki saavansa tukea kanssatyöläisistään työpaikoilla. 68 % transtyöläisistä kertoi, että heidän työkaverinsa olivat heille tueksi, kun vain 3 % raportoi, että heidän työkaverinsa eivät tukeneet heitä. 29 % kertoi asenteen olevan työpaikalla välinpitämätön. Molemminpuolinen kunnioitus kaikista taustoista tulevien ja erilaisia identiteettejä edustavien työläisten kesken voi kasvaa orgaanisesti päivittäisestä kokemuksesta rinta rinnan työtä tehden. Todellinen luokkasolidaarisuus valetaan kollektiivisen kamppailun melskeessä.
Luokkayhteiskunta on tuottanut monenlaisia kauhuja läpi historian. Vaikka yksilöt kokevat sorron aina eri tavoin, avain kaiken sorron lopettamiseksi on yhteinen kamppailu luokkapohjalta. Kamppailu transfobiaa vastaan, kuten myös kamppailu rasismia ja seksismiä vastaan, voi edistyä ainoastaan työväenluokan itsenäisellä järjestäytymisellä ja iskulauseella: “Vahinko yhdelle on vahinko kaikille!”
