Tekijä: Vallankumous

Kapitalismin puolustajat ja heidän uskolliset seuraajansa työväenliikkeissä yrittävät lohduttaa itseään ajatuksella, että Neuvostoliiton romahdus merkitsi sosialismin tuhoa. Mutta se, mikä epäonnistui Venäjällä ei ollut sosialismia, vaan sosialismin irvikuva. Vastoin usein toisteltuja herjauksia, stalinistinen hallinto oli antiteesi Bolshevikkien vuonna 1917 perustamalle demokraattiselle hallinnolle.

Postmodernismi on häilyvä filosofinen koulukunta, joka nousi näkyvään asemaan toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Sen alku oli marginaalissa, mutta sittemmin se on noussut erääksi merkittävimmistä porvarillisen filosofian koulukunnista. Postmodernismi läpäisee suurimman osan yliopistomaailmasta, ellei jopa sen kokonaan. Postmodernismi on paraatiesimerkki porvarillisen filosofian totaalisesta umpikujasta ja pessimismistä kapitalistisen yhteiskunnan seniilin rappion vaiheessa.

Venäjän vallankumouksen kriitikot ja kapitalismin kannattajat käyttävät usein kysymystä “moraalisuudesta” ja “moraalista” mustamaalatakseen bolshevikkien historiallista merkitystä ja tahratakseen sosialismin idean kokonaisuudessaan. Lev Trotski vastasi näille kriitikoille vuonna 1938 kirjoitetussa pamfletissa Heidän moraalinsa ja meidän. Tässä artikkelissa tarkastelemme Trotskin pamflettia ja hänen analyysiaan “moraalista”.

Kapitalismi on paraikaa yhdessä suurimmista kriiseistään koskaan. Samalla kun 99% kansalaisista maksavat kriisin seurauksista, rikkain 1% kasvattaa vaurauttaan yhä kiihtyvämpään tahtiin. Vallanpitäjien skandaalit ja korruptio vieroittavat miljoonia perinteisestä politiikasta. Tämä kaikki kyseenalaistaa kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän. Monet etsivät vaihtoehtoja nykyisen järjestelmän tilalle, ja yhä kasvava joukko löytää vastauksen vallankumouksellisesta sosialismista.

Ruotsalaiset toverit pyysivät minua kirjoittamaan lyhyen esipuheen Leninin teokseen Valtio ja vallankumous – tehtävä, johon suostuin innolla johtuen teoksen elintärkeästä asemasta maailmanlaajuisessa kamppailussa sosialismin puolesta. Omituista kyllä, kysymys valtion luonteesta, vaikka sen merkitys on kolossaalinen, ei usein ole päällimmäisenä edistyneimpienkään työläisten mielissä.

Tämä ei ole sattumaa. Valtiosta ei olisi hallitsevalle luokalle mitään hyötyä, jos ihmiset eivät uskoisi sen olevan pohjimmiltaan harmiton, puolueeton ja yksilöiden tai luokkien yläpuolella – jotain, joka vain “on olemassa”, ja joka voidaan siten ottaa itsestäänselvyytenä.

Tästä nimenomaisesta syystä ei ole establishmentin intressissä kiinnittää huomiota niiden instituutioiden perusluonteeseen, joita valtioksi kutsumme.

Harry DeBoer kirjoitti tämän artikkelin vuonna 1987 innoittaakseen nousevaa ammattiyhdistysaktiivien sukupolvea Yhdysvaltain työväenliikkeen militantin menneisyyden avulla. Nuorena työläisenä Minneapolisin hiilitehtaissa DeBoer radikalisoitui Minneapolisin vuoden 1934 […]

Kolmas syyskuuta 1939 syttyi maailmansota toisen kerran neljännesvuosisadan sisällä. Flanderin ja Monsin juoksuhautojen kauhuja ei ollut tarkoitus toistaa. Suuren sodan 1914-18 piti olla sota, joka päättää kaikki sodat. Yhdeksän miljoona menehtyi. Kuitenkin vain 21 vuotta myöhemmin toinen entistä kauheampi konflikti kiehahti. Vuosien 1939 ja 1945 välillä 55 miljoonaa teurastettiin ja koko sivilisaatio kävi sukupuuton partaalla. Karl Marxin ennustus siitä, että ihmiskunnan tulevaisuus on joko “sosialismi tai barbarismi”, näytti saapuvan kammottavaan päätepisteeseen.