Kategoria: Teoriaa

Suomen vallankumous on kunniakas luku kansainvälisen työväenluokan historiassa. Traagisesti vallankumouksen kuitenkin petti sen päättämätön johto, vaikka massat tekivät kaikkensa sen eteen. Vastavallankumouksen voimat suorittivat verilöylyn, joka fyysisesti tuhosi työväenluokan parhaimmiston, mikä puolestaan pahensi Venäjän vallankumouksen saartoa ja eristystä.

On vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, löytää yhtä herjattu historiallinen hahmo kuin Vladimir Iljitsh Lenin. “Diktatorinen”, “murhanhimoinen”, “kyyninen”, “moraaliton”. Keksi panettelu, ja se on heitetty Leniniä päin. Tätä tehdään lähes kaikkien poliittisten suuntausten piirissä, konservatiivisesta oikeistosta liberaaleihin, reformisteihin ja anarkisteihin. Valitettavasti tämän karikatyyrin vahvistumiseen vaikuttivat stalinistisen diktatuurin vuosikymmenet Neuvostoliitossa.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, millainen mies Lenin oikeasti oli. Lenin oli maailmanhistorian vallankumouksellisimman puolueen perustaja, poikkeuksellisen merkittävä marxilainen teoreetikko ja maailman ensimmäisen työväenluokan vallankumouksen johtaja. Hänen panoksensa kommunistiselle liikkeelle on merkitykseltään mittaamaton. Juuri tämän vuoksi hallitseva luokka vihaa häntä tänä päivänä niin tulenpalavalla raivolla.

V.I. Leninin kirjoittama marxismin klassikko “Imperialismi kapitalismin korkeimpana asteena” on äärimmäisen olennainen työkalu sodan ja imperialismin ymmärtämiseksi vuonna 2024. Lenin kirjoitti kirjan vuonna 1916, keskellä ensimmäistä maailmansotaa.

Kirjassa Lenin selittää, että moderni imperialismi on väistämätöntä seurausta tuotantovoimien kehityksestä kapitalismissa. Näin ollen imperialismi ei ole seurausta joistain militaristisista tai nationalistisista arvoista, ajatuksista tai politiikasta, vaan juontuu konkreettisista taloudellisista imperatiiveista.

Lev Trotskin Materialistisen dialektiikan ABC on loistava, lyhyt ja ytimekäs selonteko marxilaisesta filosofiasta. Se kirjoitettiin osana debattia revisionistista tendenssiä vastaan, joka ilmeni USA:n trotskilaisessa liikkeessä 1930-luvun lopulla, ja joka kyseenalaisti marxilaisuuden pääperiaatteita. Trotski puolusti dialektista materialismia rikkaampana, täydellisempänä ja kaiken kattavampana tapana katsoa yhteiskuntaa, ja elämää yleensä, verrattuna pragmatismiin ja empirismiin.

Kahdeskymmenes elokuuta 1940 stalinistinen agentti Ramon Mercader haavoitti Lev Trotskia kuolettavasti hakuniskulla päähän.

Trotski oli omistanut koko elämänsä työväenluokan vapauttamiselle. Hän johti kuuluisaa Petrogradin Neuvostoa vuoden 1905 vallankumouksessa, hahmotteli jatkuvan vallankumouksen marxilaisen teorian, johti yhdessä Leninin kanssa Lokakuun vallankumousta vuonna 1917, rakensi puna-armeijan ja oli yksi Kolmannen kommunistisen internationaalin perustajajäsenistä.

Hänen murhansa ei ollut mikään diktaattori Stalinin sattumanvarainen tai spontaani teko. Se oli koko bolševikkipuolueen ja vallankumouksen vanhaan johtoon sekä kaikkiin marxismin todellisten ajatusten puolustajiin kohdistuneen harkitun murhakampanjan julma huipentuma.

Kapitalismin puolustajat ja heidän uskolliset seuraajansa työväenliikkeissä yrittävät lohduttaa itseään ajatuksella, että Neuvostoliiton romahdus merkitsi sosialismin tuhoa. Mutta se, mikä epäonnistui Venäjällä ei ollut sosialismia, vaan sosialismin irvikuva. Vastoin usein toisteltuja herjauksia, stalinistinen hallinto oli antiteesi Bolshevikkien vuonna 1917 perustamalle demokraattiselle hallinnolle.

Postmodernismi on häilyvä filosofinen koulukunta, joka nousi näkyvään asemaan toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Sen alku oli marginaalissa, mutta sittemmin se on noussut erääksi merkittävimmistä porvarillisen filosofian koulukunnista. Postmodernismi läpäisee suurimman osan yliopistomaailmasta, ellei jopa sen kokonaan. Postmodernismi on paraatiesimerkki porvarillisen filosofian totaalisesta umpikujasta ja pessimismistä kapitalistisen yhteiskunnan seniilin rappion vaiheessa.

Venäjän vallankumouksen kriitikot ja kapitalismin kannattajat käyttävät usein kysymystä “moraalisuudesta” ja “moraalista” mustamaalatakseen bolshevikkien historiallista merkitystä ja tahratakseen sosialismin idean kokonaisuudessaan. Lev Trotski vastasi näille kriitikoille vuonna 1938 kirjoitetussa pamfletissa Heidän moraalinsa ja meidän. Tässä artikkelissa tarkastelemme Trotskin pamflettia ja hänen analyysiaan “moraalista”.

Kapitalismi on paraikaa yhdessä suurimmista kriiseistään koskaan. Samalla kun 99% kansalaisista maksavat kriisin seurauksista, rikkain 1% kasvattaa vaurauttaan yhä kiihtyvämpään tahtiin. Vallanpitäjien skandaalit ja korruptio vieroittavat miljoonia perinteisestä politiikasta. Tämä kaikki kyseenalaistaa kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän. Monet etsivät vaihtoehtoja nykyisen järjestelmän tilalle, ja yhä kasvava joukko löytää vastauksen vallankumouksellisesta sosialismista.

Ruotsalaiset toverit pyysivät minua kirjoittamaan lyhyen esipuheen Leninin teokseen Valtio ja vallankumous – tehtävä, johon suostuin innolla johtuen teoksen elintärkeästä asemasta maailmanlaajuisessa kamppailussa sosialismin puolesta. Omituista kyllä, kysymys valtion luonteesta, vaikka sen merkitys on kolossaalinen, ei usein ole päällimmäisenä edistyneimpienkään työläisten mielissä.

Tämä ei ole sattumaa. Valtiosta ei olisi hallitsevalle luokalle mitään hyötyä, jos ihmiset eivät uskoisi sen olevan pohjimmiltaan harmiton, puolueeton ja yksilöiden tai luokkien yläpuolella – jotain, joka vain “on olemassa”, ja joka voidaan siten ottaa itsestäänselvyytenä.

Tästä nimenomaisesta syystä ei ole establishmentin intressissä kiinnittää huomiota niiden instituutioiden perusluonteeseen, joita valtioksi kutsumme.