Kategoria: Teoriaa

Tieteilijöiden kuten monien muidenkin asenne näinä päivinä filosofiaa kohtaan on usein välinpitämätön, jopa halveksuva. Mitä tulee moderniin filosofiaan, tämä on ansaittua. Filosofian viimeisen 150 vuoden aikana muistuttaa karua autiomaata, jossa siellä täällä on joitain elonmerkkejä. Menneisyyden aarreaitta, muinaisine huippuhetkineen ja ymmärryksen välähdyksineen, näyttää nyt tyhjentyneen. Tästä joutomaasta minkäänlaisen viisauden etsiminen näyttäisi hullun hommalta.

Mutta jos katsomme tarkemmin, filosofian halveksunta on kuitenkin lopulta virhe. Jos katsomme tarkoin nykyajan tieteen tilaa – tai tarkemmin sanottuna sen teoreettisia perusteita ja oletuksia – näemme, ettei tiede itse asiassa koskaan vapauttanut itseään filosofiasta. Vaikka se on saateltu tylysti ulos etuovesta, se tulee takaisin sisään, vaivihkaa takaikkunasta.

Elokuun 5. päivänä 1895 Frederick Engels kuoli. Tämä artikkeli on kirjoitettu Socialist Appeal -lehteen heinä-elokuussa 1995 osana Engelsin satavuotisjuhlasarjaa. Mary Hanson tarkastelee Engelsin klassikkoteosta Origins of the Family, Private Property and the State.

Nykyisestä perheestä on kirjoitettu ja sanottu paljon. Jokapäiväisen elämän paineiden ja stressien alla avioliitot hajoavat yhä useammin. Taloudellisesti kehittyneissä maissa yhden vanhemman perheiden määrä on saavuttanut ennätykselliset mittasuhteet. Tory-johtajat, joita Tony Blair hiljattain lainasi yhden vanhemman perheiden vastaisessa tiradissaan, ovat ylistäneet ydinperheen hyveitä kapitalistisen yhteiskunnan moraalisena perussäikeenä. Miten perhe syntyi ja onko sillä tulevaisuutta?

Toukokuussa 1919 Lenin tapasi Kropotkinin Kremlissä. Lenin ihaili Kropotkinia, erityisesti tämän kirjaa Suuri Ranskan vallankumous, mutta keskustelu paljasti, miten kuuluisa anarkisti oli kiinnostuneempi tästä tai tuosta osuuskunnasta ja oli menettänyt kokonaiskuvan suunnasta, johon vallankumous oli liikkumassa.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen, 12. kesäkuuta 1917, P. A. Kropotkin palasi Venäjälle Englannista, Petrogradiin, jossa hän halusi asua. Hän kuitenkin pian muutti mielensä ja siirtyi asumaan Moskovassa.

Kuten Trotski huomautti, imperialistien rauha ei poikkea imperialistien sodasta. Porvarillinen valtio on väkivaltakoneisto, jonka tehtävänä on alistaa työläisten enemmistö omistajien vähemmistön sorrettavaksi ja hyväksikäytettäväksi. Kapitalismi perustuu luokkajakoon, mikä on ylläpidettävissä vain väkivalloin, oli käynnissä sota tai ei. Menetelmät ovat vain erilaisia, siinä missä sotilaiden työ on tappaa toisiaan, poliisin tehtävä on pitää työväenluokka kurissa, kummassakin tapauksessa hallitsevan luokan eduksi. Molemmat edustavat väkivallan uhkaa työläisiä kohtaan, ja valmiutta käyttää sitä epäröimättä. Väkivalta ei ole kapitalisteillekaan itsetarkoitus, mutta se on keino haalia valtaa, raaka-aineita ja uusia markkinoita. Se on keinona välttämättömyys ja olennainen osa kapitalismia itseään.

Kapitalismin kriisi saa yhä irvokkaampia muotoja. Nuorison, opiskelijoiden ja työläisten edistyneimmät kerrokset seuraavat kasvavan raivon vallassa, kuinka hallitsevien luokkien aiheuttamat hirveydet seuraavat toinen toistaan: Välimerelle hukkuvat pakolaiset, satoja tuhansia turhia uhreja aiheuttanut Ukrainan sota, hyökkäykset työläisten sekä opiskelijoiden elintasoa ja perusoikeuksia vastaan Euroopassa, jyrkästi nousevat elinkustannukset ja inflaatio, rasismin ja äärioikeiston nousu kautta teollistuneiden länsimaiden, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön lisääntyvä sorto, militarismi ja imperialistinen uho. Ja ehkä aikakautemme kammottavimpana vääryyden monumenttina Palestiinan kansanmurha, jota Israel on lokakuusta 2023 lähtien suorittanut länsimaiden, mukaan lukien Suomen porvarivaltion, täydellä tuella.

Loppusanat Pierre Brouén vuonna 1987 julkaistusta Trotskin elämäkerrasta

Trotskin elämäkerta ei pääty hänen murhaansa. Seitsemänkymmentä vuotta lokakuun vallankumouksen jälkeen hän on epäilemättä lähempänä neuvostokansan huolenaiheita ja herättää enemmän tunteita kuin Georges Clemenceau, David Lloyd George tai Thomas Woodrow Wilson omissa maissaan.

Olisi varmasti kiehtovaa muutaman vuoden tai vuosikymmenen kuluttua seurata Trotskin kuolemansa jälkeen jättämiä jälkiä – historian laajimman yrityksen jälkeen poistaa henkilö ja hänen historiallinen roolinsa valtion varoilla ja kansainvälisellä tuella kollektiivisesta muistista – ja sitä, kuinka voimme päätellä, että se epäonnistui.

Kääntänyt Sippo Kähmi. Alkuperäinen suomenkielinen julkaisu: Työväen antimilitaristit.

Osana työväen antimilitaristista kirjastoa julkaisemme V. I. Leninin tekstin, joka ilmestyi alunperin Proletari-lehden numerossa 33, elokuun 5. päivänä 1908.

Kirjoituksessaan Lenin kritisoi sekä oikeisto-opportunistisisia että “sankarillisia” anarkistisia suuntauksia suhteessa militarismin kysymykseen sosialidemokraattisessa liikkeessä. Näiden sijaan hän nostaa esiin Rosa Luxemburgin näkemykset esimerkiksi venäläisille sosialidemokraateille.

Artikkeli on aiemmin julkaistu suomeksi Leninin koottujen teosten kokoelmassa Karjalan ASNT:n valtion kustannusliikkeen toimesta Petroskoissa 1957.

20. helmikuuta 1914 Rosa Luxemburg pidätettiin sotilaiden yllyttämisestä kapinaan. Syytteen perusteena oli puhe, jossa hän julisti: “Jos ne odottavat meidän murhaavan ranskalaisia tai muita ulkomaalaisia veljiämme, sanotaan niille, ’Ei, ei missään oloissa’”.

Oikeudessa hän muuttui syytetystä syyttäjäksi, ja hänen puheensa, joka myöhemmin julkaistiin nimellä Militarismi, sota ja työväenluokka, on yksi innoittavimpia vallankumouksellisen sosialismin tuomioita imperialismille. Luxemburg hyökkäsi tulisesti häntä kohtaan esitettyjä syytöksiä vastaan, selittäen samalla kansainvälisen sosialismin periaatteita.

Luxemburg tuomittiin vuodeksi vankeuteen, mutta häntä ei vangittu välittömästi. Lähdettyään oikeussalista hän meni suoraan joukkokokoukseen, jossa hän toisti vallankumouksellisen sodanvastaisen propagandansa.

Julkaisemme tässä suomenkielisen käännöksen puheesta sellaisena, kuin se Frankfurtin rikostuomioistuimessa esitettiin.