Kategoria: Teoriaa

Edellisellä historiallisella kaudella, erityisesti Berliinin muurin murtumisen jälkeen, marxismin ajatuksia vastaan on ollut käynnissä systemaattinen ja kiivas hyökkäys. Korkeakoulujen linnakkeista saarnastuoleihin, vapaan markkinatalouden ajatuspajoista roskalehdistöön, marxismin näkökulmaa vastaan on vuodatettu kasapäin loukkauksia ja ivaa. Luokkatietoisten työläisten hämäämiseksi ja sekoittamiseksi kapitalismin fanaattisimmat esitaistelijat käyttävät kaikki keinot mustamaalatessaan tieteellistä sosialismia. Mutta koska kapitalismi on käytännössä merkinnyt massatyöttömyyden ja kaikkien sosiaalisten ongelmien paluuta ensimmäisen ja toisen maailmansodan väliseltä ajalta, yhä laajeneva kerros työläisiä ja nuoria etsii ratkaisuja ongelmiinsa. Kapitalismin ikeen alla elämisen ankea todellisuus ajaa heidät yhä kasvavin joukoin etsimään ulospääsytietä tilanteesta.

Ted Grantin kirjoitus vuodelta 1943.

”Ymmärtääksemme, miten tämä järjestö, joka herätti koko kapitalistisen maailman kauhun ja vihan, saattoi kapitalismin vaatimuksesta saada näin surkean lopun, on meidän välttämätöntä lyhyesti tarkastella internationaalin myrskyistä nousua, ja vieläkin myrskyisempää tuhoa.”

Vuonna 2008 alkanut kriisi paljasti kapitalismin luonteen. Se käynnisti prosessin, jossa miljoonat nuoret ja työläiset alkoivat haastaa, ei vain niin kutsuttua ”uusliberalismia”, vaan itse kapitalismia. Silti tämä kapitalismin kriisi on syössyt vasemmiston kriisin sen sijaan, että olisi odotetusti nostanut sen valtaan. Pintapuolisesti kyse on ristiriidasta. Jos kuitenkin katsomme pintaa syvemmälle, näemme, että tilanne johtuu reformistisen politiikan rajoitteista suhteessa aikoihin, joita elämme.

Mm. Donald Trumpin kausi Yhdysvaltain presidenttinä ja Marine Le Penin menestys Ranskan presidentinvaalissa ovat luonnollisesti huolestuttaneet miljoonia ihmisiä ympäri maailman. Jotkut ovat jopa varoittaneet fasismin uudesta noususta. Marxisteina meille on tärkeää pitäytyä tyynessä analyysissa ilman pelottelua ja liioittelua. Tässä vuonna 2017 julkaistussa artikkelissa Socialist Appeal –lehden päätoimittaja Rob Sewell kysyy, mitä fasismi todella on. Ja onko sen nousu välitön uhka nykypäivänä?

Mikä erottaa marxismin anarkismista? Miksi kaksi teoriaa? Miten ne erottuvat toisistaan, mitkä ovat niiden ansiot suhteessa toisiinsa ja kumpi näistä kahdesta teoriasta — tai mikä yhdistelmä näistä teorioista — olisi paras työkalu taistelussa kapitalismia ja porvarivaltiota vastaan? Tällainen pohdinta on välttämätöntä kaikille vallankumouksellisille pyrkimyksenä ymmärtää ja saada haltuun vallankumouksellinen teoria.

Suomen vallankumous on kunniakas luku kansainvälisen työväenluokan historiassa. Traagisesti vallankumouksen kuitenkin petti sen päättämätön johto, vaikka massat tekivät kaikkensa sen eteen. Vastavallankumouksen voimat suorittivat verilöylyn, joka fyysisesti tuhosi työväenluokan parhaimmiston, mikä puolestaan pahensi Venäjän vallankumouksen saartoa ja eristystä.

On vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, löytää yhtä herjattu historiallinen hahmo kuin Vladimir Iljitsh Lenin. “Diktatorinen”, “murhanhimoinen”, “kyyninen”, “moraaliton”. Keksi panettelu, ja se on heitetty Leniniä päin. Tätä tehdään lähes kaikkien poliittisten suuntausten piirissä, konservatiivisesta oikeistosta liberaaleihin, reformisteihin ja anarkisteihin. Valitettavasti tämän karikatyyrin vahvistumiseen vaikuttivat stalinistisen diktatuurin vuosikymmenet Neuvostoliitossa.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, millainen mies Lenin oikeasti oli. Lenin oli maailmanhistorian vallankumouksellisimman puolueen perustaja, poikkeuksellisen merkittävä marxilainen teoreetikko ja maailman ensimmäisen työväenluokan vallankumouksen johtaja. Hänen panoksensa kommunistiselle liikkeelle on merkitykseltään mittaamaton. Juuri tämän vuoksi hallitseva luokka vihaa häntä tänä päivänä niin tulenpalavalla raivolla.

V.I. Leninin kirjoittama marxismin klassikko “Imperialismi kapitalismin korkeimpana asteena” on äärimmäisen olennainen työkalu sodan ja imperialismin ymmärtämiseksi vuonna 2024. Lenin kirjoitti kirjan vuonna 1916, keskellä ensimmäistä maailmansotaa.

Kirjassa Lenin selittää, että moderni imperialismi on väistämätöntä seurausta tuotantovoimien kehityksestä kapitalismissa. Näin ollen imperialismi ei ole seurausta joistain militaristisista tai nationalistisista arvoista, ajatuksista tai politiikasta, vaan juontuu konkreettisista taloudellisista imperatiiveista.