Julkaistu Vallankumous-lehden ensimmäisessä numerossa huhtikuussa 2024.
Monelle tulee varmasti tänä vappuna yllätyksenä, kun ryhmä nimeltä Vallankumous järjestää oman blokkinsa Helsingin työläisten perinteisellä vappumarssilla. Toiset ovat ehkä jo bonganneet meidät jossain, nähneet kotisivumme tai huomanneet tovereidemme kommentoivan tapahtumia sosiaalisessa mediassa ja miettineet samaa: mikä tämä tällainen uusi ryhmä on? Miksi taas uusi ryhmä? Ja onko se tosiaan niin uusi?
Osana International Marxist Tendencyä eli IMT:tä Vallankumous voi johtaa alkuperänsä suoraan samaan vallankumoukselliseen perinteeseen, jonka Marx ja Engels aloittivat liikkeemme hamassa nuoruudessa. Eikä tämä ole läheskään ensimmäinen tilanne, jossa vallankumouksellisen marxismin ajatuksia on kannattanut alkuun vain pienempi ryhmä tovereita – tilanne on itse asiassa hyvinkin tuttu. Luokaamme katsaus järjestömme ja liikkeemme taustaan ja tavoitteisiin.
Johtuen siitä historiallisesta tosiseikasta, että vallankumoukset ovat hyvin harvinaisia tapahtumia, ovat vallankumoukselliset marxistit tottuneet toimimaan vähemmistössä. Tämä on normaalitila, koska ihmisen luonto on tässä mielessä konservatiivinen: yleensä tarvitaan paljon ennen kuin laajat yhteiskunnan kerrokset ovat valmiita ryhtymään niinkin vaaralliseen, kaiken perinteisen mullistavaan yritykseen kuin vallankumous. Luokkataistelu ei myöskään etene tasaisesti tai tietyn kaavan mukaan, vaan siinä on voittonsa ja tappionsa, ja ilmenee nousu- ja laskuvettä muistuttavia vaihteluita. Näemme esivallankumouksellisia ja vallankumouksellisia aikakausia, jolloin suuret tapahtumat saattavat massat liikekannalle, ja nämä nostavat etualalle uusia, radikaaleja ja taisteluun valmiita johtajia.
Mutta jos vallankumous ei voita ja leviä edelleen kansainvälisellä tasolla, seuraa ennen pitkää väistämättä taantumuksen ajanjakso. Tämä ilmenee työväenluokan johdon ideologisena sekaannuksena ja hallitsevan luokan edustajien sekä muiden luokallemme vieraiden elementtien yrityksinä siirtää asemiaan eteenpäin niin luokkataistelun kuin ideologisen kamppailun alueilla. Tämän oppivat Marx ja Engels Ensimmäisen internationaalin, eli International Workingmen’s Associationin (IWA) hajotessa Pariisin kommuunin murskaamisen tunnelmissa vuonna 1872 ja V.I. Lenin Venäjän ensimmäisen vallankumouksen tappion jälkeen 1905. Tarvittiin määrätietoisia toimenpiteitä – debattia, polemiikkaa ja voimien uudelleen järjestämistä – ajatusten selkeyttämiseksi.
Taantumuksellisia ajanjaksoja on kuitenkin monenlaisia, eivätkä ne kaikki ole johtuneet taantumuksen voitoista. Kun luokkataistelu syystä tai toisesta laantuu, uhkaa työväenluokan massajärjestöjen päälle kertyä byrokraattinen kerros joka ajaa omia etujaan ja jonka elintaso ja varallisuus eivät enää vastaa luokkaa, jota sen on tarkoitus edustaa. Nämä klikit ja kerrostumat ovat alttiitta luokkayhteistyölle ja korruptiolle ja ovat luonnostaan vihamielisiä vallankumouksellisille kommunisteille. Väistämättä seuraavassa voimien mittelyssä ovat aidon marxismin voimat kerta toisensa jälkeen, objektiivisten voimasuhteiden tuloksena, joutuneet puolustamaan ajatuksiaan vähemmistössä – joskus hyvinkin pienessä sellaisessa.
Tästä yksi selkeimpiä esimerkkejä on se reformistinen degeneraatio, joka koitui Toisen internationaalin tuhoksi. Menestyksekäs taistelu uudistusten puolesta synnytti illuusioita mahdollisuudesta kapitalismin rauhanomaiseen muokkaukseen sosialismiksi. Joutuessaan 1914 valitsemaan vallankumouksen ja omien porvarillisten valtioidensa armeijoiden tukemisen välillä, petti enemmistö internationaalista kaikki kongressipäätökset ja juhlalliset vakuutukset, ja äänesti sodan puolesta. Kertaheitolla oli näin vuosikymmenten työ vallankumouksellisen internationaalin rakentamiseksi tehty tyhjäksi. Kun internationalistinen vähemmistö kokoontui Sveitsin Zimmerwaldissa ennen uuden, eli Kommunistisenn internationaalin (Kominternin) perustamista, vitsaili venäläisten tovereiden edustaja Lenin, että koko maailman vallankumouksellinen liike mahtuisi yhteen junanvaunuun. Venäjällä vallankumoukselliset marxistit olivat Leninin johdolla tehneet 1912 tehneet lopullisen pesäeron reformisteihin ja eri pikkuporvarillisiin opportunisteihin. He olivat karaistuneet ja oppineet vuoden 1905 epäonnistuneessa vallankumouksessa. Tätä seuraavana taantumuksen aikana Lenin kävi puolueessa läpi välttämättömän ideologisen taistelun, jonka seurauksena marxismin ajatukset pysyivät puolueessa selkeinä. Lisäksi otettiin käyttöön toimintatavat jotka perustuivat asialle omistautuneiden, aktiivisten jäsenten työhön järjestön rakentamiseksi ja jäsenten kouluttamiseksi.
Tästä syystä Lenin ja bolshevikit onnistuivat ottamaan Venäjällä vallan lokakuussa 1917, perustaen maailman ensimmäisen voittoisan työväenvaltion. Tämä kunniakas vallankumous joutui valitettavasti ratkaisevassa vaiheessa kehitystään eristyksiin, kun samanaikaiset vallankumoukset Euroopassa epäonnistuivat. Neuvostoliitossa tehtiin suuria teknologisia ja sosiaalisia edistysaskeleita suunnitelmatalouden seurauksena. Mutta valtio rappeutui etuoikeutetun puoluebyrokratian diktatuuriksi, kun tätä ryhmittymää edustavan Stalinin onnistui Leninin kuoltua 1924 kaapata puolueessa valta ja johdattaa vallankumouksesta ja sisällissodasta uupuneet massat pois jatkuvan vallankumouksen tieltä hänen “sosialismiinsa yhdessä maassa”. Moskova lakkasi edistämästä maailmanvallankumousta, ja Komintern lakkautettiin lopulta 1942. Uudet “reaalisosialistiset” maat, jotka syntyivät toisen maailmansodan seurauksena, valettiin samaan muottiin.
Neuvostoliiton ja Kominternin kielletty vasemmisto-oppositio julisti jo vuonna 1938 uuden, Neljännen internationaalin perustetuksi jatkamaan taistelua maailmanvallankumouksen puolesta. Mutta järjestö ei koskaan toipunut johtajansa, suuren vallankumouksellisen Lev Trotskin murhasta stalinistien toimesta vain kahta vuotta myöhemmin. Pitkän sodanjälkeisen nousukauden aikana internationaalin johto, joka ei kyennyt kehittämään itsenäisiä marxistisia analyysejä, menetti uskonsa työväenluokan vallankumoukselliseen voimaan. Työläisten uskottiin saaneen liian hyvät oltavat. Sen sijaan olisi tietä eteenpäin etsittävä opiskelijoiden parista tai erilaisten sissiliikkeiden glorifiomisesta. Mutta yksi tendenssi erottui tästä joukosta: Eteläafrikkalainen marxisti Ted Grant ja hänen johtamansa ryhmä Isossa-Britanniassa.
Kapitalismin viimeinen “kulta-aika” oli sodanjälkeinen, historiallisen pitkä noususuhdanne. Tänä aikana rakennettiin sosialidemokraattien toimesta Pohjois-Euroopan hyvinvointivaltiot. Sotien kaaoksen jälkeen monista vaikutti siltä, että kapitalismi ehkä oli sittenkin voittanut sisäiset ristiriitansa. Kun Neuvostoliiton latvasta laho kommunistinen puolue lopulta itse palautti yksityisomistuksen Venäjälle, julistivat kapitalistit historian päättyneeksi. Mutta kaikki eivät suinkaan allekirjoittaneet tätä väittämää: Ted Grant julisti että se olisi vain esinäytös suuremmalle näytelmälle: kapitalismin romahdukselle.
Grant oli tavannut 1930-luvulla Trotskin pojan Lev Sedovin, ja hänen ryhmänsä oli kirjeenvaihdossa Trotskin itsensä kanssa. Jo teoksessaan “Will There Be A Slump?” vuodelta 1960 Grant selitti, miten silloinen sodanjälkeinen nousukausi ennen pitkää loppuisi, koska kapitalismi ennen pitkää kriisiytyy ylituotannosta. Silloin se hyökkäisi taas työläisiä vastaan – ja nämä alkaisivat etsiä poliittista vaihtoehtoa, aluksi perinteisistä massajärjestöistään. Ennustus osoittautui kaikin puolin oikeaksi, ja kun 60- ja 70-lukujen suuri “vasemmistoaalto” tuli, ilmeni tämä mm. historiallisena kannatuksena Ted Grantin Labour-puolueessa toimineelle Militant Tendencylle. Kaikista Leninin ja Trotskin perinteitä seuraavista järjestöistä Militant saavutti eittämättä suurimman menestyksen. Laajimmillaan 1980-luvulla monituhatpäinen järjestö julkaisi viikkolehteä ja sillä oli voimakas kannatus puolueessa ja lukuisia edustajia sen kautta sekä johtava asema niin Labourin nuorisoliitossa kuin Liverpoolin kaupunginhallituksessakin, joka taisteli oikeistolaisen pääministeri Margaret Thatcherin työläisvihamielistä nälkävyöpolitiikkaa vastaan. Sen rakentama internationaali, Committee for A Workers’ International (CWI) rakensi nopeasti suuria osastoja kaikilla mantereilla, niin rikkaissa kuin köyhissäkin maissa. Mutta kun se asetettiin 1990-luvun suurten tapahtumien luomaan paineeseen, osoittautui, että järjestö oli jo alkanut rappeutua. Järjestön nopeaa kasvua ei ollut onnistuneesti yhdistetty jäsenten kouluttamiseen marxistisiksi kaadereiksi, sen poliittinen taso oli alkanut laskea ja byrokraattinen klikki alkoi muodostua sen johtoon. CWI:n johto erotti sisäisen oppositionsa, mm. perustajansa Grantin vuonna 1992 ja alkoi yhä opportunistisemmin etsiä oikoteitä kasvun takaamiseksi. Se kärsivällinen jäsenten koulutustyö, joka on välttämätöntä järjestön rakentamiseksi vakaalle pohjalle, hylättiin miltei kokonaan ja korvattiin hyperaktivismilla, mikä johti yhä alhaisempaan poliittiseen tasoon ja sisäisen demokratian kuolemaan. Järjestö on sittemmin hajonnut uudelleen ja menettänyt useimmat saavutuksistaan.
Marxistit oli taas kerran suljettu ulos liikkeestä, ja he olivat jälleen kuin “pieni ja heikko ääni erämaassa”, kuten Ted Grant tapasi kuvailla näitä aikoja. Mutta ajatuksia ja menetelmiä, joiden aika on tullut, ei voi pysäyttää, ja kai muistatte mitä Grant sanoi Neuvostoliiton romahtamisesta vain esinäytöksenä? Uudella nimellä International Marxist Tendency (IMT) Ted Grant kannattajineen aloitti välittömästi uuden järjestön rakentamisen. Painopiste laitettiin jäsenten kouluttamiseen, säilyttäen suhteellisuudentaju omista voimavaroista. IMT ymmärsi historiallisen tehtävänsä: olla se vallankumouksellisen työväenluokan muisti, joka välittäisi marxismin aidot ajatukset uusille sukupolville.
Kapitalismin nykyisen, historiallisen syvän ja orgaanisen kriisin alettua kunnolla vuodesta 2008, on joka puolella maailmaa nopeasti kehittymässä uusi kerros nuoria ja työläisiä, joka hylkää kaikki umpikujat ja etsii juuri kommunismin ajatuksia. Tämä on nyt johtanut järjestömme nopeaan kasvuun kaikkialla maailmassa – toimimme yli 50 maassa ja otamme joka suunnalla suuria askeleita eteenpäin: Hetkemme on tullut! IMT perustaa siksi nyt uuden internationaalin, Vallankumouksellisen kommunistisen internationaalin uudeksi maailmanvallankumouksen puolueeksi. Me levitämme näin marxismin tahrattoman lipun jatkaen Marxin, Engelsin, Leninin, Trotskin ja Grantin perintöä, ja kutsumme samalla kaikki, jotka haluavat taistella työväen vallankumouksen eteen liittymään riveihimme.
Heikki Moisio
